selvennystä

Elävä , pelastava usko on ollut olemassa maailman alusta lähtien. Se on kulkenut ihmiseltä ihmiselle, "jalkojen päällä", kuten lestadiolaisuudessa joskus sanotaan. Kaikkina maailman aikoina on siis ollut olemassa uskovaisia ihmisiä, jotka ovat elämässään halunneet toteuttaa Jumalan tahtoa.
Eri aikakausina uskovaisia ihmisiä on nimitetty eri tavoin. Juutalaiset olivat Jumalan valittu kansa. Sitä he ovat vieläkin, mutta valitettavasti nykyisin juutalaisuus on hyvin kaukana elävästä uskosta. Luther protestoi aikanaan katolisen kirkon maallistunutta ja raamatunvastaista opetusta vastaan ja tästä protestista syntynyt kirkkokunta sai hänen nimensä. Myöhemmin luterilaisuudesta on irtautunut monia eri suuntauksia. Lestadiolaisuuden "edeltäjiä" niistä ovat muistaakseni ainakin lukijaisuus ja...enpä muistakaan sitä toista..

Kaikella tällä historian penkomisella yritän vain valottaa sitä, että yksikään ihminen ei pelastu vain sillä, että hän sanoo kuuluvansa lestadiolaisiin. Laestadius on ollut Lutherin kaltainen "uskonpuhdistaja" vähän pienemmässä mittakaavassa. Hänen kannattajiaan on alettu kutsua lestadiolaisiksi, mutta itse asiassa lestadiolaisuudessa on kysymys paljon vanhemmasta, aikojen alusta asti olemassa olleesta uskosta, jota Lestadius ei suinkaan itse ole perustanut. (Miksen osaa selittää ymmärrettävästi..?)lestadiolaiset uskovat siis samalla tavoin kuin vaikkapa Vanhan Testamentin uskovaiset ihmiset, Aabraham, Iisak jne. Kuulostaisi huvittavalta, jos joku väittäisi, että Aabraham oli lestadiolainen. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Uskovaisista käytetyt nimitykset ovat vaihdelleet, mutta oleellisin, usko, on pysynyt samana ja muuttumattomana. Siksi on vaikeaa yksiselitteisesti vastata kysymykseen, pääsevätkö ainoastaan lestadiolaiset taivaaseen. Jeesus puhui vertauksissaan yhdestä oikeasta lammashuoneesta. Itse ajattelen yksinkertaisesti sillä tavalla, että lestadiolaisuus on nykyaikana tämä lammashuone, koska siellä julistettava evankeliumi, syntien anteeksiantamus, on oikeaa ja raamatunmukaista. Jossain toisessa maailman kolkassa, vaikkapa Afrikan Togossa, jonne elävä usko on viime aikoina voimakkaasti levinnyt, liike voi kulkea aivan eri nimellä kuin lestadiolaisuus, vaikka kyse on aivan samasta uskosta.

Lestadiolaisuudessa on monia näkyviäkin piirteitä, joista osa liittyy kiinteästi uskoon ja raamatun opetukseen. Lestadiolaisuus on kuitenkin väistämättä myös ns. alakulttuuri, eräänlainen etninen ryhmä. Siksi siinä, kuten muissakin etnisissä ryhmissä, on myös tapoja ja käytäntöjä, jotka eivät suoranaisesti liity uskoon, vaan ovat muotoutuneet yhteisön sisällä aikojen kuluessa. Tämän takia ihminen, joka ei ole lestadiolainen, voi tuntea joskus itsensä varsin ulkopuoliseksi lestadiolaisten parissa (sama pätee myös toisinpäin!:). Lestadiolaisuus ei kuitenkaan missää tapauksessa ole suljettu liike, vaan kaikki ihmiset ovat lämpimästi tervetulleita tilaisuuksiimme. Molemminpuolinen suvaitsevaisuus kantaa parhaan hedelmän ja karistaa turhia ennakkoluuloja puolin ja toisin!

Tässä oli vain joitakin ajatuksia, valitan niiden hajanaisuutta.. Mukavaa kesää kaikille! Niin, ja tervetuloa Maaningan suviseuroihin! Suviseuraradiokin kuuluu aika monella paikkakunnalla.
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen seurannut noita edellisiä "asiapitoisia" keskusteluja...ja harmikseni huomannut niiden olevan täynnä provosoivaa hyökkäystä, vihjailua, arvailua...jne. On joukossa aika raskaitakin syytöksiä, joita olisi maallisen oikeuden edessä aika tukala perustella. Mutta annetaan olla...ei niistä kenenkään kannata mieltään pahoittaa...itse asiassa näinhän "asetelman" kuuluu ollakin!!
Tyllerö kirjoitit oikeaa asiaa...se on hyvä! Nähdään kohta...Maaningalla!! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyllerö kirjoitti:

Elävä , pelastava usko on ollut olemassa maailman alusta lähtien. Se on kulkenut ihmiseltä ihmiselle, "jalkojen päällä", kuten lestadiolaisuudessa joskus sanotaan. Kaikkina maailman aikoina on siis ollut olemassa uskovaisia ihmisiä, jotka ovat elämässään halunneet toteuttaa Jumalan tahtoa.
Eri aikakausina uskovaisia ihmisiä on nimitetty eri tavoin. Juutalaiset olivat Jumalan valittu kansa. Sitä he ovat vieläkin, mutta valitettavasti nykyisin juutalaisuus on hyvin kaukana elävästä uskosta. Luther protestoi aikanaan katolisen kirkon maallistunutta ja raamatunvastaista opetusta vastaan ja tästä protestista syntynyt kirkkokunta sai hänen nimensä. Myöhemmin luterilaisuudesta on irtautunut monia eri suuntauksia. Lestadiolaisuuden "edeltäjiä" niistä ovat muistaakseni ainakin lukijaisuus ja...enpä muistakaan sitä toista..

Kaikella tällä historian penkomisella yritän vain valottaa sitä, että yksikään ihminen ei pelastu vain sillä, että hän sanoo kuuluvansa lestadiolaisiin. Laestadius on ollut Lutherin kaltainen "uskonpuhdistaja" vähän pienemmässä mittakaavassa. Hänen kannattajiaan on alettu kutsua lestadiolaisiksi, mutta itse asiassa lestadiolaisuudessa on kysymys paljon vanhemmasta, aikojen alusta asti olemassa olleesta uskosta, jota Lestadius ei suinkaan itse ole perustanut. (Miksen osaa selittää ymmärrettävästi..?)lestadiolaiset uskovat siis samalla tavoin kuin vaikkapa Vanhan Testamentin uskovaiset ihmiset, Aabraham, Iisak jne. Kuulostaisi huvittavalta, jos joku väittäisi, että Aabraham oli lestadiolainen. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Uskovaisista käytetyt nimitykset ovat vaihdelleet, mutta oleellisin, usko, on pysynyt samana ja muuttumattomana. Siksi on vaikeaa yksiselitteisesti vastata kysymykseen, pääsevätkö ainoastaan lestadiolaiset taivaaseen. Jeesus puhui vertauksissaan yhdestä oikeasta lammashuoneesta. Itse ajattelen yksinkertaisesti sillä tavalla, että lestadiolaisuus on nykyaikana tämä lammashuone, koska siellä julistettava evankeliumi, syntien anteeksiantamus, on oikeaa ja raamatunmukaista. Jossain toisessa maailman kolkassa, vaikkapa Afrikan Togossa, jonne elävä usko on viime aikoina voimakkaasti levinnyt, liike voi kulkea aivan eri nimellä kuin lestadiolaisuus, vaikka kyse on aivan samasta uskosta.

Lestadiolaisuudessa on monia näkyviäkin piirteitä, joista osa liittyy kiinteästi uskoon ja raamatun opetukseen. Lestadiolaisuus on kuitenkin väistämättä myös ns. alakulttuuri, eräänlainen etninen ryhmä. Siksi siinä, kuten muissakin etnisissä ryhmissä, on myös tapoja ja käytäntöjä, jotka eivät suoranaisesti liity uskoon, vaan ovat muotoutuneet yhteisön sisällä aikojen kuluessa. Tämän takia ihminen, joka ei ole lestadiolainen, voi tuntea joskus itsensä varsin ulkopuoliseksi lestadiolaisten parissa (sama pätee myös toisinpäin!:). Lestadiolaisuus ei kuitenkaan missää tapauksessa ole suljettu liike, vaan kaikki ihmiset ovat lämpimästi tervetulleita tilaisuuksiimme. Molemminpuolinen suvaitsevaisuus kantaa parhaan hedelmän ja karistaa turhia ennakkoluuloja puolin ja toisin!

Tässä oli vain joitakin ajatuksia, valitan niiden hajanaisuutta.. Mukavaa kesää kaikille! Niin, ja tervetuloa Maaningan suviseuroihin! Suviseuraradiokin kuuluu aika monella paikkakunnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu