miten on selitettävissä,että tilat muinoin lohkottiin esim. torniojokilaaksossa, siten että noin satametriä leveä nauha saattoi olla jopa 20km pitkä, jokitörmältä kohtisuoraan itään.-oisko jollain profeessoorilla tähän selitys.
maanjaosta
muinoin
5354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
oli voimassa silloin. Kyläkunnan talot sijaitsivat yhdessä rykelmässä eikä kukaan tietenkään halunnut, että pellot olisivat olleet kauempana kuin naapurin. Isojako sitten hävitti nuo yhteisöt ja niputti maat isompiin lämpäreisiin.
edelleen.Nyt vain nauhoja katkotaan.
onko niitä mistään saatavilla,-jos mistä.
Kysy paikallisesta maakunta-arkistosta, mutta suurin osa on varmasti kansallisarkistossa tai Ruotsin arkistoissa. Ja osasta on tehty kirjoja, esim Finlands medeltida urkunder, joka löytyy ainakin maakunta-arkistoista. Ja sitten vaan vanhaa ruotsia opettelemaan ja jos 1500-luvun lopun/myöhemmän ajan tekstejä luet, saat myös opetella uuden kaunokirjoituksen lukemisen...
Olisiko kysymys lohesta, eli tilojen kannalta oli aikanaan lohen pyynnillä suurempi merkitys kuin itse maanviljelyllä ja siksi jokainen halusi että tila ulottuu "rantaan" asti.
Eli jokainen halusi itselleen oman rannan ja oli siksi luontevaa jakaa tilat niin että jokainen jakaja sai osan koko tilasta, eli rajat vedettiin tavallaan poikittais-suunnassa aina kun oli mahdollista.