Monikultturisuus

Skandinaviankin geenistö monipuolistuu

Blondit katoava luonnonvara?


Naisen asema ja arvostus saattaa parantua yllättävästä syystä: blondit ovat tuoreen kirjan mukaan katoava luonnonvara.

Britanniassa juuri julkaistu teos tähdentää, että vaaleatukkaisuus perustuu resessiiviseen eli peittyvään geeniin. Tämän vuoksi päätellään, että tummempi tukanväri yleistyy vääjäämättä myös valkoihoisilla.

- Ei ole epäilystäkään siitä, että luonnollista blondiutta uhkaa sukupuutto, väittää kirjan kirjoittaja Kathy Phillips.

Hänen mukaansa blondin hiusvärin katoamista nopeuttavat maailman kasvava muuttoliike ja eri kansojen väliset avioliitot. Valkoisen rodun ns. puhtautta vaaliville rasisteille vähemmän iloinen uutinen on tieto siitä, että myös ihmisten keskimääräinen ihonväri tummentuu.


Amerikka edelläkävijä

Phillisin kirjan väittämät perustuvat professori Steve Jonesin tutkimuksiin. Entisen Sex Pistols -yhtyeen kitaristin kaima on Lontoon University Collegen genetiikan professori ja alansa huippututkija.

Jonesin mukaan blondiuden "tyyssija", Pohjois-Eurooppa ja Skandinavia, on saamassa geeniperimäänsä yhä enemmän aineksia muualta planeetaltamme. Syynä tähän on mm. se, että Pohjolan yhteiskunnat ovat muuttuneet avoimemmiksi.

- Asiantuntijat ovat arvioineet, että seuraava suuri väestönkasvu tapahtuu Afrikassa. Tämä merkitsee, että Afrikan kansojen väestöä muuttaa maailman muihin osiin. He myös uudistavat uusien kotiseutujensa geenistöä, Phillips kirjoittaa.

Kathy Phillips sanoo, että Amerikassa ollaan jo osin vaiheessa, jota muu maailma hänen arvionsa mukaan seuraa. Afroamerikkalaisten geenistöstä kolmasosa on - orja-aikojen perintönä - saatu valkoiselta rodulta, mutta tummat piirteet eivät ole peittyviä.

- Amerikassa on jo ennustettavissa tilanne, jossa tummempi iho, tummempi tukka ja negroidimmat piirteet ovat enemmistönä.
1249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tätä voisi verrata samanlaiseen katastrofiin, jos vaikkapa valaat, apinat, tiikerit, norsut, sarvikuonot, virtahevot, leopardit, leijonat ja muut suuret nisäkkäät katoaisivat maailmasta.

Ero on kuitenkin se, että eläinlajien säilymiseksi on tehty aktiivisia ja kalliita toimenpiteitä. Valkoisen rodun sukupuuttoa sen sijaan ollaan oikein valtiovallan toimesta joudutettu lisäämällä tietoisesti maahanmuuttoa ei-valkoisista maista.

Suunta on saatava kääntymään tai meitä ei enää ole 200 vuoden kuluttua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Geenit kirjoitti:

Skandinaviankin geenistö monipuolistuu

Blondit katoava luonnonvara?


Naisen asema ja arvostus saattaa parantua yllättävästä syystä: blondit ovat tuoreen kirjan mukaan katoava luonnonvara.

Britanniassa juuri julkaistu teos tähdentää, että vaaleatukkaisuus perustuu resessiiviseen eli peittyvään geeniin. Tämän vuoksi päätellään, että tummempi tukanväri yleistyy vääjäämättä myös valkoihoisilla.

- Ei ole epäilystäkään siitä, että luonnollista blondiutta uhkaa sukupuutto, väittää kirjan kirjoittaja Kathy Phillips.

Hänen mukaansa blondin hiusvärin katoamista nopeuttavat maailman kasvava muuttoliike ja eri kansojen väliset avioliitot. Valkoisen rodun ns. puhtautta vaaliville rasisteille vähemmän iloinen uutinen on tieto siitä, että myös ihmisten keskimääräinen ihonväri tummentuu.


Amerikka edelläkävijä

Phillisin kirjan väittämät perustuvat professori Steve Jonesin tutkimuksiin. Entisen Sex Pistols -yhtyeen kitaristin kaima on Lontoon University Collegen genetiikan professori ja alansa huippututkija.

Jonesin mukaan blondiuden "tyyssija", Pohjois-Eurooppa ja Skandinavia, on saamassa geeniperimäänsä yhä enemmän aineksia muualta planeetaltamme. Syynä tähän on mm. se, että Pohjolan yhteiskunnat ovat muuttuneet avoimemmiksi.

- Asiantuntijat ovat arvioineet, että seuraava suuri väestönkasvu tapahtuu Afrikassa. Tämä merkitsee, että Afrikan kansojen väestöä muuttaa maailman muihin osiin. He myös uudistavat uusien kotiseutujensa geenistöä, Phillips kirjoittaa.

Kathy Phillips sanoo, että Amerikassa ollaan jo osin vaiheessa, jota muu maailma hänen arvionsa mukaan seuraa. Afroamerikkalaisten geenistöstä kolmasosa on - orja-aikojen perintönä - saatu valkoiselta rodulta, mutta tummat piirteet eivät ole peittyviä.

- Amerikassa on jo ennustettavissa tilanne, jossa tummempi iho, tummempi tukka ja negroidimmat piirteet ovat enemmistönä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu