Suomalaisten muinainen suurvalta-aika sijoittuu 500 - 1000 lukujen väliin.
Esim. Skandinaavien saagat, germaanien wids runous ja Brittien muinaisrunous mainitsee Suomen muinaiset kuninkaat.
Samoin Roomalainen historiankirjoitus tuntee Suomen kuninkaat.
Eli ei voi olla sattumaa, että noin moni taho euroopassa yhtäaikaa mainitsee Suomen kuningas-suvut, siihen täytyy olla jokin luonnollinen selitys.
Toinen todidte Suomen vanhasta vahvasta hallinnosta on viikingit itse, Suomi on nimittäin ainoa maa pohjois-euroopassa jossa ei ole aluetta joka voidaan nimetä viikinkien asuttamaksi, eli viikingit eivät ole uskaltaneet tai kyenneet asuttamaan alueita Suomessa vaikka ovat asuttaneet alueita pitkin Venäjän jokireittejä mustalle merelle asti, sekä länteen Irlantiin, Islantiin, Grönlantiin ja jopa amerikkaan asti.
Etelässä on Normandia ja jopa sisilian kuningaskunta oli Normannien perustama.
Eli Suomessa on täytynyt olla vahva hallinto, koska se on pystynyt estämään joa viiginkien invaasion.
Esim. Skandinaavien saagat, germaanien wids runous ja Brittien muinaisrunous mainitsee Suomen muinaiset kuninkaat.
Samoin Roomalainen historiankirjoitus tuntee Suomen kuninkaat.
Eli ei voi olla sattumaa, että noin moni taho euroopassa yhtäaikaa mainitsee Suomen kuningas-suvut, siihen täytyy olla jokin luonnollinen selitys.
Toinen todidte Suomen vanhasta vahvasta hallinnosta on viikingit itse, Suomi on nimittäin ainoa maa pohjois-euroopassa jossa ei ole aluetta joka voidaan nimetä viikinkien asuttamaksi, eli viikingit eivät ole uskaltaneet tai kyenneet asuttamaan alueita Suomessa vaikka ovat asuttaneet alueita pitkin Venäjän jokireittejä mustalle merelle asti, sekä länteen Irlantiin, Islantiin, Grönlantiin ja jopa amerikkaan asti.
Etelässä on Normandia ja jopa sisilian kuningaskunta oli Normannien perustama.
Eli Suomessa on täytynyt olla vahva hallinto, koska se on pystynyt estämään joa viiginkien invaasion.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ehkäpä viikingit pelkäsivät kuuluisia suomalaisia noitia.
Viikinki ei ole kansa tai heimo, se oli ammatti ja on hyvin paljon mahdollista että suomalaisiakin oli mukana tuossa kauppamatkustajan työn varhaisessa muodossa.
Vanhoissa teksteissä kuningas tarkoittaa hieman eriasiaa, kuin nykyään. Esim. Ruotsissa on taisi olla enimmillään seitsemän tai yhdeksän kuningasta, samoin Irlannissa. Suomessa ei suoraan tiedetä kuin kaksi, joista kirjallisista maininnoista mainituin on "Cuningas de Rapalum". Kuningas oli paikallinen vaaleilla valittu sota- ja puheenjohtaja, jonka valintaan vaikuttivat aina kulloisetkin poliittiset tilanteet.
Mutta varsinainen syy siihen, miksi Suomea ei alistettu, saattaa olla sama, minkä vuoksi Suomeen ei tullut koskaan täysfeodalismia: liian rupinen nurkka.
Vallaitus ja politiikka perustuu kauppaan, ennen muuta ja muuta ennen. Suomen maantuotto oli niin pieni, ettei tänne kannattanut perustaa feodaalista läänityslaitosta. Sama syy saattoi olla syynä siihen, etteivät viikingit olleet kiinnostuneet Suomesta, panos-tuotos suhde ei ollut riittävä. Viikinkien verotus ja kauppateiden valvonta riittivät siihen, että pystyivät kontroloimaan merkittävää osaa Suomen kaupankäynnistä. Ainut rikkaus mitä Suomella oli tarjota, oli turkikset, ja niin kauan kun he pystyivät hallitsemaan merkittävää osaa niitten kauppareiteistä maailman markkinoille, he päättivät sen, mihin hintaan suomalaiset niitä myivät ja minne ne vietiin. Koska silkka kauppapolitiikka toi saman hyödyn, kuin maanvalloitus, ei vallaitusretki ollut tarpeen.
Suomalaisilla ja virolaisilla ei ollut vahvaa yhteishallintoa, vaan eräänlainen laajaliittokunta, joka muistutti ehkäpä tavallaan EU:tä, paitsi että oli olemassa yhteinen kieli, mutta ei yhteistä valuuttaa, verotusta tai puolustusta. Virosta tiedetään paljon tarkemmin näitten vanhojan hallinto ja veroalueitten rajat, sillä muutamaa poikeusta lukuunottamatta ne ovat nykyiset läänirajat. Paikoin tiedetään paikalliskuninkaitten ja paikkalisten johtajien nimetkin. Ilmeistä on sekin että, tällä harvalla liittokunnalla ei kuitenkaan ollut laajaa yhteistoimintaa, mutta samaan järjestelmään on ilmaisesti kuulunut myös joitakin alueita Kymi-joen suulla ja Kannaksella, ja ennen Ruotsin puuttumista Suomen asioihin, myös Turun seutu. Jotkut lähteet ovat sitä mieltä että tämä järjestelmä olisi ollut jakaantunut itäiseen ja läntiseen haaraan, joitten välillä olisi ollut jonkinlainen kilpailutilanne, mutta tästä ei ole varsinaisia todisteita.
Toki tiedetään viikingeistä että muutama retki tänne tehtiin, mutta ne eivät olleet laisinkaan niin suuria operaatioita, kuin länteen tai itään tehdyt retket, ja ilmeisesti ne liittyivät osaltaan viikinkien sisäiseen politiikkaan, jossa toisen yhtiön toimintaan pyrittiin vaikuttamaan vaikeuttamalla kilpailijan alihankkija organisaation toimituskykyyn. Samoin näyttää siltä että tietyin paikoin hävitettiin asutusta sieltä, missä se olisi saattanut vaarantaa itäisen kauppareitin, joka meni Ahvenanmeren ja Airiston kautta Hankoniemelle, siitä rannikkoa pitkin Porkkalaan ja sen kohdalta Viron rannikolle, Viimsiin ja siitä Nevalle.
Kaupan kautta sitten ruotsalainen kauppakomppania sitten integroitui Turun seudun bisnekseen, ja perusti myöhemmin haarakonttorin vastapäätä Aulangon vanhaa kauppapaikkaa ja avasi muutaman toimipisteen itäisen kauppareitin avain kohtiin. Tämän nurkanvaltauksen kautta he pyrkivät hallitsemaan turkiskauppaa, mutta jäivät siinä välillä toiseksi Hansa-komppanialle.
"Pohjoismaiset saagat tiesivät kertoa Suomen valtakunnasta ja sen kuninkaista, jotka mm. valloittivat Skandinavian niemimaan atlanninpuoleisen rannikon, ja perustivat sinne valtion, joka nimettiin valloittajansa, suomalaisten kuninkaanpojan Norrin, mukaan Norjaksi, kuten Snorri Sturluson kertoo Fundinn Noregr-saagassa.
Suomalainen kouluhistoria ei kerro tätä, eikä paljon muutakaan. Koska jokainen Suomessa kouluja käynyt lienee joutunut kuulemaan ainakin 1000 kertaa opettajan selittävän, että "Suomessa ei ollut mitään sivistystä ennen ruotsalaisten tuloa" tms., on paikallaan korjata pahimpia historian vääristelyjä."
http://pakana.150m.com/HISTORIA.HTM
... on valloittajan kirjoittamaa kolonialismin ja imperialismin historiaa.
Ja ruotsinkielen virallinen asema suomessa on vastenmielinen, kolonialistinen jäänne miehitysajalta.
F
Kuninkaita tiedetään aika montakin, näissä viiginki saagoissakin mainitaan useampi.
Yksi esim. on Torro, samoin Kalik joka tosin voi olla väännös Kalevasta.
Sitten pitää muistaa sekin, että sana Kuningas on hyvin vanha lainasana jostakin ilmeisesti germaanisesta kielestä ja miksi käyttää sellaista sanaa mille ei ole käyttöä.
Mistä on tullut tämä köyhyys tulkinta.
Erätaloudesta elävälle kansalle on Suomi ollut vauras maa, sitähän turkispyynti parhaimmillaan on.
Toisaalta turkikset on olleet ehkä ainoa kauppatavara jota on kannattanut viedä kauemmas, eli viljatalous on tullut vasta paljon myöhemmin.
Viljatalous on tuonut köyhyyden tullessaan ...
Sagat eivät ole kovin eksakteja lähteitä, mm. eräät kriittisen historiankirjoituksen mukaan todelliset tapahtumat, ovat eräissä saagoissa tapahtuneet saman miehen elinaikana, mutta ovat todellisuudessa ja varmasti ajoitettuna tapahtuneet 160 vuoden välein.
Itseasiassa tuo "kuningas" sana, saattaa olla lainaa toisinpäin, meiltä germaaneille, mutta varmoja asiasta ei olla. Sanan vanha käyttö viittaisi siihen että "kuninkaas" on alkujaan tarkoittanut jonkinlaista kaupanvahvistajaa, miestä joka on luotettavana ollut paikalla todistamassa kaupantekoa. Sana "kunta" taas viittaa johonkin yhteiseen, esim. huonekunta= ne ihmiset jotka asuvat samassa huoneistossa, kuppikunta= ne ihmiset jotka syövät samasta astiasta, nuottakunta= ne jotka ovat osallisina samassa nuotassa ja kalastuskunta= ne joilla on oikeus samoihin vesiin. Tässä katsannossa kuningaskunta= ne ihmiset jotka tekevät kauppaa samojen sääntöjen alaisena.
Minä en tarvitse suomalaista suurvaltamytologiaa ollakseni ylpeä suomalaisesta verestäni, enkä kiellä sitä, että suomen sukuisilla kansoilla on ollut paljon mielenkiintoisempi historia kuin perinteinen kouluopetus antaa ymmärtää.
Minä itse kuulun koulukuntaan, joka ei aivan purematta niele tätä käsitystä Volgan mutkasta, vaan olen enemmän ns.Wiikkiläinen, mutta suhtaudun kriittisesti kumpaankin teoriaan.
Kriittinen suhtautuminen ei tarkoita sitä, etten hyväksyisi, vaan että minä epäilen, ja epäilen kaikkia muitakin teorioita.
Köyhyys ei ole kiinni rikkauksista, vaan ostovoimasta. Jos suomalaisilla olikin varastossa paljon turkiksia, joiden laskennallinen arvo oli suuri, olivat suomalaiset köyhiä, jos eivät saa niistä sitä hintaa.
Jos olisit tyynenmeren atollilla ja sinulla olisi siellä rekallinen kultaa, mutta ei mitään muuta, niin sinulla olisi kenties omaisuuttaa 580.000.000€, mutta jos sinä et voisi vaihtaa omaisuuttasi mihinkään, mitä tarvitset, tai jos kauppakumppanisi pystyisi määrittelemään tavaralleen hinnan, "yksi olut, 150.000.000€" olisit itseasiassa aika köyhä minuun verrattuna, jolla on tuossa tuolin vieressä 9 tölkkiä olutta.
Suomalaisten päävientituote oli turkikset. Niin kauan kun suomalaiset (jotka eivät silloin muutoin olleet suomalaisia) pystyivät viemään itse tuottamansa tuotannon markkinoille ja kun ostajilla oli kilpailua, voisi tietyssä määrin suomea pitää rikkaana.
Mutta kun viikinkien ylivoimainen merivalta hallitsireittejä markkinoille, suomalaiset joutuivat myymään turkiksensa siihen hintaan minkä ostaja niistä maksoi, ja jos ei ollut omaa logistista järjestelyä saattaa tavara vaikkapa saksaan, ei saatu saksan hintojakaan.
Lisäksi suomalaiset eivät olleet markkinoilla yksin, sillä siihen aikaan merkittävää turkiskauppaa tehtiin myös Liettuan ja Latvian kautta. Koko Riian olemassa olo perustunee turkiskauppaan.
Viikinkien ei siis kannattanut valloittaa aluetta, koska tuli edullisemmaksi ostaa turkin suomalaisilta halvalla ja myydä se kalliilla, kuin valloittaa suomalaisten maat, pitää yllä jatkuvaa miehitystä ja pakottaa suomalaiset antamaan nahat valloittajalle.
Silkkaa taloutta, kaikki.
Nämä Viiginki tulkinnat eivät perustu mihinkään.
Suomalaiset asuivat Suomessa, Virossa ja Latviassa ja itse asiassa hallitsivat koko Itämeren itärantaa.
Turkiskaupan keskus oli pohjanmaalla, toinen keskus oli laatokan pohjoisrannalla, yksi etelässä Latviassa Väinäjoen suussa ( Riika ).
Suomalaisilla ja Latvialaisilla oli sama asemalli, eli Roomalainen ruoto keihäs.
Mikä muilta skandinaaveilta puuttui.
Todennäköisesti sana "Suomenlahti" on samaan aikaan kuuluva ja kertoo kansasta joka hallitsi tätä strategisesti tärkeää kulkuväylää.
On vielä selvittämättä miksi Pohjanmaa autioitui ennen tuhat lukua, loppuiko hylkeet vai tuhosivatko kilpailijat tämän liian vauraan ja mahtavan asutuskeskuksen.
Mutta se on kumminkin tosiasia, että turkikset oli kaiken vaurauden lähde pohjolassa, siihen perustui "kainulaisten" eli Pohjalaisten mahtiaika.
Muuten Pohjanmaa on ainoa alue Suomessa, mistä on löytynyt kultakoruja haudoista.
Onhan se kumma kansa joka köyhää on, jos kultaa on laittaa hautoihinkin mukaan.
Ei kulta ainakaan muualla maailmassa ole ollut köyhyyden merkki ...
Näihin samoihin saagoihin se perustuu Skandivaanienkin kuninkaiden sukuluettelot, joko saagoilla on todellisuuspohjaa tai sitten ei ole todellisuuspohjaa.
Mutta niin se ei voi olla, että vain Skadinaavien kunigasluettelot olisivat todellisuuspohjaisia mutta samoissa saagoissa Suomalaisten kuningasluetelot sitten eivät olisi todellisuuspohjaisia.
ovat kolmannekseltaan huttua ja toiselta kolmannekselta liioittelua.
Palaan asiaan, mutta ne suomalaiset eivät olleet suomalaisia. Itseasiassa näyttäisi siltä että ne eteläpohjalaiset olivat germaaneja.
Höpöhöpö, taas näitä samoja "viiginki" satuja ...
Ruotsalaiset on itse tutkineet, että germaanit tuli keski-Ruotsiin vasta 800 luvulla.
Etelä-Ruotsissakin Gootit on todennäköisesti vasta 500 luvulla tulleet alueelle.
Kuten jo totesin, aselöydöt viittaa yhteyteen Latviaan ...
Olen tämän toisaalla sanonutkin, mutta laitetaas taas.
Pidän ilmeisenä, että vielä 800-luvulla oli kansoja, joita voi pitää Suomen sukuisina, jotka asuttivat itämeren rannikoita ainakin Rügenistä Nevan suulle. Suomalaisia he eivät olleet, eivätkä kutsuneet itseeän suomalaisiksi.
Joskus 800-luvun alussa nykyisen Suomen länsirannikolle syntyi pieni germaanisiirtokunta, joka toki on saattunut olla "germaanis-ugrilainen", koska vanhat asiakirjat eivät aina tee eroa germaanien ja suomalais-ugrilaisten välillä. Joka tapauksessa pohjois-germaaniset hautalöydöt ja läntisen suomen hautalöydöt sopivat yhteen, ja tätä täydentävät vanhat asiakirjat ja kronikat, joitten mukaan eräs kansa karkoitettiin asuin sijoiltaan ja siirtyi meren ylitse.
Pohjoisten kansojen erot eivät vielä 800-luvulla olleet kovin selviä, ja monet tutkimustulokset viittaavat siihen että, nykyiset ruotsalaiset ovat germeenien ja alueella alun perin asuneiden suomalais-ugrilaisten sekoitusta.
Mutta edelleen. Minä en tarvitse ollakseni ylpeä suomalaisuudesta mitään suurvaltahistoriaa, vaan voin olla ylpeä omasta taustastani ihan sellaisenaan, mitä voidaan kiistatta osoittaa.
Sana "suomalainen" on melko uusi, alta tuhat vuotta vanha.
Ei ollut Suomi mikään suuriruhtinaskunta Ruotsin vallan aikana, niinkuin tuolla antamassasi linkissä olevassa jutussa väitetään
Kuten myös "Häme","jaama" (Häme vanhalla venäjällä). Sana lienee omaksuttu n. 2500 eKr. aikoihin, jos oikein muistan. Sananluovuttajana on indoeurooppalainen kantabaltti, yleisimmän käsityksen mukaan.
Kalevi Wiik on kirjoittanut tästä johonkin tiede-julkaisuun.
Hänen tutkimustensa mukaan sanueella "Zeme /seme => sabme / => häme / => suomi" on tarkoitettu ensin maa-aluetta, sitten siitä on tullut heimonimi kunkin äänne-ympäristön muokkaamassa muodossa.
Nyky-venäjän "zemlja" (=maa (alue)) kuuluu samaan jatkumoon.
Muitakin vaihtoehtoisia selityksiä on, mutta kaikissa tapauksissa sana on vanha.
"Suomi" tarkoitti joskus Varsinais-Suomea, mutta "Häme" oli sama sana eri murteella tavallaan. Olimme siis silloinkin "suomalaisia".
Mitään todisteita ei noista "germaani siirtokunnista" Suomessa ole missään, ne on puhtaasti keksittyjä ...
Homman juoni vaan on muuttunut niin, että kun ennen väitettiin germaanien tuleen Ruotsista ja sitten jossain vaihessa huomattiin ettei se ole mahdollista, koska Ruotsissa ei kyseisenä aikan vielä asunut germaaneja.
Niin nyt sitten näköjään väite on muutettu muotoon että Germaanit tulikin ehkä Saksasta ...
Väkeä on voinut tulla jonkinverran, en sitä kiellä, mutta mitään todisteita germaaneista vain ei ole yksinkertaisesti olemassa.
Eli kysymys voi olla mistätahansa kansasta periaatteessa Itämeren alueelta ...
Nämä päähänpinttymät on sitten kummallisia Suomessa, yksi hyväesimerkki oli ns.Viiginkilaiva joka löytyi Espoon rannikolta.
Väite kuului "että sen täytyi olla Viiginkilaiva, koska Suomalaisen ei osanneet tehdä laivoja".
Sitten kun tutkittiin laivan nauloja ja lautojen limitystä, niin huomattiin että Viigingeillä Skadinaviassa oli ihan omat naulatyypit ja muukin rakennetekniikka, eikä näiden eri näyttöjen perusteella laivaa pystytty kohdistamaan mihinkään Skadinavian maahan tai Venäjälle ...
Niin aletiin puhumaan "viiginki siirtokunnasta" Suomessa, "koska Suomalaiset ei osanneet tehdä laivoja" ilmaan mitään perusteluja mihinkään suuntaan ...
Nämä germaani teoriat on aivan samalla pohjalla, mitään näyttöä germaaneista ei ole olemassa.
Kyllä, aivan oikein.
Kun puhutaan Suomalaisista, niin sen piiriin kuuluu kaikki Itämeren Suomensukuiset kansat.
On muuten mielenkiintoista, että suomen kielen ja Venäjän kielen välille löytyy vanhoja yhteyksiä, eli lainasanoja Venäjästä Suomeen.
Mutta kukaan ei ole huomioinut sitä, että venäläiset siirtyivät alueelle jossa on alunperin asunut Suomensukuista väestöä ja Venäläiset sulauttivat tämän väestön itseensä.
Eli on todennäköisempää ettävenäjän kieleen on siirtynyt tämän sulautetun väestön mukana enempi Suomensukuisten kielten sanoja kuin Suomeen Venäjän kielen sanoja.
Tämän todistaminen on tietenkin vaikeaa, koska näitä hävinnietä kieliä ei ole enää olemassa.
Puuttumatta kielitieteeseen, se ei todellakaan ole alaani, tämän enempää, niin pidän mielenkiintoisena ajatusta että suomalaiset olisivat kutsuneet itseään alkujaan nimellä "veneeline" ja Suomi olisi tarkoittanut juuri maata. Näin alue jossa suomalaiset asuivat olisi ollut "veneelise saam".
Suomessa tämä sana "veneelline" olisi siirtynyt tarkoittamaan sitten myöhemmin idässä asuvia, ei roomalaiskatolisia tai läntisessä kulttuuripiirissä eläneitä.
Idässä tapahtui mielenkiintoinen taloudellinen kehitys siinä vaiheessa kun slaavilaiset heimot järjestäytyivät varjagien toimesta.
Suuri osa pohjoista veneellisten maata oli suomalaisugrilaisten kansojen hallussa. Kun varjagit ottivat haltuunsa kaupan keskeiset reitit ja ulkomaan kaupan, he ja russit, sittenmin sekoittuneena, monopolisoivat ulkomaan kaupan niin pitkälle kuin pystyivät.
Kun perusmonopoli oli saavutettu, suoritettiin Rurikin suvun sisällä kauppaoikeuksien valvonnan jako, niin että tietty sukuhaara sai yksinoikeuden kaupan valvontaan tietyllä alueella.
Koska kauppa, ja ennen muuta suolakauppa, oli tämän kauppaoikeussuojan takana, ja Rurikin-suvun ruhtinailla oli, osin vielä mongoliarmeijan tuella, täydet mahdollisuudet alueelliseen monopoliin, paikalliset heimot joutuivat velkaantumaan ruhtinaille. Tämä johti maaorjuuteen ja maan kielelliseen slaavilaistumiseen.
Geneettiseti nykyiset pohjoisvenäläiset ovat suomalais-ugrilais-slaavilais-tataari sekoitusta, ja vaikka heidän kielensä on sukua puolalle, he ovat kuitenkin perimältään lähempänä meitä.
tuo legenda, että "Suomi" on köyhä on sut harvinainen vanhemmissa lähteissä. Päin vastoin "Suomea" on sanottu verrattain rikkaaksi maaksi, jossa naiset ovat hedelmällisiä. Tällaisia tulkintoja kirjoitettiin ihan yleisesti ruotsinvallan aikana. Tacituksen tulkintaa lukuunottamatta köyhyys tulkinnat ovat varsin uusia. Olihan mm. vihreää kultaa ja siitä saatavaa mustaa kultaa vaikka muille jakaa.
kun Suomesta on esim. löytynyt vanhasta haudasta miekka johon oli kaiverrettu rex Constantinus sen oli pakko tulla Ruotsista. Suomestahan ei kukaan missään nimessä voinut olla mukana tuossa vartiokaartissa. Ja vaikkei olisi ollutkaan niin miks sitä ei edes vois ottaa yhtenä mahdollisuutena? Onneks sentään tietoisuus Kveeneistä on yleistymään päin ainakin uusimmissa keskiaikaa käsittelevissä teoksissa.
Eniten ärsyttää vaan se, että tuollaiset mahdollisuudetkin dissataan saman tien. Joku roti tohon hommaan, kerranki tarvittais sitä objektiivisuutta.
Aivan, näin se on.
Joku ilmeisesti pelkää että se on jotenkin Ruotsalaisilta pois jos sattuisi olemaan mukana joku Suomalainenkin ...
Väitetään vaan ilman mitään todisteita.
Totta tämäkin, sillä rikkaus on aina perustunut kaupankäyntiin.
Ja rikkaus pohjolassa siihen, että on ollut jotain vaihdettavaa, kuten turkikset.
Pohjanlahden laueelta on hallittu pohjanlahteen laskevia jokia ja hylkeenpyyntiä, eli tuntureiden turkikset ja hylkeennahat on olleet kveenien/kainulaisten/pohjalaisten vaurauden lähde.
ehkäpä viikinkejä ei kiinnostanut tehdä tuttavuutta puolialastomiin ihmisiin,jotka möngertivät sangen oudon kuuloista kieltä.....
Kyseinen sana keksittiin vasta 1800-luvulla, ja sillä viitataan 800-luvun jKr. ilmiöihin.
Missä Sinun mielestäsi puhutaan "möngertämällä"??
Kuule pikku-ukko, sulla on aikakaudet sekaisin - kivikausi loppui suunnilleen 1500-1300 eaa, sitten alkoi pronssikausi, joka kesti noin vuoteen 500 eaa asti ja vasta sitten alkoi rautakausi. Rautakausi puolestaan jaetaan aikakausiin (vuosiluvut tottakai summittaisia tasalukuja):
Esiroomalainen aika 500 eaa - 0
vanhempi roomalainen aika 0 - 200 jaa
nuorempi roomalainen aika 200 - 400 jaa
kansainvaellusaika 400 - 600 jaa
merovingiaika 600 - 800 jaa
viikinkiaika 800 - 1000 jaa
ristiretkiaika 1000 - 1200 jaa
Ensimmäisenä viikinkiretkenä/iskuna pidetään Lindisfarnen luostarin polttamista vuonna 793 ja loppupisteenä vuotta 1066, jolloin viikinkivaikutus Englannissa päättyi.
Kivikaudella niin Suomessa, Ruotsissa kuin muuallakin Pohjois-Euroopassa asuneet ihmiset pukeutuivat turkiksiin ja olivat ehkä sellaisia "puolialastomia" joihin viittaat (siis kesällä, kyllä täällä talvella oli vilu silloinkin!), mutta KAKSITUHATTA VUOTTA MYÖHEMMIN viikinkien aikakaudella Suomessa asuneet ihmiset pukeutuivat samalla tavalla villaan ja pellavaan, värjättyihin ja ommeltuihin vaatteisiin kuin viikingit. Ja kummatkaan eivät tunteneet nappia, mutta sen sijaan samaan tapaan käytettiin solkia ja vöitä. Samalla tapaa he asuivat taloissa, viljelivät peltojaan ja muutenkin elivät arkeaan. Ei me nyt ihan missään metsässä olla - tuohon aikaan meri oli yhdistäjä ja maa erottaja, eikä päin vastoin kuin nykyään. Meren yli oli helppo kulkea, mutta maata pitkin liikkuminen oli hidasta ja hankalaa.
(Rautakaudet alajaksot on nimetty yleiseurooppalaisten ilmiöiden mukaan, mutta ne ovat korrektit myös täällä Suomessa, sillä samat piirteet löytyvät myös Suomesta (Eroja rautakaudesta tehdyissä löydöissä on lähinnä tuontitavaroiden tekniikassa yms - suomalainen oma tuotanto oli pysyi joko samana tai kehittyi ulkomaisten keksintöjen ja mallien mukana))