Jumala

Olen huolestuneena katsellut jo pitemmän aikaa miten uskovaiset menee mukana ja jopa vaativat lisää köyhien ja kurjien painostusta ja sortoa ja olen itsekin sitä saanut tuntea, kun en ole välittänt pitää kiinni niistä saavutuksista joita on eläni varrerlla tullut ja osaamistaitoja, vaan olen samaistunut näihin sorrettuihin ja huomannut miten vaikea heillä on.
Olen samalla saanut kokea Jumalan huolenpitoa ja kun minulta oli jo hiukset päälaeltä laähteneet ja tukkaa oli vain sivuilla ja vain vähän pälaella ja siitä kulin sanomista, miten pitäisi laikata sivuilta lyhyeksi ettei näyttäisi sirkuspelleltä, mutta rukoilin ja panin käden päänpäälle ja tunsin vain pienen väreilyn ja nyt minulla on vahva tukka kaikkialla ja muutenkin kakissa asiossa olen saaanut tunten varjelusta.
Eli vaikka et tunne Jumalan läsnäoloa niin usko ainoastaan ja Hän on sinua lähellä ja sinun sydämessäsi, jos olet uskossa ja Hän pitää sinusta kiinni.
Älä menen mukaa näihin tämän maailman viettelyksiin eikä sen muti-ilmiöihin, vaan erota itsesi kaikesta sen saastasta ja himoista, sillä siitä tulee vielä Jumalan viha, kun Hän on vieläkin köyhien ja sorrettujen apu ja turva.

Väroituksesksi kerron erään unen jonka näin ja siinä oli eräs tunnettu pastori jonka tiedän elävän täysilllä ja puoltavan sitä mitä tänä sikaan tehdään, kun köyhiä ryöstettään ja annetaan rikaille ja köyhiltä on viety kaikki oikeudet, niin tämä pastori oli eräässä huoneessa ja olin menossa siihen huoneeseen, muta kun menin sinne, niin ne pastorit, ku niitä ole sen kanssa monta olivat menneet yläkertaan ja kuulin äänen, joka sanoi että minä katkeisen kaikki suhteeni näihin henkilöihin ja uskon että se oli Jumalan ääni.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja kädet päälle toisenkin kerran, jotta oppisit sitten kirjoittamaankin.

Äänestä
  • sinun kohdallasi voi vain sanoa. ota lääkkeesi niin voit tulla pieneksi hetkeksi ihmiseksi.

    Äänestä

Elämässä voi joskus tapahtua ihmeellisiäkin asioita, itsensä hyväksyminen on erittäin tärkeää, koska itsessäsihän katsot tätä maailmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


välittää kirjoitti:

Olen huolestuneena katsellut jo pitemmän aikaa miten uskovaiset menee mukana ja jopa vaativat lisää köyhien ja kurjien painostusta ja sortoa ja olen itsekin sitä saanut tuntea, kun en ole välittänt pitää kiinni niistä saavutuksista joita on eläni varrerlla tullut ja osaamistaitoja, vaan olen samaistunut näihin sorrettuihin ja huomannut miten vaikea heillä on.
Olen samalla saanut kokea Jumalan huolenpitoa ja kun minulta oli jo hiukset päälaeltä laähteneet ja tukkaa oli vain sivuilla ja vain vähän pälaella ja siitä kulin sanomista, miten pitäisi laikata sivuilta lyhyeksi ettei näyttäisi sirkuspelleltä, mutta rukoilin ja panin käden päänpäälle ja tunsin vain pienen väreilyn ja nyt minulla on vahva tukka kaikkialla ja muutenkin kakissa asiossa olen saaanut tunten varjelusta.
Eli vaikka et tunne Jumalan läsnäoloa niin usko ainoastaan ja Hän on sinua lähellä ja sinun sydämessäsi, jos olet uskossa ja Hän pitää sinusta kiinni.
Älä menen mukaa näihin tämän maailman viettelyksiin eikä sen muti-ilmiöihin, vaan erota itsesi kaikesta sen saastasta ja himoista, sillä siitä tulee vielä Jumalan viha, kun Hän on vieläkin köyhien ja sorrettujen apu ja turva.

Väroituksesksi kerron erään unen jonka näin ja siinä oli eräs tunnettu pastori jonka tiedän elävän täysilllä ja puoltavan sitä mitä tänä sikaan tehdään, kun köyhiä ryöstettään ja annetaan rikaille ja köyhiltä on viety kaikki oikeudet, niin tämä pastori oli eräässä huoneessa ja olin menossa siihen huoneeseen, muta kun menin sinne, niin ne pastorit, ku niitä ole sen kanssa monta olivat menneet yläkertaan ja kuulin äänen, joka sanoi että minä katkeisen kaikki suhteeni näihin henkilöihin ja uskon että se oli Jumalan ääni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu