Ajattelin hakea sen uuden pykälän turvin, eli kuukauden tuloilla. Ajatuksena oli käyttää tän kuukauden tuloja siihen, mutta palkka tulee vasta lokakuun 15.päivä ja palkkakuitti siin samaan aikoihin. Ja hakemus pitäis jättää kahta kuukautta aikasemmin, eli mun tapauksessa viim. 13. päivä lokakuuta. Voinko toimittaa palkkakuitin vähän myöhemmin, vai täytyykö se olla siinä samassa? Vai tarviiko ottaa yhteyttä palkkakonttoriin, että josko saisin sen hiukan aikasemmin?
ja onko isän mahdollista hakea isyysrahaa tällä samalla periaattella?
ja onko isän mahdollista hakea isyysrahaa tällä samalla periaattella?
Vastaukset 5
Vanhimmat
....
Kysy kelalta, koska vaativat yleensä sen y 17 lomakkeen.
Mulla riitti pelkkä palkkakuitti ja sen mukaan laskettiin ed. puolelta vuodelta kaikki äippärahat.
päivärahahakemuksen ja raskaustodistuksen, toimitti sitten ne omien papereidensa kanssa Kelaan. Mutta päivärahahakemuksessa oli kyllä rasti ruutuun -kohta, että selvitys tuloista toimitetaan myöhemmin. Eli hakemuksen voi kyllä jättää ajoissa, vaikka palkkatodistusta joutuisi odottamaan.
Tilinauha et voi saada aikaisemmin, mutta palkanlaskija voi kyllä etukäteen kirjoittaa arvioidun palkkatodistuksen, omassanikin oli huomioitu vasta myöhemmin maksuun tulevat lomarahat jo etukäteen.
Isyysrahasta en tiedä, mutta Kelalla on myös nettipalvelu, joten sieltä asiat selviää sähköpostitsekin.
kanssa, että toimitat sen myöhemmin. Se kyllä onnistuu, mutta täytyy sopia, sillä muuten menee myöhäiseksi.
(KELA saa kyllä myöhästellä ilmoittelematta asioista. Mulla on kolme viikkoa laskettuun aikaan, eikä vieläkään ole tullut äitiyspäivärahapäätöstä...)