Minua jotenkin häiritsee se, että uskonnon X (esim luterilainen) omaava ihminen naureskelee uskonnon Y (esim mormoni) opeille, mutta ei ymmärrä sitä, että uskonnon Y (esim mormoni) opit ovat jonkun ihmisen mielikuvituksesta kotoisin. Vastaavasti löytyy uskon Z (esim JT), jonka oppeihin mieltynyt ihminen naureskelee uskontojen X ja Y opeille. Otetaanpa pari esimerkkiä:
- Jumalan olomuoto; onko hän kolminainen vaiko ei, onko Jumalalla ruumis vai ei ja onko Jeesus Jumala vaikoeikö ja onko Pyhällä hengellä ruumis, yms. Mitä ihmeen merkitystä tällä on minkään kannalta? Totuus on se, että Jumalaa ei kukaan ole nähnyt eikä tule näkemään (ainakaan elossa ollessaan). Nuo olomuotohöpötykset ovat ihmisten erilaisten mielikuvituksien tuotetta. Miksi Jumalalla olisi mitään väliä millaiseksi sumupalloksi hänet kuvittelemme? Miksi sen perusteella pitäisi päätellä onko joku kristitty vai ei. Aivan naurettavaa.
Olen melko varma siitä, että jos Jumala on olemassa, häntä ei voisi vähempää kiinnostaa se mihin kirkkoon kuulumme ja minkänäköisenä häntä pidämme. En oikein ymmärrä miksi ihmiset pitävät tätä tärkeänä?
- Jumalan olomuoto; onko hän kolminainen vaiko ei, onko Jumalalla ruumis vai ei ja onko Jeesus Jumala vaikoeikö ja onko Pyhällä hengellä ruumis, yms. Mitä ihmeen merkitystä tällä on minkään kannalta? Totuus on se, että Jumalaa ei kukaan ole nähnyt eikä tule näkemään (ainakaan elossa ollessaan). Nuo olomuotohöpötykset ovat ihmisten erilaisten mielikuvituksien tuotetta. Miksi Jumalalla olisi mitään väliä millaiseksi sumupalloksi hänet kuvittelemme? Miksi sen perusteella pitäisi päätellä onko joku kristitty vai ei. Aivan naurettavaa.
Olen melko varma siitä, että jos Jumala on olemassa, häntä ei voisi vähempää kiinnostaa se mihin kirkkoon kuulumme ja minkänäköisenä häntä pidämme. En oikein ymmärrä miksi ihmiset pitävät tätä tärkeänä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Halataanko?
mutta tämä taitaa jo alkaa herättämään pahennusta joissain ;-) Hyvä se on että täällä muutakin kirjoitellaan kun mätkitään Raamatuilla päähän...
Oikeesti, tarkoitus ei ole käydä kuitenkaan mitään "kodinkonekauppaa"..Ihan vaan kiusallani ja vaihtelun vuoksi!
Jumalaa kiinnostaa vain se, olemmeko kuuliaisia hänen tahdolleen.
mikä on Jumalan tahto ja mistä sen löytää tietääkseen?
Siis käytännössä on iso liuta mormoneja jotka todella hyviä ihmisiä eikä heillä ole hajuakaan tai halua tietää mitä kaikkea ikävää kirkon historiassa on.
esim. verisovitusoppi, daniitit, mormoninkirjan oikeuksien myyntiyritys kanadaa, rasismi...
Mutta he ovat onnellisia "kopissaan" eikä ole syytä muuttaa sitä -iso vaiva heille henkinen ja hengellinen romahdus.
mielenhallinta: Kaikki vastustus on paholaisesta ja todistaa vain kirkon oikeellisuudesta jne...
Nämä asiat mitä täällä vatvotaan ei mene koskaan map-kirkon enemmistöjäsnistölle.
jälleen kerran nuo: "verisovitusoppi, daniitit, mormoninkirjan oikeuksien myyntiyritys kanadaa, rasismi", mutta et jaksa perehtyä vastineisiin, jotka osoittavat nuo vastustajien väitteet vääriksi tai väritetyiksi. Kaipa se olisikin tuhoisaa sinun luomallesi mielikuvalle siitä uskonnosta, josta olet luopunut. Täytyyhän sinun perustella luopumusta jotenkin itsellesi - valitan!!!
on, että
xilomeida, kuten muutama muukin palstan ex-mormoni, on löytänyt elävän uskon mormoni-uskonnosta luovuttuaan.
samalla lailla minä luettelen kuin sinä linkität..
Missä vaiheessa noista ikävistä asioista pitäisi luopua tai pitäisi ne unohtaa?
-ei missään etkä sinä vaan voi pyyhkiä niitä pois koska ne ovat auttamattomasti osa map-kirkkoa.
Elämme historiallista aikaa, emme enää vain suullisen perimätiedon varassa. Tiedot verisovituksesta, daniiteista, Mormonin kirjan oikeuksien myyntiyrityksestä ja lukuisista muista MAP-kirkon kannalta kiusallisista asioista on kirjoitettu ylös ja niistä on lukuisia dokumentteja. Näitä aineistoja ei pysty poistamaan sillä, että väittää ettei niitä ole olemassa. Kirjapainonkaan polttaminen ei auta, vaikka sitäkin mormonit ovat aikoinaan yrittäneet, ettei Joseph Smithin huorin tekeminen olisi tullut julkisuuteen.
Miten olisi jos saman perheen lapset eivät tuntisi omaa isäänsä. Toisen mielestä isällä on vaaleat hiukset, toisen mielestä isän hiukset ovat mustat ja kolmannen mielestä isä on kalju.
Miltä lasten isästä mahtaisi tuntua, jos huomaisi kotiin palatessaan, että omat lapset eivä tunne isäänsä? Entä miltäse tuntuisi lapsista?
Sama koskee Jumalaa, meidän taivaallista Isäämme. Koska kaikki ihmiset eivät ole nähneet Jumalaa, niin silloin on erilaisia käsityksiä Jumalasta.Jotkut profeetat ovat nähneet ja todistaneet, mutta niitä on vaikea uskoa, koska niiden julistukseen on kuulunut kehoitus tehdä parannus synneistä ja myös se, että ei olla itse nähty Jumalaa maanpäällä. Sen vuoksi on erilaisia uskontoja.
Jos on koeputkilapsi eikä isä ole jättänyt mitään viestiä, pitäisikö uskoa hallusinaatioita?
Sitten on vielä sellaisiakin lapsia, jotka luulevat näkevänsä oman isänsä vaikka äiti on käynyt vieraissa ja he todellisuudessa ovatkin vain äpärälapsia.
Tällaiset äpärälapset saattavat rakastaa luuloteltua isäänsä ikään kuin tämä olisi heidän oikea isänsä. Vastaavasti aisankannattajana toiminut mies saattaa kuvitella näitä äpärälapsia omikseen ja rakastaa heitä kuin omiaan.
Tällaisessa tapauksessa voidaan tosiaan sanoa, että lapset eivät tunne isäänsä.
Paljon on myös sellaisia isiä, jotka ovat siittäneet äpärälapsia pitkin kyliä, eivätkä tunne lapsiaan, kun nämä tulevat kylänraitilla vastaan.
Kaikki on tosiaan mahdollista, jos haluat ymmärtää Jumalan isyyden noin konkreettisesti.
Minun Jumalani on jotain ihan muuta, kuin siitoskyvyllä varustettu miespuolinen ihminen, josta on veret poistettu ja jota muutenkin on pikkuisen 'kirkastettu', niin että hän ei enää ole ihminen vaan oikein jumala - sellainen samanlainen pikku jumala, joksi palstan miespjuoliset mormonitkin ovat kovaa vauhtia kiitämässä kuin terhakkaat kolmivaiheiset ilotulitusraketit.
Esitmäni esimerkin lähtökohtana oli kuitenkin normaali perhe, jossa lasta biologiset vanhemmat ovat naimisissa keskenään. Sellaisessa perheessä lapset tuntevat isänsä niin hyvin, että niiden kesken ei ole erimielisyyttä isän olemuksesta. Isä on lapsille tuttu, paitsi silloin,kun isä on ollut kauan poissa (esim.sodassa).
Omat vanhempani olivat naimisissa keskenään ja lapsia siunaantui. Isä liittyi mormoneihin ja sen jälkeen ei ollut enää perheessämme normaalia. Äiti oli henkisen painostuksen ja hengellisen väkivallan kohteena. Lapset pakotetiin kirkon tilaisuuksiin ja painostettiin kasteelle. Perheemme pappeudenhaltija meni tästä uudesta roolistaan täysin sekaisin ja muuttui normaalista suomalaisesta isästä pelottavaksi despootiksi, josta äiti viimein joutui eroamaan säilyttääkseen oman henkisen terveytensä edes jotenkin.
Minua kiinnostaisi kovasti tietää millaisissa olosuhteissa isäsi liittyi mormoni uskontoon?
Lähetyssaarnaajat tulivat ovellemme ja alkoivat käydä pitämässä opetustuokioitaan. Jossain vaiheessa tuli tuo maaginen hetki, jolloin piti rukoilla onko Mormonin kirja totta. Ilmeisesti isämme oli niin vilpitön, että hän sai ns. "todistuksen" siitä, että kirja on...jne.
Itse olin lapsi, joten vaikea arvioida. Mitä olen muilta vanhemmilta sukulaisilta kuullut, niin alkoholiongelman alkua isällä olisi heidän mukaansa ollut, vaikeuksia edetä uralla toivomaansa tahtiin, lapsia syntyi enemmän kuin oli tarkoitus (vahinkolapsia), eli jonkinlainen umpikuja ammatillisesti ja taloudellisesti sekä yritykset helpottaa näitä paineita alkoholilla?
Ainakin isä sai uskonnosta kaivattua itsetunnon vahvistusta, pappeus oli juuri se jokin, jolla hän korotti itsensä henkisesti kypsemmän, omassa ammatissaan arvostetun ja sosiaalisesti monipuolisesti lahjakkaan ja pidetyn äitimme yläpuolelle.
Itsekkin olen niillä linjoilla ajatuksissani, ettei Jumala taida kovasti suuttua jos "kuvailemme" hänet hieman pieleen. Toivoisin ainakin Jumalan olevan kiinnostuneempi siitä mitä me olemme, tunnemme ja miten toimimme muita - ja itseämme - kohtaan, kuin siitä miten tiukasti pidämme kiinni jostain ihmisten tekemistä määritelmistä Jumalasta, olivatpa nuo määritelmät sitten tehneet jotkut kirkkoisät kauan sitten tai Joseph Smith seuraajineen 1800-luvulla, tai joku evankelista 2000-luvulla.
Siitä, uskoisin, Jumala on kuitenkin varmaan kiinnostunut että uskommeko häneen vai emme. Enkä tässä väitä että hän tuomitsisi, mielestäni siis, "helvettiin" tai kadotukseen Jumalankieltäjät noin automaattisesti siis. Eiköhän Jumala ymmärrä niitäkin, joilla on vaikeuksia uskoa. Ainakin niitä joilla on vaikeuksia uskoa joihinkin ihmisten kirjoittamiin määritelmiin - ja niistähän kaikissa uskonnoissa on kyse.
Tuossa kadotukseen joutumisessa,ketkä joutuvat ka-
dotukseen on mormoneillakin kyllä minun mielestä-
ni vielä paljon korjattavaa eikä ihan vähän ole-
kaan.
Olisikohan tuo yleisesti aivan noin, vai olenko sittenkin enemmän poikkeava mitä itse olen uskonut.
Nimittäin taas juuri tänään luonani kävi kaksi jehovantodistajaa. Vanhempi mies suunnilleen ikätoverini ja nuorempi reilusti 20 mies.
Sama kaksikko on poikkeilut luonani harvakseltaan jo vuosien ajan. En millään tavoin koe, että he minua mitenkään edes yrittäisivät käännyttää. Olen tehnyt heille selväksi, että olen uskossa ja liian vanha muuttamaan uskonnollisia käsityksiäni.
Itse olen eniten äänessä ja heillä näyttää olevan jonkinlainen tarve kuulla "saarnojani".
Ystävällisesti kutsun heidät sisälle. Joitakin aihepiirejä välttelen kuten verensiirtoja sekä yleensäkin verta koskevia asioita.
Heidän lähtiessään pyydän heitä taas poikkeamaan, jos sattuvat täälläpäin liikkumaan. Kyllä, - olen aivan vilpitön miksi he henkilöinä olisivat minua tai muita huonompia? Tänään keskustelimme 8 käskystä ja sen luterilaisen katekismuksen erinomaisesta selityksestä. Pyhä kolminaisuus on mysteeri jota ihmisen ei kuulukkaan täydellisesti ymmärtää.
Terveisiä vaan kaikille ikään kokoon ja sukupuoliseen suuntaukseen katsomatta.
Tavallinen syntinen ja luupää luterilainen Turust.