Jeesus vs. Mononen

"Satumaa" Unto Mononen on tuonut lohtua ja rakkautta suomalaisille enemmän kun kaikki uskonnot/seurakunnat ovat koskaan kyenneet antamaan
On rakastuttu, haaveiltu ja oltu onnellisia Monosen luomien haavekuvien maailmassa.
Monosen menestys on ollut murskaava verrattuna uskonnon saamaan tunne / onnellisuus maailmaan. Jeesus on aivan marginaalinen tekijä ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Luterilaisuus elää ainoastaan verotusoikeutensa turvin tarjoamatta mitään kymmenyksien vastineeksi.
12367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

suakin raukkaa.

Äänestä

Jaahah.

""Satumaa" Unto Mononen on tuonut lohtua ja rakkautta suomalaisille enemmän kun kaikki uskonnot/seurakunnat ovat koskaan kyenneet antamaan "

Niinpä niin. Mutta ei tuonut lohtua itselleen. Mononenhan kuoli traagisesti oman käden kautta 1966. Muutenkin suomalaiset joihin Teija viittaat täytyy olla siis ennen n. 1950 syntyneitä, eli siis ainoastaan yli 50 vuotiaat suomalaiset.

Hyvä niinkin.

Mutta oliko Mononen tangon Jeesus. Mononenhan masentui nimenomaan humpan suosion kasvusta. voidaan sanoa, jopa että Mononen "meni ristille" tango-aatteensa puolesta. Monosen "ristiinnaulitsivat" humppaihmiset. Toisaalta Mononen kuoli kaikkien tangon ystävien tähden, jotka hänet hylkäsivät. Tänä päivänä opetuslapset ovat nostaneet tangon ennennäkemättömään suosioon. On tangomarkkinaa yms.

Mononen on tangon Jeesus !

Anteeksi jos tämä oli herjausta (niin tangon, Monosen kuin Jeesusksenkin), mutta se ollut tämän avauksen ideakin.

Äänestä
  • mutta Monosen elämisestä ainakin ihmisenä on todisteet. Koska Monosen ihmisyys on tosiasia, niin Monosen jumalallisuus on todennäköisempää kuin Jeesuksen, jonka ihmisyyttäkään ei kyetä todistamaan.

    Äänestä

  • >Niinpä niin. Mutta ei tuonut lohtua itselleen. >Mononenhan kuoli traagisesti oman käden kautta

    Kännissä sattuu ja tapahtuu. Aikalaisten (mm. M.A) mukaan Mononen leikitteli tapansa mukaan asellaan ja se laukesi vahingossa.

    >1966. Muutenkin suomalaiset joihin Teija >viittaat täytyy olla siis ennen n. 1950 >syntyneitä, eli siis ainoastaan yli 50 vuotiaat >suomalaiset.

    Tangomarkkinat ovat kesän merkittävin musiikkitapahtuma Suomessa katsoja/kävijämäärällä mitattuna. Siellä ovat edustettuina kaikki ikäluokat vuosi vuoden jälkeen.

    Nousemme kunnioittavasti seisomaan , kun Monosen monet tangot kajahtavat ilmoille sielunhoitoa ja elämänuskoa antamaan. Mononen elää...

    Äänestä

eipä brasilialaiset kiittäneet Monosta mm-mestaruudestaan vaan Jumalaa ja nähtävästi Jeesusta, koska paidat oli kirjailtu tämän tunnetun messiaan nimin. Vaatimaton mielipiteeni on, että kyllä Jeesus taitaa olla se maailman tunnetuin ja vaikutusvaltaisin henkilö kautta aikain. Hatunnosto kyllä myös Monoselle. Monet upeat hetket varmasti suomalaisille on tarjonnut.

Äänestä
  • ...väärässä,koska...just aivan !?!
    Mielestäni unohdit yhden pienen sanan tuosta tekstistäsi,eli : ´mielikuvitus´-henkilöhän tuo jeesus lienee ollut,kö ?!?

    Äänestä

  • Saddamisti ;-) kirjoitti:

    ...väärässä,koska...just aivan !?!
    Mielestäni unohdit yhden pienen sanan tuosta tekstistäsi,eli : ´mielikuvitus´-henkilöhän tuo jeesus lienee ollut,kö ?!?

    nyt mielikuvitushenkilö kuitenkaan. Olisin varmaan maininnut tai toisin kirjoittanut, jos niin olisin ajatellut.

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    nyt mielikuvitushenkilö kuitenkaan. Olisin varmaan maininnut tai toisin kirjoittanut, jos niin olisin ajatellut.

    ...kiusottelin,lähinnä omaa kantaani kertoilin !?!
    Saahan toki kaikilla olla oma mielipide asioista, onneksi elämme demokraattisessa maassa,kö ?!?

    Äänestä

EN HALUA OTTAA SATUMAA-ISKELMÄÄN KANTAA MUSIIKILLISESTI, MUTTA KYLLÄ SUKULAISENA TIEDÄN KUINKA ONNETON ALKOHOLISTI JA VAILLA ITSEKUNNIOITUSTA TEKIJÄ OLI. YLEENSÄ INTOHIMOSTA KERTOVAT ISKELMÄT KERTOVAT HIMOSTA JA KAIKENKATTAVASTA NS.RAKAUDESTA ,MITÄ EI ARKIELÄMÄSSÄ LÖYDÄ. RAKKAUDEN OTSIKON ALLA ON ASIOITA ,JOTKA OVAT SIITÄ KAUKANA. UNTO MONONEN OLI HYVÄ MUSIIKIN TEKIJÄ JA VARMASTI ANTANUT KEINOJA ,JOILLA ON VOINUT PURKAA TUSKAANSA. - JEESUS ON IHAN ERITASOLLA JA HÄNTÄ EI VOI VERRATA KEHENKÄÄN IHMISEEN. SE ON PILKKAA.HÄNESTÄ KERTOVAT MUSIIKKITEOKSET ANTAVAT RAUHAN JA TURVAN, NIILLE, JOILLE ON ANNETTU USKO LAHJAKSI. KENENKÄÄN EI TARVITSE ONNEKSI PAKOLLA OLLA USKOSSA.

Äänestä
  • Tuon tuosta kirjassa mainitaan kun Jeesus veti vinettoa jenginsä kanssa. Ei taida olla lasten luettavaa se örvellys kun juopoteltiin yötä päivää.
    Menihän se yks jeppe sitten käräyttään Jeesuksen, ilmeisesti krapulapäissään, viranomaisille. Johan tuli lähtö Golgatalle.

    Monosen viesti ja sanoma elää Suomen kansan keskuudessa väkevänä. Mononen itse käytti vähän hapanta luovuuden tuskia liventämään, mutta mikään
    deeku hän ei ollut.

    Tangomarkkinat ovat loistava estraadi Monosen papistolle suoda vilvoitusta ja rakautta Suomen kansalle kauniina kesäisenä iltana.

    Jeesus pyörii todella harvojen ja takulla tiukkapipojen mielessä nykyaikana.

    Sivisty resukka...
    http://www.helsinginsanomat.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/satumaa9801.html

    Äänestä

  • Mitä helvettiä oikein HUUDAT kirjoitti:

    Tuon tuosta kirjassa mainitaan kun Jeesus veti vinettoa jenginsä kanssa. Ei taida olla lasten luettavaa se örvellys kun juopoteltiin yötä päivää.

    ei taida enää LÄÄKKEETKÄÄN paljoa auttaa.

    TUO SINUN LAUSUMASI ON VANHA ASIA,MUTTÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄKIN ETELÄ-EUROOPAN MAISSA OSA RUOKA-JA JUOMAKULTTUURIA ,MIHIN EI KUULU HUMALAHAKUISUUS TAI RYÖMINTÄKAISTALLA NELIVEDOLLA ÖRVÄILY. PAPISTOSTA SEINÄJOELLA EN TIEDÄ ,MUTTA ENSILUOKKAISIA TULKINTOJA SIELLÄ SAA KUULLA. MONOSEEN MENNÄKSENI HÄNELLE VIINA EI KÄYNYT JA HÄN PÄÄTTI PÄIVÄNSÄ MITÄ KARMEIMMMALLA TAVALLA JÄTTÄEN SUKULAISENSA KYSYMYSMERKKIEN JA OMANTUNNON TUSKIEN TAAKSE. VIINAN HOLTITON KÄYTTÖ VEI DELIRIUMIIN JA SITÄ KAUTTA ELÄMÄ KATKESI.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teija kirjoitti:

"Satumaa" Unto Mononen on tuonut lohtua ja rakkautta suomalaisille enemmän kun kaikki uskonnot/seurakunnat ovat koskaan kyenneet antamaan
On rakastuttu, haaveiltu ja oltu onnellisia Monosen luomien haavekuvien maailmassa.
Monosen menestys on ollut murskaava verrattuna uskonnon saamaan tunne / onnellisuus maailmaan. Jeesus on aivan marginaalinen tekijä ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Luterilaisuus elää ainoastaan verotusoikeutensa turvin tarjoamatta mitään kymmenyksien vastineeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu