Naisvihaa!!!!

Krintinoppi on koko olemassa olonsa ajan vihannut ja alistanut naisia. Myös patriarkaatti alisti naisia, mutta patriarkaatin alistaminen oli puhtaasti hierarkiaan perustuvaa, joten naisia alistettiin samalla tavalla kuin alhaista synnyperää olevia miehiä. Kristinoppi käyttää naisen alistamisessa hyväkseen sekä hierarkiaa että seksuaallisuutta. Kristinoppi joka yhdistää pelastuksen ja vieteistä kieltäytymisen on mahdollistanut naisen totaalisen alistamisen. Naisvihan ja viettikielteisyyden voi helposti löytää vuorisaarnasta, paavalin kirjeistä, kirkonisien teksteistä ja mm. noitavainoja perusteltiin seksuaallisuudella.

Kristinopin mukaan nainen on ihmiskunnan elämellinen puoli, eli nainen on jossakin miehen ja eläimen välissä. Alunperin pelastus on tarkoitettu vain miehille. Nainen ja seksuaallisuus olisi krittyjen toimesta poistettu kokonaan maanpäältä, jos naista ei olisi tarvittu ihmisten lisääntymiseen. Koska naista ei ole voitu hävittää kokonaan on päätetty eristää nainen mahdollisemman tarkkaaan yhteiskunnasta. Kristillinen seksuaallisuus on sallittua vain avioliitossa ja naisen paikka on kotona miehen määräysvallan alla. Naisen osaksi kristillisessä yhteiskunnassa jää vain lasten synnyttäminen ja aviomiehensä palvelu. Nainen oli miehen holhouksen alla vuoteen 1929, jolloin avioliittolakia muutettiin kirkon ja uskovaisten kovasta vastustuksesta huolimatta. Uskovaiset vastustivat lakimuutosta, koska se antoin naiselle mahdollisuuden päättää omista asioista, nainenhan on kristillisen tradition mukaan altis kaikille houkutuksille, kuten omena syönnille.

Kristitylle miehelle tärkeitä on päästä jumalansa tykö eli pelastua. Pelastukselle aiheuttaa vaikeuksia nainen omine huokutuksineen, nainen joka on ihmiskunnan maailmallinen osa. Nainen on kristinopin mukaan eräänlainen muuri uskovaisen miehen ja jumalan välillä. Miehen tulee pystyä murtamaan ja hävittämään tämä muuri, jotta hän voi saavuttaa pelastuksen. Tätä muurin hävitystä kutsutaan kristillisyydessä vanhurkkauttamiseksi. Vanhurskas on ihminen tai paremminkin zombie, joka ei reagoi mihinkään maailmallisiin ärsykkeisiin. Vanhurskaus on kaikkien uskovaisten miesten tavoite, mutta sitä ei voi saavuttaa muutenkuin voimakkailla psyykelääkkeillä. Koska uskovainen mies ei pysty saavuttamaan varnhurskasta tilaa ja kuolettamaan itseään kaikilta maailmallisuuden viettelyksiltä. Tämän takia kohdistaa uskovainen mies vihansa viettelyksen aihettajaan eli naiseen, tästä on hyvänä esimerkkinä uskovasten miesten huomattavasti tiukempi käsitys sukupuolirooleista kuin ei-uskovaisen.

Naiset ovat joutuneet ja joutuvat kärsimään aivan valtavasti kristinopin perversistä niasvihasta ja viettikielteisyydestä. Joku voi tietenkin sanoa, että tämä mitä kirjoitin on vain historiaa. Asianhan ei ole historiaa, koska joka päivä naiset joutuvat kokemaan olevansa toisenluokan kansalaisia, mikä on vain kristinopin syytä. Kristinoppi ei voi muokata itseään niin liberaaliksi, etteikö siinä esiintyisi naisvihaa ja veittikielteisyyttä. Kristinoppi ei voi poistaa pelastuksen sanomaa, joka on naisvihan syy, koska silloin kristinoppi lakkaa olemasta. Onneksi kristinpin ote yhteiskunnasta on hellittänyt viimiesten vuosikymmenien aikana. Mutta kristinopin opettamat asiat tuntuvat naisten elämänssä vielä monia vuosikymmeniä jos ei satoja, koska yhteiskunnan arvot muuttuvat todella hitaasti.
1164960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 116

Vanhimmat

laittanu nimimerkiksesi vain reilusti "Miehet on paskoja ry".

Oli muuten TOSI NAURETTAVA tuo kirjoituksesi.

Äänestä
  • paskoja. Kristinoppi on paska. Miksi minä miehiä haukkuisin, koska ole isekin mies;-)

    Äänestä

  • Augustinus kirjoitti:

    paskoja. Kristinoppi on paska. Miksi minä miehiä haukkuisin, koska ole isekin mies;-)

    kiireesti hame ittelles.

    Sitten on vielä helpompi haukkua kristinuskoa ja muita miehiä.

    Eiköhän tässä kuviossa joku muu ole paska kuin kristinusko.

    Äänestä

  • Tasapuolinen kirjoitti:

    "Osta kiireesti hame ittelles."

    Aika usein näkee tällaisen herjan, jonka tarkoitus lienee luokata/halventaa herjan kohdetta. Toisin sanoen herjan heittäjän ajatusmaailmassa hameelliset ihmiset ovat niin paljon vähempiarvoisia että hametta voi käyttää edellä mainitussa tarkoituksessa.

    Ovatko hametta pitävät ihmiset jotenkin vähempi arvoisia kuin housuja pitävät?

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    Nyt menit vähän metsään.

    Eihän ne ihmiset, joiden normaalina asuna on hame, ole mitenkään vähempiarvoisia henkilöitä.

    Kyseessä on todella herja, joka kohdistuu ei-normaalisti hametta käyttävään henkilöön ja jonka viesti on: "Oletpa hölmö tyyppi!".

    Äänestä

  • Augustinus kirjoitti:

    Ovatko hametta pitävät ihmiset jotenkin vähempi arvoisia kuin housuja pitävät?

    koko ajan typeryyttäsi.

    Äänestä

  • Tasapuolinen kirjoitti:

    koko ajan typeryyttäsi.

    max-merkissä jo pitkään!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    max-merkissä jo pitkään!

    vain ole homo?

    Äänestä

  • Augustinus kirjoitti:

    paskoja. Kristinoppi on paska. Miksi minä miehiä haukkuisin, koska ole isekin mies;-)

    mies voi lähteä avaustekstin tavoin nöyristelemään naisia?

    Mies ja nainen ovat tasa-arvoisia, mutta ei siinä mitään lapsellisia tarinoita tarvita kuten avausteksti oli.

    Äänestä

  • Tasapuolinen kirjoitti:

    vain ole homo?

    tietääkseni bi.

    Äänestä

  • Tasapuolinen kirjoitti:

    vain ole homo?

    miksihän sanoja: homo ja lesbo käytetään toisesta, kun halutaan halventaa! ainakin minun ystäväni, jotka ovat homoja (nais- tai miespuolisia), eivät ole halveksittavia ihmisiä sen kummemmin kuin heterot/bit jne. yksilönä joku voi olla parempi kuin toinen, seksuaalisella suuntautumisella ei liene asian kanssa mitään tekemistä!

    Äänestä

  • morgaine kirjoitti:

    nyt vähän, mitä on homoseksuaalisuus!!

    En viitsi ruveta kuvailemaan.

    Äänestä

  • Tasapuolinen kirjoitti:

    nyt vähän, mitä on homoseksuaalisuus!!

    En viitsi ruveta kuvailemaan.

    Vaikka nimimerkkisi on "tasapuolinen", et sitä selvästikään ole. Raukalla vaikeuksia hyväksyä toista sukupuolta tai toista seksuaalista suuntausta olevia ihmisiä.

    Sääliksi käy ja kuvottaa. Menisit hirteen.

    Äänestä

  • ihminen kirjoitti:

    "Sääliksi käy ja kuvottaa"

    siellä huutelet.

    Minulla ei ole mitään vaikeuksia hyväksyä naisia eli toisen sukupuolen edustajia.

    Sen sijaan olen kanssasi samaa mieltä siitä, että homoseksuaalit ovat säälittäviä ja heidän touhunsa ovat KUVOTTAVIA.

    En voinut kuin nauraa lukiessani tässä edellisiä viestejäsi. Huhhuh, etkö tajua kuinka typeräksi itse itsesi teet noilla kommenteillasi?

    Kannattaisi varmaan kasvaa pikkuisen vielä. Tai ainakin kasvattaa sitä henkistä kypsyyttä.

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    "Huhhuh, etkö tajua kuinka typeräksi itse itsesi teet noilla kommenteillasi?"

    En tajua.

    ainakin kirjoituksistasi saa sen käsityksen - sori nyt vaan, mutta homofobiset miehet pitää niin suurta ääntä 150%:sta heteroudestaan siksi, että yrittävät sillä peittää mahdollisen mielenkiinnon toisia miehiä kohtaan!

    suurin osa ihmisistä on enemmän/vähemmän biseksuaalisia, käytäntö sitten osoittaa, kumpaa puolta toteutetaan ... yleensä tietämättömyys aiheuttaa pelkoa ja sitä kautta vihaa ... vrt. rasismi... jos sinunkin miehisyytesi (?) olisi kunnossa - siis esim. korvien , ei jalkojen! välissä - ei sinunkaan tarvitsisi suureen ääneen haukkua toisia eikä korostaa omaa ylivertaisuuttasi!

    kuis ois suvaitsevaisuus ?!

    "oletko "piilohomo"?"

    ylikypsä ja väljähtänyt kysymys.

    En ole.

    "... jos sinunkin miehisyytesi (?) olisi kunnossa - siis esim. korvien , ei jalkojen! välissä"

    Miehisyyteni on kunnossa sekä korvien välin että jalkovälin osalta.
    Kiitos mielenkiinnosta.

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    En voinut kuin nauraa lukiessani tässä edellisiä viestejäsi. Huhhuh, etkö tajua kuinka typeräksi itse itsesi teet noilla kommenteillasi?

    Kannattaisi varmaan kasvaa pikkuisen vielä. Tai ainakin kasvattaa sitä henkistä kypsyyttä.

    Vai niin että naisvihaa läpiraamatun historian niinkö väität augisnistus.Ei sitten pidä yhtään paikkaansa lue evakeliumia eli ilosanomaa missä kohtaat todellisen jumalan rakkauden jeesuksessa kristuksessa et enään väitä tuollaista propakandaa eli puppua ihmiskunnalle.OLEN NAINEN JUMALAN ARMOSTA JA VIELÄ ONNELLINEN.En tykkää että sinunlaisesi harhaoppia levittää näin julkisesti.OLEN ymmärtänyt että on suurta lahjaa olla se minkä jumala on luonut ja nainen on melkein jumalólento hän synnyttää imettää lastaan rakastaa ja opastaa ja mies on hänelle tuki ja suojelija auttaja elämän suurissa myrskyissä ja mainingeissa.Ja vielä mistäköhän ihminen saa voimaa ja viisautta kaikkeen tähän vastaus :Jumalalta suurelta neuvonanantajalta kun hiljaa rukoilee ja pyytää.

    Äänestä

  • ...voi olla toisille vaikeaa...oletko jo peruskoulun läpäissyt ?!?

    Äänestä

  • Saddamisti ;-) kirjoitti:

    ...voi olla toisille vaikeaa...oletko jo peruskoulun läpäissyt ?!?

    "oletko jo peruskoulun läpäissyt ?!?"

    Kyllähän minulta löytyy "hieman" enemmän koulutusta kuin sinulta, joka jämähdit vain siihen yo-tutkintoon.

    Sehän ei tänä päivänä ole mitään. Eikö?

    Äänestä

  • Tasapuolinen kirjoitti:

    "oletko jo peruskoulun läpäissyt ?!?"

    Kyllähän minulta löytyy "hieman" enemmän koulutusta kuin sinulta, joka jämähdit vain siihen yo-tutkintoon.

    Sehän ei tänä päivänä ole mitään. Eikö?

    ...eihän akateeminen tutkinto takaa silti älyn laatua,vaan ulkolukutaitoa ja muistia,kö ?!?
    Kunhan vain hieman piikittelin...lepposaa kesänjatkoa vaan !?!

    Äänestä

Aluksi:
Kirkko ei ole samaa kuin kristillisyys! Kirkon päämäärä on valta, kristinuskon päämäärä on Rakkaus.

Onko seksuaalisuus sama kuin seksi? Tulenko onnelliseksi, kun harrastan seksiä ihmisen kanssa, joka ei piittaa minusta, tyydyttää vain viettiään? Miten koen sen, että hän on milloin tahansa valmis vaihtamaan minut toiseen, parempaan? Eikö rakkaus ole uskollisuutta, sitä, että on valmis hyväksymään toisen sellaisenaan - halua muuttua, ei vaatia toista muuttumaan?

Onko seksuaalikielteistä sanoa, että miehen ruumis ei ole hänen omassa vallassaan, vaan vaimon? Onko naisvastainen neuvo rakastaa vaimoaan, rakastaa häntä kuten Kristus rakasti meitä? Onko orjallista kunnioittaa miestään, jota rakastaa? Millaista epätasa-arvoa osoittaa väite: "Krisuksessa ei ole miestä, eikä naista, ei orjaa eikä vapaata"?

Mitä vastaat sovinisti-Paavalille?

Äänestä
  • Keskeisiä naisvihan lähteitä ovat mm seuraavat raamatun kohdat:"Sillä jos te lihan mukaan elätte. pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää." (Roomalaiskirje, 8:13) ja "Jos oikea silmäsi viettelee sinua, kaiva se ja heitä luotasi. Sinulle on näet hyödyllisempää, että yksi jäsenistäsi tuhoutuu, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin."(matteus 5:29 ). Nämä lauseet kuvaavat kristinopin hillitöntä askeesia. Freudin sanoja lainatakseni (ahdistava kulttuurimme): "Viettejään ehkäisevän ihmisen jokainen kieltäymys alkaakin ruokkia hänen omantuntonsa voimaa -aina kun hän pidättyy tyydytyksestä, hänen omatuntonsa kehittyy yhä ankarammaksi ja suvaitsemattomammaksi." Kristinoppi on mielen eli psyykkeen uskonto, sinun täytyy pystyä konrolloimaan ja välttämään kaikki sopimattomat eli synnilliset ajatukset mielestä, jotta olisit jumalalle kelvollinen. Välähdyksen omainen irastas ajatus mielessä, ja olet synnintekijä ja matkalla kadotukseen, koska synnin palkka on kuolema. Kristinopissa teko ei ole tärkeä vaan ajatus tai aikomus. Ei riitä, että pystyt välttämään synnin tekemisen sinun on myös pystyttävä välttämään synnilliset ajatukset ja aikomukset.

    Äänestä

  • Augustinus kirjoitti:

    Keskeisiä naisvihan lähteitä ovat mm seuraavat raamatun kohdat:"Sillä jos te lihan mukaan elätte. pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää." (Roomalaiskirje, 8:13) ja "Jos oikea silmäsi viettelee sinua, kaiva se ja heitä luotasi. Sinulle on näet hyödyllisempää, että yksi jäsenistäsi tuhoutuu, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin."(matteus 5:29 ). Nämä lauseet kuvaavat kristinopin hillitöntä askeesia. Freudin sanoja lainatakseni (ahdistava kulttuurimme): "Viettejään ehkäisevän ihmisen jokainen kieltäymys alkaakin ruokkia hänen omantuntonsa voimaa -aina kun hän pidättyy tyydytyksestä, hänen omatuntonsa kehittyy yhä ankarammaksi ja suvaitsemattomammaksi." Kristinoppi on mielen eli psyykkeen uskonto, sinun täytyy pystyä konrolloimaan ja välttämään kaikki sopimattomat eli synnilliset ajatukset mielestä, jotta olisit jumalalle kelvollinen. Välähdyksen omainen irastas ajatus mielessä, ja olet synnintekijä ja matkalla kadotukseen, koska synnin palkka on kuolema. Kristinopissa teko ei ole tärkeä vaan ajatus tai aikomus. Ei riitä, että pystyt välttämään synnin tekemisen sinun on myös pystyttävä välttämään synnilliset ajatukset ja aikomukset.

    Kristinusko ei ole perustu lakiin, vaan armoon!

    Kaikki ovat tehneet syntiä, eikä kukaan täytä Jumalan kriteereitä omine tekoineen tai kieltäymyksineen. Ihminen ei pysty olemaan Jumalalle kelvollinen. Ainoa toivomme on Jeesus Kristus, Hänen tekonsa. Hänessä Jumala mahdollisti meille oikeuden tulla Hänen lapsekseen.

    Jumala kutsuu sinuakin. Jos tunnet niin, ota Hänet vastaan. Usko tulee ylhäältä, voima tulee ylhäältä, kaikki on Hänestä.

    Ihmisen ei tule keskittyä syntiin, eikä sen ajatteluun, vaan Jeesukseen. Tilanne on vähän samanlainen, kuin olisit narutikkailla: katso ylös, äläkä kauhistele sitä mitä on alhaalla.

    Rakkautta ja hyvää kesää

    Äänestä

  • Rintti kirjoitti:

    Mistä sinun täytyy pelastua?

    vain rauhaa

    Hyvin kiteytetty jälleen. Missäpäin Suomea vaikutat?

    Äänestä

  • qanja kirjoitti:

    Mistä sinun täytyy pelastua?

    vain rauhaa

    ei taida olla aivoja eikä putkea.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Hyvin kiteytetty jälleen. Missäpäin Suomea vaikutat?

    hidas hämäläinen Turusta

    Äänestä

  • Rintti kirjoitti:

    Kristinusko ei ole perustu lakiin, vaan armoon!

    Kaikki ovat tehneet syntiä, eikä kukaan täytä Jumalan kriteereitä omine tekoineen tai kieltäymyksineen. Ihminen ei pysty olemaan Jumalalle kelvollinen. Ainoa toivomme on Jeesus Kristus, Hänen tekonsa. Hänessä Jumala mahdollisti meille oikeuden tulla Hänen lapsekseen.

    Jumala kutsuu sinuakin. Jos tunnet niin, ota Hänet vastaan. Usko tulee ylhäältä, voima tulee ylhäältä, kaikki on Hänestä.

    Ihmisen ei tule keskittyä syntiin, eikä sen ajatteluun, vaan Jeesukseen. Tilanne on vähän samanlainen, kuin olisit narutikkailla: katso ylös, äläkä kauhistele sitä mitä on alhaalla.

    Rakkautta ja hyvää kesää

    Minun mielestä kristinoppi on tiedostavan mielen uskonto, jossa tiedostamattomalle osalle ei jää paikkaa. Kristillisyydessä tiedostamaton on kaiken pahan alku, koska sitä ei voi kahlita. Jumala on kristillisyyden mukaan puhdas tietoisuus!!!!

    Kristinopin perusprobleema on juuri tuo tiedostavan ja tiedostamattoman mielin ristiriita. Ihminen ei voi elää pelkän tiedostavan mielen alueella. Ihminen, joka pyrkii elään vain tiedostavan mielin alueella on täysin kylmä ihminen ja hän ei mm. pysty rakastaan ja tuntemaan iloa. Ihminen on kokonaisuus,jolla on sekä tiedostava ja tiedostamaton mieli, mutta kristinoppi sallii ihmiselle vain tiedostavan mielin, onhan ihminen jumalan kuva.

    hyvä tuo sinun juttusi. Mielestäni oppi perisynnistä jossa ihminen ei ole koskaan hyvä teki hän mitä tahansa sekä lunastusoppi ovat yhteiskuntamme ihmiskielteisten asenteiden taustalla ja olen joskus tuonut esiin että kirkon tulisi jollain tasolla ottaa vastuu opeistaan niin paljon pahaa ne ovat saaneet mm mielenterveyspuolella aikaan.Kirkkohan opettaa että ihminen on aina huono ,kurja maanmatonen ja vain ulkopuolinen lunastaja voi armahtaa hänet .Tälläinen näkemys lamaannuttaa kaiken tekemisen koska siitä ei ole hyötyä jne. Kirkko ei pelkästään vihaa naista vaan pitää ihmistä läpikotaisin mätänä.

    Äänestä

1. Kor. 14:34-35 "Olkoot vaimot vaiti teidänkin
seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua,
vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat
tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan
omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua
seurakunnassa."
1. Tim. 2:11-12 "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin
alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo
opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän
hiljaisuudessa."
3. Moos. 12:2-5 "Puhu israelilaisille ja sano: Kun vaimo tulee
hedelmälliseksi ja synnyttää poikalapsen,
olkoon hän saastainen seitsemän päivää; yhtä monta päivää kuin
hänen kuukautisensa kestävät, hän olkoon
saastainen. (4) Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä
kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa
aikana; älköön hän koskeko mihinkään, mikä on pyhää, älköönkä
tulko pyhäkköön, ennenkuin hänen
puhdistuspäivänsä ovat kuluneet umpeen. (5) Mutta jos hän
synnyttää tyttölapsen, olkoon hän saastainen
kaksi viikkoa, samoinkuin kuukautisissaan, ja pysyköön kotona
kuusikymmentä kuusi päivää puhdistavan
verenvuotonsa aikana."
5. Moos. 22:5 "Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä
mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä
jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi."
1. Kor. 11:7-10 "Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on
Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on
miehen kunnia. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo
miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten,
vaan vaimo miestä varten. Sentähden vaimon tulee pitää
päässään vallanalaisuuden merkki enkelien
tähden."
Efes. 5:22-24 "Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin
Herralle; sillä mies on vaimon pää ..
Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot
vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset."
3. Moos. 15:19-30 "Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa
hänen ruumiistansa, olkoon hän
kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen
koskee, olkoon saastainen iltaan asti. (22) Ja
jokainen, joka koskee istuimeen, mihin hyvänsä, jolla hän on
istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön
vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (23) Ja jos joku koskee
esineeseen, joka on hänen vuoteellaan tai
istuimella, jolla hän on istunut, olkoon saastainen iltaan asti. (29) Ja
kahdeksantena päivänä hän ottakoon
kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa ja tuokoon ne
papille, ilmestysmajan ovelle. (30) Ja pappi
uhratkoon toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi
toimittakoon Herran edessä hänelle
sovituksen hänen saastaisesta vuodostaan."
Kol. 3:18 "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii
Herrassa."
1. Moos. 3:16 "Ja naiselle hän (Jumala) sanoi: Minä teen suuriksi
sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää
synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän
on sinua vallitseva."

5. Moos. 25:11-12 "Jos kaksi miestä tappelee keskenään ja
toisen vaimo tulee auttamaan miestään sen
käsistä, joka häntä lyö, ja ojentaa kätensä ja tarttuu tämän häpyyn,
niin hakkaa poikki hänen kätensä
säälimättä."
5. Moos. 22:28-29 "Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja
ottaa hänet kiinni ja makaa hänen
kanssaan ja heidät siitä tavataan, niin mies, joka makasi hänen
kanssaan, antakoon tytön isälle
viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen,
koska hän raiskasi hänet; hän älköön
hyljätkö häntä koko elinaikanansa."
Sananl. 11:22 "Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen, älyä
vailla."
Sananl. 9:13 "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä
hän mistään mitään tiedä."
Sananl. 31:3 "Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten
turmelijatarten valtaan."
3. Moos. 21:9 "Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin
hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon
tulessa."
2. Moos. 22:18 "Velhonaisen älä salli elää."
5. Moos. 21:10-14 "Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra,
sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi
ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet
kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot
ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon
hiuksensa ja leikatkoon kyntensä. Ja hän
riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin ... sitten saat yhtyä
häneen ja naida hänet, niin että hän tulee
vaimoksesi. Mutta jos hän ei sitten enää sinua miellytä, niin päästä
hänet menemään vapaana äläkä myy
häntä rahasta."
3. Moos. 27:2-7 "Arvioitse mies, joka on kahdenkymmenen ja
kuudenkymmenen vuoden välillä,
viiteenkymmeneen hopeasekeliin pyhäkkösekelin painon mukaan;
mutta jos se on nainen, arvioitse hänet
kolmeenkymmeneen sekeliin."
5. Moos. 22:13-21 "Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen,
mutta sitten hylkii häntä ... ja sanoo:
Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en
tavannut hänessä neitsyyden merkkiä ...
(20) Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä,
silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle,
ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."
Tuom. 21:21 "Kun näette Siilon tyttärien tulevan ulos karkeloimaan,
niin rynnätkää viinitarhoista ja
ryöstäkää jokainen itsellenne vaimo Siilon tyttäristä ja lähtekää
Benjaminin maahan."

Äänestä
  • Voi voi.

    Äänestä

  • sieltähän se totuus löytyy "isosta kirjasta"! mitäs siihen hihhulit/"kunnon kristityt" sanotte?!

    eikös Suomessakin riidelty siitä, onko nainen kelvollinen papiksi ja joku jopa perusteli kielteistä kantaansa sillä, että "raskaana oleva pappi on rietas näky"! yksinköhän se naispappi siihen tilaan hankkiutuu! ja eikös se ole jumalan lahja, mikä sieltä on tulossa!

    mikä meissä naisissa on niin pelottavaa, että pitäisi pakolla pitää hiljaisina ja syrjässä?!
    eikös vahvojen naisten osuus elämässä koidu myös miesten hyväksi pitemmän päälle. tasa-arvoa kehiin!

    Äänestä

  • morgaine kirjoitti:

    sieltähän se totuus löytyy "isosta kirjasta"! mitäs siihen hihhulit/"kunnon kristityt" sanotte?!

    eikös Suomessakin riidelty siitä, onko nainen kelvollinen papiksi ja joku jopa perusteli kielteistä kantaansa sillä, että "raskaana oleva pappi on rietas näky"! yksinköhän se naispappi siihen tilaan hankkiutuu! ja eikös se ole jumalan lahja, mikä sieltä on tulossa!

    mikä meissä naisissa on niin pelottavaa, että pitäisi pakolla pitää hiljaisina ja syrjässä?!
    eikös vahvojen naisten osuus elämässä koidu myös miesten hyväksi pitemmän päälle. tasa-arvoa kehiin!

    Raskaanaoleva nainen on kaunis näky.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Raskaanaoleva nainen on kaunis näky.

    ja naispuolinen pappi, raskaana tai ei - kuitenki on jotenkin käytännön/maanläheisempi kuin monet miespapit.... ainakin mitä olen kuullut juttua ja itse ollut kuulemassa

    Äänestä

  • morgaine kirjoitti:

    ja naispuolinen pappi, raskaana tai ei - kuitenki on jotenkin käytännön/maanläheisempi kuin monet miespapit.... ainakin mitä olen kuullut juttua ja itse ollut kuulemassa

    Eipäs yleistetä.

    Täysin yksilökohtainen kysymys.

    Äänestä

  • Pappi on präst ... kirjoitti:

    Eipäs yleistetä.

    Täysin yksilökohtainen kysymys.

    Juu-u, mulla ei ole kokemusta kuin yhdestä papista (äitini hautajaisissa) ja hän oli nainen ja ihan ookoo, tuo muu on ns. "hearsay" eli kuulpuhetta/luettua .... ja ainahan kun on ihmisistä kyse, kaikki ovat yksilöitä - joten EN yleistä!

    siis olen viimeksi käynyt kirkossa kouluaikana, kun oli pakko. Heti kun mahd. erosin kirkosta, kristitty en ole ikinä ollut, eikä sellaista minusta tule ... olen pakana-ajan luonnonjuttuihin uskova ...

    Äänestä

  • ...taas totuuden hiekkaa uskovaisten sokeisiin silmiin,heh !?!

    Äänestä

Oletko homo vai miksi sinua kiinnostaa joku naisten tasa-arvoisuus?

Äänestä
  • sinulta joka tämän viestin kirjoitit(?):
    "Oletko homo vai miksi sinua kiinnostaa joku naisten tasa-arvoisuus?"

    Olet itse vissiin niin epävarma miehuudestasi, että naisen tasa-arvo on sinulle uhka. Onneksi meillä on oikeitakin miehiä, jotka pitävät vahvojakin naisia tasa-arvoisina kumppaneina, eivätkä uhkana omalle miehisyydelleen.

    Hurraahuuto oikeille, vahvoille miehille!!

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    sinulta joka tämän viestin kirjoitit(?):

    Kuule, tosimies ei akkoja puollusta!!! Se on femakkojen homma. Jos sinä väität olevasi mies, etkö tiedä että eunukkien pito on kielletty?

    Äänestä

  • tuukka kirjoitti:

    Kuule, tosimies ei akkoja puollusta!!! Se on femakkojen homma. Jos sinä väität olevasi mies, etkö tiedä että eunukkien pito on kielletty?

    >Kuule, tosimies ei akkoja puollusta!!!

    Oikeat miehet eivät pelkää naisia, vaan nimenomaan puollustavat heitä. Siksi mies on mm. fyysisesti naista voimakkaampi, koska hänen tehtävänsä on suojella naisia ja pitää heistä huolta, eikä vahingoittaa heitä.

    >Jos sinä väität olevasi mies, etkö tiedä että eunukkien pito on kielletty?

    En väitäkkään. Viimeksi, kun housuihini katsoin niin kyllä siellä oli se semmoinen juttu, mistä sinäkin tähän maailmaan olet äidistäsi syntynyt.

    Kotona minulla on oikea vahvaluonteinen, hyvä ja rohkea mies. Ei hänen tarvitse minua pelätä, että pitäisi alistaa. Olemme tasa-arvoisia, vaikkakin erilaisia.

    *hurraa edelleen vahvoille tosimiehille joista täällä näyttää olevan pula*

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    sinulta joka tämän viestin kirjoitit(?):
    "Oletko homo vai miksi sinua kiinnostaa joku naisten tasa-arvoisuus?"

    Olet itse vissiin niin epävarma miehuudestasi, että naisen tasa-arvo on sinulle uhka. Onneksi meillä on oikeitakin miehiä, jotka pitävät vahvojakin naisia tasa-arvoisina kumppaneina, eivätkä uhkana omalle miehisyydelleen.

    Hurraahuuto oikeille, vahvoille miehille!!

    siellä höpöttää.

    Äänestä

  • Höh kirjoitti:

    siellä höpöttää.

    Ei noita-akka, noitaneito. Akkavaiheeseen on vielä aikamoinen matka. ;)

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    >Kuule, tosimies ei akkoja puollusta!!!

    Oikeat miehet eivät pelkää naisia, vaan nimenomaan puollustavat heitä. Siksi mies on mm. fyysisesti naista voimakkaampi, koska hänen tehtävänsä on suojella naisia ja pitää heistä huolta, eikä vahingoittaa heitä.

    >Jos sinä väität olevasi mies, etkö tiedä että eunukkien pito on kielletty?

    En väitäkkään. Viimeksi, kun housuihini katsoin niin kyllä siellä oli se semmoinen juttu, mistä sinäkin tähän maailmaan olet äidistäsi syntynyt.

    Kotona minulla on oikea vahvaluonteinen, hyvä ja rohkea mies. Ei hänen tarvitse minua pelätä, että pitäisi alistaa. Olemme tasa-arvoisia, vaikkakin erilaisia.

    *hurraa edelleen vahvoille tosimiehille joista täällä näyttää olevan pula*

    Kuule emakko, noita juttuja miesten velvollisuudesta suojella naisia tuntuvat käyttävän feministit silloin kun heille sopii! Jos puhutaan nyt oikeasta tasa-arvosta, ei miehillä ole mitään "velvollisuuksia" puolustaa naisia. Ainoastaan kaltaisesi heikot naiset vetoavat tuohon.

    Äänestä

  • pirita kirjoitti:

    Naisia miehet voisivat kunnioittaa ihan siitä syystä, että naiset miehetkin ovat kohduissaan kantaneet ja ruumiistaan ruokkineet. Jos naisella ei ole samanlaista lihasvoimaa kuin miehillä niin eikö se noin niinkuin biologisestikkin tarkoita sitä, että lajin ja jälkeläisten suojelemisen takia miesten tulisi pitää huolta naisistaan eikä kohdella kuin alempi-arvoista?

    Mielestäni naisen ei tarvitse ruveta kovaksi ja "melkein mieheksi" ollakseen hyvä.

    Oikeaa tasa-arvoa on se, että sekä miehet, että naiset ovat valmiita toimimaan yhdessa tasa-arvoisina kumppaneina, jakaen asioita.

    Mutta koita selitää tuo jollekin femakolle!! Satun ikäväkseni tuntemaan joitakin heikäläisiä, ja he kyllä käyttävät surutta tasa-arvoihannetta hyväkseen kun heille sopii. Mies ja nainen ovat siihen asti tasa-arvoisia, kunnes täytyy tehdä "paskahommia". Se on kuulemma miehen velvollisuus ym. Niinhän se yleensä onkin, ja pitääkin olla, mutta jos he eivät viitsisi sitten jauhaa mistään kaikkien naisten sisaruudesta, siitä että ovat älykkäämpiä kuin miehet ym.

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    Naisia miehet voisivat kunnioittaa ihan siitä syystä, että naiset miehetkin ovat kohduissaan kantaneet ja ruumiistaan ruokkineet. Jos naisella ei ole samanlaista lihasvoimaa kuin miehillä niin eikö se noin niinkuin biologisestikkin tarkoita sitä, että lajin ja jälkeläisten suojelemisen takia miesten tulisi pitää huolta naisistaan eikä kohdella kuin alempi-arvoista?

    Mielestäni naisen ei tarvitse ruveta kovaksi ja "melkein mieheksi" ollakseen hyvä.

    Oikeaa tasa-arvoa on se, että sekä miehet, että naiset ovat valmiita toimimaan yhdessa tasa-arvoisina kumppaneina, jakaen asioita.

    kirjoitti hyvin.

    Lopeta vielä ne wicca-sekoilut, niin hyvää tulee.

    Äänestä

  • Höh kirjoitti:

    kirjoitti hyvin.

    Lopeta vielä ne wicca-sekoilut, niin hyvää tulee.

    Suomessa muistaakseni on uskonnonvapaus ja pakanuus on täälläkin ollut ennen sitä aikaa,kun kristinusko väkivallalla ja asein tänne tuotiin.... otappa selvää "wicca-sekoiluista" yms., ennen tuomitsemista!

    Haeppa kirjastosta kirja "Panu" ja lue se, siinä kerrotaan, mitä tapahtui kun kristinuskoa tuotiin väkivalloin Suomeen.... ei ollut kaunista touhua sekään - eikä puhettakaan, että kristityt olisivat kunnioittaneet kansan omaa uskoa.

    ja eikös ristiretkillä ihmisiä käännytetty kristinuskoon väkivalloin, jolloin kääntyminen lienee ollut pakko, ei oma halu - ainakaan aina!

    Äänestä

  • tuolta aikaisempi kirjoitukseni homottelusta ja voisit vaikka vastata ! olisi kiva kuulla perustelusi!

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    Naisia miehet voisivat kunnioittaa ihan siitä syystä, että naiset miehetkin ovat kohduissaan kantaneet ja ruumiistaan ruokkineet. Jos naisella ei ole samanlaista lihasvoimaa kuin miehillä niin eikö se noin niinkuin biologisestikkin tarkoita sitä, että lajin ja jälkeläisten suojelemisen takia miesten tulisi pitää huolta naisistaan eikä kohdella kuin alempi-arvoista?

    Mielestäni naisen ei tarvitse ruveta kovaksi ja "melkein mieheksi" ollakseen hyvä.

    Oikeaa tasa-arvoa on se, että sekä miehet, että naiset ovat valmiita toimimaan yhdessa tasa-arvoisina kumppaneina, jakaen asioita.

    Miehen kuuluukin kunnioittaa naista ja suojella tätä.
    Nainen/naaras on yleensä eläinkunnassa johtaja joka määrää kuinka lauma käyttäytyy.
    Miehet/urokset ovat lauman/perheen suojelijoita.

    Äänestä

”Asianhan ei ole historiaa, koska joka päivä naiset joutuvat kokemaan olevansa toisenluokan kansalaisia, mikä on vain kristinopin syytä.”

Jos teoriasi siitä, että naisten alisteinen asema on vain kristinopin syytä, niin käänteisestihän kaikissa maissa jos kristinoppi EI ole valtiouskontona, niin näissä pitäisi vallita täydellinen tasa-arvo.

Miten maita. Iran, Saudi-Arabia, Pakistan, Intia, Kiina, Japani…

Ei tule mieleen yhtäkään maata. Joten en oikein kykene hyväksymään päätelmäsi.

Äänestä
  • ...n.s. ristillisistä maista,johon Suomikin nimellisesti lukeutuu ?!?
    Samankaltaiseen alistamiseen useat uskonnot(niiden tulkitsijat)syyllistyvät,riippumatta elinalueesta,se lienee niille siinä mielessä yhteistä ?!?

    Äänestä

Hyvä kirjoitus, mutta melkeinpä kaikki muutkin uskonnot kuin kristinusko ovat alistaneet naisen.

Äänestä
  • Kirjoitus ei ollut hyvä.

    Islam ei pidä naista missään arvossa.

    Äänestä

  • ..uskontoja, joissa nainen ei ole alisteisessa asemassa: Wiccalaisuus, Gaialaisuus, Maaäiti-usko, ja lisääkin varmasti löytyy..

    Nainen oli esi-historiallisella ajalla tasa-arvoinen, koska kaikki yhteisön jäsenet olivat tärkeitä. Sota/valloittaja-kulttuurin kehityttyä fyysisesti voimakkaampi patriarkaalinen kulttuuri alkoi vallata alaa.

    Äänestä

  • Öhöm kirjoitti:

    Kirjoitus ei ollut hyvä.

    Islam ei pidä naista missään arvossa.

    Sinulla ei taida olla mitään käsitystä naisen asemasta islamissa.

    Koraani 4:1: "Ihmiset, pitäkää kunniassa Herraanne, joka on teidät luonut yhdestä hengestä ja hänestä luonut hänen puolisonsa ja näistä molemmista antanut lukuisain miesten ja naisten levitä maailmaan. Pitäkää kunniassa Jumalaa, jonka nimessä toinen toiseltanne anotte ja vaaditte; myöskin kunnioittakaa verisiteitä (niitä kohtuja, jotka ovat kantaneet teidät). Katso, Jumala valvoo ja vartioi teidän elämäänne."

    Koraani 4:124: "Mutta ne, jotka tekevät hyviä töitä, olkootpa miehiä tai naisia, ja jotka ovat uskovaisia, nämä astuvat Paratiisiin eivätkä kärsi hituistakaan vääryyttä."

    Tämä on ajalta, jolloin ns. kristityt eivät olleet varmoja siitä, onko naisella sielua tai onko hän ihminen ensinkään.

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    Koraania, mutta tiedän hyvin monta tapausta, jossa islamilaisen naisen kasvot on tuhottu myrkyllä.

    Kyllä minulla siis on käsitys naisen asemasta islamilaisessa kulttuurissa.

    Äänestä

  • muita uskontoja parempi, niin se todistaa ettei kristinukso ole muita uskontoja parempi.

    Siispä kristinusko ei ole parempi uskonto kuin muutkaan uskonnot. Yksinkertaista mutta totta!

    Äänestä

  • Öhöm kirjoitti:

    Koraania, mutta tiedän hyvin monta tapausta, jossa islamilaisen naisen kasvot on tuhottu myrkyllä.

    Kyllä minulla siis on käsitys naisen asemasta islamilaisessa kulttuurissa.

    Et tunne koraania? Miksi sitten sekoitat kasvojen polttamisen hapolla ja koraanin? Kasvojen polttaminen hapolla ei kuulu islamilaiseen rangaistusvalikoimaan.

    >Kyllä minulla siis on käsitys naisen asemasta islamilaisessa kulttuurissa.

    USA:ssa tehdään 1000 000 väkivallantekoa naisia kohtaan joka vuosi. Mikä on naisen asema kristillisessä kulttuurissa?

    Ja kannattaisiko käydä esim sivulla http://www.turvakoti.net
    , ennen kuin vetää johtopäätöksiä?

    että rikoksia tehdään kaikkialla maailmassa.

    Mutta miksiköhän islamilaiset miehet ovat erikoistuneet omaan kulttuuriinsa kuuluvien naisten kasvojen tuhoamiseen hapolla?!

    Aika törkeä ja raukkamainen teko. Eikö?

    Happoa käytetään paljon esim. Bangladeshissä eikä siinä ole mitään islamilaista.

    Sitä käyttävät mustasukkaiset miehet, uskontokunnasta riippumatta, lähinnä siksi, että se on helppo, halpa ja tulokset ovat näyttäviä ja pysyviä.

    On törkeää ja raukkamaista ja jos minä saisin päättää, korvatillikka näille miehille ei riitä.

    Jordaniassa,ns.edistyksellisessä islamilaisessa valtiossa "kunniamurhat" ovat yhä yleisiä ja tuomiot niistä aivan naurettavia.

    Ranian ampui hänen oma veljensä,koska sisar oli "häpäissyt" perheensä/sukunsa karkaamalla poikaystävänsä kanssa,koska ei halunnut naimisiin serkkunsa kanssa.(Ruumiinavauksessa kävi muuten ilmi,että Rania oli neitsyt.)

    sinä kuitenkin yrität puolustaa sairasta islamia.

    Äänestä

  • sister red'n'blue kirjoitti:

    >...edistyksellisessä islamilaisessa valtiossa...

    Kuinka monta kertaa tämä täytyy käsitellä? Maailmassa ei ole _yhtään_ islamilaista valtiota. Mm. Jordaniassa _ei_ ole käytössä islamilainen laki ja juuri siitä syystä rangaistukset ovat epäislamilaisia ja epäoikeudenmukaisia.

    Mitä tekemistä kunniamurhalla on islamin kanssa?

    Äänestä

  • ylläpitävät sellaisia uskontoja ,jotka alistavat naisen? On tunnettu tosiasia ettei kukaan helposti luovu saavutetuista etuoikeuksistaan siis tässä tapauksessa miehet.

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    ylläpitävät sellaisia uskontoja ,jotka alistavat naisen? On tunnettu tosiasia ettei kukaan helposti luovu saavutetuista etuoikeuksistaan siis tässä tapauksessa miehet.

    Olen itsekin pohtinut, että miksi naiset itse (osa naisista) aktiivisesti tukevat naisen alistamista, ja jopa edesauttavat sitä?

    Äänestä

  • Öhöm kirjoitti:

    sinä kuitenkin yrität puolustaa sairasta islamia.

    joskus olen lukenut Koraania, en kokonaan, mutta sieltä täältä, ja ainakin ne osat, jotka luin, eivät antaneet ohjeita/käskyjä niin radikaaleihin tekoihin kuin mistä saamme kuulla/lukea. Eli Koraaniakin taidetaan lukea kuin Raamattua - tulkitaan aina sen mukaan mitä lukija haluaa!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Olen itsekin pohtinut, että miksi naiset itse (osa naisista) aktiivisesti tukevat naisen alistamista, ja jopa edesauttavat sitä?

    silti on,että alistettuna oleva nainen ei kovin helposti kykene muuttamaan tilannettaan, esim. monasti naiset ovat taloudellisesti riippuvaisia miehestä, naiset ovat kotona lapsia ja huushollia hoitamassa - siitä ei ole helppoa lähteä ajamaan omaa ja muitten naisten asiaa! ja mitä enemmän on kiinni kodin seinien sisäpuolella/pihapiirissä, sitä vaikeampaa on myös löytää toisia naisia, joiden kanssa voimat yhdistämällä asioita voisi muuttaa! Usein myös yhteiskunnassa päättävissä asemissa on miehiä... löytyyhän niitä syitä, silti aina joskus jotkut rohkeat ja voimakkaat onnistuvat!

    Käykääs katsomassa Afganistanin naisten sivut osoitteessa: www.rawa.org

    Itse liityin postituslistalle.... kiinnostavaa

    Kertomastasi huolimatta kristinusko on naista alistava kultti, ja on omituista jos nainen hyväksyy sellaisen opin joka potkii häntä päähän.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kertomastasi huolimatta kristinusko on naista alistava kultti, ja on omituista jos nainen hyväksyy sellaisen opin joka potkii häntä päähän.

    olen itse ihmetellyt samaa - kai siihen jotain vaikuttaa "aivopesu"=kasvatus, ympäristön painostus, hyväksymisentarve jne. jne. tosin sitä en ymmärrä senkään vertaa, kun joidenkin naisten mielestä asiat ovat OK, kun miehet määrää ja naiset tottelee ... mutta eihän kaikki miehetkään kannata naisten alistamista - meitä on moneen junaan ja osa jää laiturille!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Olen itsekin pohtinut, että miksi naiset itse (osa naisista) aktiivisesti tukevat naisen alistamista, ja jopa edesauttavat sitä?

    ..esimerkiksi uskonto on siihen hyvä keino. Jos nainen saadaan uskomaan, että hänen alisteinen asemansa on "jumalan tahto", niin hän tekee sen jumalansa takia. Toinen syys on se, että totuttuja tapoja on vaikea muuttaa, ei uskota, että olisi muuta vaihtoehtoa.

    Kolmas syy on se, että väkivalta uhkaa niitä naisia, jotka uskaltavat noita tapoja muuttaa.. (Vrt. Islamilaiset maat). Jos kyseessä ei ole fyysinen väkivalta, niin sitten henkinen.

    Voimme esimerkiksi miettiä, miksi suurten yritysten johtoportaissa on suurin osa miehiä. Kuitenkin korkeastikoulutettuja naisia valmistuu nykyisin joka vuosi enemmän kuin miehiä. Minne ne korkeasti koulutetut naiset katoavat? Tyytyvät kakkossijaan... Onneksi saatiin edes kerran tämä naispresidentti. Ja toinen asia on tämä, että työnantajat epäilevät ottaa nuoria naisia töihin "kun ne on kuitenkin raskaana tai niiden kakarat on kipeinä". Mihin ne miehet tässä tapauksessa on hävinneet? Missä on se mahdollisuus, että puolet nykyisestä "äitiyslomasta" voisi isä hoitaa lasta (juu tuttelit on keksitty, ei sitä tissiä tarvitse, jos ei muuten niin pumppaa valmiiksi pulloon), ei se on aina nainen joka pääasiassa joutuu hoitamaan. Ja kyllähän isienkin pitäisi jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta. Missä se tasa-arvo siitä on? Koska kuitenkin lapset tai riski saada lapsia vähennetään kuitenkin naisten palkasta..

    siinä melkoinen vuodatus.

    Vielä kun olisit laittanut kirjoituksessasi miehet synnyttämään, niin juttu olisi ollut 10 .

    Äänestä

  • Hentoinen poju kirjoitti:

    Eipä olisi varmaan sinustakaan mukavaa, että sinua ei otettaisi johonkin työhön vain siksi, että olet nuori nainen ja saatat joku kaunis päivä mahdollisesti saada lapsen...

    noita-akka.

    Äänestä

  • Hentoinen poju kirjoitti:

    noita-akka.

    ..taas ei kukaan tiedä, jollen kerro. Eikä se muutenkaan liity työhön ollenkaan. Noitia, pakanoita ja wiccoja on kaikissa yhteiskunnan asteissa ja kaikilla aloilla lasitoshuoltajista asianajajiin.

    Lisäksi nuori nainen saattaa tosiaan saada tuollaisen "tulet kumminkin raskaaksi" leiman vaikka ei puhuisi miehestä mitään ja olisi kiinnistunut vain ja ainoastaan työstä. Sillä asialla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.

    Ja sinulle, sekä muutamalle muulle kommenttina: Älkää olko ennakkoluuloisia ja tuomitsevia. Se jakkupukutäti, joka juuri teitä pankissa asiallisena palveli voi olla wicca, samoin kapan kassanne tai sairaanhoitaja joka juuri sinulle antoi rokotteen. Samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Varmasti, ette minustakaan ulospäin tietäisi, että olen wicca, ellen sitä erityisesti haluaisi esille tuoda.

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    Eipä olisi varmaan sinustakaan mukavaa, että sinua ei otettaisi johonkin työhön vain siksi, että olet nuori nainen ja saatat joku kaunis päivä mahdollisesti saada lapsen...

    Mutta, jotkut asiat vain ovat, piti asiasta tai ei.

    Uskontoon perustuva naisen alistaminen on muutettavissa, koska mikään uskonto tai kultti ei ole ikuinen. Se, että nainen synnyttää lapsia, on biologinen tosiasia, ja se vain pitää hyväksyä. Se, että se on usein nainen, joka jää hoitamaan sairasta lasta, on olemassaoleva tosiasia. Ei yritysjohto voi elää idealismin varasssa. Tosiasiat ovat tosiasioita. Äitiyslomakin on olemassaoleva tosiasia. Ei yritysjohto katso useinkaan mielekkääksi palkata (eräisiin tehtäviin) henkilöä, jonka paikallaolo tietyissä tilanteissa ei ole itsestäänselvyys.

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    ..taas ei kukaan tiedä, jollen kerro. Eikä se muutenkaan liity työhön ollenkaan. Noitia, pakanoita ja wiccoja on kaikissa yhteiskunnan asteissa ja kaikilla aloilla lasitoshuoltajista asianajajiin.

    Lisäksi nuori nainen saattaa tosiaan saada tuollaisen "tulet kumminkin raskaaksi" leiman vaikka ei puhuisi miehestä mitään ja olisi kiinnistunut vain ja ainoastaan työstä. Sillä asialla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.

    Ja sinulle, sekä muutamalle muulle kommenttina: Älkää olko ennakkoluuloisia ja tuomitsevia. Se jakkupukutäti, joka juuri teitä pankissa asiallisena palveli voi olla wicca, samoin kapan kassanne tai sairaanhoitaja joka juuri sinulle antoi rokotteen. Samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Varmasti, ette minustakaan ulospäin tietäisi, että olen wicca, ellen sitä erityisesti haluaisi esille tuoda.

    työhönottajana saattaa olla uskovainen mies/nainen, jolle Jumalan Henki sanoo: "Älä palkkaa tuota henkilöä - hän on noita."

    Ei siinä silloin tarvita sinun kertomistasi.

    Äänestä

  • Hentoinen poju kirjoitti:

    työhönottajana saattaa olla uskovainen mies/nainen, jolle Jumalan Henki sanoo: "Älä palkkaa tuota henkilöä - hän on noita."

    Ei siinä silloin tarvita sinun kertomistasi.

    >työhönottajana saattaa olla uskovainen mies/nainen,

    Olen tavannut moniakin uskovaisia, eivätkä he tiedä että olen wicca, ellen sitä kerro tai ilmituo.

    >jolle Jumalan Henki sanoo: "Älä palkkaa tuota henkilöä - hän on noita."

    Pilkkaa?? Kysymys oli siitä miten naisia kohdellaan työelämässä. Saisi kristittyä naista sitten kohdella miten sattuu?

    Ja by the way, viis siitä jos pilkaa, en kuitenkaan saa vahingoittaa. Olen wicca ja noudatan sääntöä: "Tee mitä tahdot, kunhan et vahongoita". Siispä sinänsä ei ole mitään syytä pelätä minua. En pure ;)

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Mutta, jotkut asiat vain ovat, piti asiasta tai ei.

    Uskontoon perustuva naisen alistaminen on muutettavissa, koska mikään uskonto tai kultti ei ole ikuinen. Se, että nainen synnyttää lapsia, on biologinen tosiasia, ja se vain pitää hyväksyä. Se, että se on usein nainen, joka jää hoitamaan sairasta lasta, on olemassaoleva tosiasia. Ei yritysjohto voi elää idealismin varasssa. Tosiasiat ovat tosiasioita. Äitiyslomakin on olemassaoleva tosiasia. Ei yritysjohto katso useinkaan mielekkääksi palkata (eräisiin tehtäviin) henkilöä, jonka paikallaolo tietyissä tilanteissa ei ole itsestäänselvyys.

    >Se, että se on usein nainen, joka jää hoitamaan sairasta lasta, on olemassaoleva tosiasia. Ei yritysjohto voi elää idealismin varasssa.

    ja siksipä lainsäädäntöä tulisikin muuttaa niin, että olisi mahdollisuus puolittaa lapsenhoitoaika mihen ja naisen välillä. Koska nyt se on lakisääteisesti suurimmalta osin vain naisen vastuulla.

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    >työhönottajana saattaa olla uskovainen mies/nainen,

    Olen tavannut moniakin uskovaisia, eivätkä he tiedä että olen wicca, ellen sitä kerro tai ilmituo.

    >jolle Jumalan Henki sanoo: "Älä palkkaa tuota henkilöä - hän on noita."

    Pilkkaa?? Kysymys oli siitä miten naisia kohdellaan työelämässä. Saisi kristittyä naista sitten kohdella miten sattuu?

    Ja by the way, viis siitä jos pilkaa, en kuitenkaan saa vahingoittaa. Olen wicca ja noudatan sääntöä: "Tee mitä tahdot, kunhan et vahongoita". Siispä sinänsä ei ole mitään syytä pelätä minua. En pure ;)

    "Olen tavannut moniakin uskovaisia, eivätkä he tiedä että olen wicca, ellen sitä kerro tai ilmituo."

    olet tavannut.

    Eri ihmiset ovat eri "herkkyysasteessa" suhteessa Jumalaan ja Jumala ilmaisee asioita eri ihmisille eri lailla.

    Luuletko TOSISSASI, että joku haluaa palkata noidan töihin, mikäli työhönottaja todellakin tietää työnhakijan olevan noita?!

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    >Se, että se on usein nainen, joka jää hoitamaan sairasta lasta, on olemassaoleva tosiasia. Ei yritysjohto voi elää idealismin varasssa.

    ja siksipä lainsäädäntöä tulisikin muuttaa niin, että olisi mahdollisuus puolittaa lapsenhoitoaika mihen ja naisen välillä. Koska nyt se on lakisääteisesti suurimmalta osin vain naisen vastuulla.

    Minulla on käsitys, että lain mukaan isä ja äiti ovat samassa asemassa. Vain käytännössä se on usein äiti joka lasta jää hoitamaan. Ei laki voi olla syrjivä.

    Äänestä

  • Hentoinen poju kirjoitti:

    "Olen tavannut moniakin uskovaisia, eivätkä he tiedä että olen wicca, ellen sitä kerro tai ilmituo."

    olet tavannut.

    Eri ihmiset ovat eri "herkkyysasteessa" suhteessa Jumalaan ja Jumala ilmaisee asioita eri ihmisille eri lailla.

    Luuletko TOSISSASI, että joku haluaa palkata noidan töihin, mikäli työhönottaja todellakin tietää työnhakijan olevan noita?!

    >Olet tavannut.

    No ehkäpä sinä sen täällä tiedät, kun olet lukenut tekstejäni. *sarkasmi*

    >Eri ihmiset ovat eri "herkkyysasteessa" suhteessa Jumalaan ja Jumala ilmaisee asioita eri ihmisille eri lailla.

    Ahaa. Eli on parempia ja huonompia ihmisiä, vai olisiko sittenkin kyseessä ns. "kyky nähdä", joka muuten btw. on monilla noidillakin?

    >Luuletko TOSISSASI, että joku haluaa palkata noidan töihin, mikäli työhönottaja todellakin tietää työnhakijan olevan noita?!

    Mitä väliä on uskonnolla, jos tekee työnsä hyvin? Jos sillä on väliä, niin kyseessä on uskonnollinen syrjintä, joka on muuten (Luojattaren kiitos) kieletty Suomen laissa. Jos minut erotettaisiin työstä uskontoni perusteella on se yhtä väärin kuin että joku helluntalainen erotettaisiin työstään, koska hän kertoo olevansa kristitty.

    Uskonto ei vaikuta siihen, miten hyvä työntekijä ja työtoveri ihminen on. Ja sinulle voin sanoa, että ei ole tässä elämäni varrella montaakaan ihmistä vastaan tullut, joka minusta ei olisi pitänyt. Syy tähän on positiivinen ja ahkera persoonani sekä luotettavuus. Mielestäni se miten työnsä hoitaa, on huomattavasti tärkeämpää kuin se, onko minulla kaulassa pentagrammi vai risti.

    Tietenkään en kyllä yrittäisi edes minnekkään seurakuntaan töihin, koska se ei edes kiinnosta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Minulla on käsitys, että lain mukaan isä ja äiti ovat samassa asemassa. Vain käytännössä se on usein äiti joka lasta jää hoitamaan. Ei laki voi olla syrjivä.

    ..asian, kun ystäväni tuossa sai vauvan ja kyllä se totta on, että äiti saa pidemmän hoitoloman, mutta samasta ajasta ei voi jakaa isälle. Isyyslomaa on tietääkseeni vain kuukausi (=vanhempainloma), mutta äidilla on vuosi.

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    >Olet tavannut.

    No ehkäpä sinä sen täällä tiedät, kun olet lukenut tekstejäni. *sarkasmi*

    >Eri ihmiset ovat eri "herkkyysasteessa" suhteessa Jumalaan ja Jumala ilmaisee asioita eri ihmisille eri lailla.

    Ahaa. Eli on parempia ja huonompia ihmisiä, vai olisiko sittenkin kyseessä ns. "kyky nähdä", joka muuten btw. on monilla noidillakin?

    >Luuletko TOSISSASI, että joku haluaa palkata noidan töihin, mikäli työhönottaja todellakin tietää työnhakijan olevan noita?!

    Mitä väliä on uskonnolla, jos tekee työnsä hyvin? Jos sillä on väliä, niin kyseessä on uskonnollinen syrjintä, joka on muuten (Luojattaren kiitos) kieletty Suomen laissa. Jos minut erotettaisiin työstä uskontoni perusteella on se yhtä väärin kuin että joku helluntalainen erotettaisiin työstään, koska hän kertoo olevansa kristitty.

    Uskonto ei vaikuta siihen, miten hyvä työntekijä ja työtoveri ihminen on. Ja sinulle voin sanoa, että ei ole tässä elämäni varrella montaakaan ihmistä vastaan tullut, joka minusta ei olisi pitänyt. Syy tähän on positiivinen ja ahkera persoonani sekä luotettavuus. Mielestäni se miten työnsä hoitaa, on huomattavasti tärkeämpää kuin se, onko minulla kaulassa pentagrammi vai risti.

    Tietenkään en kyllä yrittäisi edes minnekkään seurakuntaan töihin, koska se ei edes kiinnosta.

    "Ahaa. Eli on parempia ja huonompia ihmisiä, vai olisiko sittenkin kyseessä ns. "kyky nähdä", joka muuten btw. on monilla noidillakin?"

    Ei tietenkään Jumalan silmissä parempia ja huonompia ihmisiä vaan on esim. olemassa erilaisia armolahjoja (kielillä puhuminen, profetointi, viisauden sanat, parantaminen jne.) ja näitä armolahjoja on eri ihmisillä eri lailla. Jollakin ei ole lainkaan ja jollakin on monta.

    Yksi armolahja on henkien erottamisen armolahja. Eli sellaisen armolahjan omaava henkilö pystyy heti erottamaan toisesta ihmisestä, jos tällä on väärä henki. Tällainen henkilö pystyy heti huomaamaan, että sinä olet Saatanan porukkaa.

    "Jos minut erotettaisiin työstä uskontoni perusteella on se yhtä väärin kuin että joku helluntalainen erotettaisiin työstään, koska hän kertoo olevansa kristitty."

    Sanoin aiemmin "luuletko, että joku OTTAA sinut töihin tietäen sinun olevan noita".
    Vastaan itse: EI OTA.

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    ..asian, kun ystäväni tuossa sai vauvan ja kyllä se totta on, että äiti saa pidemmän hoitoloman, mutta samasta ajasta ei voi jakaa isälle. Isyyslomaa on tietääkseeni vain kuukausi (=vanhempainloma), mutta äidilla on vuosi.

    tietenkin, kun on kyse "äitiyslomasta". Minä luulin puhuvani sellaisesta hoitovapaasta (tai mikä sen nimi lieneekään?), jonka toinen vanhemmista joutuu ottamaan, kun hoitaa sairastunutta lasta kotona.

    Minusta on aivan itsestäänselvää, että lapsen äiti pitää enemmän "vanhempainlomaa" eli "äitiyslomaa".

    Äänestä

  • Öhöm kirjoitti:

    Kirjoitus ei ollut hyvä.

    Islam ei pidä naista missään arvossa.

    ...eihän koskaan mikään uskonto(tai ehkä on ollut joitakin väkivaltaisia"uskontojakin")tee itse pahaa,vaan niiden tulkitsijat...ihmiset !?!
    Koraani,kuten raamattukin olivat ehkäpä vain ohjekirjasia,aikoinaan papiston kyhäämiä,kansan kurissa pitämiseen...eivätkä ne jumalaista,vaan ihmismäistä alkuperää liene ?!?

    Äänestä

  • On vaikea erottaa, alistavatko uskonnot vai patriarkaatti naisia. Suurin mahdollisuus naisten alistamiseen on uskonnoilla, jotka korostavat seksuaallista pidättyväisyyttä. Kulttuuri, joka alistaa naisia, mutta ei koe seksiä "syntinä" on patriarkaattinen. Kristinoppi alistaa naista seksuaallisuuden kautta ja se on aivan eri asia kuin puhdas hierarkistinen patriarkaatti!!!!

    Äänestä

Voisi olla hyvä juttu jos jaksaisin lukea noin pitkiä tarinoita.

Äänestä

kaikki mailman naiset voi yhdessä rakentaa sellaisen uskonnon mikä ei alista naista eli turha itkeä ja valittaa.Siitä vaan valitsemaan jumalia ja enkeleitä ,kekseliäisyydestä se on kiinni jos uskoa täytyy niinhän miehetkin on aina tehneet.

Äänestä

Tää on just tätä.. helmee..mä kiitän luojaani internetistä. =)

Äänestä

Olet, Sinä ja muut tässä keskustelun aikana, tuonut esiin asioita, joihin ns. "kristin usko" perustuu.
Olen lukenut siteerauksia raamatusta ja lähteistä esim. koraani.
Haluaisin vain muistuttaa teitä kaikkia muutamasta tosiasista.
Ensiksi kuka on kirjoittanut kyseiset raamatulliset tekstit ?
Onko kenties mahdollista, että tekstien kirjoittajat ovat lisänneet joukkoon asioita, jotka ovat olleet heille hyödyksi.
Onko mukana tulkintavirheitä, tai onko ns. Jumalan tai Jumalien sanaa tulkittu tahalla väärin, tai vain ymmärretty väärin.
Kysymys on miesten tulkitsimista saagoista, jotka ovat ensin olleet suullisina kertomuksina sukupuolesta toiseen ennenkuin ne ovat kirjoitettu uskonnollisiin kirjoihin.
!!!!Asiaan, turhaan te ihmiset raivostutte, kysymys on vanhoista teksteistä, joiden alkuperää on vaikea todistaa ----on myös täysin mahdotonta sanoa; Mitä kaikkea on lisätty tai poistettu, kunkin tekstin tulkitsijan oman maailmankuvan mukaisesti.
Eli rauha kaikille miehille ja naisille,
Älkää hermostuko tyhjistä,

Äänestä
  • Kyse ei ole vanhoista teksteistä tai mahdollisesta väärintulkinnasta, vaan kokonaisen ideologian psyykkeestä ja menttaalista!!!

    Kritiikkini ei lähde muutamista hassuista raamatun lauseista, vaan tarkasteltavana on koko kristillinen maailmankuva. Kuten kirjoitin; Kristinopin naisvihamielisyys lähtee pelastuksen ja viettien kieltämisen suhteesta. Psykoloogisesti asian voisi kuvata seuraavasti, kristinopissa on merkittävä ristiriitä tiedostavan ja tiedostamattoman mielen välillä. Kristinoppi on puhtaasti tiedostavan mielen uskonto, mutta ihminen ei voi elää ilman tiedostamatonta osaa!!!

    Äänestä

  • Augustinus kirjoitti:

    Kyse ei ole vanhoista teksteistä tai mahdollisesta väärintulkinnasta, vaan kokonaisen ideologian psyykkeestä ja menttaalista!!!

    kieltää myös kaiken luovuuden ja sallii sen vain Jumalalle. Vain Jumala luo. Siksi myös luovuuteen on kautta historian suhtauduttu erittäin kielteisesti, koska se on jotain jota ei voi kontrolloida ja siksi kiellettyä!!

    Äänestä

  • Augustinus kirjoitti:

    Kyse ei ole vanhoista teksteistä tai mahdollisesta väärintulkinnasta, vaan kokonaisen ideologian psyykkeestä ja menttaalista!!!

    Kritiikkini ei lähde muutamista hassuista raamatun lauseista, vaan tarkasteltavana on koko kristillinen maailmankuva. Kuten kirjoitin; Kristinopin naisvihamielisyys lähtee pelastuksen ja viettien kieltämisen suhteesta. Psykoloogisesti asian voisi kuvata seuraavasti, kristinopissa on merkittävä ristiriitä tiedostavan ja tiedostamattoman mielen välillä. Kristinoppi on puhtaasti tiedostavan mielen uskonto, mutta ihminen ei voi elää ilman tiedostamatonta osaa!!!

    Todenäköisesti tunnet aiheesi erittäin hyvin. Minun faktatietoni kristinopista ovat puuttelliset, jotta pystyisin kommentoimaan raamatun lauseita tai raamuntun sisäistä filosofiaa. Mitä minä toisaalta tiedän, että useimissa kulttuureissa on naista aina alistettu, joko kristinuskon,jonkin muun uskonnon tai muun muiden asioiden varjolla.
    Naisen valta määrätä omista asioistaan, omaisuudesta, tai jopa omasta ruumiistaan on ollut vähäinen. Useimmiten naisen lähipiirin miehet ovat olleet henkilöt, joilla on ollut määräntävalta.
    Tälläinen naisen alistaminen pohjautuu usein uskontoihin, mutta kuten aikaisemmin mainitsen mihin perustuu kritillinen kirkko, katolinen tai luterilainen? Raamatun kirjoitettuihin teksteihin, mutta mikä on näiden kirjoitusten perusta, epäilen !!! On voi todistaa näitä asioita, myös minua viisaammat eivät ole pystyneneet todistaan raamatun kirjoitusten auteettisuutta. Totta, kristinusko perustuu näihin uskomuksiin.
    Joten olen tehnyt oman valintani, ja minun jumalan kuvani on hyvin toisenlainen kuin kirkon jumalankuva. Pelkästään paavin valta ja kaikki asiat, joita on historiassa tehty uskonnon nimeen ja tehdään edelleen ovat julmuudessaan hävettäviä ja kauheita. Inkvisaatio, noitavainot, Irlannissa vielä jatkuvasti tapahtuvat teurastukset katoliset/protesdantit. Koraani, jota myös tulkitaan väärin, tiettyjen henkilöiden oman agendan ja oman päämärän saavuttamiseksi.
    Olen ollut Vatikaanissa, käynyt Avignonissa, molemamat paavin asuinpaikkoja, ja voinut pahoin kun olen nähnyt kirkon rikkauden ja paavien riettauden keskiajalla. Raha, valta ym. ym. Keskiajalla paavi oli istuimellaan korkeintaan vuoden, sitten kilpailija tai joku muu myrkytti hänet, sillä joku halusi paaviksi paavin paikalle.
    Roomassa, olen nähnyt paavin yksityisen makuuhuoneen(n,1500-luvulla sisustettu). Seinät maalattu pornografisilla, erittäin riettailla yhdyntämaalauksilla. Voisin jatkaa vaikka, kuinka kaun.
    Kirkon valta perustuu ihmisten tietämättömyyteen, ennen tarvittiin myös jotain mihin uskoa ja luottaa, koska henkilöillä ei ollut sosiaaliturvaa, köyhät olivat köyhiä ja kirkko saarnasi että köyhyys on hyve ja ihmiset pidettiin kurissa kirkon avulla. Synnittömat, katuvat ja köyhät pääsivä taivaaseen ja ihmiset tiesivät paikkansa. Toisaalta rikkaat saivat syntinsä anteeksi almuilla.
    Koko kristinuskon uskottavuus kärsii paljon, jos tutkii kirkon historiaa, koko naiskysymys contra muut väärinkäytökset asettavat koko kristinuskon kyseenalaiseksi.
    Kysymyshän on uskomuksista ei faktasta.
    En väittele asiasta onko jumalaa olemassa, sillä kysymys on edelleen uskosta, tai minusta tuntuu siltä että......
    En ole ateisti, vaan uskon hyvään ja siihen että jos ihmiset kuuntelevat omantuntonsa ääntä olisi tämä maailma paljon parempi paikka kaikille elää.

    Äänestä

  • miksi kirjoitti:

    Olet huomannut kirkollisuuden harhan. Hyvä. Kristinusko ei ole kirkollisuutta. Se ei ole myöskään mitään uskonnollisuutta. Uskonnollisuudella tarkoitan joidenkin tapojen ja riittien pakonomaista noudattamista.

    Suosittelen tutustumista kristinuskoon, aloittaen Johanneksen evankeliumista. Siinä on kaikki tarpeellinen asian ymmärtämiseksi. Eräs ystäväni ei ehtinyt edes ihan puoleen väliin.

    Kristinusko on rakkautta. Rakkaudessa ei ole alistamista, ei kateutta, ei vihaa. Jeesus on Rakkaus. Kaikki alkaa Hänestä.

    Äänestä

jos vaihtoehtosi vanhurskauden saavuttamiseen ovat psyykelääkkeet tai naisviha, en ymmärrä mistä uskonnosta puhut.

Kristinuskoon ei kuulu kumpikaan. Muutenkin käsityksesi kristinuskon arvoista ja asenteista kuullostavat omilta kyhäelmiltä, niin kaukana kuin se totuudesta onkin.

ja mitä sukupuolirooleihin tulee, niin vielä suhteellisen vähän aikaa sitten oli vallalla "nyrkin ja hellan välissä"-ajattelu. eikä ainakaan kristinuskon toimesta.

Jeesus oli silloisessa kulttuurissa äärimmäisen naismyönteinen.

ja omenan/banaanin/päärynän syönnistä vastuullisena voidaan pitää aatamia.

Äänestä
  • Jeesus oli käkikello paljon helpommin kuin feministi. Feministi olisi tuskin valinnut opetuslapsiksi vain miehiä;-)

    Äänestä

  • "ja omenan/banaanin/päärynän syönnistä vastuullisena voidaan pitää aatamia."

    Jos leikimme ajatuksella, että Eden-kertomus olisi tosi, niin miettikäämme mitä olisi tapahtunut, jos Adam ja Eva eivät olisi syöneetkään sitä hedelmää? Mikä olisi siinä tapauksessa ihmiskunnan kohtalo ollut?

    Kysymykseen on helppo vastata Raamatun valossa. Ei olisi olemassa mitään ihmiskuntaa. Ei olisi muita ihmisiä kuin vain tuo siveä pariskunta. Ilman hedelmää he eivät olisi lisääntyneet eivätkä he olisi ikinä kuolleet. Kuitenkin, miten se menikään? Ihmisten piti lisääntyä ja täyttää maa? On Raamatun "totuus" pahasti ristiriitaista. Hihhulit väittävät jopa, että Jeesus olisi ollut ikuisesti olemassa Jumalan sanana (Logos). Jumalan pitäisi olla kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Oliko ihmisellä valinnanvapaus? Raamatun valossa EI. Jos Adam ja Eva olisivat totelleet Jumalan tahtoa, niin Jumalan tahto ei olisi toteutunut. Voiko suurempaa ristiriitaa olla? Jotta Jumalan tahto olisi toteutunut, niin ensimmäisen pariskunnan piti maistaa sitä hedelmää. Silti kristinuskon eksytyksen mukaan nuo ihmiset tekivät niin suuren synnin, että sen varjo lepää vielä meidänkin yllämme. MUTTA, ilman tuota syntiä meitä ei edes olisi. HUH HUH mikä uskonto!

    Äänestä

  • Augustinus kirjoitti:

    Jeesus oli käkikello paljon helpommin kuin feministi. Feministi olisi tuskin valinnut opetuslapsiksi vain miehiä;-)

    vaikka sitä opetettaisiin yliopistossa.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "ja omenan/banaanin/päärynän syönnistä vastuullisena voidaan pitää aatamia."

    Jos leikimme ajatuksella, että Eden-kertomus olisi tosi, niin miettikäämme mitä olisi tapahtunut, jos Adam ja Eva eivät olisi syöneetkään sitä hedelmää? Mikä olisi siinä tapauksessa ihmiskunnan kohtalo ollut?

    Kysymykseen on helppo vastata Raamatun valossa. Ei olisi olemassa mitään ihmiskuntaa. Ei olisi muita ihmisiä kuin vain tuo siveä pariskunta. Ilman hedelmää he eivät olisi lisääntyneet eivätkä he olisi ikinä kuolleet. Kuitenkin, miten se menikään? Ihmisten piti lisääntyä ja täyttää maa? On Raamatun "totuus" pahasti ristiriitaista. Hihhulit väittävät jopa, että Jeesus olisi ollut ikuisesti olemassa Jumalan sanana (Logos). Jumalan pitäisi olla kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Oliko ihmisellä valinnanvapaus? Raamatun valossa EI. Jos Adam ja Eva olisivat totelleet Jumalan tahtoa, niin Jumalan tahto ei olisi toteutunut. Voiko suurempaa ristiriitaa olla? Jotta Jumalan tahto olisi toteutunut, niin ensimmäisen pariskunnan piti maistaa sitä hedelmää. Silti kristinuskon eksytyksen mukaan nuo ihmiset tekivät niin suuren synnin, että sen varjo lepää vielä meidänkin yllämme. MUTTA, ilman tuota syntiä meitä ei edes olisi. HUH HUH mikä uskonto!

    >"Mikä olisi siinä tapauksessa ihmiskunnan kohtalo ollut? "

    Itseasiassa kehoitus lisääntymiseen annettiin jo ennen syntiinlankeemista. ja jos kukaan milloinkaan ei olisi tehnyt vastoin Jumalan tahtoa, eläisimme kai edelleen edenissä.

    >"Ilman hedelmää he eivät olisi lisääntyneet "

    mahdammekohan lukea samaa kirjaa?

    >"Oliko ihmisellä valinnanvapaus? "

    kyllä oli, muuten ei olisi ollut mahdollista, että ihminen toimii vastoin Jumalan tahtoa.

    >"Voiko suurempaa ristiriitaa olla? "

    en tiedä, mutta niitä voi olla oikeitakin.

    Vaikka yritin tavata tekstiäsi läpi useaan otteeseen, en ymmärrä miksi hedelmän syöminen oli edellytyksenä lisääntymiselle, enkä sitä miksi mielestäsi ihmisen syntiinlakeaminen olisi ollut nimenomaan Jumalan tahto.

    Äänestä

  • Deemas kirjoitti:

    Eva ja Adam huomasivat toistensa sukukalleuksien olemassaolon vasta hedelmän jälkeen. Jos ei ole sukupuolista tietoisuutta, niin lisääntyminen onnistunee vain neitseellisen syntymän kautta?

    Mutta, koskas hihhuli olisi Raamatun sanomaa tuntenut!

    >"Jos ei ole sukupuolista tietoisuutta"

    samalla tavalla he olivat alasti aiemminkin, syntiinlankeemuksessa mukaan tuli häpeä. Sukupuolisen tietoisuuden heräämisestä ei tapahtumassa ollut kysymys.

    Huomattavaa on että jo aiemmin heitä on kehoitettu lisääntymään, joten on hankala olettaa ettei se olisi ollut mahdollista.

    >"Mutta, koskas hihhuli olisi Raamatun sanomaa tuntenut!"

    kaikkitietävyytesi, jonka vastainen puhe on järjestään valhetta, on paisumassa rajattomaksi. arvaa itkettääkö vai naurattaako?

    lankeemusta paratiisissa ihmiset olisivat Jehovan (Jumalan) tahdon mukaisia vihanneksia!

    Äänestä

  • Deemas kirjoitti:

    >"Mikä olisi siinä tapauksessa ihmiskunnan kohtalo ollut? "

    Itseasiassa kehoitus lisääntymiseen annettiin jo ennen syntiinlankeemista. ja jos kukaan milloinkaan ei olisi tehnyt vastoin Jumalan tahtoa, eläisimme kai edelleen edenissä.

    >"Ilman hedelmää he eivät olisi lisääntyneet "

    mahdammekohan lukea samaa kirjaa?

    >"Oliko ihmisellä valinnanvapaus? "

    kyllä oli, muuten ei olisi ollut mahdollista, että ihminen toimii vastoin Jumalan tahtoa.

    >"Voiko suurempaa ristiriitaa olla? "

    en tiedä, mutta niitä voi olla oikeitakin.

    Vaikka yritin tavata tekstiäsi läpi useaan otteeseen, en ymmärrä miksi hedelmän syöminen oli edellytyksenä lisääntymiselle, enkä sitä miksi mielestäsi ihmisen syntiinlakeaminen olisi ollut nimenomaan Jumalan tahto.

    ...mieli tahtoo,on se aivorakennelma senverran mystinen uunipuuropata...itse kullakin !?!
    Muuten uunipuuron kanssa sopii vallan hyvin hieman voita ja sokeria ja maitoa sekä metvursti-ruisleipä !?!

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    lankeemusta paratiisissa ihmiset olisivat Jehovan (Jumalan) tahdon mukaisia vihanneksia!

    ...vaikka porkkana,niin eiköhän eeva olisi häneen mielistynyt(tai kurkkuun?)...hmmm,miksiköhän juuri nuo kasvikset ovat naisten suosiossa...lieneekö ne jumalaista alkuperää ;^D

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    lankeemusta paratiisissa ihmiset olisivat Jehovan (Jumalan) tahdon mukaisia vihanneksia!

    Edellisen perusteella olettaisin tietolähteeksesi jonkun muun kuin Raamatun.

    Äänestä

  • Deemas kirjoitti:

    Edellisen perusteella olettaisin tietolähteeksesi jonkun muun kuin Raamatun.

    lukee että kun ihminen syö sen omenan hänestä tulee jumalien kaltainen (vaikka ei se mitään auttanut),sitä ennen oli autuaan tietämätön= vihannes.(lähdeteos Raamattu ) lue uudestaan.Olihan siellä toinenkin puu jonka hedelmää ei syönyt , mikä se oli?

    Äänestä

  • Deemas kirjoitti:

    >"Jos ei ole sukupuolista tietoisuutta"

    samalla tavalla he olivat alasti aiemminkin, syntiinlankeemuksessa mukaan tuli häpeä. Sukupuolisen tietoisuuden heräämisestä ei tapahtumassa ollut kysymys.

    Huomattavaa on että jo aiemmin heitä on kehoitettu lisääntymään, joten on hankala olettaa ettei se olisi ollut mahdollista.

    >"Mutta, koskas hihhuli olisi Raamatun sanomaa tuntenut!"

    kaikkitietävyytesi, jonka vastainen puhe on järjestään valhetta, on paisumassa rajattomaksi. arvaa itkettääkö vai naurattaako?

    mutta on yleinen käsitys, että vasta "syntiinlankeemisen" jälkeen Eva ja Adam huomasivat toistensa pissavärkit. Ja se käy myös ilmi Raamatusta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    mutta on yleinen käsitys, että vasta "syntiinlankeemisen" jälkeen Eva ja Adam huomasivat toistensa pissavärkit. Ja se käy myös ilmi Raamatusta.

    Ihmiset voivat muuttaa käsityksiään yleisen mielipiteen mukaan. Kirkot voivat muuttaa opetuksiaan yleisen mielipiteen mukaan. Mutta yleinen käsitys ei ole sama, kuin Raamatun sana. Jos jotain ei ole sanottu Raamatussa, se ei sinne tule, vaikka se olisi yleinen mielipide.

    Raamatussa ei sanota, etteikö ihmiset olisi tiedostaneet sukupuolisuuttaan, ei liioin ihan suoraan puhuta pissavärkeistäkään, vaan:

    24. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
    25. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

    Syntiinlankeemuskertomuksen ironinen sanoma: Ihminen luuli - mielipidejohtajaa kuullen - tulevansa viisaaksi kuin Jumala, joka tietää hyvän ja pahan. Ainoa asia minkä heidän mainitaan tajunneen oli, että he olivat alasti.

    minä mielellään pitäydyn siinä mitä Raamattu kertoo, joten taitaa jäädä sulle se selittämispuoli.

    yleinen käsitys vie totuutta joskus hieman kieroon suuntaan vrt: "50 miljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä"

    "Syntiinlankeemuskertomuksen ironinen sanoma: Ihminen luuli -
    mielipidejohtajaa kuullen - tulevansa viisaaksi kuin Jumala, joka tietää
    hyvän ja pahan. Ainoa asia minkä heidän mainitaan tajunneen oli, että
    he olivat alasti."

    Asia ei ole noin. En muista ulkoa lauseen muotoa, mutta suurin piirtein niin se meni, että Jumala huolestui Adamin ja Evan tulleen kuin yhdeksi "meistä" eli jumalista. Jos ihminen on kuin jumala, niin hän tietänee enemmän kuin alastomuutensa.

    niin sinä huomaisit, että Raamattu on satukirja.

    1Moos.3:22. Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

    Taivaassa on paljon väkeä. Heille on yhteistä kuolemattomuus ja tieto hyvästä ja pahasta. Kohdassa ei puhuta monista jumalista, vaan ihmisen tulevasta asemasta suhteessa mm. enkeleihin.

    Varmaan ihminen tuli tietoiseksi muustakin, kuin alastomuudesta. Kuitenkin vain tämä mainittiin. Oleellista ei ole tieto, vaan suhde Jumalaan. Koska ihminen oli luopunut Jumalasta, oli samantekevää mitä hän tiesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Augustinus kirjoitti:

Krintinoppi on koko olemassa olonsa ajan vihannut ja alistanut naisia. Myös patriarkaatti alisti naisia, mutta patriarkaatin alistaminen oli puhtaasti hierarkiaan perustuvaa, joten naisia alistettiin samalla tavalla kuin alhaista synnyperää olevia miehiä. Kristinoppi käyttää naisen alistamisessa hyväkseen sekä hierarkiaa että seksuaallisuutta. Kristinoppi joka yhdistää pelastuksen ja vieteistä kieltäytymisen on mahdollistanut naisen totaalisen alistamisen. Naisvihan ja viettikielteisyyden voi helposti löytää vuorisaarnasta, paavalin kirjeistä, kirkonisien teksteistä ja mm. noitavainoja perusteltiin seksuaallisuudella.

Kristinopin mukaan nainen on ihmiskunnan elämellinen puoli, eli nainen on jossakin miehen ja eläimen välissä. Alunperin pelastus on tarkoitettu vain miehille. Nainen ja seksuaallisuus olisi krittyjen toimesta poistettu kokonaan maanpäältä, jos naista ei olisi tarvittu ihmisten lisääntymiseen. Koska naista ei ole voitu hävittää kokonaan on päätetty eristää nainen mahdollisemman tarkkaaan yhteiskunnasta. Kristillinen seksuaallisuus on sallittua vain avioliitossa ja naisen paikka on kotona miehen määräysvallan alla. Naisen osaksi kristillisessä yhteiskunnassa jää vain lasten synnyttäminen ja aviomiehensä palvelu. Nainen oli miehen holhouksen alla vuoteen 1929, jolloin avioliittolakia muutettiin kirkon ja uskovaisten kovasta vastustuksesta huolimatta. Uskovaiset vastustivat lakimuutosta, koska se antoin naiselle mahdollisuuden päättää omista asioista, nainenhan on kristillisen tradition mukaan altis kaikille houkutuksille, kuten omena syönnille.

Kristitylle miehelle tärkeitä on päästä jumalansa tykö eli pelastua. Pelastukselle aiheuttaa vaikeuksia nainen omine huokutuksineen, nainen joka on ihmiskunnan maailmallinen osa. Nainen on kristinopin mukaan eräänlainen muuri uskovaisen miehen ja jumalan välillä. Miehen tulee pystyä murtamaan ja hävittämään tämä muuri, jotta hän voi saavuttaa pelastuksen. Tätä muurin hävitystä kutsutaan kristillisyydessä vanhurkkauttamiseksi. Vanhurskas on ihminen tai paremminkin zombie, joka ei reagoi mihinkään maailmallisiin ärsykkeisiin. Vanhurskaus on kaikkien uskovaisten miesten tavoite, mutta sitä ei voi saavuttaa muutenkuin voimakkailla psyykelääkkeillä. Koska uskovainen mies ei pysty saavuttamaan varnhurskasta tilaa ja kuolettamaan itseään kaikilta maailmallisuuden viettelyksiltä. Tämän takia kohdistaa uskovainen mies vihansa viettelyksen aihettajaan eli naiseen, tästä on hyvänä esimerkkinä uskovasten miesten huomattavasti tiukempi käsitys sukupuolirooleista kuin ei-uskovaisen.

Naiset ovat joutuneet ja joutuvat kärsimään aivan valtavasti kristinopin perversistä niasvihasta ja viettikielteisyydestä. Joku voi tietenkin sanoa, että tämä mitä kirjoitin on vain historiaa. Asianhan ei ole historiaa, koska joka päivä naiset joutuvat kokemaan olevansa toisenluokan kansalaisia, mikä on vain kristinopin syytä. Kristinoppi ei voi muokata itseään niin liberaaliksi, etteikö siinä esiintyisi naisvihaa ja veittikielteisyyttä. Kristinoppi ei voi poistaa pelastuksen sanomaa, joka on naisvihan syy, koska silloin kristinoppi lakkaa olemasta. Onneksi kristinpin ote yhteiskunnasta on hellittänyt viimiesten vuosikymmenien aikana. Mutta kristinopin opettamat asiat tuntuvat naisten elämänssä vielä monia vuosikymmeniä jos ei satoja, koska yhteiskunnan arvot muuttuvat todella hitaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu