Tarvitsen apua...

Sairastan anoreksiaa ja olen käynyt hoidossa siitä jo pari vuotta, mutta en vain parane... Elämäni on kamalaa ja olen menttänyt elämäniloni oikeastaan tyystin. Toivoisin Jumalan auttavan ja olen useasti, koko sairauteni ajan rukoillut että Hän parantaisi minut, mutta sitä ei ole tapahtunut!
ELämä ja jaksaminen on niin vaikeaa, mutta koitan silti jaksaa uskoa, että kaikella on tarkoitus, mutta miksi näin?? Toivoisin, että joku voisi auttaa tai antaa neuvoja miten pääsisin vielä lähemmäksi Jumalaa ja hänen apuaan.
16571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

En osaa niin neuvoa kun en kyseistä tautia sairasta mutta lähipäivinä on ollut ruotsista uutisia että ne ois keksinyt jonkun tosi pätevän tavan parantaa syömishäiriöisiä/ vastaavia ihmisiä.

Äänestä
  • Jalanjäljet

       Eräänä yönä mies näki unta. Unessaan hän kulki kauniilla hiekkarannalla
       kahden Jumalan kanssa. Heidän siinä kävellessään taivaanrannalle piirtyi
       miehen elämä kuin elokuvana. Näkyivät syntymä, lapsuusvuodet ja
       avioliitto. Näkyivät myös lapsen kuolema ja avioero. Näkyivät kaikki
       elämän ilot ja surut. Viimeisenä kuvana näkyi miehen oma kuolema.

       Kun mies kuvaesityksen loputtua katsoi taakseen, hän yllättyi.
       Juuri niissä kohdissa, jolloin oli käyty läpi hänen elämänsä vaikeimpia
       ja tuskallisimpia hetkiä, hiekkarantaan olivatkin painautuneet vain yhdet
       jalanjäljet.

       Tästä tuohtuneena mies kääntyi vieressään edelleen astelevan Jumalan
       puoleen ja sanoi Hänelle syyttäen: "Miksi Sinä olet ollut poissa luotani
       aina silloin, kun olisin eniten tarvinnut Sinua?" Tähän Jumala vastasi
       lempeästi: "Rakkahin, rakkahin lapseni. Minä rakastan Sinua, enkä voisi
       Sinua koskaan hylätä. Elämäsi kärsimysten ja epätoivon hetkinä, jolloin
       näit vain yhdet jalanjäljet - minä kannoin Sinua."

    Amerikkalainen kansantarina
       Käännös Tia Ristimäki & Riku Rauanheimo
    Kokoelmasta "Herrojen Herra - Iltahartauksia varusmiehille"
    Hämeenlinna, 1983
    Toimittanut Riku Rauanheimo

    Äänestä

mäkään en kyllä sairasta kyseistä sairautta, mut sun pitää vaan ajatella et sä paranet ja noi vaikka se oiski vaikeeta... ei siihen mitään jumalaa tarvita et sä parannut, parannus lähtee susta itestä... eikö?

Äänestä
  • Ei kyse ole siitä ettenkö haluaisi parantua, mutta kun voimat eivät tunnu riittävän. Jos en itse yrittäisi en olisi ikinä hakeutunut hoitoon!! En odotakaan mitään ihmettä taivaalta vaan tukea ja uskoa huomiseen!!! Uskoa siihen, että jaksaa ja että kaikki on joskus vielä hyvin.
    Toivon vain saavani voimia ja elämäniloni takaisin. Terve itsekunnioituskaan ei olisi pahasta...

    Äänestä

  • epätoivoinen kirjoitti:

    Ei kyse ole siitä ettenkö haluaisi parantua, mutta kun voimat eivät tunnu riittävän. Jos en itse yrittäisi en olisi ikinä hakeutunut hoitoon!! En odotakaan mitään ihmettä taivaalta vaan tukea ja uskoa huomiseen!!! Uskoa siihen, että jaksaa ja että kaikki on joskus vielä hyvin.
    Toivon vain saavani voimia ja elämäniloni takaisin. Terve itsekunnioituskaan ei olisi pahasta...

    älä hyvä ihminen mitään olemattomia jumalia pyytele avuksesi.
    Kyllä sinä sairaudestasi selviät ja saat elämäniloa ja itsekunnioitusta kun alat todella tehdä jotain piristyäksesi ja siinä vain Sinä pystyt itseäsi auttamaan hakemalla apua lääkäreiltä eikä miltään taikauskon jumalilta jotka ei takuulla auta ketään hitustakaan.

    Äänestä

  • terveys kirjoitti:

    On sinulla pokkaa kieltää toisia uskomasta!! Monissa tapauksissa, varsinkin anoreksian kaltaisissa psyykkisissä sairauksissa, usko on se suurin tekijä parantumisen alkuun. Usko antaa voimaa huomiseen. Ajatus siitä, ettei tarvitse itse jaksaa, vaan joku kantaa ja auttaa, on luultavasti maailman lohduttavin asia! Olet julma, kun riistät toisilta heidän oikeutensa uskoa. Tottakai se parantuminen on itsestä kiinni, ja pitää itse pyrkiä siihen parhaan taitonsa mukaan, mutta monet saavat uskosta sitä voimaa yrittää. Vaikka olisit ateisti, myönnät varmasti, että tieteenkin todistamat psyykkiset tekijät ihmisen paranemisessa ovat tärkeitä.
    Anna ihmisten uskoa jos haluavat! En minäkään Jumalaan usko, mutta muuhun.
    Vaikka kristityillä on paha tapa yrittää käännyttää ateisteja, älä sinä ryhdy moiseen.

    Äänestä

  • utu kirjoitti:

    Ei paranemisessa tarvita uskoa olemattomiin jumaliin vaan tarvitaan USKOA ITSEENSÄ.

    Äänestä

  • epätoivoinen kirjoitti:

    Ei kyse ole siitä ettenkö haluaisi parantua, mutta kun voimat eivät tunnu riittävän. Jos en itse yrittäisi en olisi ikinä hakeutunut hoitoon!! En odotakaan mitään ihmettä taivaalta vaan tukea ja uskoa huomiseen!!! Uskoa siihen, että jaksaa ja että kaikki on joskus vielä hyvin.
    Toivon vain saavani voimia ja elämäniloni takaisin. Terve itsekunnioituskaan ei olisi pahasta...

    Olet ajautunut nykyiseen ahdinkoosi ilmeisesti siksi, että elämä tässä vääryyttä, väkivaltaa ja rakkaudettomuutta pullollaan olevassa maailmassa on vienyt sinulta elämänhalun ja kenties sinulta puuttuu päämäärä ja toivo paremmasta elämästä paremmassa ulottuvuudessa, YHWH:n taivaassa.

    Tällaisessa mielentilassa helposti pieni ja heikko ihminen ajautuu kuka mihinkin ongelmaan. Joku ryhtyy ketjupolttajaksi, joku tolkuttomasti juomaan jne. Kuitenkin Korkein ja ainoa tosi Jumala tarkkailee sinua ja on halukas auttamaan, kun vain käännyt Hänen puoleensa. Olen itsekin ollut suurissa ahdingoissa ja epäilyksisssä sekä luullut, ettei ole olemassa mitään todellista tarkoitusta ihmiselämälle, kunnes Korkein johdatti minut lukemaan Pyhiä Kirjoituksiaan ja puhui niitten kautta SUORAAN ja JUURI MINULLE !

    Pysähdy juuri nyt ja avaa sydämesi ja kerro kaikki huolesi Jeshualle, YHWH:n ainosyntyiselle Pojalle, koko maailman Vapahtajalle, joka rakastaa sinua ihan sellaisenaan kuin olet, murheinesi, pelkoinesi, epäuskoinesi ja kaikkine heikkouksinesi. Hän, joka on ihmisen Luoja ja Lunastaja, ymmärtää sinua paremmin kuin kukaan ihminen ja paremmin kuin sinä itse ! Siispä pyydä Jeshuaa koko elämäsi Vapahtajaksi ja Herraksesi.

    Silloin löydät rauhan, levon ja Jumalan tuntemisen ja saat jälleen halun elää ja kilvoitella. Myös kaikki syyllisyys- ja syntikuormasi Hän heittää niin kauas kuin itä on lännestä, eikä niitä muistele.

    Äänestä

  • epätoivoinen kirjoitti:

    Ei kyse ole siitä ettenkö haluaisi parantua, mutta kun voimat eivät tunnu riittävän. Jos en itse yrittäisi en olisi ikinä hakeutunut hoitoon!! En odotakaan mitään ihmettä taivaalta vaan tukea ja uskoa huomiseen!!! Uskoa siihen, että jaksaa ja että kaikki on joskus vielä hyvin.
    Toivon vain saavani voimia ja elämäniloni takaisin. Terve itsekunnioituskaan ei olisi pahasta...

    ....Heman, Röllipeikko, Nalle Puh tai mikään muukaan taruolento ei voi auttaa sinua.
    Kaikki on kiinni itsestäsi, sillä jumalaa ei ole.

    Äänestä

Haluan rukoilla puolestasi ja auttaa sinua. Vastoin joitakin tämänkin palstan kirjoituksia, voin kertoa sinulle, että Jumala on olemassa ja Hän rakastaa ihmistä ja haluaa antaa apunsa. Jumala on Raamatussa neuvonut, miten meidän pitää menetellä.

Haluatko tietää lisää?

Äänestä
  • Joo kyllä kuulen mielelläni lisää asioista joita haluat kertoa!!

    Äänestä

  • epätoivoinen kirjoitti:

    Joo kyllä kuulen mielelläni lisää asioista joita haluat kertoa!!

    ...mutta samalla ajattele itse mitä SINÄ voisit itsesi hyväksi asiassa tehdä...sillä sinä olet ratkaisun avain,ei mikään ulkopuolinen voima tai ohje...!?!
    Kaikkihan me olemme(edes vähäsen!) n.s. keskiarvo-ihmismuotin ulkopuolella,niin fyysisesti kuin henkisestikin,mutta ei se tarkoita,että väkisin pitäisi yrittää itseään sopeuttaa tuohon keinotekoiseen keskiarvoon tms. !?!
    Oletko syvällisesti itseksesi pohdiskellut,mikä moisen syömis-rutiinin lienee aiheuttanut...onko se pelko "lihavuudesta" vai n.s.kaverien aikaansaama pakkomielle hoikkuudesta(länsimaisen median meille tuputtamaa!) vai mikä sen olisi mahtanut alkujaan aiheuttaa ?!?
    Hyvänen aika,johan Rubensin taulut sen "todistaa",että ihmismieli on häilyväinen ja vaikutusherkkä ulkopuolisille ärsykkeille !?!
    Minun mielestäni tyttö saa(pitää!) olla hieman pullukka,eikä mikään mallinukke...ei se todellakaan ole mikään normaali ihmiskehon muoto...siis,se mallinukke...paitsi ehkä aliravitsemuksesta kärsivissä maissa...olisiko jokin alitajuntainen syyllisyydentunto omasta hyvinvoinnista,tai huomionkipeys vanhempien puoleen syynä moiseen syömättömyyteen ?!?
    Pohdiskeleppas ihan rauhassa tuota asiaa...ja ota vaikka vähän sipsejä ja sulkaapatukka,niin eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala sujua...toivottavasti !?!
    Lepposaa kesänjatkoa ja "pakota" itsesi nauttimaan elämästä...äläkä vain yritä sitä paeta...sinä olet ainutlaatuinen yksilö,ei toista samanmoista liene koko universumissa,halit ja tsemppiä !?!

    Äänestä

  • Saddamisti ;-) kirjoitti:

    Ärsyttää, kun mulle jaetaan täällä ihan muusta asiasta mielipiteitä kun mitä oon pyytänyt!!! Mä olen käynyt 2vuotta hoitdossa ongelmani takia ja olen pohdiskennllut ja pohdiskelen kyllä ja tiedän periaatteessa syyt miksi olen sairastunut! Kyse ei ole mistään arvailusta tai tiedottomuudesta! Olen vain kiinnostuksissani pyytänyt tietoa siitä miten Jumalaa voi lähestyä ihan uteliaisuudesta ja kiinnostuksesta! Toivoisin siis että turhat neuvojen jakajat lopettaisivat viestien kirjoittelun ja ihmiset jotka oikeasti uskovat kertoisiveat kokemuksistaan! Sillä en kaipaa mitään hoitovinkkejä tms, kaipaan vain uskonnollista näkökulmaa asiaan ihan vaikka vain uteliaisuudesta! Kiitos kuitenkin kaikille jotka ovat uhranneet ajatuksiaan tähän juttuun!

    ...enhän voinut tietää historiaasi,kas kun tuo ajatustenluku on hieman heikkoa alaa minulla !?!
    Mutta jos joku ihmisen kehittelemä jumal-olento saa sinut raiteillesi,niin toki kokeile pois !?!
    Mutta silti väitän,että SINÄ olet jutun avain... ei mikään uskontolahko tms. !?!
    No,tsemppiä ja aurinkoista kesää vaan ;-)

    Äänestä

  • epätoivoinen kirjoitti:

    Joo kyllä kuulen mielelläni lisää asioista joita haluat kertoa!!

    Pyysit kertomaan kokemuksistani ja kirjoitit, että haluaisit kuulla kristittyjen mielipiteitä Jumalan avusta.

    Omat lähtökohtani ovat sikäli onnelliset, että synnyin kristittyyn (uskovaiseen) kotiin, ja näin ollen nämä asiat tulivat tutuiksi jo silloin kun olin pieni.

    Muistan selvästi, kuinka jo ennen kouluikää huomasin itse, miten asiat olivat naapurissani, jossa oli alkoholistimies. Ymmärsin, että on olemassa jotakin, minkä vuoksi omat vanhempani eivät aiheuta samanlaisia ongelmia, vaan pystyvät aina vaikeuksissaan kääntymään Jumalan puoleen. Havaitsin siis selkeästi uskovaisen ja ei-uskovaisen perheen eroavaisuuden.

    Kun opin ajattelemaan itsenäisesti, tajusin Raamatun opetuksen perusteella, että on olemassa Jeesus Kristus, Jumala, Pyhä Henki, taivas ja helvetti. Samoin ymmärsin, että ihmistä ei pelasta mikään muu kuin Jeesuksen Kristuksen sovitustyö.

    Ymmärsin, että Hän on kuollut puolestani ristillä, ja tämän uhrikuoleman perusteella saan syntini anteeksi uskomalla Hänen nimeensä.

    "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla..." Room. 3:23

    Luin Raamatusta, että Jumala vihaa syntiä eikä salli syntisten astua taivaaseen (taivas on todellisuutta!)

    Ajattelin asiaa rationaalisesti: Jos uskon evankeliumin henkilökohtaisesti omalle kohdalleni ja pyydän Jeesusta Kristusta hallitsemaan elämääni ja antamaan syntini anteeksi, olen varmasti voittajan puolella. Riski, että en eräänä päivänä pääsisikään taivaaseen omien väärien johtopäätösteni vuoksi, oli liian suuri. Sitäpaitsi, olinhan nähnyt, miten Jumala oli vaikuttanut omissa vanhemmissani rakkautta ja puhtaan omantunnon seurauksena onnellista olotilaa.

    "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,..." Joh. 1:12

    Koska olin omin silmin siis nähnyt Jumalan hyvyyden ja lisäksi luin Raamatusta ohjeet, miten tullaan Jumalan lapseksi, rukoilin Jumalalta Jeesuksen nimessä syntien anteeksiantamusta.

    Ja havaitsin, että

    "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." 1 Joh. 1:7

    Jumala antoi syntini anteeksi.

    Siitä lähtien olen luottanut Jumalaan myös hyvin arkipäiväisissä asioissa. Tiedän että olen Jumalan lapsi, ja saan kutsua Jumalaa Isäkseni

    "Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle." Matt. 6:6

    Suhteeni Jumalaan on kuin lapsen suhde isään. Luotan Häneen, rukoilen Häntä ja pyrin vaeltamaan Hänen ohjeidensa mukaisesti.

    Jumala on täyttänyt minut Pyhällä Hengellä. Uskon todeksi myös Raamatun sanat:

    "mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Jes. 53:5

    sekä

    "joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut." 1 Piet 2:24

    Uskon, että Jeesus Kristus kantoi ristillä myös sairauteni. Olen rukoillut Jumalalta terveyttä, ja olen sen myös saanut.

    Mutta joka päivä muistan, että kaikki, mitä minulle on tapahtunut, on tapahtunut yksin armosta:

    "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja..." Ef 2:8

    Minussa ei ole mitään, ei yhtään mitään, mikä olisi ansainnut kaiken sen hyvän, mitä Jumala on minulle antanut.

    Uskotko, että olen todella kiitollinen Jumalalle Hänen armostaan?

    Tahdon kertoa Sinulle, nimimerkki "epätoivoinen", että Sinulla on toivoa!

    Jumalan tarkoitus on, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Samoin Hän on suunnitellut, että saisimme elää terveenä, vapaina kaikesta siitä, mikä meitä painaa, ja voisimme iloita kaikesta siitä, mitä Hän on meille antanut.

    Jumala ei kiellä rakkauttaan ja apuaan keneltäkään, joka vilpittömästi lähestyy Häntä ja haluaa uskoa Häneen.

    En tiedä, millaisia ajatuksia kirjoitukseni on saanut Sinussa, rakas epätoivoinen, aikaan, mutta voitko vastata minulle ja kertoa päällimmäisiä tuntojasi?

    Haluan vilpittömästi auttaa Sinua ja rukoilla puolestasi, jos sen sallit.

    Jään odottamaan kommenttiasi.

    Äänestä

moi...

aattelin vaan kirjottaa sulle...
Jos sä vaan jaksat rukoilla Jumalalle ja pyyttää apua niin mä uskon ja
tiedän että kyllä se Jumala sun auttaa ja kuuntelee. Rukoile joka ilta ennen
nukkumaan menoa...rukoile aina kun sulla on paha olla ja pyydä apua...Jumala
auttaa varmasti. Jumala rakastaa sinuakin niin valtavasti eikä se halua että
sulla on paha olla...
Asutko sä sellasessa kaupungissa missä olisi mahdollisuutta mennä käymään
esim. Helluntai seurakunnassa... siellä on sellasia ihmisiä aina jotka rukoilee sun puolesta
tai sinun kanssa... sun ei tarvitse kun mennä sinne niin sä huomaat
että sä olet lähempänä Jumalaa...
Älä vielä luovuta mä tiedän että sä tulet parantumaan...
Jos sä haluut tietää enemmän Jumalasta ja jeesuksesta niin sun kannattaa
lukea vaikka raamattua...
sieltä sä saat rohkaisuja ja sun elämä alkaa mennä taas hyvää vauhhtia
eteenpäin.... Parempaan suuntaa... Jumalan lapsena!

" silloin minä huusin hädäsäni Herraa, kuitsuin avuksi Jumalaani. Äänen
kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni." Ps. 138:7

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille,
jotka sydämessään häteilevät: >>Olkaa lujat, älkää peljätkö. -Jumala
itse tulee ja pelastaa teidät.>> Jes. 35:3,4

Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätoivoinen kirjoitti:

Sairastan anoreksiaa ja olen käynyt hoidossa siitä jo pari vuotta, mutta en vain parane... Elämäni on kamalaa ja olen menttänyt elämäniloni oikeastaan tyystin. Toivoisin Jumalan auttavan ja olen useasti, koko sairauteni ajan rukoillut että Hän parantaisi minut, mutta sitä ei ole tapahtunut!
ELämä ja jaksaminen on niin vaikeaa, mutta koitan silti jaksaa uskoa, että kaikella on tarkoitus, mutta miksi näin?? Toivoisin, että joku voisi auttaa tai antaa neuvoja miten pääsisin vielä lähemmäksi Jumalaa ja hänen apuaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu