Armeeja?

Jehovan todistajat saavat vapautukset armeejasta mutta entä jos vaikka kristin uskoon kuuluva muuttaa uskontonsa Jehovan todistajaksi niin joutuuko hänen menemään armeejan vai saako hänkin vapautuksen?
121171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikäli henkilö alkaa elämään Jehovan tahdon tekemiselle, vihkiytyen tekemään Jehovan tahdon, mennen sen vertauskuvaksi kasteelle, saa hän kantaa nimeä Jehovan todistaja. Ymmärrämme, että todistaminen on aktiivista toimintaa, ei passiivista olemista. Jokaisen tulisi olla aktiivinen todistaja siis ollen sitä kokosydämisesti, kykyjensä mukaan.

Jehovan todistaja on kristitty siten kuin Jeesus kristittynä toimimisesta antoi esimerkin omalla elämäntavallaan. Jeesus oli aktiivinen Jehovan todistaja, kokosydämisesti hän teki taivaissa olevan Isänsä tahdon.

Äänestä
  • Raamatussa sanotaan, että armosta olette pelastetut, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi. Siis teo eivä tee sinua Jumalan omaksi, vaan Jumala on valinnut jotkut ihmiset pelastumaan. Ei auta, vaikka kuin pyrkisi elämään kullattua elämää. Pelastus on Jumalan teko. Usko Jeesukseen pelastaa.

    Äänestä

  • gualoppi kirjoitti:

    Raamatussa sanotaan, että armosta olette pelastetut, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi. Siis teo eivä tee sinua Jumalan omaksi, vaan Jumala on valinnut jotkut ihmiset pelastumaan. Ei auta, vaikka kuin pyrkisi elämään kullattua elämää. Pelastus on Jumalan teko. Usko Jeesukseen pelastaa.

    gualoppi vaahtoaa:
    "Siis teo eivä tee sinua Jumalan omaksi, vaan Jumala on valinnut jotkut ihmiset pelastumaan."

    Väität siis Jumalan olevan puolueellinen!

    Kuitenkin Raamattu, joka on Jumalan hengeyttämä, esittää Jumalasta: "34 Tällöin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Tosiaankin minä havaitsen, että Jumala ei ole puolueellinen, 35 vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen".

    Vanhurskauden toteuttaminen johtaa tekoihin, sillä teoistaan Aabrahamkin: "18 Kuitenkin joku sanoo: "Sinulla on uskoa, ja minulla on tekoja. Näytä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä näytän uskoni sinulle teoillani." 19 Sinähän uskot, että on yksi Jumala? Teet varsin hyvin. Mutta demonitkin uskovat — ja vapisevat. 20 Mutta haluatko tietää, oi tyhjänpäiväinen ihminen, että usko ilman tekoja on toimeton? 21 Eikö Abraham, meidän isämme, julistettu vanhurskaaksi teoista, kun hän oli uhrannut poikansa Iisakin alttarilla? 22 Sinä näet, että hänen uskonsa vaikutti hänen tekojensa mukana ja hänen uskonsa täydellistyi hänen teoistaan, 23 ja se raamatunkohta täyttyi, joka sanoo: "Abraham uskoi Jehovaan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä kutsuttiin "Jehovan ystäväksi"."

    Äänestä

  • häpeäisit kirjoitti:

    [gualoppi vaahtoaa:
    "Siis teo eivä tee sinua Jumalan omaksi, vaan Jumala on valinnut jotkut ihmiset pelastumaan."

    Väität siis Jumalan olevan puolueellinen!]

    Jos olisit opiskellut koulussa ahkerasti olisi luetun ymmärtämisesi todennäköisesti hieman parampaa.
    Guapollin väite ei sisällä väitettä Jumalan puolueellisuudesta. Lause ei kerro miten Jumala tekee valintansa pelastumisen suhteen. Gualappi lainasi myös Raamatun jakeen jossa kerrotaan, että teoilla ei pelastu. Koska sinä et hyväksy gualoppin tulkintaa kyseistä Raamatun jakeesta keksit omiasi ja väität, että gualoppi väittää Jumalaa puolueelliseksi. Korostat mielipidettäsi vielä nimimerkilläsi, "häpeäisit". Mitä tämä kaikki kertoo sinusta ja ennakkoluuloisuudestasi niitä kohtaan, jotka tulkitsevat Raamatun säkeitä eri lailla kuin sinä?

    Äänestä

aktiivinen Jehovan todistaja saa lykkäystä asevelvollisuudesta 3 vuoden välein siihen saakka kun varsinainen asevelvollisuusikä päättyy (28v)

seurakunta kirjoittaa todistuksen aktiivisuudesta.

toinen vaihtoehto on siviilipalvelus

tai totaalikieltäytyminen vakaumukseen perustuen ilman em JT seurakunnan toditusta, seurauksena mahdollinen ehdoton vankilatuomio

laki Jehovan todistajien vapauttamisesta tuli voimaan 1985 ruotsin mallia seuraten

tosi tuokin laki on muuttumassa niin kuin koko asevelvollisuuskin

Äänestä

Vapautuksen saa jos on aktiivinen seurakunnan jäsen.

Äänestä

Jehovan todistajat saivat sota-aikana kuolemantuomion, ainakin monet. Tuomioita ei kuitenkaan laitettu täytäntöön ja purettiin sodan jälkeen. Saksassa tuhannet tapettiin keskitysleireissä, koska eivät osallistuneet natsien tukemiseen edes sanomalla "Heil Hitler".

1960- ja 1970-luvulla kieltäytyneet passitettiin Karvian erityislaitokseen (sota-aikainen vankileiri), jossa heitä pidettiin ankeissa oloissa (jopa eristysselleissä) noin 3 vuotta, tarkoituksena murtaa Jehovan todistajien uskollisuus, missä laitos ei onnistunut.
Kekkonen lopettikin laitoksen.
Sen jälkeen Jehovan todistajat, jotka kieltäytyivät armeijasta (myös siihen rinnastettavasta siviilipalveluksesta)tuomittiin yleisiin vankiloihin 9 kk:ksi.

Nyt on jo vuosia ollut voimassa eduskunnan säätämä laki, joka vapauttaa Jehovan todistajan kokonaan palveluksesta. Vapautus ei tule automaattisesti kuulumalla Jehovan todistajiin, koska se edellyttää henkilön olevan aktiivisesti mukana Jehovan todistajien toiminnassa mm osallistumalla evankelioimistyöhön. Lisäksi Jehovan todistajat edellyttävät jäsentensä noudattavan Raamatun periaatteita elämässään, eikä juopottelua tai tupakointia hyväksytä. Myöskään avioliiton ulkopuoliset suhteet eivät tule kyseeseen. Vain edellytykset täyttävä henkilö voi saada seurakunnastaan todistuksen, jonka pääesikunta hyväksyy. Tällöinkin on kyseessä kolmen vuoden lykkäys, ja sen jälkeen vaaditaan uusi todistus. Vasta henkilön ylittäessä 30 vuoden iän, häntä ei enää kutsuntoihin kutsuta.

Äänestä
  • >> Saksassa tuhannet tapettiin keskitysleireissä, koska eivät osallistuneet natsien tukemiseen edes sanomalla "Heil Hitler".

    Niin siinä yleensä rivijäsenen käy. Hengellisen ravintoketjun ylemmällä askelmalla sitten jo tervehdittiinkin Hitleriä aito sakasalaiseen tapaan. Esimerkiksi Hans Dollinger päättää Saksan hallituksen neuvonantajalle Langille 29. tammikuuta 1935 päivätyn kirjeen sanoilla: "Mit deutshem Gruss!"

    >>1960- ja 1970-luvulla kieltäytyneet passitettiin Karvian erityislaitokseen,

    Näinhän se meni kun Väinämöisenkadulta komennettiin.

    >>(sota-aikainen vankileiri),

    Varavankila oli vähemmän dramaattinen nimitys tuolle suotyömaalle.

    >> jossa heitä pidettiin ankeissa oloissa

    Onhan se ankeata kun 21-23-vuotiaat ovat pois kotoa. Käsitykseni mukaan vapaudenmenetys oli pahempaa kuin olot.

    >>(jopa eristysselleissä)

    Tästä olisi kiehtovaa kuulla jotain, koska minulla ei ollut eristyssellikokemusta aikanani.

    >> tarkoituksena murtaa Jehovan todistajien uskollisuus, missä laitos ei onnistunut.

    Jehovantodistajan uskollisuus Vartiotorniseuralle on todella murtamaton. Jos ei toimi Vartiotorniseuran sanelun mukaan ei ole enää jehovantodistaja. Nimittäin tässä vaiheessa on hyvä muistella, että tuo Vartiotorniseuran opillinen seikkailu totaalikieltäytymisen suhteen kesti vuodesta 1951 vuoteen 1996.

    Äänestä

Naurettavaa karttaa tolla tapaa armeijaa. Ole mies äläkä hintti tai mikäliä aivopesty uskovainen, Armeija tekee miehiä. Mä oon nainen ja ainakin tykkään ett mieheni käy intin, jos se ei oo siä ollu niin sen älyssä on paljon vikaa tai ae on aivopesty jehova sama juttu

Äänestä
  • olen kolminaisuusopilla aivopestynä sikana suorittanut intin, ja vuosia sen jälkeen olen kasvanut ihmiseksi lukemalla Raamattua. Entä sitten?

    Äänestä

  • Nero kirjoitti:

    olen kolminaisuusopilla aivopestynä sikana suorittanut intin, ja vuosia sen jälkeen olen kasvanut ihmiseksi lukemalla Raamattua. Entä sitten?

    >> Entä sitten?

    Ilmeisesti olet vaihtarina omaksunut 1914-huuhaan, joka perustuu 2520 vuoden ajanjaksoon, jonka laskennalla ei ole Raamatullista perustetta.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >> Entä sitten?

    Ilmeisesti olet vaihtarina omaksunut 1914-huuhaan, joka perustuu 2520 vuoden ajanjaksoon, jonka laskennalla ei ole Raamatullista perustetta.

    taitaa harmittaa ku ateisti on mennyt vipuun

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Jehovan todistajat saavat vapautukset armeejasta mutta entä jos vaikka kristin uskoon kuuluva muuttaa uskontonsa Jehovan todistajaksi niin joutuuko hänen menemään armeejan vai saako hänkin vapautuksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu