Hurrikaani Rita

Olosuhteet Houstonin eteläpuolella ovat aika vaikeat evakuoinnin kannalta, jos perheessä on vaikka koiria ja kissoja ym. Matka autolla töistä kotiin kesti torstaina eräin paikoin 4 tuntia 20 minuutin asemesta. Joillakin on autoissa polttoainetta jäljellä puolitankillinen ja lisää polttoainetta ei ole saatavissa. Kaikki motellit ja hotellit ovat täynnä jopa Oklahomaan saakka. Toivottavasti Rita heikentyy. Monet Katrinaa evakkoon lähteneet joutuvat tekemään kaiken uudelleen.

San Antonio, Dallas, Austin ja Houston ovat täynnä majoittuneita. Eräs sai juuri viimeisen huoneen Brownsvillessä lähellä Meksikon rajaa.

Rita on heikentynyt ja hieman hajaantunut, yhä matkaa kohti Teksasia...jos se kääntyy äkisti pohjoiseen, kuten nämä myrskyt usein tekevät, se suuntaisi suoraan New Orleansiin jälleen. Viisaat rahamiehet sanovat, että se suuntaa Houstonin, Galvestonin alueelle.

Rita heikentynyt kategoriaan neljä ja zero-alue näyttäisi olevan Galveston. Evakuointialueilta pois matkaaminen autoilla hyvin hankalaa. Matkanteko hyvin hidasta, monet hajonneet autot ja autot, joista polttoaine loppunut tukkivat ajoväyliä.
7328223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Ei voi muuta sanoakkun että jospa tämä aukasee vähän jenkkien silmiä ympäristöpoliitiikkansa suhteen. Tiedän, se ei ole ainoa syy, mutta yksi kumminkin, eikä vähäisimpiä.

Luonto, niinkuin mikätahansa muukin iskee takaisin kun tarpeeksi kauan ärsytetään. Toki on ikävää että viattomia siviilejä kuolee, mutta luonto-äiti vaatii uhrinsa.

Äänestä
  • Bush on monen tutkimuksen mukaan Antikristus. Näin ollen Jumalan voimat jylläävät tälläkin hetkellä Amerikan maassa, koska vain tuhoamalla pahan voimme saada harmonian tähän maailmaan.

    Äänestä

  • Sanantuon kirjoitti:

    Bush on monen tutkimuksen mukaan Antikristus. Näin ollen Jumalan voimat jylläävät tälläkin hetkellä Amerikan maassa, koska vain tuhoamalla pahan voimme saada harmonian tähän maailmaan.

    jopas jotakin! tähän antikristus-juttuun voisin lisätä sen verran, että tieteen kuvalehdestä kyseisestä asiasta lukeneena, bush:in antikristus väite on täyttä fiktiota, perustuen lukuun 666 ja siitä laskettuihin kirjaimiin bushin nimestä.

    Äänestä

  • jen kirjoitti:

    Vai että täyttä fiktiota?!

    Montako kirjainta?
    George = 6
    Walker = 6
    Bush JR.= 6

    George Bush JR. = 666

    Noniin, jälleen kerran olemme todistaneet itse saatanan olemassaolon! Yksinkertaista, eikö?

    HUOM!
    Tähän loppuun vielä mainitakseni, että tässä hijattain julkaistujen tutkimusten mukaan pedon luku ei olekaan 666, vaan 616 (kuka muistaa?) No kuitenkin, samaa metodia voimme käyttää tässäkin:

    George(6) W.(1) Bush JR.(6) = 616

    Äänestä

  • Pavel kirjoitti:

    Höpö Höpö. Ainut lähde josta voi yrittää löytää Antikristuksen tunnusmerkien henkilömallin on Raamattu. Ja Bush ei täytä mitään niistä.
    ps. antikristuksen malli ei löydy numeroista.

    Nosteta duunari jalustalle, Bus on pelkkä tyhmä ja ahne kätyri.

    Äänestä

  • kullä se niin on... uhreja tulee ja menee...

    Äänestä

  • Luonto äiti on PAHA

    Äänestä

  • ei ole Bush kirjoitti:

    Höpö Höpö. Ainut lähde josta voi yrittää löytää Antikristuksen tunnusmerkien henkilömallin on Raamattu. Ja Bush ei täytä mitään niistä.
    ps. antikristuksen malli ei löydy numeroista.

    antikristusta ei kannata alkaamiettimään, koska nin monet julkkikset vaikuttavat siltä.Antikristus on ihminen, siitä olen tosi varma. kaikki nämä hirmumyrskyt joita on tapahtunut jenkessä ja tapahtuu edelleenkin. kerronpas nyt katriinasta.

    Leo Mellerillä on yhteyksiä Israelis hallitukseen. hänsaa sieltä tarkkaa tietoa. Silloin kn israelilaist vetäytyivät gazasta, niin sitä edeltävänä yönä George bush soitti issraelin hallitukselle ja käski israelilaisten vetää joukkonsa pois gazasta. uutisista voi lukea, että ne vetivät joukkonsa välittömästi pois sieltä. sinä yönä kun ne vetivät joukkonsa pois niin kyseinen katriina myrksy alkoi kehittyä. seuraa uutisista niin huomaat. Neworleanssissa oli juuri pitäny järjestää homo ja lesbo marssi, mutta katriina iski 2hennen tätä marssia. Raamatussapuhutaan sirpistä. Sirppi leikkaapois jne. niin jos seuraa katriina myrskyn kulkua niin se mupodostaa sirpin amerikan ylle. sateliittikuvista siis. sirpin varsi on juuri new orleanssin kohdalla. silloin kun katriina iski niin siellä oli ollut sairaalassa puodepotilaita joita ei voitu siirtää. sairaanhoitajat pyysiväthelikoptereita kuljettamaan sairaita pois, mutta evät saaneet, koska jenkit tarviivat koptereita irakissa.. Amerikan hallitus antoi neworleanssin lääkäreille, hoitajille jne. käskyn, että puode potilaat täytyy tappaa. käyttäen morffiinia ja jotain myrkkyä millä ne tapetaan.. se oli Bushin huono liike,kun käski israelia vetämään joukot pois gazasta. katriinan takia jenkeille tuli monen miljoonan dollarin menoja. eli raamatussa puhutaan lopun ajan merkeistä.niitä tapahtuu kokoajan. monet miettivät minkätakia näitä tuhoja tapahtuu. raamatusta voit hyvin lukea luonnonilmiösitä. mutta olemme niin sokeita ettemme tajua. hakekaa turvaa Jeesuksesta Kristuksesta. sitten kun Jeesuksen uskovat otetaan taivaaseen. niin teillä maailman ihmisillä on vielätoinen mahdollisuus pelastua, mutta siitä tulee kova taistelu. ja tuo 666 luku ei ole antikristus vaan merkki niille jotka ottavat pedon merkin oikeaan käteensä tai otsaansa. tämäkin asia on toteutumassa.

    Jeesus teitä siunatkoon

    Äänestä

Sääli että luonnonmullistukset aina osuvat kehitysmaihin.

Äänestä
  • Paremmin ei asiaa todellakaan voisi muotoilla.
    Vilpittömät onnittelut!

    Äänestä

  • BadBoy kirjoitti:

    Paremmin ei asiaa todellakaan voisi muotoilla.
    Vilpittömät onnittelut!

    No jos ajatellaan että tommonen evakointi on edes hieman organsisoitu mitä se ei ole pätkääkään.
    Siviilit jos evakoitiin parissa päivässä on hyvä. Mutta alue taitaa olla jo aidattu eikä sielä ole ketään. Miksei armeija kuljeta tavaroita pois ja jos ydinvoimala jää veden alle saattaa syntyä räjähdys..

    Äänestä

  • Housuhahad kirjoitti:

    Siviilejähän ei ole evakuoitu vaan sieltä ovat lähteneet vain ne joilla on ollut rahaa lähteä.

    Jäljelle jäivät ne joilla ei ollut rahaa lähteä, ja sellä ne ovat edelleenkin hurrikaania odottamassa. Enää heillä ei ole toivoakaan päästä pakoon, vaan he ovat joutuneet jäämään vain odottamaan mahdollista kuolemaansa.

    Hyvin pitää huolta tuo jenkkilä vähäosaisistaan.

    Äänestä

Löytyykö tästä suoraa lähetystä mistään ja muistaako kukaan mikä se uutis kanava oli mistä näky suoraa new orlensista?

en löydä enää niitä viestejä.

Äänestä

  • abc.com, cbs.com, ustoday.com, cnn.com, houston.com, nytimes.com, washingtonpost.com ...ja silleen.
    Taatusti tuutin täydeltä suoraa rainaa - ja näistä löytää lukemattomia linkkejä kaikkiin pirun kissanristiäisiin, keskusteluryhmiin, meditaatiokanaviin, maailmanlopun ennustajiin, hörö hörö lahkoihin, capitol kukkulan rebublican läskipäiden surujuhliin ja sateliittikuviin.

    Siinähän se viikonloppu vierähtääkin. 24 tuntia maailman suurimman kehitysmaan uusinta katastroophia.
    Tämä on sitä median reality ajan kultapossu-aikaa, tai taikaa.

    Äänestä

  • BadBoy kirjoitti:

    abc.com, cbs.com, ustoday.com, cnn.com, houston.com, nytimes.com, washingtonpost.com ...ja silleen.
    Taatusti tuutin täydeltä suoraa rainaa - ja näistä löytää lukemattomia linkkejä kaikkiin pirun kissanristiäisiin, keskusteluryhmiin, meditaatiokanaviin, maailmanlopun ennustajiin, hörö hörö lahkoihin, capitol kukkulan rebublican läskipäiden surujuhliin ja sateliittikuviin.

    Siinähän se viikonloppu vierähtääkin. 24 tuntia maailman suurimman kehitysmaan uusinta katastroophia.
    Tämä on sitä median reality ajan kultapossu-aikaa, tai taikaa.

    Galvestonissa jo aika tuulista

    http://www.khou.com/perl/common/video/wmPlayer.pl?title=beloint_khou&props=live

    Äänestä

Minua huolettaa ystäväni, joka lähti vaihto-oppillaksi kesällä Louisanaan. Hän oli käynyt New Orleansissa kaksi viikkoa ennen Katriinan tuloa ja nyt pelätään Ritan suuntaavan kohti Louisanaa. Hän ei ole lähettänyt minulle sähköpostiakaan moneen päivään... Onkohan hän joutunut pakenemaan? Ruuhkat näyttävät suurilta ainakin uutislähetyksissä...

Äänestä
  • ...on katsella täällä uutiskuvia sipsipussin ja kaljapullon kanssa ja naureskella luonnon kostolle. muakin huolettaa houstonissa asuva siskoni ja perheensä, viimeksi kuulin hänestä keskiviikkona, jolloin kertoi että joutuvat ehkä lähtemään. Ei naurata yhtään, kun ei tiedä missä tällä hetkellä ovat.

    Äänestä

  • marina kirjoitti:

    ...on katsella täällä uutiskuvia sipsipussin ja kaljapullon kanssa ja naureskella luonnon kostolle. muakin huolettaa houstonissa asuva siskoni ja perheensä, viimeksi kuulin hänestä keskiviikkona, jolloin kertoi että joutuvat ehkä lähtemään. Ei naurata yhtään, kun ei tiedä missä tällä hetkellä ovat.

    että täällä nauretaan? eikös saa tyydyttää uutisnälkäänsä, onko nykyään väärin katsoa uutisia?

    otan osaa sukulaistesi puolesta.

    Äänestä

  • No, onneksi kuulin siskostani. Soitti eilen, että ovat päässeet turvaan. Tosin lähes 40 asteen helteessä ihmisiä varmasti menehtyy lämpöhalvaukseen, monilta on loppunut bensa tai ovat hukanneet perheenjäseniään ruuhkassa, hän kertoi. Oli kuulemma kamalaa katsoa ihmisten itkevän tien varrella, mutta heilläkin on lapsia eikä jokaista voi auttaa...
    Ja onneksi tänään oli ne asiattomat naureskeluviestit, joihin viittasin eilen, poistettu.

    Äänestä

Aavistin, ettei hirmumyrsky Katrina jäänyt viimeiseksi.Luonnon mullistukset tihenevät nykyään.
Voiko maailma palata entiselleen?

Äänestä
  • Ja mitä tämä Katriina saakaan aikaan maailmantaloudelle? Voi meitä autoilijoita, kohta on taas polttoaineiden hinnat pilvissä...

    Äänestä

  • tällaisia hurrikaaneja ja ihan yhtä paljon, jopa
    enemmänkin.

    Äänestä

  • miettii kirjoitti:

    Ja mitä tämä Katriina saakaan aikaan maailmantaloudelle? Voi meitä autoilijoita, kohta on taas polttoaineiden hinnat pilvissä...

    Eihän nämä myrskyt ja hurrikaanit ennenkään ole tällälailla bensan hintaan vaikuttaneet! Miksi nyt???? Kysy sitä NESTEELTÄ! Siellähän ne hinnnat Suomessa määrätään. Jos tämä, niin mikä sitten on jonkun yhtiön yksin valtaa, mikähän se hieno nimi nyt olikaan? Mikään muu yhtiö ei voi vaikuttaa Suomessa ko hintoihin!! Ja tämä on suoraan sanottuna niin v-tun väärin!Tulisi tällekkin alalle jotai ns. kilpailua, eikä mitään näennäesesti tehtyä. No nyt muistankin,
    mikähän se ns. monopoli oikein on!!!
    T: Keke

    Äänestä

  • Keijol kirjoitti:

    No jatkuupi!!
    Mikäs näihin bensan ja dieselin hintaan SSSSuomessa voi vaikuttaa, valtiovaltakin on avuton , vaikka ko aineista pelkkää veroa on yli 80%, miettikää sitä! Ja sitten se meidän NESTE ´pelkästään määrää polttoaineiden hinnan??? Miten tämä on mahdollista , kun nykyään ollaaan tässä ns. EU:ssa , ja hinnat pitäisi olla yleiseurooppalaisia???
    T: SE Keke vaan

    Onhan meillä "kilpailua" siinä mielessä, että aina on kadun eri puolin eri yhtiöiden polttoaineasemia, mutta eipä niissäkään todellista kilpailua ole. Vai miten lienee selitettävissä, että lähes AINA on molemmilla asemilla samat hinnat? Luulisi, että hintakilpailussa jompikumpi pääsisi useammin kuin nykyisellään eri hintaan. Eipä siinä voi olla muu kuin sopimusluontoiset jutut taustalla... Eli eri yhtiöt sopivat keskenään millä hinnalla milloinkin myydään ja ulospäin näyttää siltä kuin olisi kysymys "hintakilpailusta"...
    Kartelleiksiko näitä kutsuttiin vai miksikä?

    Äänestä

Osaako joku viisas selittää miksi bensan hinta nousee Suomessa Ritan vuoksi vaikkei hurrikaani ole edes vielä rantautunut Texasiin? Ja vaikka olisikin, niin Suomessa huoltamoiden säiliöt ovat täynnänsä halvemmalla hankittua bensaa. Kuluttajan kusetusta kaikki tyynni :(

Äänestä
  • Halpaa pensa on enää kuulkaas jenkeis

    Äänestä

  • Mää ostan kympillä kirjoitti:

    Halpaa pensa on enää kuulkaas jenkeis

    Halpaa bensaa on myös svetogorskissa... tankkasin eilen 40 litraa ja maksoin 44 euroa.

    Äänestä

kaikki ketkä ovat jenkkejä vastaan, ovat täysiä kusipäitä ja jotain köyhiä paskoja. tämä on fakta.

Äänestä
  • puhuivat jostain tsunamista, voi tulla siis yli 6 metrisiä aaltoja, aika pelottavaa, ja hurrikaani näyttää järjestyvän uudelleen, vaikka onkin heikentyny :/

    Äänestä

  • jenkit on homoja niinkuin sinäkin

    Äänestä

  • Mieluummin köyhä ja onnelinen kun rikas ja onneton.

    Sinä taidat kuulus tuohon jälkimmäiseen eli onnea Amerikkaan!

    Äänestä

Jälleen, jenkithän tätä maapalloa ovat tuhoinneet eniten, joten aivan oikeaan osoiteeseen myrsky etenee. Ikävä vain että viattomat siviilit joutuvat päämiesten ja johtajien paskaa pakenemaan.

Karmaa perii saatavansa.

Bush is shit man.

Äänestä
  • Mullon viisi sanaa teille,
    Ois kannattanu kirjottaa kyoton sopimus

    Äänestä

  • Sanot;Karma perii saatavansa".Missä se karma on nyt?Siellä Ritan hartioillako?

    Äänestä

karman laki toimii, nyt on jenkkien vuoro kärsiä

Äänestä
  • tässä mistään karman laista ole kyse. kyllä ihmiskunta on vuosikymmenien ajan kerjännyt tätä olemalla piittaamatta luonnosta. tiedemiehet ovat vuosien ajan puhuneet jäätiköiden sulamisesta, el-ninosta (vai-mikä-se-nyt-oli) ja ilmaston muutoksista ja silti vain ihmiset jatkavat saastuttamista, ilmakehän tuhoamista... ihminen luulee olevansa fiksu kun se kehittää niin hienoa tekniikkaa... mutta kun se ei riitä että on osannut keksiä tekniikkaa. pitäisi äly riittää myös tekniikan järkevään käyttöön...

    Äänestä

  • Mikä on stalinisti. Stalinisti vihaa Amerikkaa, enemmän kuin ihminen voi koskaan vihata mitään muuta. Kun stalinisti kuulee sanan Usa. Niin sen vintti pimenee. Silmät sulkeutuu. Aivotoiminta pysähtyy. Täydellinen pysähtyneisyyden tila pyyhkäisee hänen yli.

    Tämä stalinistien sairaus näkyy täällä keskustelu palstalla. Eräillä henkilöillä jatkuvasti. Vaikka he yrittävät piilottaa sairautensa mahdollisemman hyvin. Kuitenkin se lipsahtaa näkyviin tavallisissa keskusteluissa vaikka kukaan ei mainitse mitään Amerikasta.

    öisin he näkevät märkiä unia uudesta uljaasta Neuvostoliitosta. Jossa Suuri Johtaja kertoo minkälaiset vaipat tänään laitetaan housuun. Ikinä he eivät arvostele Suurta Neuvosto Johtajaa.

    He paskat välittää kolmannen maailman ongelmista. Tai siellä tehdyistä rikoksista. Tai lähi idän muslimivaltioiden sorrosta omaa kansaansa vastaa.

    Heidän rajoittuneessa mielessään biibittää vai AMERIIKKA viha AMERIIKKA viha AMERIIKKA viha AMERIIKKA viha AMERIIKKA … silti he katsovat amerikkalaisia roskafilmejä.

    Äänestä

  • stalinisti kirjoitti:

    Mikä on stalinisti. Stalinisti vihaa Amerikkaa, enemmän kuin ihminen voi koskaan vihata mitään muuta. Kun stalinisti kuulee sanan Usa. Niin sen vintti pimenee. Silmät sulkeutuu. Aivotoiminta pysähtyy. Täydellinen pysähtyneisyyden tila pyyhkäisee hänen yli.

    Natsien aikoinaan kehittämää Hollywood progandaa katsoo pois minusta tuollainen

    mitä kirjoitus, sanat ja teksti ylipäätään ovat
    peili? Vai voiko sanojen perusteella todella ymmärtää toista ihmistä?

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    tässä mistään karman laista ole kyse. kyllä ihmiskunta on vuosikymmenien ajan kerjännyt tätä olemalla piittaamatta luonnosta. tiedemiehet ovat vuosien ajan puhuneet jäätiköiden sulamisesta, el-ninosta (vai-mikä-se-nyt-oli) ja ilmaston muutoksista ja silti vain ihmiset jatkavat saastuttamista, ilmakehän tuhoamista... ihminen luulee olevansa fiksu kun se kehittää niin hienoa tekniikkaa... mutta kun se ei riitä että on osannut keksiä tekniikkaa. pitäisi äly riittää myös tekniikan järkevään käyttöön...

    On kyseessä kansakunnan karma. Ja loppujenlopuksi ihmiskunnan karma.
    Maapallon kartat muuttuvat, uudet ihmisrodut asuttavat uusia mantereita. Aina johonkin kolkkaan jää maapallolla ihmisiä ja siitä taas lähdetään, ehkä edellistä ihmiskuntaa viisaampina.

    Äänestä

Hurrikaani Ritan aikaansaamat voimakkaat tuulet alkavat aiheuttaa myrskyaaltoja New Orleansin kaupungissa, niin että ne piiskaavat veden pinnan yli vahingoittuneiden suojavallien.
Vettä on jo virrannut runsaasti läpi "Lower Ninth Ward" alueen, mikä oli vasta äskettäin pumpattu kuivaksi Katrinan jäljiltä.
Col Richard Wagenaar kertoi BBC:lle, että veden pinta tuolla alueella on noussut paljon nopeammin ja ylemmäs kuin oli odotettu.
Vedet nousevat paljon ylemmäs kuin mitä ajattelimme niiden tekevän näin aikaisessa myrskyn vaiheessa, hän sanoi.

Äänestä
  • merenpinnan alle!!

    Äänestä

  • kaupunkeja kirjoitti:

    merenpinnan alle!!

    Jenkit on niin suuruudenhulluja että rakentavat mökkinsä joko ylöspäin tai sitten suohon alaspäin.

    Äänestä

Rita näyttäisi suuntaavan kohti Beaumontia Galvestonin itäpuolella ja olisi voimakas 3. luokka, pelättävissä on voimakas piiskaava rankkasade. Surullisessa asemassa ovat monet New Orleansista evakkoon lähteneet Lafayettessä, Beaumontin ja New Orleansin keskivaiheilla, joilla ei ole ollut mahdollisuutta paeta edelleen. Pelättävissä on myös samanlainen kommunikaatiokatko kuin Katrinan jäljiltä New Orleansissa, jolloin puhelimet, radiot ym. mykistyvät. New Orleans, tuo jazzin sydän ja sielu, häviääkö sen henki lopullisesti Ritan mukana?
Dallasin lähellä sattunut traaginen bussionnettomuus vaati vähintään 24 kuolonuhria. Evakkobussi syttyi tuleen ja siinä oli pääasiassa hoitokodin asukkaita, joiden tarvitsemat happisäiliöt ilmeisesti räjähtivät.

Äänestä

kauheeta, kamalaa.

Mitä se LuontoÄiti oikein suuttuileepi?

Pitäisikös tästä jotain oppia,

vai onko tämä nöyrtymisen mesta luonnonvoimien edessä?

Äänestä

Amerikkalaisten pitäisi kaatua nyt niistä rikoksista mitä ovat tehneet irakissa ja afghanistanissa ja palestiinassa kun jumala rankaisee heitä tällä tavalla hukuttaa heitä kun koiria ja aligaattorit kävät vielä kuolleiden ihmisten lihan kimpuun voiko jumala enää pahemmin rangaista heitä mutta he eivät näytä välittävän yhtään siitä mutta toivotaan nyt kuitenkin että tämä rita myrsky aiheuttaa mahdollisemman paljon tuhoa.

Äänestä
  • Toivotko sinä todella toiselle pahaa. Eikö jossain sanota; "älä tuomitse ettei sinua tuomita"

    Äänestä

  • mitä v.tä sinä sotket uskonnon tähän .mailmassa on satoja jumalia mikä on se oikea.luonto on luonto,ei sille mikään uskonto tai usko mitään voi!!!

    Äänestä

Kyllä nyt voivotellaan ja ihmetelleen kun Amerikan mantereelle iskee myrsky. Ketään ei kiinnostanut tässä aiemmin Kiinan rannikolle iskenyt vastaavanlainen myrsky.

Äänestä
  • Elikä mitään tietoa ei suomen media kiinasta kertonut?Lisää vaan mytäköitä jenkkilään,että rahat loppuisivat sodankäynnistä.

    Äänestä

Kyllä nyt hihhulit ja tuhonprofeetat saavat vettä myllyynsä. Onhan niitä hirmumyrskyjä ollut ennenkin, tosin nyt ne näyttävät toistuvan useammin. Näyttää siltä että Amerikan fundamentalistikristittyjen Jumalakaan ei halua auttaa..

Äänestä
  • Ainahan niitä on ollut ja tähänaikaan vuodesta enemmän.
    Luulen, että koska uutisointi on näin diki aikaan nopeutunut. tietokulkee nopammin ja siksi tuntuu, kun niitä olisi jatkuvalla syötöllä.

    Mutta samanverran niitä on, tosin niiden voima on kasvanut. Ja se taas jouhtuu ihmisistä itsestään. Jotta kasvihuoneilmiö saatasiin loppumaan, niinihmisten pitäisi palata elämässään ainakin 100-150 vuotta ajassa taaksepäin.. jättää autot kotiin ja ottaa hevoset käyttöön :)

    Äänestä

  • mää kirjoitti:

    Ainahan niitä on ollut ja tähänaikaan vuodesta enemmän.
    Luulen, että koska uutisointi on näin diki aikaan nopeutunut. tietokulkee nopammin ja siksi tuntuu, kun niitä olisi jatkuvalla syötöllä.

    Mutta samanverran niitä on, tosin niiden voima on kasvanut. Ja se taas jouhtuu ihmisistä itsestään. Jotta kasvihuoneilmiö saatasiin loppumaan, niinihmisten pitäisi palata elämässään ainakin 100-150 vuotta ajassa taaksepäin.. jättää autot kotiin ja ottaa hevoset käyttöön :)

    lisää autoilua vaan, päästään eroon julkisista kulkuneuvoista lopullisesti, ei niillä enään nykyään pääsekään mihinkään kun aikataulut on tehty kysymättä kansan mielipidettä.

    Äänestä

  • JUMALAN tuomio alkaa aina omista. Mikä onkaan muiden kohtlo. Pidä se mielessä.

    Äänestä

Eräs sukulaiseni asuu jossain siellä päin missä rita-myrsky riehuu. He ovat lähteneet evakkoon mutta kolme vuotta vanha talo ei taatusti tule säilymään ehjänä siellä... Ei ainaskaan itellä hyvittas asua sillä alueella.

Äänestä
  • ei oo sullakaa varmaa kivaa...mut minne ne siun serkut tai ne st lähti??

    Äänestä

  • pöö95 kirjoitti:

    ei oo sullakaa varmaa kivaa...mut minne ne siun serkut tai ne st lähti??

    siellä, kaatuneita puita, repeytyneitä kattoja, ei tällähetkellä kuolonuhreja, ainoa huoli tällähetkellä sade.

    Äänestä

  • pöö95 kirjoitti:

    ei oo sullakaa varmaa kivaa...mut minne ne siun serkut tai ne st lähti??

    ne lähti jonnekki sisämaahan missä se myrsky ei uhkaa.

    Äänestä

  • Hilu kirjoitti:

    ne lähti jonnekki sisämaahan missä se myrsky ei uhkaa.

    okei...onneksi ei ole käynyt mitän T:ottan osaa jutun kirjoittaja

    Äänestä

Vittu nuille mitään rahaa lisää, tottapa löytävät uuden kodin ::D:D:D:D:D:D:DD:D:D:

Äänestä

Usan rannikolla on jo toinen suuri katastrofi uhkaamassa ja idiootit vaan taputtaa täällä käsiään ja oikein toivoo suuria määriä ruumiita. Voi vittu te olette oksettavia pellejä. Tämä onneksi avasi silmäni. Tästä lähtien en aio antaa latin latia mihinkään keräyksiin. Tehän opetitte, että on vain hyvä kun tulee ruumiita.

Äänestä

Ketä kiinnostaa jos siellä Jenkkilän ihmemaassa (joka siis on vähintäänkin maanpäällinen paratiisi ja esikuva kaikille meille suomalaisille - tai sitten ei..) muutama ihminen kastelee jalkansa tai jää ilman kotia. Ei minua ainakaan. Eikö riitä että 90% kaikesta viihteestä tulee sieltä, pitäisi muka vielä jaksaa seurata kaikkia niiden sisäisiä uutisiakin. Ei kiitos!
Olen oppinut jo kääntämään kanavaa heti kun jossain uutisissa alkaa se jokapäiväinen liturgia ja lässytys USA:n asioista. Hyi hitto, se soopa rupeaa pursuamaan jo korvista ulos!

Äänestä
  • kiinnostaa. Kolme ystävääni sattuu asumaan siellä päin. Olipa erehdys tulla tätäkin ketjua lukemaan. Sai vain todella pahan mielen. :(

    Äänestä

  • Kyllä alkoi suututtamaan kun tätä keskustelua luin! Olen itse au pairina Texasissa suomalaisessa perheessä ja olen aika paljon nyt oppinut juttuja amerikkalaisista. Ei tosiaan oo totta että jenkit tuijottaa vaan omaa napaansa ja välittää vaan Amerikasta. Täällä monet olleet AIDOSTI kiinnostuneita Suomesta, jotkut käyneet siellä ja jotkut jopa puhuu Suomea.

    Ja kyllä täällä asuu paljon muitakin kun jenkkejä, että ei ne ainoat oo jotka kotinsa menettää. Vois vähän miettiä ennen kun kirjottelee et hyvä kun kuolee..

    Ja ei täällä kaikki oo niitten Bushin juttujen puolella olleet, että jos jenkit on siellä sotinu niin ei se tarkota et viattomien amerikkalaisten pitäis täällä hukkua. Ja monet amerikkalaisista ei tykkää Bushista.

    Ja vielä tuohon erääseen viestiin viitaten, eiköhän jokainen itse päätetä missä meidän on hyvä elää. Toiset tykkää Amerikasta ja toiset ei. Se on jokaisen oma asia!!

    Äänestä

  • tyhmät! kirjoitti:

    Kyllä alkoi suututtamaan kun tätä keskustelua luin! Olen itse au pairina Texasissa suomalaisessa perheessä ja olen aika paljon nyt oppinut juttuja amerikkalaisista. Ei tosiaan oo totta että jenkit tuijottaa vaan omaa napaansa ja välittää vaan Amerikasta. Täällä monet olleet AIDOSTI kiinnostuneita Suomesta, jotkut käyneet siellä ja jotkut jopa puhuu Suomea.

    Ja kyllä täällä asuu paljon muitakin kun jenkkejä, että ei ne ainoat oo jotka kotinsa menettää. Vois vähän miettiä ennen kun kirjottelee et hyvä kun kuolee..

    Ja ei täällä kaikki oo niitten Bushin juttujen puolella olleet, että jos jenkit on siellä sotinu niin ei se tarkota et viattomien amerikkalaisten pitäis täällä hukkua. Ja monet amerikkalaisista ei tykkää Bushista.

    Ja vielä tuohon erääseen viestiin viitaten, eiköhän jokainen itse päätetä missä meidän on hyvä elää. Toiset tykkää Amerikasta ja toiset ei. Se on jokaisen oma asia!!

    niin....suomalaiset!

    Äänestä

Ehdotan nimeksi "Tatjana"

Muita ehdotuksia?

Äänestä

Hyvä puoli asiassa on että tämä koskee jenkkejä.
Huono puoli on että tulemme kaikki tulevaisuudessa
kärsimään luonnon aiheuttamista tuhoista jotka olemme kuitenkin itse aiheuttaneet.
Tämä on vasta esimakua siihen kun Golf-virta rupee jossain vaiheessa heikkenemään.
Ihminen saa ansioidensa mukaan.

Äänestä

mitä vittua amarikkalaisista. Nykänen menee takas linnaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

22.9. kirjoitti:

Olosuhteet Houstonin eteläpuolella ovat aika vaikeat evakuoinnin kannalta, jos perheessä on vaikka koiria ja kissoja ym. Matka autolla töistä kotiin kesti torstaina eräin paikoin 4 tuntia 20 minuutin asemesta. Joillakin on autoissa polttoainetta jäljellä puolitankillinen ja lisää polttoainetta ei ole saatavissa. Kaikki motellit ja hotellit ovat täynnä jopa Oklahomaan saakka. Toivottavasti Rita heikentyy. Monet Katrinaa evakkoon lähteneet joutuvat tekemään kaiken uudelleen.

San Antonio, Dallas, Austin ja Houston ovat täynnä majoittuneita. Eräs sai juuri viimeisen huoneen Brownsvillessä lähellä Meksikon rajaa.

Rita on heikentynyt ja hieman hajaantunut, yhä matkaa kohti Teksasia...jos se kääntyy äkisti pohjoiseen, kuten nämä myrskyt usein tekevät, se suuntaisi suoraan New Orleansiin jälleen. Viisaat rahamiehet sanovat, että se suuntaa Houstonin, Galvestonin alueelle.

Rita heikentynyt kategoriaan neljä ja zero-alue näyttäisi olevan Galveston. Evakuointialueilta pois matkaaminen autoilla hyvin hankalaa. Matkanteko hyvin hidasta, monet hajonneet autot ja autot, joista polttoaine loppunut tukkivat ajoväyliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu