Näin lapsena helluntaiseurakunnassa jenkeistä tuotetun elokuvan, joka kuvasi ns. viimeisiä aikoja ja jälkeenjätettyjä. Siinä oikeat uskovaiset hävisivät eräänä kauniina päivänä taivaan kotiin ja jäljellejääneet voihkivat surkeaa kohtaloaan kun ei ollut sitä elävää uskoa Jeesukseen Kristukseen. Yhteiskunta muuttui täysin fasistiseksi helvetiksi, jossa vielä kristityiksi tunnustavia heitettiin vankilaan ja tapettiin.
Elokuvaa esitettiin nimenomaan lapsille ja varhaisnuorille ja se oli todella ahdistava arvostelukyvyttömän ihmisen mielessä. Siinä taas kerran esitettiin totuutena helvetinomaisia näkyjä, "tällaista tulee tapahtumaan, kenen joukoissa Sinä silloin seisot?". Mitä mieltä olette tästä ylöstempausteoriasta ja ko. elokuvan esittämisestä?
Elokuvaa esitettiin nimenomaan lapsille ja varhaisnuorille ja se oli todella ahdistava arvostelukyvyttömän ihmisen mielessä. Siinä taas kerran esitettiin totuutena helvetinomaisia näkyjä, "tällaista tulee tapahtumaan, kenen joukoissa Sinä silloin seisot?". Mitä mieltä olette tästä ylöstempausteoriasta ja ko. elokuvan esittämisestä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
on mielestäni turha näyttää tuollaisia, koska se oikeasti on lapsille ahdistavaa. Ja minusta ei ole mitään järkeäkään koska lapset ovat viattomia.
Itse olen nähnyt saman elokuvan ja sen nimi taisi olla : Kuin varas yöllä.. kun samoihin aikoihin kun näin sen tuli samanniminen ei-uskovainen elokuva.
Peloittelulla ei mielestäni voiteta ketään taivaaseen. Itse olen ajatellut, että asioista voi keskustella, mutta ilman peloittelua. Meillä on kyllä keskusteltu helvetit ja maailmanloput vanhimman lapsen kanssa, kun hän ITSE niistä kysyi. Mutta onneksi hänelle ei jäänyt traumoja..ehkä se onkin siinä, että kuka ja miten sen asian lapselle kertoo. Ei se ole lastenkaan etu, että peloitellaan niin, että ei pysty nukkumaan sen jälkeen..
http://www.nordiskfilm.fi/video/behindthescenes.php?id=1236
http://www.leftbehind.com/
Oikein sanoit. Ei tuo elokuva ollut mitenkään rakentava. Itsekin olin sen näkemässä.
tehään mitä vaan ja lahkopiireis liikkuu miljardeja euroja
Yleensä elokuvissa on suositusikärajat ja niistä pitäs pitää kiinni varsinkin tänäpäivänä, koska lapset katsoo kaikkea mahollista roskaa telvisiosta ja peleistä. Uskovina ihmisinä täytyisi olla esimerkkinä mielestäni tässäkin asiassa. Jotkut piirretytkin ovat haitallisia lapselle!
Lapsi kun kehittyy, niin on parempi, että se kehittyy rakkauden ilmapiirissä, eikä väkivaltaisten asioitten keskellä. Oli se todellisuutta tai fiktiota sillä ei ole merkitystä.
Myöhemmässä iässä he kyllä ajan kanssa tajuavat, että täällä maailmassa ei kaikki oo ok. Lapselle voi toki puhua realistisista asioista pikkuisen ja rauhallisesti, mutta ei leffojen tai pelijen kautta.
Ylöstempausteoria. Niitä on monia ajatuksia kuinka se vois tapahtua, mutta uskon koko sydämestäni sen olevan totta jonain kauniina päivänä.
Elokuvan esittäminen. Kuten jo aikaisemminkin totesin "se voi olla haitallista lapselle" ja uskon sen olevankin.
samaa tuotosta minäkin olen katsellut ja muistan vielä sen talonkin kotikylältäni, jossa filmiä pyöritettiin.
kuitenkin, vaikka olen täsmälleen samaa mieltä asiasta, kuten sinäkin oletettavasti olet, lapsuuden kokemukseni tuosta "rukouspiiristä" ovat hyvin lämpöiset ja niiden pohjalta ponnistauduin aikuisiässä takaisin Jumalan lapseuteen.
mitä muuten arvelet tämän hetken maailmatilasta? kuinka kristillisyyden tulee käymään? tullaanko se nostamaan ylitse muiden, vai olisiko noissa naiiveissa leffoissa kuitenkin totuuden siementä?
Kristillisyyden kanssa on jo hyvän aikaa käynyt niin, että ihmiset irtautuvat heille syötetystä sijaissovitusopista ym. hapatuksesta, joka ainoastaan jakaa ihmisiä karsinoihin, muttei paranna heidän moraaliaan. Länsimaiden tieteellinen ja yhteiskunnallinen kehitys tällekin asteelle on ollut mahdollista juuri siksi, että asioita osataan jo katsoa asioina eikä aina jonkun kristillisyyden tai muun heimotunnuksen lasien läpi.
Vielä itse aiheesta: mitähän totuuden siementä noissa naiiveissa leffoissa olisi? Häviävätkö uskovat ihmiset todella savuna ilmaan joku päivä? Onko tässä mitään järkeä?
Mutta mitä arvelet Raamatun tekstistä,kun sanotaan hiukka näin:"mitä ihmettelette Hän saapuu samalla tavalla takaisin".
Lyhensin tuon kohdan ,jossa opetuslapset katselivat taivaalle kuinka pilvi vihdoin verhosi Vapahtajan poistumisen.
Miksikäs ei siis toinen lähtö olisi tapahtuva samoin,eli vaikka uutisissa kerrottas Tarjan ja sun vanhempies meno ja jos sattus vaikka uutis tiimi paikalle niin voisivat vaikka vinkata sullekin,mahtavaa vaan totta ainakin tuo ylöstempaus.
Eihän sitä raamattuun olisi kirjoitettu ja UUDENTESTAMENTIN puolella yli 300 kertaa mainitaan tuosta aiheesta.
http://www.nordiskfilm.fi/video/behindthescenes.php?id= 1236
http://www.leftbehind.com/
Hyvä elokuva, Suomessa levityksessä
Kirjoittanut: Elokuva 23.9.2005 klo 15.28
http://www.nordiskfilm.fi/video/behindthescenes.php?id=1236
http://www.leftbehind.com/
elokuvan.Siinähän muistaakseni kerrottiin Johanneksen Ilmestyskirjassa kuvatut tapahtumat. Ylöstempaushan on kerrottu Raamatussa ja myös sen jälkeiset tapahtumat. Eikö olekin mielenkiintoista kuinka monet asiat jatkuvasti lisääntyvät, joista mm. Jeesus puhuu Raamatussa. Mielenkiintoista on nähdä kuinka lähellä olemme tuota tempaamista. Mielestäni eivät kuitenkaan tosiasiat jotka kerrottiin filmissä ole ahdistavia jos on uskossa. Uskovilla ei ole mitään pelättävää. Ahdistushan on niillä, jotka jäävät siihen vaivanaikaan joka kerrotaan Raamatussa tempaamisen jälkeisenä ajanjaksona niille jotka eivät olleet uskossa ja jäivät maan päälle. En minä ainakaan pidä ko. elokuvaa ahdistavana vaan mielenkiintoisena kuvauksena tulevista ajoista. Viimeisinä aikoina on monin paikoin maanjäristyksiä (Tsunami) ja mullistuksia säätilassa (New Orleans ja nyt parhaillaan tuleva myrsky taas Yhdysvaltoihin). Myös sodat ja tappamiset ja moraalittomuus on lisääntynyt ihmisten keskuudessa. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Olen joskus ihmetellytkin sitä, että ihmisten on vaikea uskoa että jotain muuta parempaa olisi tulossa ja joku pystyisi luomaan, mutta eikö tämä maakin ole ihme? Miksei siis Jumalalle olisi mahdollista luoda jotain toista? Jos kerran tämä maailmakin on jostain ilmestynyt niin miksei samanlaista ihmettä siis olisi mahdollista luoda uudelleen ja niin, että kaikki vääryys olisi pois.
ahdistavaa uskovaiselle, mutta käsittääkseni oli kyse siitä, että voivatko lapset ottaa vastaan tuollaista materiaalia ja onko suotavaa heille edes näyttää sitä... Ehdottomasti elämme lopun aikoja, kuten sanoit kaikki merkit voimistuvat. Ihmiset monta kertaa ihmettelevät miten nopeasti aika menee eteenpäin. Silloin aina itselleni tulee mieleen ilmestyskirjasta, että Jumalan lyhentää kärsimyksien päiviä, koska "muuten kukaan ei selviäsi koettelemuksista hengissä" ja tämä varmasti tarkoittaa sekä hengellistä, että fyysistä kuolemaa.
En ole nähnyt filmiä, mutta lapsena muistan, kun leireillä puhuttiin samasta teemasta melko pelottavaan sävyyn. Ei varmaan haluttu varsinaisesti pelotella, vaan saada mahdollisimman moni tekemään ratkaisu ja tulemaan uskoon. Henkistä painostamista se kyllä jossakin määrin oli.
Omalta osaltani jouduin aikuisena luopion teille, osasyynä saattoi olla nuorena uskovana koettu ja omaksuttu tiukkapipoisuus. Eli painostamalla ei saatu aikaan loppujen lopuksi kuin luopumusta.
Keski-iässä olen löytänyt Jumalan ja hänen armonsa uudelleen. Nyt ei pelota Jeesuksen tulemus, se tapahtuu aikanaan. Oma lähtö voi tulla sitä ennen, jota varten pitää myös olla valmis.
Paavali kehotti rohkaisemaan eikä pelottelemaan kyseisellä asialla (1. Tess. 4:18). Ennenvanhaan mentiin pahasti pieleen tässä suhteessa. Valitettavasti ei ymmärretty kokonaisuutta. Nykyään pelottelu on toivon mukaan historiaa.