Onko oinaalla taipumus viedä kaverin heilat

Olen törmännyt oinasystävättäreni kanssa siihen, että hän iskee minun miesystäväni. Onko oinaalla yleensä tapana sotkeutua toisen mies/naisystäviin.
Viikko sitten hän lähti miesystäväni ja minun kanssa ravintolaan. Hän rupesi kehumaan itseään ja flirttailemaan ystäväni kanssa ja kohta he jatkoivat keskusteluja kahden kesken tanssilaittialla. Minua ei enää muistettu ollenkaan. Kun hän saa iskettyä minun miesystäväni, ei mies enää kauaa kiinnostakaan ja miespoloinen on tulossa takaisin minun luokseni, mutta en huoli enää. Tämä flirtti ystävätär on todella kauniimpi kuin minä mutta muuten ei kyllä osaa puhua muusta kuin itsestään, ei paljo kiinnosta toisen ongelmat tai asiat.
Saman tyyliseen ongelmaan törmäsin edellisen miesystäväni kanssa, kun lähdimme kaljoille hänen hyvän miesystävänsä (oinas, syntynyt muuten samana päivänä kuin ystävättäreni) kanssa. Tämä kaveri yritti koko illan iskeä minua ja soitteli jälkeen päin ja tahtoi tavata, kehui ja ylisti.
En sortunut, lähinnä tuli paha olo koko tyypistä.
Onko oinas flirtti, jonka tarttee pönkittää omaa egoaan iskemällä toisen mies/naisystäviä, jopa ystävyyden loppumisen kustannuksella. Täytyykö hänen olla aina paras? Kun kysyin ystävättäreltäni sitä miksi hän teki noin, hän sanoi vain, että mies sopi hänelle paremmin kuin mulle, hän kun pitää juuri ton oloisista miehistä.
163253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

En osaa asiaan vastata kun en oinas ole, mutta itse ainakin jättäisin moisen "ystävän" hyvin pian. Ei toisen seurustelukumppaniin kosketa!

Äänestä

No ei ole tällä oinaalla taipumusta moiseen. Varattuihin en koske!

Äänestä

Olen oinas ja mulle ei tule koskaan mieleenkään iskeä kaverin miestä,eikä muutenkaan varattua.Järkyttävää lukemista,että joku vihtiny tuollaista ees tehä!!!
Taitaa olla naisella itsetunto niin matalalla,et varattuja iskemällä kohentaa omaa egoa...

Äänestä
  • varatutkin miehet. Omaa ukkoani talutteli oinasnainen ihan härskisti vuositolkulla läheisen kaupungin kauduilla, niin että tutut ja sukulaiset näkivät. Ei oinasnaisilla ole mitään moraalia eikä arvoja (ko. naaraallakin useampia ukkoja kierroksessa, tosin eronnut, mutta ei se anna kuitenkaan minkäänlaista oikeutta rikkoa toisten elämää ja kotia, härkä pani kotia pirstaleiksi, kun uskalsin hänen huoraansa arvostella, poliisien käynti on nyt vähän tahtia rauhoittanut).

    Äänestä

Oinas oikeastaan haluaa vain nähdä saako kenet haluaa. Oinaalle flirtti on kuin peliä joskus voittaa joskus ei. Ehkä Oinas tai ainakin minä joskus muinoin en osannut/halunnut ajatella miltä toisesta tuntuu. Tunteilla leikkiminen on kivaa kunnes siihen kyllästyy. Kyllä Oinaista ihan normaaleja tulee ajan myötä. Oinaat ei vain ota niin vakavasti flirttailua tms.. se on heille enemmän vain peliä.

Äänestä
  • Törmäsin tässä taannoin minireissussa erääseen oinasmieheen ja edellisiä viestejä lukiessani olen samaa mieltä, että oinaan todellakin pitää yrittää valloittaa, hinnalla millä hyvänsä. Aikaisemmin en ole tietoisesti kyseiseen merkkiin törmännyt, joten en todellakaan yleistä että kaikki oinasurokset olisivat samanlaisia.

    Itse olen käsittääkseni onnellisessa parisuhteessa ja kaikki hyvin - myönnän kuitenkin, että nyt kyllä heikkous iski, mutta sain sentään pidettyä jarrut päällä, että voin vielä ajatella, etten kuitenkaan pettänyt isolla P:llä.
    Kuumaa flirttiä ja muuta hubaa kyllä sinkoiltiin puolin ja toisin, mutta lopuksi todettiin kumpikin, että sentään jotain omantunnon rippeitä vielä jäi jäljelle.
    Reissusta toipuminen kesti kyllä harvinaisen pitkään, jonka totesin myös jälkeenpäin eräästä horoskooppikirjasta, jossa kerrottiin oinasmiehen olevan niin järisyttävää kamaa, että voi olla hiukan vaikeuksia palata seesteisempään elämään.

    Itselleni jäi vahvasti se käsitys, että kaverilla oli aika monta valloitusta sarvissaan jo ennestäänkin, että kaippa minäkin sinne jollekin asteikolle jouduin..kuitenkin..

    Äänestä

toi on kyllä todella törkeetä!! täs viime kesänä soitin mun miehen puhelimesta mun yhelle kaverille ku mä en voinu omasta puhelimesta soittaa ja se lähetti eka mulle viestin mun puhelimeen ku oli jotain asiaa.. ni sit se rupes textailee ja soittaa mun miehelle.pyysi kahville yms!! sanos mun miehelle että mulle ei saa kertoa!! tää mun ystävä ei oo kyllä oinas vaan leijona!! ja just tällänen epätoivonen tyyppi ketä ei miehet huoli!! väitti muun muassa et mitäs annoin sen numeron sille ja haukku mut ku sanoin et älä soita mun miehelle enää kyl mä sitä taisin kyl bimbokski haukkua!! mut vituttaa tollanen. mä huolin vaan sellasia kavereita ketkä on luotettvia yms. tällä hetkellä en ole missään tekemisissä sen kaa!! vois niiku sanoo et mä vihaan sitä!!! aaaargggh mun mieheen ei kosketa!!!!!!!!

Äänestä

oinasnaisen kiinnostus mieheen saattaa kestää tasan niin kauan kuin hän ei ole saavuttanut miestä itselleen. kun mies sitten kiinnostuu, ei oinasnaista enää juurikaan kiinnosta.
ja jos tää nainen tosiaan olisi sun ystävä, hän ei tekisi sulle noin: oinas jos kuka osaa kyllä olla lojaali ja suurisydäminen, ainakin ystävilleen.

Äänestä

ystäväni oli kalat horoskoopiltaan ja harrasti juuri tuota miesten vientiä. Eiköhän kyse ole aika paljon tässä asiassa siitä miten muuten on elämänsä elänyt. Siis mitkä asiat muuttavat ihmistä niin että tälläinen käyttäytyminen alkaa, huono itsetunto jne. En usko että mikään horoskooppi voi sanella että tämä ihminen on paha ja tämä maailman kiltein...

Äänestä

Minulle kävi ihan samalla tavalla Oinas miehen kanssa...itse olen Leijona...Oinas mieheni ( ei enää) oli iskemässä ystävätärtäni kotonamme, sillä aikaa kun minä kävin kaupassa...toki ystävättärellänikin oli osuutta asiaan...sinne jäivät Oinasmies ja Ystävätär...Olipahan aika karsea kokemus, tulla kaupasta ja nähdä omin silmin...jos ei nyt varsinaista pettämistä, muttei paljon muutakaan...huh...Onneksi siitä on jo aikaa...Käsitykseni mukaan Oinailla on hirveä tarve ns. valloittaa ja flirttailla...

Äänestä

mieleenikään iskeä toisen omaa, itselläni aina ollut se että''EI varattuja'' ja se on pitänyt, en ottas edes likkakaverin entisiäkään vaikka olisivat vuosia sitten eronneet!Toki oinas tykkää flirttailla ja kokeilla viehätysvoimaansa aina mut koskaan se ei mene flirttiä pitemmälle..monelle se flirtti on pientä''ei eroottista'' peliä joka ei johda mihinkään välttämättä..tosin en voi puhua kun omasta kokemuksestani ja arvoistani :)

Äänestä

Olen itse Oinas tyttö..Olen kova vinkkaamaan silmää,mutta en pettämään kaveria ym. Ehkä kaverisi halusi sinun heäävän..Onko se oikea mies?

Äänestä

Kamala ystävä sulla :(
Itselleni ei tulis kyllä mieleenkään viedä kaverin miestä, vaikka vaikuttaisikin "paljon sopivammalta". Noita miehiä kun on tässä maailmassa muitakin.... Eiköhän sieltä riitä.
Järkkää se ystäväs nyt äkkiä vaikka sokkotreffeille! Se kaipaa selvästi jotain sutinaa. ;)

Äänestä

En koskaan tekisi samalla tavalla kuin sinun ystäväsi,on niitä vapaitakin ettei toisilta tarvitse viedä.Hyvä että et ottanut takaisin,saa oppia.Ja mikä vastaus kun kysyit häneltä.Kyllä elämä vielä opettaa käyttäytymään.Jätä molemmat ystäväsi ja tämä mies ei hänkään ole mikään herrasmies.

Äänestä

sille nyt ei voi mitään jos oinasta huvittaa iskeä toisen mies..ja jos miestä vielä kiinnostaa..se on sitten sen ei-oinaan ongelma jos mies menee,,sellasia me välillä ollaan ;)

Äänestä

ei.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sisko kirjoitti:

Olen törmännyt oinasystävättäreni kanssa siihen, että hän iskee minun miesystäväni. Onko oinaalla yleensä tapana sotkeutua toisen mies/naisystäviin.
Viikko sitten hän lähti miesystäväni ja minun kanssa ravintolaan. Hän rupesi kehumaan itseään ja flirttailemaan ystäväni kanssa ja kohta he jatkoivat keskusteluja kahden kesken tanssilaittialla. Minua ei enää muistettu ollenkaan. Kun hän saa iskettyä minun miesystäväni, ei mies enää kauaa kiinnostakaan ja miespoloinen on tulossa takaisin minun luokseni, mutta en huoli enää. Tämä flirtti ystävätär on todella kauniimpi kuin minä mutta muuten ei kyllä osaa puhua muusta kuin itsestään, ei paljo kiinnosta toisen ongelmat tai asiat.
Saman tyyliseen ongelmaan törmäsin edellisen miesystäväni kanssa, kun lähdimme kaljoille hänen hyvän miesystävänsä (oinas, syntynyt muuten samana päivänä kuin ystävättäreni) kanssa. Tämä kaveri yritti koko illan iskeä minua ja soitteli jälkeen päin ja tahtoi tavata, kehui ja ylisti.
En sortunut, lähinnä tuli paha olo koko tyypistä.
Onko oinas flirtti, jonka tarttee pönkittää omaa egoaan iskemällä toisen mies/naisystäviä, jopa ystävyyden loppumisen kustannuksella. Täytyykö hänen olla aina paras? Kun kysyin ystävättäreltäni sitä miksi hän teki noin, hän sanoi vain, että mies sopi hänelle paremmin kuin mulle, hän kun pitää juuri ton oloisista miehistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu