Sisäsiittoista

porukkaa ovat lestadiolaiset.
Naidaan suvun sisällä tarpeeksi kauan niin kohtapuoliin kaikki ovat sukua keskenään, siihen suuntaan ollaan menossa hyvää vauhtia.
Neurologiset vaivat ovat erittäin yleisiä kyseisellä ihmisryhmällä juuri tämän sisäsiittoisuuden takia.

Kysymys onkin että mitä järkeä on naida suvun sisällä? jos joku tietää niin kertokoon.
7567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihan varmasti en tiedä mutta epäilen vahvasti tarkoituksen olevan.Saada pitää omaisuus ulkopuolisten ulottumattomissa.

Äänestä

Sisäsiittoisuuden riski ei ole merkittävä lestaadiolaisten keskuudessa. Jo pelkästään Suviseuroihin osallistuu 70000 ihmistä ja kaiken kaikkeaan lestaadiolaisia on huomattavsti enemmän, joten huoli sisäsiittoisuudesta on turha. Jo 180 ihmistä riittäisi säilyttämään riittävän laajan geneettisen materiaalin.

Äänestä
  • mutta asia ei näin ole.
    Paikkakunnittain tai pesimäalueittain esiintyy sisäsiittoisuutta aika paljon (vähäkin on liikaa).
    En väitä että suurin osa näin tekee mutta jos vertaa muihin kansanryhmiin (jos ei oteta huomioon pieniä saaria joilla on asutusta) niin määrä on monikertainen ja niikuin aikaisemmin totesin niin vähäkin on liikaa.

    Jos haluaa jonkunlaista faktaa sisäsiittoisuudesta lestadiolaisten keskuudessa niin marssii lähimpään sairaalan neurologiselle osastolle ja kysyy asiaa neurologilta, virallisesti asiasta ei varmasti puhuta mutta hyvällä onnella voi vastauksen saadakin:)
    Niin ja jos ihmettelette että mistä faktaa olen saanut niin voin kertoa sen verran että tässä lähistöllä on suuri lestadiolaisten yhteisö ja muutaman sadan metrin päässä on neurologinen osasto, loput voi jättää arvailun varaan.

    Huomioksi vielä että henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään lestadiolaisuutta vastaa eikä mitään muutakaan ihmisryhmää vastaan, kunhan nyt esitin kysymyksen joka tuli mieleen.

    Äänestä

  • Treasure kirjoitti:

    mutta asia ei näin ole.

    Jos kerran puhutaan paikallisista surutsauksista, niin miksi yleistää se koko uskontokuntaa koskevaksi, puhumalla lestadiolaisista. Vastaavan laista sukulaisten kanssa naimisiin menoa esiintynee kaikilla pienemmillä paikkakunnilla, etenkin jos kuulutaan johonkin valtaväestöstä poikkeavaan uskontokuntaan. Ongelma ei sinänsä liity lestadiolaisuuteen lainkaan.

    Äänestä

  • Flatus kirjoitti:

    se liittyy jos kerran määrä on moninkertainen muihin ihmisryhmiin verrattuna.
    Enhän minä väittänytkään että se pelkästään lestadiolaisuuteen kuuluu mutta siitä ei pääse mihinkään että se on yleisempää heidän keskuudessaan.
    Jo uskonto pelkästään rajaa kumppanin valintaa huomattavasti ja pienillä paikkakunnilla joihin lastadiolaiset ovat pesiytyneet on aika helppoa ottaa joku omasta suvusta kun suku on suuri, se minkä takia suku on suuri on yhteydessä lapsien määrään ja sisäsiittoisuuteen.
    Valtaväestön asuttamia pikkupaikkakuntia ei oikeastaan voi verrata lestadiolaisten asuttamiin juuri lapsien määrän vuoksi.
    Jos keskiverto lestadiolaisella on noin 3 kertaa enemmän lapsia niin eikö siinä suku kasva mota kertaa nopeammin ja näin ollen sisäsiittoisuuden riski on moninkertainen valtaväestöön verrattuna.

    Arvo Ylppö on sanonut kirjassaan Polkupyörä pelasti suomenkansa sisäsiittoisuudelta.Siis silloin 30-luvulla.

    Äänestä

  • maagikko kirjoitti:

    Arvo Ylppö on sanonut kirjassaan Polkupyörä pelasti suomenkansa sisäsiittoisuudelta.Siis silloin 30-luvulla.

    ennen pyörää? Kiertävät rengit?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Treasure kirjoitti:

porukkaa ovat lestadiolaiset.
Naidaan suvun sisällä tarpeeksi kauan niin kohtapuoliin kaikki ovat sukua keskenään, siihen suuntaan ollaan menossa hyvää vauhtia.
Neurologiset vaivat ovat erittäin yleisiä kyseisellä ihmisryhmällä juuri tämän sisäsiittoisuuden takia.

Kysymys onkin että mitä järkeä on naida suvun sisällä? jos joku tietää niin kertokoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu