kirkko ja lainsäädäntö

Lakiehdotus tasaveroprosentista Utahissa(osavaltioverotuksessa)tuloista riippumatta vedettiin pois esityksestä Utahin kuvernöörin (Jon Huntsman, Jr.)toimesta sen jälkeen kun MAP-kirkon lakimies julkisesti vastusti ehdotusta. Ehdotus koski 4.6%:in tasaveroa osavaltion verotukseksi, ja samalla verovähennyskelpoisuuden poiston lahjoituksilta hyväntekeväisyyteen. Kirkon lakimiestä kuultiin lakiasäätävän komitean edessä (kirkon esiintyminen lakiasäätävien komiteoiden edessä on harvinaista USA:ssa, jossa kirkko ja valtio on erotettu toisistaan). Utahin veronmaksajien yhdistys jatkaa kuitenkin tasaveron ajamista (4,9%:iin), mutta myöntää että ehdotusta täytyy varmasti vielä muokata, jos se aiotaan saada läpi mormonien dominoimassa osavaltiossa.
Edellä oleva ei ole kannanotto verotusasioihin (USAn verotuskäytäntö on aika monimutkainen ja koostuu liittovaltioveroista, osavaltioveroista ja kunnallisveroista ja eri puolilla maata, eri osavaltioissa ja kunnissa verot vaihtelevat paljon.)
Mutta mielenkiintoista on se, että kirkon lakimies antaa äänensä kirkon kannalle verotusasioissa. Jaa-a, jos olisin ilkeä sanoisin että jos tämmöistä tapahtuisi Suomessa ev.lut kirkon taholta, niin mormonit olisivat (hiljaa itsekseen ja joku tällä palstalla ääneen) itkemässä miten uskonnonvapaus Suomessa ei toimi kun kirkko sekaantuu valtion asioihin. Mutta ei se taida tuo MAP-kirkko - politiikka-akselikaan olla auki pelkästään moraalisissa asioissa.
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun Jimmy Swaggart oli USA:ssa oikeudessa materiaalinsa verollisuudesta/verottomuudesta, niin Vartiotorniseuran taloudellinen intressi sai samassa veneessä olleen Vartiotorniseuran kirjoittamaan oikeudelle nk. Amicus Curiae-kirjeen. Kun oikeus sitten päätti verollepanna Jimmyn materiaalin, Vartiotorniseura veti siitä ainoan mahdollisen johtopäätöksen ja lopetti julkaisujensa hinnoittelun, jotta ei olisi joutunut verovelvolliseksi.

Äänestä

Ei tuosta nyt ota selvää mitä puhuit. Laitatko lähteet myös jotta tiedettäisiin mistä päin ne ovat kotoisin.
On katsos niin helppoa sanoa jotakin sinne päin ja tuoda asia erilaisessa valossa esille. Pitäisi todellakin tietää enemmän ja syventyä asiaan ennekuin tuo tuollaisen värityksen esille.
Sen voin kuitenkin sanoa, että kirkko ei ole poliittinen järjestö, ja joka maassa missä se toimii( nyt yli 163 maassa) noudatetaan maan lakeja.
Kukaan ei kuitenkaan kiellä jäseniä osallistumasta yhteiskuntaan ja politiikkaan. Monia onkin mukana vaikuttamassa maan asioihin.

Äänestä

"(kirkon esiintyminen lakiasäätävien komiteoiden edessä on harvinaista USA:ssa, jossa kirkko ja valtio on erotettu toisistaan)."

Mistä moinen "fakta"???? Tuo on kyllä minusta ihan normaalia missä tahansa demokraattisesti toimivassa maassa, jopa Suomessa.... Lakiasäättävät elimet kuuntelevat MONIA eri tahoja aina.

"...jos se aiotaan saada läpi mormonien dominoimassa osavaltiossa."

Nooooh, ei pidä yleistää. Olen varma että muidenkin kirkkojen jäsenten intresseissä on se, että ovatko heidän lahjoituksensa hyväntekeväisyyteen verrommia vai ei...

"(USAn verotuskäytäntö on aika monimutkainen ja koostuu liittovaltioveroista, osavaltioveroista ja kunnallisveroista ja eri puolilla maata, eri osavaltioissa ja kunnissa verot vaihtelevat paljon.)"

Niimpä, silloin on perustelutua kuunnella asiantuntijoita...

"Mutta mielenkiintoista on se, että kirkon lakimies antaa äänensä kirkon kannalle verotusasioissa."

Ei ole mitenkään mielenkiintoista, ainakaan tarkoittamallasi tavalla.

"Jaa-a, jos olisin ilkeä sanoisin että jos tämmöistä tapahtuisi Suomessa ev.lut kirkon taholta, niin mormonit olisivat (hiljaa itsekseen ja joku tällä palstalla ääneen) itkemässä miten uskonnonvapaus Suomessa ei toimi kun kirkko sekaantuu valtion asioihin."

Kirkkohan sekaantuu jatkuvasti valtion asioihin Suomessa... Kirkko ja valtio kun eivät ole Suomessa varsinaisesti erotettuja toisistaan...

"Mutta ei se taida tuo MAP-kirkko - politiikka-akselikaan olla auki pelkästään moraalisissa asioissa."

Ei tietystikkään, vaan kaikessa yhteiskuntapoliittisissa asioissa meitä on kehoitettu ottamaan kantaa. Miksi ei saisi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korihoa kirjoitti:

Lakiehdotus tasaveroprosentista Utahissa(osavaltioverotuksessa)tuloista riippumatta vedettiin pois esityksestä Utahin kuvernöörin (Jon Huntsman, Jr.)toimesta sen jälkeen kun MAP-kirkon lakimies julkisesti vastusti ehdotusta. Ehdotus koski 4.6%:in tasaveroa osavaltion verotukseksi, ja samalla verovähennyskelpoisuuden poiston lahjoituksilta hyväntekeväisyyteen. Kirkon lakimiestä kuultiin lakiasäätävän komitean edessä (kirkon esiintyminen lakiasäätävien komiteoiden edessä on harvinaista USA:ssa, jossa kirkko ja valtio on erotettu toisistaan). Utahin veronmaksajien yhdistys jatkaa kuitenkin tasaveron ajamista (4,9%:iin), mutta myöntää että ehdotusta täytyy varmasti vielä muokata, jos se aiotaan saada läpi mormonien dominoimassa osavaltiossa.
Edellä oleva ei ole kannanotto verotusasioihin (USAn verotuskäytäntö on aika monimutkainen ja koostuu liittovaltioveroista, osavaltioveroista ja kunnallisveroista ja eri puolilla maata, eri osavaltioissa ja kunnissa verot vaihtelevat paljon.)
Mutta mielenkiintoista on se, että kirkon lakimies antaa äänensä kirkon kannalle verotusasioissa. Jaa-a, jos olisin ilkeä sanoisin että jos tämmöistä tapahtuisi Suomessa ev.lut kirkon taholta, niin mormonit olisivat (hiljaa itsekseen ja joku tällä palstalla ääneen) itkemässä miten uskonnonvapaus Suomessa ei toimi kun kirkko sekaantuu valtion asioihin. Mutta ei se taida tuo MAP-kirkko - politiikka-akselikaan olla auki pelkästään moraalisissa asioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu