mitä varten on varoituksia?

varoitukset on sitä varten että vältetään onnettomuus ja turmio. varoitukset eivät ole annettu valittavaksi, vaan pidettäviksi, jotta säilyttää elämän. jokainen joka hylkää varoituksen, on itse valintansa tehnyt, ja näin ollen valinnut tiensä ja kohtalonsa. joka syyttää Jumalaa vääryydestä, on itse vääryyden valinnut. Jumalan oikeus ja tuomio, ovat totuudessa ja tulessa koeteltuja, ihmisten oikeudet ovat vain väärentynyt peilikuva siitä, joita ihminen muokkaa miten lystää.

helvetti on vain niitä varten jotka eivät usko, ja hylkäävät totuuden, koska rakastavat vääryyttä ja pimeyttä. helvetti on tulinen järvi, joka palaa ikuisesti, jossa ihminen kuolee ikuisesti, mutta ei katoa. tuska ja ahdistus on ikuinen, se on itse valittu tie. ei kukaan valitse toisen puolesta uskoako vai ei, vaan ihminen tekee itse valinnan sydämessään. niitä varten on eksytys, jotka hylkäävät totuuden tien, ja tämän kohtalon tietää itse kukanenkin, joka on sen hyljännyt. kuinka voi uskoa, jotakin jota ei halua uskoa?. monet tekevät näin, koska heidän läheisensä tekevät. monet pitävät lähimmäistään viisaampana, kuin Kaikkivaltiaan Jumalan sanaa, ja näin ovat palkkansa ansainneet.

tiesitkö että on monia tapauksia, jossa ihminen on menettänyt jotakin, mutta ei usko sitä todeksi, koska toiset sanovat niin. on lapsia joilta on kuollut vanhemmat, mutta heille on kerrottu koko elämän että nämä toiset ovat hänen vanhempansa, ja näin on opetettu valhetta totuutena. niin on myös eksyneiden, jotka eivät tunne totuutta, kun kaikki maailman "tieto ja viisaus", on paaduttanut ihmisen vääryyteen ja pois totuudesta ja Jumalan tuntemuksesta ja läheisyydestä. näille ihmisille voi jossakin elämän vaiheessa tulla kipinä totuudesta, koska Jumala on tarkoittanut, että totuudessa tulee elää, ja on vain tästä ihmisestä kyse, haluaako hän uskoa ja uskaltaako hän etsiä totuutta, vai pitääkö totuutena valheen johon on kasvanut sisään. tätä voi verrata Jumalan kutsuun, jonka hän ihmisen sydämeen antaa vaikeina aikoina, jotta ihminen ottaisi vastaan ja ymmärtäisi ja uskoisi, että totisesti, on yksi Jumala, joka on kaiken luonut ja että Jeesus lihaan tullut Kristus, kuoli syntien puolesta, jotta uskomalla ja tekemällä parannuksen, pelastuisi iankaikkiselta kadotukselta, pois Jumalan kasvojen edestä ja kirkkaudesta, pimeyteen ja ahdistukseen.

ei ihminen voi käsittää totuutta, jos hänelle valhe on totuus. ei ihminen hyväksy mitään minkä näkee vääräksi. ihminen näkee totuuden, vasta kun uskoo ja tekee parannuksen, sekä mielen ja sydämen muutoksen ja uskoo Isään Jumalaan, ja Herraan Jeesukseen, Kristukseen joka kuoli ristillä täydellisenä sovituksena, niiden puolesta, jotka haluavat pelastua, tästä kierosta ja pahasta maailmasta ja sen tuomiosta. vasta kun ihminen alkaa näkemään maailman Hengen silmin, niin ihminen näkee ja erottaa totuuden valheesta.

Jumalan tiet ovat tutkimattomat, mutta ei mitään salattua löydä, ellei pyri sitä etsimään. monet eivät löydä, koska pyrkivät järkeilemällä ja lihallisin silmin etsimään ja ajautuvat pois totuudesta, jokaisen pienen esteen vastaantullessa. monet ajautuvat pois inhimillisten virheiden perusteella, koska eivät tunne Jumalaa ja Jumalan teitä ja totuutta.

siunausta kaikille, kääntykää pois pahoilta teiltänne ja uskokaa, että Jeesus on Herra ja lihaksi tullut Jumalan poika, niin pelastutte, Amen.
12376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"ei ihminen voi käsittää totuutta, jos hänelle valhe on totuus."

Määrittelistikö käsitteet totuus ja valhe?

Äänestä

Ihminen voi nähdä "varoituksia" ja "paholaisen metkuja" ympärillään myös koska hänen mielensä on altis vainoharhaiseen objektinmuodostukseen.

Tästä syntyy, aivan oiken, varovaisuus. Mutta jos pahat kokemukset valtaavat liikaa tilaa ihmismielessä, syntyy psykoottinen tai psykopaattinen tila, ja näissä ihminen on kadottanut yhteyden todellisuuteen; todellinen maailman toimii vain reaktiopohjana sisäisten demonien itseohjautuvalle pelille.

Pelkään pahoin että ns. uskovainen persoonallisuus, joka ei ole kyennyt kehittämään omaa persoonaa, ja omaa harkintaa, on tällaisen sisäisen reaktiivisuuden vallassa.

Nähdään demoneita kaikkialla, koska oma mieli on demonisoitunut.

Äänestä
  • Urheiluaikoina aina sanottiin, kun teippiä alkoi olla joka toisessa nivelessä, että ota se teippirulla pois sieltä päästäs.

    Ja sitten kun sen ikään kuin otti (?) vammojakin tuli taas harvakseltaan.

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    Urheiluaikoina aina sanottiin, kun teippiä alkoi olla joka toisessa nivelessä, että ota se teippirulla pois sieltä päästäs.

    Ja sitten kun sen ikään kuin otti (?) vammojakin tuli taas harvakseltaan.

    Ei ainakaan yhtälöllä Jumala on rakkaus ja hyvyys.
    Kun/jos Jumala on, Jumala on itse luonut maailman ja ihmisen sitten hän ei tee kaikille tarpeeksi selväksi että hän todella on olemassa. Tässä oletetussa tapauksessa monet ihmiset eivät usko siksi että hän ei ole itse tehnyt sitä heille selväksi. Hän itse antaa liian kyseenalaisia vihjeitä. Siitäkö että ihminen ajattelee niinkuin Jumala on tässä tapauksessa luonut ihmisen ajattelemaan ja itse antaa liian hämäriä vihjeitä, siitäkö tämä rakastava jumala rankaisi ihmisiä ikuisilla helvetin liekeillä. Ei hän ainakaan rakastava silloin olisi, sehän on sanomattakin selvää. Mielestäni helvetti-teoriassa ei sen tänkaltaisessa versiossa ole päätä ei häntää. Eriasia on jos uskotaan helvettiin esimerkiksi väliaikaisena puhdistumispaikkana jossa esimerkiksi hitler voisi puhdistaa karmansa nopeammin koska muuten hänen pitäisi muuten syntyä liian monta kertaa uudelleen maailmaan. Tässä tapauksessa Jumala on itse antanut vihjeensä ja itse luonut ihmisen ajattelemaan niinkuin se ajattelee. Ymmärrän että uskoo jumalaan/jumaliin mutta en että ylläpitää näin ristiriitaista elämänkatsomusta yllä. Ja se että Jumala olisi sadisti, ei tekisi paljon enempää järkeä koko asiaan. Luo ihmisen ajattelemaan niinkuin ajattelee, sitten antaa itse sentasoisia vihjeitä että asia ei selkene ja kaikenlisäksi rankaisee tästä ihmistä ikuisilla helvetin liekeillä jotka on itse luonut luomustaan varten.

    Äänestä

  • Järjetöntä.. kirjoitti:

    Te uskovaiset unohdatte että fanaatikot ovat Jumalan nimissä kiduttaneet, tappaneet, ryöstäneet, valehdelleet ja tehneet kaikkea pahaa.

    Jos yhtälön yksi tekijä on uskovainen, se ei tarkoita että JUMALA on lainkaan mukana tuossa yhtälössä.

    Jumala ehkä on hyvyys ja rakkaus.

    Mutta uskovainen useimmiten on itsepetosten vallassa oleva epäitsenäinen ihminen, joka pönkittää horjuvaa egoaan valheilla ja petoksilla, ensisijaisesti suhteessa itseensä, mutta kokemukseni mukaan uskovainen on pakosta hankesesti halpmainen muitakin kohtaan.

    Tässä yhtälössä ei ole Jumalaa, se pitäisi rehellisyyden nimessä tehdä selväksi.

    Äänestä

  • SahajaYogi kirjoitti:

    että itseään uskovaiseksi sanovat ovat tehneet ihan hirvittävätä tuhoa sekä fyysisesti, että psyykkisesti, maailmanlaajuisesti.. Mutta uskallan väittää, että elävässä uskossa olevat eivät ole niitä tekijöitä, tuhon aiheuttajia..

    Monesti meidät uskovaiset ja ihmiset leimataankin sen mukaan mitä meistä kuullaan, siis kuulopuheitten perusteella.. kun joukko itseään uskovaiseksi sanovia tekee hirmutekoja kaikki uskovaiset leimataan, joukko ihmisiä jotka sanovat itseään saatananpalvojiksi, kaatavat huvikseen hautakiviä, kaikki saatananpalvojat leimataan, joukko tiedemiehiä tekevät arveluttavia ihmiskokeita, kaikki tiedemiehet leimataan jne jne. ymmärrät varmaan pointtini...

    Hyvä kello kauas kuuluu paha kello vielä kauemmaksi, kuten eräs minua muistutti.

    >>Mutta uskovainen useimmiten on itsepetosten vallassa oleva epäitsenäinen ihminen, joka pönkittää horjuvaa egoaan valheilla ja petoksilla, ensisijaisesti suhteessa itseensä>> Vaikka näinkin ja itse olen silloin kaikkea tuota uskossani Jeesukseen ja hyvä niin. itse olen löytänyt sisäisen rauhani vaikka eläisinkin itsepetoksessa :-)

    >>mutta kokemukseni mukaan uskovainen on pakosta hankesesti halpmainen muitakin kohtaan.>> En allekirjoita tuota.. tosin en voi puhua, kuin itseni puolesta, mutta minun pyrkimykseni on elää rauhassa toisten ihmisten kanssa. Kunnioittaen toisten mielipiteitä. Asioista voi puhua, asioista voi väitellä, mutta kukaan ei voi pakottaa sinua ajattelemaan muuten, kuin ajattelet ! eikös niin ;-)

    Äänestä

..miten alla tekstistäsi lainaamani kohta oikeasti menee. Tarkista se Pyhältä Hengeltä itseltään rukouksessa. Ole ehdottoman rehellinen. Sinä olet Pyhän Hengen henkilökohtaisen ohjauksen ja terapian tarpeessa. Sinulla on vielä paljon omaa hössötystä ja pelkoa näissä hommissa. Rakkaudessa ei ole pelkoa. Luin jostain kirjoituksesi omasta taustastasi joten ei ihme. Mutta silti.

"helvetti on tulinen järvi, joka palaa ikuisesti, jossa ihminen kuolee ikuisesti, mutta ei katoa. tuska ja ahdistus on ikuinen"

Äänestä
  • >>Sinulla on vielä paljon omaa hössötystä ja pelkoa näissä hommissa.

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    >>Sinulla on vielä paljon omaa hössötystä ja pelkoa näissä hommissa.

    Joku voi vetää siitä johtopäätöksen että helvetti olisi jotenkin tarkoitukseton tai sen tarkoitus olisi vain ja ainoastaan kosto. Kuka hyötyy ikuisesta kidutuksesta? Ihminen? Ei. Jumala? Ei nyt ainakaan! Sekä laki että helvetti on tehty suojelemaan ihmistä. Synnistä seuraa automaattisesti helvetti(ä) mikä on tietysti - ei ainoastaan oikeudenmukaista - vaan jopa rakkaudellista ihmistä kohtaan. Mutta et kai sinä tosissasi tarkoita -kuten tekstistäsi ymmärsin - että Jumala ikäänkuin väsyisi jossain vaiheessa lastensa kolttosiin, heittäisi hanskat tiskiin, lakkaisi olemasta se Jumala ja Isä joka Hän on aina ollut ja ryhtyisi jossain vaiheessa pakottamaan ihmisen sekä ikuiseen synnintekoon että ikuiseen helvettiin? Sain tekstistäsi sen käsityksen että ajattelet näin ja haluan korjata tässä kaikkien nähden tämän väärinkäsityksen joka on siis suoraan sanottuna päin helvettiä. Muuten sinulla on hyviä ja totuudenmukaisia kirjoituksia. "Minun" kirjani ACIM sanoo täsmälleen samaa, tosin eri sanoin. Kurinalaisuutta puuttuu nykyihmiseltä joten siihen on jo korkea aika kiinnittää huomiota. Tästä sinulle plussaa ja kiitosta. Tämä on aika harvinaista kristityilläkin, valitettavasti.

    Lyhyesti se mitä haluan sanoa on:

    1)Synti ja helvetti kuuluvat yhteen.

    2)Synnittömyys ja helvetittömyys kuuluvat yhteen.

    Eli mikään ei pelasta helvetistä muu kuin synninteon lopettaminen. Mutta joka rikkomuksensa tunnustaa ja hylkää, se saa armon.

    Äänestä

  • a ci m la i nen kirjoitti:

    >>Jumala ikäänkuin väsyisi jossain vaiheessa lastensa kolttosiin

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    >>Jumala ikäänkuin väsyisi jossain vaiheessa lastensa kolttosiin

    "Jumala ikäänkuin väsyisi jossain vaiheessa lastensa kolttosiin"

    Tässä ajattelin sitä että Jumala väsyisi lopullisesti LAPSIINSA näiden kolttosten vuoksi.
    Tietysti Jumala on aina syntiä vastaan. Olin huolimaton kun muotoilin tämän väittämän ja sen vuoksi näyttäisi siltä kuin Jumala hyväksyisi lastensa kolttoset.

    Tämä tarkka asioiden analysointi ja virheiden korjaaminen on muuten hirmuisen opettavaista.

    Äänestä

  • ac i m la i nen kirjoitti:

    Paras oppi on kuitenkin raamatussa, kun sitä totuudessa Pyhän Hengen johdatuksessa luetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toret kirjoitti:

varoitukset on sitä varten että vältetään onnettomuus ja turmio. varoitukset eivät ole annettu valittavaksi, vaan pidettäviksi, jotta säilyttää elämän. jokainen joka hylkää varoituksen, on itse valintansa tehnyt, ja näin ollen valinnut tiensä ja kohtalonsa. joka syyttää Jumalaa vääryydestä, on itse vääryyden valinnut. Jumalan oikeus ja tuomio, ovat totuudessa ja tulessa koeteltuja, ihmisten oikeudet ovat vain väärentynyt peilikuva siitä, joita ihminen muokkaa miten lystää.

helvetti on vain niitä varten jotka eivät usko, ja hylkäävät totuuden, koska rakastavat vääryyttä ja pimeyttä. helvetti on tulinen järvi, joka palaa ikuisesti, jossa ihminen kuolee ikuisesti, mutta ei katoa. tuska ja ahdistus on ikuinen, se on itse valittu tie. ei kukaan valitse toisen puolesta uskoako vai ei, vaan ihminen tekee itse valinnan sydämessään. niitä varten on eksytys, jotka hylkäävät totuuden tien, ja tämän kohtalon tietää itse kukanenkin, joka on sen hyljännyt. kuinka voi uskoa, jotakin jota ei halua uskoa?. monet tekevät näin, koska heidän läheisensä tekevät. monet pitävät lähimmäistään viisaampana, kuin Kaikkivaltiaan Jumalan sanaa, ja näin ovat palkkansa ansainneet.

tiesitkö että on monia tapauksia, jossa ihminen on menettänyt jotakin, mutta ei usko sitä todeksi, koska toiset sanovat niin. on lapsia joilta on kuollut vanhemmat, mutta heille on kerrottu koko elämän että nämä toiset ovat hänen vanhempansa, ja näin on opetettu valhetta totuutena. niin on myös eksyneiden, jotka eivät tunne totuutta, kun kaikki maailman "tieto ja viisaus", on paaduttanut ihmisen vääryyteen ja pois totuudesta ja Jumalan tuntemuksesta ja läheisyydestä. näille ihmisille voi jossakin elämän vaiheessa tulla kipinä totuudesta, koska Jumala on tarkoittanut, että totuudessa tulee elää, ja on vain tästä ihmisestä kyse, haluaako hän uskoa ja uskaltaako hän etsiä totuutta, vai pitääkö totuutena valheen johon on kasvanut sisään. tätä voi verrata Jumalan kutsuun, jonka hän ihmisen sydämeen antaa vaikeina aikoina, jotta ihminen ottaisi vastaan ja ymmärtäisi ja uskoisi, että totisesti, on yksi Jumala, joka on kaiken luonut ja että Jeesus lihaan tullut Kristus, kuoli syntien puolesta, jotta uskomalla ja tekemällä parannuksen, pelastuisi iankaikkiselta kadotukselta, pois Jumalan kasvojen edestä ja kirkkaudesta, pimeyteen ja ahdistukseen.

ei ihminen voi käsittää totuutta, jos hänelle valhe on totuus. ei ihminen hyväksy mitään minkä näkee vääräksi. ihminen näkee totuuden, vasta kun uskoo ja tekee parannuksen, sekä mielen ja sydämen muutoksen ja uskoo Isään Jumalaan, ja Herraan Jeesukseen, Kristukseen joka kuoli ristillä täydellisenä sovituksena, niiden puolesta, jotka haluavat pelastua, tästä kierosta ja pahasta maailmasta ja sen tuomiosta. vasta kun ihminen alkaa näkemään maailman Hengen silmin, niin ihminen näkee ja erottaa totuuden valheesta.

Jumalan tiet ovat tutkimattomat, mutta ei mitään salattua löydä, ellei pyri sitä etsimään. monet eivät löydä, koska pyrkivät järkeilemällä ja lihallisin silmin etsimään ja ajautuvat pois totuudesta, jokaisen pienen esteen vastaantullessa. monet ajautuvat pois inhimillisten virheiden perusteella, koska eivät tunne Jumalaa ja Jumalan teitä ja totuutta.

siunausta kaikille, kääntykää pois pahoilta teiltänne ja uskokaa, että Jeesus on Herra ja lihaksi tullut Jumalan poika, niin pelastutte, Amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu