1. VUORISAARNA
MATT. 5:s LUKU
Jakeet 1-12 AUTUAAKSI JULISTAMISET
Jeesus julisti autuaaksi merkillisen ihmisryhmän:
hengellisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset, vanhurskautta isoavat ja janoavat, laupiaat, puhdassydämiset, rauhantekijät ja vanhurskauden tähden vainotut.
He saavat lohdutuksen, he saavat periä maan, heidät ravitaan, he saavat laupeuden, he saavat nähdä Jumalan, heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman ja ennen kaikkea heidän on taivasten valtakunta.
Autuaaksijulistuksia on kaikkiaan yhdeksän:
neljästi julistetaan autuaiksi ihmisiä, joilta puuttuu jotakin,
kolmesti sellaisia, joilla jotakin on ja
kahdesti sellaiset, joilta tahdotaan riistää se, mitä heillä on.
Koko vuorisaarnan hätkähdyttävin kohta on Jeesuksen aloitus: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta" (5:3).
Luultavasti jo nämä Jeesuksen alkusanat ällistyttivät monia vuoren rinteelle kokoontuneesta väkijoukosta. Olihan kuulijoina fariseusten ja lainopettajien halveksimaa tavallista kansaa.
---
Pohdittavaa (esim):
1.Mitä sinä ajattelet sanasta autuas?
2.Millainen on hengellisesti köyhä ihminen (j.3)?
1. Vuorisaarna/Autuaaksijulistamiset (Matt. 5:1-12)
3
198
Vastaukset
- Alpo Ahola
Jos ei puhuta ihmisen yleisestä onnen tilasta, jota ihmisellä voi aina silloin tällöin olla tässä ajallisessa elämässäkin, tosin ajallinen elämä on suurelta osalta murhetta, taistelua ja tuskaa, vaan liitetään käsite "autuas" hengelliseen näkökulmaan, niin kyse on iankaikkisesta onnellisuudesta. Kyse on siis, kun puhutaan ajallisessa elämässä elävästä ihmisestä, että hänellä on kaikesta mahdottomuudesta huolimatta varmuus iankaikkisesta pelastuksesta.
Millainen sitten on hengellisesti köyhä ihminen? Köyhällä ihmisellä ei ole mitään sellaista jota hän voisi esitellä. Ei ole siis kokoontunut aarteita maanpäälle. Hänellä ei siten ole vietaita jumalia. Hän ei voi Jumalan edessä esitellä myöskään erinomaisuuttaan, sillä hän tietää ja tuntee synnin, jonka alainen hän on. Tehdyt synnin ja luonnon turmelus kalvaa sisintä. Kun hän on tällainen ja sen tuntee ja kun Jeesus tuli etsimään ja pelastamaan kadonneita (nuita köyhiä), ja kun Hänellä on kaikki rikkaus, niin Hän luopui rikkaudestaan meidän poloisten hyväksi, niin tässä asetelmassa käykin niin, että Jeesus otti omakseen meidän köyhyytemme ja antoi meille sijaan rikkautensa.
Vain itsessään köyhä voi Jumalan edessä olla autuas. Köyhyys tässä ei ole sukua sellaiselle kuin on farisealainen nöyryys tai loputon syntikurjuuden valitus. Tässä köyhä saa Jeesukselta kaiken tarvittavan ja itseltä ei tarvita mitään. Pyhä Henki avaa kaiken hyvän lisäksi uskonymmärryksenkin.
(Älkää välittäkö kirjoitusvirheistä mitään, kun en minä näitä ole tarkistellut. Jos opillisia virheitä on, niin puuttukaa niihin ankaralla kädellä, tarkistellaan niitä sitten.)
Alpo AholaAutuus ei tosiaankaan merkitse inhimillistä onnellisuutta.
Autuaalla tarkoitetaan Raamatussa ”Jumalan siunaamaa” ja Hänen hyväksymäänsä ihmistä.
Se merkitsee miltei samaa kuin vanhurskauttaminen.
Autuas sanan vastakohta on ”Jumalan hylkäämä”.
--
”Vielä nytkin surkutellen, Jeesus, säälit maailmaa
synneissänsä hukkuvaa,
kun se aina viisastellen pitää armon halpana,
torjuu armahtajansa”.(Lk:n 19:41-47 pohjalta virsi 412:2).- Alpo Ahola
Tapio522 kirjoitti:
Autuus ei tosiaankaan merkitse inhimillistä onnellisuutta.
Autuaalla tarkoitetaan Raamatussa ”Jumalan siunaamaa” ja Hänen hyväksymäänsä ihmistä.
Se merkitsee miltei samaa kuin vanhurskauttaminen.
Autuas sanan vastakohta on ”Jumalan hylkäämä”.
--
”Vielä nytkin surkutellen, Jeesus, säälit maailmaa
synneissänsä hukkuvaa,
kun se aina viisastellen pitää armon halpana,
torjuu armahtajansa”.(Lk:n 19:41-47 pohjalta virsi 412:2).Oletko autuas?
Alpo Ahola
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745129Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025941SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229687Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369041Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla808445Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri566068