Miksi saatanan palvojat eivät yritä polttaa valtakunnansaleja?

Vaan kristillisiä kirkkoja ,rukoushuoneita,kokoustelttoja, tai useimmiten ainakin töhrivät niitä.Siksi että saatananpalvojat ja jehovantodistajat ovat samalla puolella rintamaa,toimintapa on hieman erilainen mutta päämäärä on sama.Jos jehovantodistajilla olisi ainoa oikea totuus hallussaan niin toki saatananpalvojat kantaisivat kaulassaan vartiotornia väärinpäin.
171230
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Harvoin lukee noin typerää aloitusta!

Miksi skinhead ei hakkaa tuusan nuuskaksi valkoista hyvätuloista liberaalia miestä? Koska heillä on sama arvomaailmako? Ei, vaan siksi, koska skinhead ei koe hyvätuloista valkoista liberaalia vihansa kohteeksi, vaikka arvomaailma olisi eri palaneetoilta.

Kirkko on monituhatvuotinen institutio, joka edustaa keskivertokansalaisen mielestä kristillisyyttä ja on järjestö, johon saatananpalvoja on mahdollisesti syntymäuskontona joskus kuulunut ja jonka tilaisuuksissa on joskus käynyt, joko vapaaehtoisesti tai puolipakolla kouluaikoina.

Typeryyden kliimaksi:
>>Jos jehovantodistajilla olisi ainoa oikea totuus hallussaan niin toki saatananpalvojat kantaisivat kaulassaan vartiotornia väärinpäin.

Äänestä
  • Jos olet ymmärtänyt että suosittelin saatananpalvontaa totuutena erehdyit ,vaan saatanan palvonta ja jehovan todistajat ovat yhtä kaukana totuudesta Erona on se etteivät jehovan todistajat polta kirkkoja ,eivätkä saatananpalvojat tee kotikäyntityötä paitsi huumevelkoja periessään ,muuten ne täydentävät toisiaan.Jehovan todistajien väkivalta on henkistä ,saatananpalvojien taas fyysistä.

    1Äänestä

  • juomari turmio kirjoitti:

    Jos olet ymmärtänyt että suosittelin saatananpalvontaa totuutena erehdyit ,vaan saatanan palvonta ja jehovan todistajat ovat yhtä kaukana totuudesta Erona on se etteivät jehovan todistajat polta kirkkoja ,eivätkä saatananpalvojat tee kotikäyntityötä paitsi huumevelkoja periessään ,muuten ne täydentävät toisiaan.Jehovan todistajien väkivalta on henkistä ,saatananpalvojien taas fyysistä.

    Ymmärsin oikein, sillä sinä esitit sellaista, että saatananpalvojat jollain käsittämättömällä taijalla vainoisivat oikeaa uskoa?

    Siis Jehovantodistajat eivät ole totuus, koska saatananpalvojat eivät vainoa heitä ;-)
    Ajatus oli typerin, mitä olen hetkeen lukenut.

    Muutenkin ajatuksesi on harhaista, sillä saatananpalvonta on kristillisyyden loinen! Ilman kristillisyyttä ja raamatun kertomusta Saatanasta ei olisi saatananpalvojia.

    Suosittelen tutustumista inkvisitioon, jota eräs kristillinen kirkko harjoitti, siinä väkivalta oli henkistä ja fyysistä ja taas Luterilaisuus on tämän kirkon lahko ja loinen.
    Ilman Katolista kirkkoa, meillä ei olisi saatananpalvojia, Luterilaisia, Jehovantodistajia, sillä nämä kaikki ovat vain saman Katolisen kirkon jälkeläisiä, tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • Mennä kirjoitti:

    Siinä tapauksessa sinulle on ehkä turha selittää,kuinka saatananpalvojissa olevat riivaajat (demonit) Kyllä tunnistavat jehovan todistajissa olevat vastaavat riivaajat ,jotka voivat olla hieman erilaisia.Inkvisitioon olen tutustunut ,sillä olen entinen vasemmistolainen.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Inkvisitio

    http://www.chronicon.com/noita/inkvisitio/html

    http://www.keskiaika.org/kirjasto/noitav.htm

    Juukos

    Äänestä

  • juomari turmio kirjoitti:

    Siinä tapauksessa sinulle on ehkä turha selittää,kuinka saatananpalvojissa olevat riivaajat (demonit) Kyllä tunnistavat jehovan todistajissa olevat vastaavat riivaajat ,jotka voivat olla hieman erilaisia.Inkvisitioon olen tutustunut ,sillä olen entinen vasemmistolainen.

    >>kuinka saatananpalvojissa olevat riivaajat (demonit) Kyllä tunnistavat jehovan todistajissa olevat vastaavat riivaajat

    Äänestä

  • Mennä kirjoitti:

    >>kuinka saatananpalvojissa olevat riivaajat (demonit) Kyllä tunnistavat jehovan todistajissa olevat vastaavat riivaajat

    Tai oikestaan se oli rukoushuone ,siellä entiset narkkarit todistivat uskostaan ja kuinka olivat vapautuneet huumeista ja aikoholista.Jehovan todistajilla ei taida olla näyttää mitään vastaavaa?Nyt voi olla etten enää viihdykään teidän syntisten seurassa.

    Äänestä

  • juomari turmio kirjoitti:

    Jos olet ymmärtänyt että suosittelin saatananpalvontaa totuutena erehdyit ,vaan saatanan palvonta ja jehovan todistajat ovat yhtä kaukana totuudesta Erona on se etteivät jehovan todistajat polta kirkkoja ,eivätkä saatananpalvojat tee kotikäyntityötä paitsi huumevelkoja periessään ,muuten ne täydentävät toisiaan.Jehovan todistajien väkivalta on henkistä ,saatananpalvojien taas fyysistä.

    luterilainen korkko kastaa ihmisen heti syntymän jälkeen ja pakottaa hänet uskoon. perinteinen kristin usko levitettiin niin julmalla väkivallalla ettei jumala ainakaan sen kannalla ole.

    Äänestä

  • juomari turmio kirjoitti:

    Tai oikestaan se oli rukoushuone ,siellä entiset narkkarit todistivat uskostaan ja kuinka olivat vapautuneet huumeista ja aikoholista.Jehovan todistajilla ei taida olla näyttää mitään vastaavaa?Nyt voi olla etten enää viihdykään teidän syntisten seurassa.

    HAJOO uskoos sitte

    Äänestä

  • "Kirkko on monituhatvuotinen institutio, joka edustaa keskivertokansalaisen mielestä kristillisyyttä ja on järjestö, johon saatananpalvoja on mahdollisesti syntymäuskontona joskus kuulunut ja jonka tilaisuuksissa on joskus käynyt, joko vapaaehtoisesti tai puolipakolla kouluaikoina."

    Tuo on kaikki totta, mitä kirjoitit.
    Mutta kun koko maailma on paholaisen vallassa.
    Miten selität tämän perusteella Matt 12:25?

    Äänestä

  • juomari turmio kirjoitti:

    Tai oikestaan se oli rukoushuone ,siellä entiset narkkarit todistivat uskostaan ja kuinka olivat vapautuneet huumeista ja aikoholista.Jehovan todistajilla ei taida olla näyttää mitään vastaavaa?Nyt voi olla etten enää viihdykään teidän syntisten seurassa.

    Minullekin mahdollista?

    Äänestä

koska heillä,siis satanan palvojilla ja JT-llä on liian paljon yhteistä, he pitävät ristiä pahana, molemmat haluavat hävittää kirkot, hautausmaita ei kunnioiteta, molemmat siis ajattelevat samoin.

Äänestä

misi yleensä pitää ristiä kirkon katolla vaikka jeesus olisikin kuollut siinä. olisiko sielä giljotiini jos jeesus olisi ttapettu sillä.

Äänestä
  • Luottavat ennemmin tykkien antamaan suojaan, kuin Jumalaan.

    Äänestä

saatananpalvojat polttivat Tukholmassa JT:ien yhden valtakunnansalin.

Totuus esiin

1Äänestä
  • Itse muistelin samaa, mutta en ollut asiasta varma olivatko muistikuvani oikeat. Jos oikein muistan, niin luopiot olivat asiasta hyvin tyytyväisiä, joten voisiko asiasta vetää jotain johtopäätöksiä ketjun aloittajan ajatusmallilla ,-))))

    Muistaakseni ainakin Aachan ja Corre riemuitsivat saatananpalvojien teoista.

    Äänestä

  • Teillä Jehovan todistajillakin on tapana sanoa,kyseessä on vain yksittäis tapaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

juomari turmio kirjoitti:

Vaan kristillisiä kirkkoja ,rukoushuoneita,kokoustelttoja, tai useimmiten ainakin töhrivät niitä.Siksi että saatananpalvojat ja jehovantodistajat ovat samalla puolella rintamaa,toimintapa on hieman erilainen mutta päämäärä on sama.Jos jehovantodistajilla olisi ainoa oikea totuus hallussaan niin toki saatananpalvojat kantaisivat kaulassaan vartiotornia väärinpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu