KEPUn kannatus laskee edelleen

Ei mene hyvin KEPUlla ei.

Kannatus vajoaa kuin KEPUlaisille niin tutun lehmän häntä.

Presidenttiehdokkaan kampanjakin on kriisissä.

Uusin puolueiden kannatusmittaus osoittaa, että KEPUn kannatus on romahtanut ja samaan aikaan Kokoomus on voimakkaasti kasvattanut kannatustaan.

SDP on edelleen selvästi suurin puolue. Kokoomus alkaa olla toiseksi suurin puolue de facto.

Samaan aikaan hallituksessa on ilmennyt sisäisiä ongelmia ja hallitus vaihtuu presidentinvaalien jälkeen. Tämä tapahtuu oli sitten presidenttinä Halonen tai Niinistö. Uusi hallitus rakentuu tutun ja turvallisen sinipunan varaan. Epäonnistunut ja kansalaisille kalliiksi käynyt punamulta-sekoilu jää historian viimeiseksi.

Hyvältä siis näyttää.

7

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuollaista

      taitaa olla orrella hauskaa:-)))

    • Politiikan tutkija

      Agraaripuolue Keskustan lopullinen alamäki on alkanut. Äänestäjät eivät enää katso tarvitsevansa puoluetta, joka ajaa vain maajussien asiaa lähes etujärjestömäisellä tavalla. Keskusta on useilla puolueen nimen vaihdoksilla koittanut hämärtää sitä kenen asialla se todellisuudessa on.

      Uskon, että presidentinvaalien jälkeen hallitus hajoaa. Pääministeri tulee SDP:stä tai Kokoomuksesta ja Matti Vanhanen alkaa harjoitella oppositiopuolueen johtajan tehtäviä.

    • Birger

      Aivan oikein!

      Ensi vaalien jälkeen SDP on suurin eduskuntapuolue ja Kokoomus rynninyt keskustan ohi.

      Ei tarvitse ennustajaeukon lahjoja siihen, että hallitusneuvottelut käydään Kokoomuksen ja SDP:n välillä. Ministereiksi tarvitaan ryhdikkäitä henkilöitä. Myös henkilökemioiden pitää sopia yhteen. Ketään haihattelijoita ei tarvita mukaan. SDP:n ministereiksi ovat sopivimpia oikeistodemarit (ns. koklipit), jotka kokoomuslaisten tapaan kunnioittavat isänmaata ja oikeistolaisia arvoja.

      Ministerilistaa:

      Eero Heinäluoma
      Jyrki Katainen
      Paavo Lipponen
      Sauli Niinistö
      Liisa Jaakonsaari
      Kimmo Sasi
      Lasse Lehtinen
      Jan Vapaavuori…

      Siinä muutamia avainministereitä.

      Koska Heinäluoma on ensi vaalien jälkeen suurimman puolueen puheenjohtaja, hän on luonnollisesti pääministeri. Katainen halunnee valtiovarainministeri postin. Olisi kuitenkin hyvä, että Kataisella olisi viisautta antaa valtiovarainministerin paikka Sauli Niinistölle, ja ottaa itselleen puolustusministerin salkku, sillä se on tässä Suomen Natoon liittävässä hallituksessa erittäin tärkeä ministeriö.

      Paavo Lipponen on itsestään selvä ulkoministeri. Hän on vihjaissut haluavansa lopetettuaan Eduskunnan puhemiehenä kansainvälisiin tehtäviin. Saamme siis paljon matkustelevan ulkoministerin ja sitä myöten lisää kansainvälistä näkyvyyttä. Hän on myös ulkomailla erittäin arvostettu ja tunnettu henkilö. Erityisen hyvät suhteet hänellä on USA:n presidenttiin, joten nyt rempallaan olevat meille tärkeät trans-atlanttiset suhteet saadaan hyvään kuntoon.

      Oikeusministeriön ottakoon haltuunsa jämerä Liisa Jaakonsaari. Kuntaministeriksi sopisi hyvin puuhakas ja aikaansaapa Kimmo Sasi. Tämä oikeistolainen jääräpää olisi mainio valinta, koska tulevien ratkaisujen kanssa ei mikään vellihousu pärjäisikään. Sasilla on tarvittavaa määrätietoisuutta ja lujuutta tärkeiden uudistusten tekemiseen. Kuntauudistus tullaan luultavimmin tekemään Tanskan mallin mukaan, ovathan molemmat puolueet ilmoittaneet sen olevan paras mahdollinen pohja.

      Kun tiimin henki on hyvä, tuloskin on hyvä. Kimmo Sasi energisenä heppuna tuo virtaa koko joukkueeseen. Liisa Jaakonsaari sanavalmiina naisena lausuu kovan paikan tullen tilannetta keventävän sutkautuksen.

      Tästä tulevasta sinipuna-tiimistä opimme vielä pitämään, jopa ihailemaan.

      • Ministerilista

        oikein KAUHUKAPINETTI tuo sinun ministerilistasi, ei varmasti koskaan tule toteutumaan!


    • Harski

      Tuo kannatuksen lasku on isolta osina alusvaatemallin syytä. Ajoi läpi suurien levy yhtiöiden masinoiman lain vastoin kansalaisten mielipidettä.

    • politiikkaa seuraava

      Ei paljon häikäise Känällä vieläkään. Muistatkos Holkerin hallituksen ja sossujen yhteistyön -80 luvun lopulla, jolloin heidän aikanaan pantiin alulle tuo hirvittävä lama, joka purkaantui Ahon hallituksen aikaan, ja jonka Aho selvitti pelastamalla jälleen Suomen elävien kirjoihin.

      Että muistelehan mitä sossut yhdessä kokoomuksen aikaan ovat saaneet aikaan. Lipponen ei vahtinut Soneraa umts-hankkeessa jne. Kalliiksi on Suomelle tuonut tämä kaksikko, ihme että media ja älykkö tästä vaikenee. Känälle tässä vähän sivistystä.

      • antiteesi

        Laman tulo oli selkeästi nähtävissä Holkerin hallituksen loppuaikoina. Neuvostoliitto-Venäjän kauppa oli pysähtynyt täysin ja kansainvälinen taantuma oli työntymässä Suomeen.

        Holkeri ehdotti yhteistyötä keskustan puoluejohtajalle Esko Aholle. Tämä kieltäytyi ehdottomasti. Sittemmin Koivisto, Aho ja Viinanen syvensivät amatöörimaisella toiminnallaan laman vaikutuksia. Tuhansia yrityksiä ajettiin konkurssiin devalvaatiovedätyksellä ja pankkien avoimella piikillä valtion suuntaan. Suuri uusjako sysäsi suurtyöttömyyden nousevalle uralle. Onneksi Lipposen hallitukset saivat katastrofin jälkeen jotain tolkkua Suomen talouteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      46
      631
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      543
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe