Maailmanlopun

Länsimaiselle kulttuurille on ominaista maailmanlopun odottaminen.

Kristittyjen aikaan odotettiin maailmanloppua ja lopullista tuomiota, kun uskonto menetti voimansa ja kommunistit tulivat mukaan kuvaan.
Tämä maailmanlopun teema kääntyi muotoon Kapitalistisesta romahduksesta joka tuhoaa kaiken ja johtaa vallankumoukseen.
Kun tätä romahdusta ei sitten tullutkaan, niin pallo siirtyi vihreille.
Nyt vihreät on jalostaneet tämän vanhan teeman muotoon tulevasta ekokatastrofista, joka lopullisesti tuhoaa kaiken sivistyksen maapallolta.
Kun ekokatastrofiakaan ei näy tulevan, niin on keksitty tämä kasvihuoneilmiö joka muuttaa kaiken lopullisesti ja peruuttamattomasti.

Jokainen ryhmä tulkitsee kaikki katastrofit automaattisesti niin että se tukee tätä omaa teoriaa, joko kysymys on jumalan kostosta, tai kapitalistien ahneudesta tai tulevasta ekokatastrofista tai sitten ensimerkit kasvihuoneilmiöstä ...

Miksihän nimenomaan euroopassa on tämä maailmalopun uskominen näin vahvaa, miksei muut kulttuurit tunne kyseistä tapahtumaa.
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kristinuskon lisäksi myös islam uskoo maailmanloppuun viimeisine tuomioineen, ja sen päävaikutusalue on Euroopan ulkopuolella.

Esim. buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa taas ei uskota maailmanloppuun, vaan ikuiseen kiertokulkuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


odottaminen kirjoitti:

Länsimaiselle kulttuurille on ominaista maailmanlopun odottaminen.

Kristittyjen aikaan odotettiin maailmanloppua ja lopullista tuomiota, kun uskonto menetti voimansa ja kommunistit tulivat mukaan kuvaan.
Tämä maailmanlopun teema kääntyi muotoon Kapitalistisesta romahduksesta joka tuhoaa kaiken ja johtaa vallankumoukseen.
Kun tätä romahdusta ei sitten tullutkaan, niin pallo siirtyi vihreille.
Nyt vihreät on jalostaneet tämän vanhan teeman muotoon tulevasta ekokatastrofista, joka lopullisesti tuhoaa kaiken sivistyksen maapallolta.
Kun ekokatastrofiakaan ei näy tulevan, niin on keksitty tämä kasvihuoneilmiö joka muuttaa kaiken lopullisesti ja peruuttamattomasti.

Jokainen ryhmä tulkitsee kaikki katastrofit automaattisesti niin että se tukee tätä omaa teoriaa, joko kysymys on jumalan kostosta, tai kapitalistien ahneudesta tai tulevasta ekokatastrofista tai sitten ensimerkit kasvihuoneilmiöstä ...

Miksihän nimenomaan euroopassa on tämä maailmalopun uskominen näin vahvaa, miksei muut kulttuurit tunne kyseistä tapahtumaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu