Uskonnoista

Synkretismi on uskontojen yhdistelyä. Parina viime vuosikymmenenä erityisesti USA:sta laajalle levinnyt New Age- liike perustuu kyseiseen metodiin. Eli rusinapulla-periaatteella lainataan eri uskonnoista niiden "parhaat" puolet. Älyllä uskontoon suhtautuvalle houkutus tällaiseen yleishengellisyyteen on suuri, myös minulla aikoinaan. Tutustuin kaikkiin hengellisiin suuntiin niin filosofian kuin uskontojen tasolla. Monet niistä olivat kiehtovia, mutta jotain jäi aina puuttumaan. Jostain syystä Raamattu ja myös monet kristilliset ajattelijat koskettivat kokonaisvaltaisesti. Onko kysymyksessä kultturisidonnaisuus, siihen olen jäävi vastaamaan. Kuitenkin yleishengellisyyden ilmiselvä houkutus epäilyttää. Silloin puuttuu se tärkeä sitoutuminen, mikä on olennainen osa uskoa.
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ovat ihan sanonko mistä. Kristillisyys korostaa nöyryyttä ja tunnollisuutta, niin eivätkös nämä pölkkypäät opeta, että tulet rikkaaksi vain käskemällä toiset ja Saatanan irti omista rahoistasi, jne.
Minuun on vaikuttanut paljon 1800-luvun keskivaiheilla elänyt henkilökohtaisen totuuden äänitorvi Sören Kierkegaard., joka sanoi:en ole kristitty, mutta teen kaikkeni tullakseni sellaiseksi ja korosti subjektiivista yhteyttä Jumalaan arvostellen ankarasti Tanskan valtiokirkkoa rikkauksien keräämisestä, ym.toisarvoisten asioiden painottamisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jossarian kirjoitti:

Synkretismi on uskontojen yhdistelyä. Parina viime vuosikymmenenä erityisesti USA:sta laajalle levinnyt New Age- liike perustuu kyseiseen metodiin. Eli rusinapulla-periaatteella lainataan eri uskonnoista niiden "parhaat" puolet. Älyllä uskontoon suhtautuvalle houkutus tällaiseen yleishengellisyyteen on suuri, myös minulla aikoinaan. Tutustuin kaikkiin hengellisiin suuntiin niin filosofian kuin uskontojen tasolla. Monet niistä olivat kiehtovia, mutta jotain jäi aina puuttumaan. Jostain syystä Raamattu ja myös monet kristilliset ajattelijat koskettivat kokonaisvaltaisesti. Onko kysymyksessä kultturisidonnaisuus, siihen olen jäävi vastaamaan. Kuitenkin yleishengellisyyden ilmiselvä houkutus epäilyttää. Silloin puuttuu se tärkeä sitoutuminen, mikä on olennainen osa uskoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu