Hello!

Pahoittelen pitkähköä poissaoloani. mutta piti käydä välillä kotosalla vaimoa lepyttelemässä ison veden takana.

Oletteko sillä aikaa keksineet uusia busineksia? Minulla olisi muutama urheiluun liittyvä. Sain idean, kun katsoin kesällä märkiä olympialaisia.

Suomalaiset eivät nyt näytä oikein pärjäävän, mutta se johtuu tietysti taannoisesta nolosta doping kärystä. nyt ei uskalleta käyttää mitään.

Mutta eipä hätää, onneksi olen minä ideoineni. En kerro tätä muille kuin suomalaisille, muilla on kemikaalit. mutta minä tarjoan suomalaisille parempaa ("pientä" korvausta vastaan).

Tuotekehittely osastoni valmisti ideoimani keinotekoisen lisälihaksen keihäänheittäjälle, (vai onko se jänne?). Se asennetaan paikoilleen leikkauksessa ja on täysin huomaamaton. Koeheittäjämme kiskaisi Bonnevillen suola-aavikolla keihään johonkin kauas, sitä ei ole vielä löydetty.

Tuota tuotetta täytyy vielä jatkokehittaää, sillä se ei toimi vielä kunnolla. Nimittäin käden virittäminen heittoasentoon ei onnistu heittäjältä itseltään, vaan se on valmentajan tehtävä. Heittäjä joutuu siis juoksemaan alkuvauhdinkin käsi heittoasentoon viritettynä. olemme myös kokeilleet siimaviritystä juuri ennen heittohetkeä, mutta sekään ei ole hyvä, sillä siima tahtoo tehdä haavoja heittokäteen ja ajoitus on vaikea.

No, seuraaviin kesäolympialaisiin mennessä saamme sen hiottua kuntoon.

Hiihtokilpailuja on kuitenkin tulossa ja meillä on jo valmiina tietokoneohjatut teleskooppisauvat. Rakenne on kevyt ja yksinkertainen, sauvat jatkuvat kaksinkertaisiksi pituudeltaan tasatahtiin työnnellessä ja palautuvat nopeasti takaisin, bensakäyttöiset. Koehiihtäjämme pääsi jyrkähkön mäenkin ylös pelkästään sauvojen avulla tasatahtiin lykkimällä ja nopeammin kuin perinteisellä tyylillä yrittänyt kilpailijansa.

Muitakin ideoita on, mutta näillä esimerkeillä pitäis jo päästä kauppoihin.

Busineksisiin

Capo.A
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitäs on kehitteillä mäkihypyn ja jääkiekon saralla? Onhan meillä Ahonen, mutta uusi kulta jääkiekon MM-kisoista ei olisi ollenkaan pahitteeksi...

Äänestä

...kehittelin salapajassani mäkimiehil hyppypuvun,jonka täytteenä hiivaa. muodostuu nostetta,joka vie hypyn pitkälle..)))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Capo.A kirjoitti:

Pahoittelen pitkähköä poissaoloani. mutta piti käydä välillä kotosalla vaimoa lepyttelemässä ison veden takana.

Oletteko sillä aikaa keksineet uusia busineksia? Minulla olisi muutama urheiluun liittyvä. Sain idean, kun katsoin kesällä märkiä olympialaisia.

Suomalaiset eivät nyt näytä oikein pärjäävän, mutta se johtuu tietysti taannoisesta nolosta doping kärystä. nyt ei uskalleta käyttää mitään.

Mutta eipä hätää, onneksi olen minä ideoineni. En kerro tätä muille kuin suomalaisille, muilla on kemikaalit. mutta minä tarjoan suomalaisille parempaa ("pientä" korvausta vastaan).

Tuotekehittely osastoni valmisti ideoimani keinotekoisen lisälihaksen keihäänheittäjälle, (vai onko se jänne?). Se asennetaan paikoilleen leikkauksessa ja on täysin huomaamaton. Koeheittäjämme kiskaisi Bonnevillen suola-aavikolla keihään johonkin kauas, sitä ei ole vielä löydetty.

Tuota tuotetta täytyy vielä jatkokehittaää, sillä se ei toimi vielä kunnolla. Nimittäin käden virittäminen heittoasentoon ei onnistu heittäjältä itseltään, vaan se on valmentajan tehtävä. Heittäjä joutuu siis juoksemaan alkuvauhdinkin käsi heittoasentoon viritettynä. olemme myös kokeilleet siimaviritystä juuri ennen heittohetkeä, mutta sekään ei ole hyvä, sillä siima tahtoo tehdä haavoja heittokäteen ja ajoitus on vaikea.

No, seuraaviin kesäolympialaisiin mennessä saamme sen hiottua kuntoon.

Hiihtokilpailuja on kuitenkin tulossa ja meillä on jo valmiina tietokoneohjatut teleskooppisauvat. Rakenne on kevyt ja yksinkertainen, sauvat jatkuvat kaksinkertaisiksi pituudeltaan tasatahtiin työnnellessä ja palautuvat nopeasti takaisin, bensakäyttöiset. Koehiihtäjämme pääsi jyrkähkön mäenkin ylös pelkästään sauvojen avulla tasatahtiin lykkimällä ja nopeammin kuin perinteisellä tyylillä yrittänyt kilpailijansa.

Muitakin ideoita on, mutta näillä esimerkeillä pitäis jo päästä kauppoihin.

Busineksisiin

Capo.A

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu