Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen...minulle tai ihmisille yleensä tai...uskovaiselle ortodoksille...?
Etsin tietoa, koska ajattelen sitä, mutta onko tämä edes kovin tärkeää?
Etsin tietoa, koska ajattelen sitä, mutta onko tämä edes kovin tärkeää?
mitä tapahtuu
Lyyli T.
9831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ruumis maatuu tai vaihtoehtoisesti palaa tuottaen lämpöenergiaa. Tämä siis siinä tapauksessa, että sitä ei pakasteta tai säilötä muulla tapaa.
Tärkeää se on siinä mielessä, että elämän kiertokulku jatkuu aineen/energian vaihtaessa olomuotoa.
Riemuitseva seurakunta voisi tässä olla oikea nimitys. Siirrymme olotilaan tällä kuvataan.
kirjoittaa apostoli Paavali. Tämä maallinen ruumis, jolle omaiset jättävät viimeisen tervehdyksensä avoimen arkun äärellä, on tehtävänsä tehnyt ja sielu saa uuden asuinsijan.
Toisaalta muutamat Evankeliumitekstit viittaavat siihen, että kaikille ei uutta asuinsijaa tule. Kun sielu on yhden ruumiin jättänyt, eikä uutta anneta, niin se taitaa olla "hiilikasan paikka".
pääsevät paikkaan "jossa mato ei kuole"...
>Etsin tietoa, koska ajattelen sitä, mutta onko tämä >edes kovin tärkeää?
Itse olen oppinut, että isommatkin asiat kuin meidän Mattimeikäläisten kuolemanjälkeiset tapahtumat ovat Jumalan kädessä ja että se riittää. Siksi kai kirkko ei ole koskaan lähtenyt tekemään mitään tarkempaa analyysia tuonpuoleisesta... Kaikki sellaiset analyysit kun ovat kuitenkin viime kädessä puhdasta puppua ja asiat nähdään sitten omin silmin, kun aika koittaa. Siihen saakka yritetään elää tiukasti tämänpuoleisessa ja rukoilla poismenneiden puolesta - niin tulee toivottavasti joku rukoilemaan meidän puolestamme, kun olemme lähteneet.
Kiitos vastauksestasi. Oikeastaan ajattelen samoin, että tässä elämässä keskitytään tähän elämään ja muu jää nähtäväksi.
Mutta onhan or.kirkossa panihida, eli jääkö ihmisen sielu vielä 40 päiväksi "lähelle" vai mitä se tarkoittaa? Luin myös jostakin kirjasta (jota nyt en mistään löytänyt), että o.kirkossa opetetaan taivaassa olevan monenlaisia paikkoja. Olenko ymmärtänyt väärin ja tarkoittaako tämä sitä, että kaikki saavat tekojensa mukaan?
Tämä kysymys tuli mieleeni siksi, että tuo yllä mainitsemani asia (jos se nyt pitää paikkansa) samoin kuin se, että ihminen pyrkii täydellisyyteen, Jumalan kaltaisuuteen, kuuluu myös erään amerikkalaisen lahkon opetuksiin ja siksi vähän säikähdin ja ajattelin, että miten näistä nyt pitäisi ajatella. Mikä on totuus?
Eräät amerikkalaisperäiset lahkot opettavat, että heidän seurakunnassaan voi yhdelä rukouksella saada pelastusvarmuuden. Siis kun liittyy joukkoon, niin tie taivaaseen on auki.
Mutta jo Evankeliumikirjassa opetetaan, että vasta viimeinen hetki ratkaisee. Siihen saakka on parempi muistaa, että jotain syntiä on aina tehnyt. Joten on viisainta keskustella riittävän usein rippi-isän kanssa ja ainakin lyhentää epäselvien asioiden listaa.
Piispat, papit ja diakonit voivat opastaa elämään oikein, mutta vain oma suhde Taivaan Isään ratkaisee, kun Kristus ottaa puhutteluun.
Koko sana on jo aika epämääräinen ja tarkoittaa siis sitä, voinko *tänään* tietää varmuudella pääseväni kuoltuani taivaaseen. *Tänään* voin todella sen tietää, *huomisesta* en tiedä mitään.
Eiköhän anneta amerikkalaisten lahkojen ja harhaoppien olla... Minulle ainakin riittää se tie, jonka Kristuksen kirkko opettaa.
Unohtakaa koko pelastusvarmuushöpötys. Silkka myyntikikka. Olemme kaikki armon kerjäläisiä. Ja tämän kehtaan sanoa luterilaisena, joka tietää pelastuvansa yksin uskosta Kristuksen tähden. Vaan kuinka lopulta onkaan sen uskon laita.