Tuolla alempana kohdassa "alueuutiset" keskustelimme siitä, voiko mormonikirkkoa pitää kristillisenä liikkeenä. Esimerkkinä käytin oppia Aadamista ja hänen käynnistään Missourissa. Kuten huomasimme, sen opin tutkiminen vie yhä syvemmälle mielettömyyteen.
Toinen esimerkki. Mormonikirkko opettaa, että Jumala ja Jeesus ja Pyhä Henki ovat kolme eri persoonaa, kuitenkin sillä erotuksella, että Jumalalla ja Jeesuksella on lihaa ja luuta oleva ruumis, kun taas PH on henkiolento.
Kirkko opettaa myös, että Jumala on ensin ollut tavallinen ihminen, kuten me, ja kehittynyt Jumalaksi ja näin ollen jokaisella uskollisella kirkon jäsenellä on sama mahdollisuus kehittyä jumalaksi ja saada jokin kaukainen tähti, toinen maailma, hallittavakseen.
Kirkko opettaa myös, että Jumalalla on vaimo, maan äiti ja että vain täten me voimme olla heidän lapsiaan ( ja koska avioliitto on iankaikkinen liitto ja edellytys korotukselle).
Ja koska Jumalakin (ja hänen vaimonsa) ovat olleet maan päällä tavallisia ihmisiä, heilläkin on täytynyt olla isä ja äiti ja näin edespäin.
Nyt kysynkin, miten Jumala voi olla Alku ja Loppu?
Ja missä muualla kristillisessä maailmassa ajatellaan ja opetetaan näin tai missä vanhan maailman kirjoituksissa olisi viittauksia tällaiseen?
(mormonien mukaan tämä on uutta ilmoitusta, mutta miksi Jumala olisi jättänyt ilmoittamatta näin keskeisiä asioita aikaisemmin?)
Toinen esimerkki. Mormonikirkko opettaa, että Jumala ja Jeesus ja Pyhä Henki ovat kolme eri persoonaa, kuitenkin sillä erotuksella, että Jumalalla ja Jeesuksella on lihaa ja luuta oleva ruumis, kun taas PH on henkiolento.
Kirkko opettaa myös, että Jumala on ensin ollut tavallinen ihminen, kuten me, ja kehittynyt Jumalaksi ja näin ollen jokaisella uskollisella kirkon jäsenellä on sama mahdollisuus kehittyä jumalaksi ja saada jokin kaukainen tähti, toinen maailma, hallittavakseen.
Kirkko opettaa myös, että Jumalalla on vaimo, maan äiti ja että vain täten me voimme olla heidän lapsiaan ( ja koska avioliitto on iankaikkinen liitto ja edellytys korotukselle).
Ja koska Jumalakin (ja hänen vaimonsa) ovat olleet maan päällä tavallisia ihmisiä, heilläkin on täytynyt olla isä ja äiti ja näin edespäin.
Nyt kysynkin, miten Jumala voi olla Alku ja Loppu?
Ja missä muualla kristillisessä maailmassa ajatellaan ja opetetaan näin tai missä vanhan maailman kirjoituksissa olisi viittauksia tällaiseen?
(mormonien mukaan tämä on uutta ilmoitusta, mutta miksi Jumala olisi jättänyt ilmoittamatta näin keskeisiä asioita aikaisemmin?)
Vastaukset 48
Vanhimmat
Koska moniavioisuus on iankaikkinen jumalallinen periaate, on enemmän kuin todennäköistä, että Jumalalla on useita vaimoja. Eli meillä on yksi 'taivaallinen isäjumala' ja useita 'äitijumalia'. Me tänne syntyneet henkilapset olemme kyllä saman isän lapsia, mutta äidit meillä vaihtelevat sen mukaan, kenen taivaalliseksi henkilapseksi olemme syntyneet.
- näin mormonismin mukaan olisi johdonmukaista.
en osaa sanoa...moniavioisuus ei ole voimassa m.kirkossa, joten en kuullut tällaista opetusta, mutta paikoin nuo Joseph Smithin ja Brigham Youngin opetukset ovat sellaisia, että niistä voi löytää yhtä ja toista.
ei mikään "maan äiti" vaan tarkoitukseni oli kirjoittaa "taivaan äiti", niin lauletaan eräässä kirkon laulussakin.
Sori tämä virhe.
Hän on alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen. Hänessä on kaikki. Minä uskon, että on vain yksi Jumala, elämän lähde, armon lähde, kaiken alkusyy.
... mutta mormonit uskovat, että näitä jumalia on lukuisia, kullakin oma planeetta luotuineen hallittavanaan. Tähän on vaikea saada sopimaan tuota Raamatun sanaa. Sillä tämän logiikan mukaan myös tällä Telluksen 'mormonijumalalla' on oma jumalansa, jonka henkilapsi hän on aikanaan ollut ja osoittautunut riittävän kelvolliseksi mormoniksi päästäkseen itse jumalaksi.
Tämä mormonien jumala ei voi olla Alku ja Loppu, koska on itse jonkun toisen jumalan siittämä henkilapsi ja sitten syntynyt ihmiseksi kuten me nyt, päässyt korotukseen vaimonsa kanssa jne...
karmea oravanpyörä.
Ja mormoneilta jää loppujen lopuksi sittenkin vastaamatta, miten kaikki alkoi, kuka oli ensimmäinen jumala...
Oppi on vaikea, huh miten se on vaikea. Mitä enemmän sitä yrittää käsittää, sen vaikeampaa. Parempaa aivovoimistelua tämä tosiaan on kuin sanaristikoiden täyttäminen, jota sitäkin suositellaan dementian ehkäisemiseksi ;-)
Kaikella ei tarvitse olla alkua. Elementit ovat ikuiset. Jumalakaan ei ole voinut syntyä tyhjästä. - Nämä ovat lähtökohtia ajatelulle. Ilman niitä ajatukset menevätkin solmuun. Tässäkin toimii Okkamin partaveitsi.
Huomenta vaan =)
Mikä on Okkamin partaveitsi?
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/occamin_partaveitsi.html
eli n. 1285 - 1349 tai 1350 Englanissa. Hän oli filosofi ja teologi. Hän epäili Jumalan olemassaolon todistusten pätevyyttä. Hänen mukaansa filosofinen ja teologinen totuus eroavat toisistaan. Hän esitti tärkeitä lausekalkyylin periaatteita ja omaksui äärimmäisen nominalistisen kannan. Yksityisoliot riittävät todellisuuden kuvailussa ja oletuksia tarpeettomista olioista pitää välttää = Okkamin partavetsi.
Niinpä jos oletetaan Jumalan syntyneen tyhjästä, se on kuvitelmaa. Jumalan olemusta voi paremmin ymmärtää ajattelemalla, että hänelläkin on ollut alku, vaikka siihen sisältyisikin jotain aina ollutta. Kehittynyt olento ei voi syntyä hetkessä ilman kehitystä. Sellaisen olettaminen on Okkamin partaveísen mukaan leikattava pois.
Kyllä nuo mormonien monet opit ovat tuulesta tem-
mattuja,ei Jumalan lisäksi ole ollut olemassa mui-
ta persoonia ennen Sanaa ja jumalakin on henkiolento ja onko hän ollut olemassa aina,sitä emme tiedä.Jumala vietti kuitenkin ennen luomisen alkua 48000 vuoden pituista ajanjaksoa,mikä tuo ajanjakso sitten oli ja oliko hän olemassa ennen tuon 48000 vuoden alkua,emme tiedä?Parhaimmat tiedot luomisesta ja luomisjärjestyksestä saa edelleen kotisivultani jonka laitan alas.
http://www.jaritai.net/ilmoitukset/index.htm
Ne jos mitkä ovat tuulesta temmattuja. Esitä lähdeaineistoja, jos sinulla niitä on!
lähdeaineiston luettelo ei kelpaa. Tulisi olla myös perusteluita johtopäätösten tekoon. Nyt vaikuttaa siltä, että tuet vain epämääräisesti oman mielikuvituksesi tuotteita.
kykene perustelemaan yhtään mitään, kunhan valehtelet täällä kaikille päin naamaa.
Mistä smith keksi kaikki juttunsa mm. saamastaan moniavioisuuskäskysytä?
Tulisi olla perusteluita johtopäätösten tekoon. Ei riitä se, jos Raamatussakin on muinoin ollut moniavioisuutta. On sitä ollut Kiinassakin.
Nyt vaikuttaa siltä, että tuet vain epämääräisesti oman (tai Smithin) mielikuvituksesi tuotteita.
Hän esitti tärkeitä lausekalkyylin periaatteita ja omaksui äärimmäisen nominalistisen kannan...
Excuse moi? Siis täh?
Oisko peilin paikka?
Occamin partaveitsen idea:
1) Älä tee tarpeettomia monimutkaistuksia.
Sinänsä se on hyvä ajatus. Usein vain unohdetaan, että se ei ole fakta tai luonnonlaki, vaan periaate. Sen vastaperiaate on yhtä hyvä:
2) Älä tee liiallisia yksinkertaistuksia.
Vielä kolmas periaate on samaa hyvää peruskauraa. Se on tarkoitettu niille, jotka haluavat tuoda oppineisuuttaan esille, jotka eivät ymmärrä sitä minkä tietää lapsikin:
3) Älä esitä asioita turhan monimutkaisesti.
Ne, jotka sivistyksensä nojalla näin tekevät, pyrkivät lähinnä akateemisiin taikatemppuihin. Väärä saadaan näyttämään suoralta, kun riittävästi sitä perustellaan. Kirjoittamasi on siitä malliesimerkki.
Ensin vetoat auktoriteettiin. Ensimmäisen kappaleen tekstirakenne poikkeaa muuten käyttämästäsi tyylistä, joten se lienee lainaus. Seuraavaksi käytät näitä Occamin esittämiä ajatuksia siten, että Occam muka oli oikeassa; olihan O. tunnettu filosofi. Nojaat siten seuraavassa päätelmässäsi O:n tukevan mormonismin oppeja. Kieroa.
"Niinpä jos oletetaan Jumalan syntyneen tyhjästä, se on kuvitelmaa. Jumalan olemusta voi paremmin ymmärtää ajattelemalla, että hänelläkin on ollut alku, vaikka siihen sisältyisikin jotain aina ollutta."
Ilm. 1:17
Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut. Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi:
" Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, 18 iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
JA
Kirje heprealaisille 13
8. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
9. Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.
Käsienpuristelumenot ja mormonien "maito- ja liharuuat" eli helposti omaksuttavat tai vaikeasti nieltävät opit eivät hyödytä, vaan armo.
Armon ymmärtäminen on samalla mahdotonta kuin itsestään selvää. Sen ymmärtäminen tarkoittaa Jumalan valtasuuruuden myöntämistä äärettömäksi - ja iankaikkiseksi. Mormonijumala ei ole iankaikkinen.
"Kehittynyt olento ei voi syntyä hetkessä ilman kehitystä. Sellaisen olettaminen on Okkamin partaveísen mukaan leikattava pois."
Tuo on saippuapalavalhe. Siihen ei voi tarttua pitävästi muutoin kuin isolla otteella. Tuo "olento" ja sen "kehitys" ovat niitä "tosiasioita", jotka saatana haluaa ihmisten omaksuvan. Jos tuo valhe olisikin tosi, se tarjoaisi saatanalle mahdollisuuden tasavertaiseen kilpailuun Jumalan kanssa. Siksi valhe kiistää Jumalan olleen aina olemassa tai kaikkivaltiuden.
Vielä toisella otteella tartun väittämääsi "Kehittynyt olento ei voi syntyä hetkessä ilman kehitystä". Kiistät siten Jumalan luoneen mitään kehittynyttä ja väität sellaisen olevan Jumalalle mahdotonta.
löytämiä sanoja. Et voi vaatia häntä selittämään niitä, koska raukka ei itsekään tajua mitään.
Moi Xilomeida, Tapani tykkää polemisoida triviaaleilla argumenteilla....
Seuraava www-sivu on muuten hyvä tällaisiin käännösongelmiin:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/
Ja tässä selitys Tapsan sivistyssanoille (kova äijä muuten, piti munkin katsoa tuolta sivistyssanakirjasta):
nominaalinen nimellinen, nimellisarvoinen
nominalismi (filosofiassa) käsitys, jonka mukaan yleiskäsitteet ovat vain nimiä ¶ Vrt. realismi. Sukulaissanoista ks. ismi.
kalkyyli laskelma, arvio; laskelmien tekeminen, laskenta; formalisoitu logiikan merkintäjärjestelmä, jolla tehdään eräänlaisia loogisia laskutoimituksia
Pyhä Henki eli Gabriel eli siis minä olin luomisessa mukana alusta alkaen Sanan kanssa ja
tiedän kaiken saman minkä Sanakin.En nähnyt siellä Tapania tai Joseph Smithiä tai ketään muu-
takaan pitkään aikaan.Etkös Tapani ole lukenut Raamattua tai Mormonin kirjaa?Siellähän sanotaan
selvästi että Pyhä Henki eli Puolustaja tietää
kaiken ja tulee opettamaan kaikki asiat ihmisille
henkilökohtaisesti,ei lihattomana ja luuttomana o-
levana ruumiina vaan ruumiissa.
Näkyyhän nuo avohoitorahojen vähennykset sitten näilläkin sivuilla...
sai aiheen kysyä, miksi Herra hyväksyi VT:n patriarkkojen moniavioisuuden. Ei siis suinkaan perusteeton kysymys eikä saatu vastaus liioin.
tai googlaa. Ei tässä voi antaa filosofian oppitunteja.
Kun kirjoitit: "Vielä toisella otteella tartun väittämääsi "Kehittynyt olento ei voi syntyä hetkessä ilman kehitystä". Kiistät siten Jumalan luoneen mitään kehittynyttä ja väität sellaisen olevan Jumalalle mahdotonta."
Miten niin? Eihän kehittyneen olennon tarvitse olla kykenemätön luomaan mitään kehittynyttä tai sanoitko väärin? Ehkä Jumala ei haluakaan luoda mitään kehittynyttä. Olisitko halunnut sanoa: luomaan sellaista, joka voi kehittyä? - Sillä sellaisesta on meissä kysymys. Meidät on luotu kehittymään. Emme ole valmiita. Jos olisimme valmiita, niin emme pystyisi tuntemaan esim. iloa edistymisestämme.
Myös muu viisastelusi ontuu, mutta enpä nyt puutu muuhun. Katson ensin, miten tuon sulatat.
Jaha,jälleen yhdestisyntyneiden kastiin kuuluvan kannanotto.
Sinä se olet viehättävän banaali karaktääri, suorastaan suvereeni!
painava sanani, senkin uhalla etten yleensä tule ymmärretyksi.
Siis ajattomuus. Ihminen eli paratiisissa ajattomuudessa, ilman alkua tai loppua. Jumala loi ihmisen ajattomuudessa ajattomuuteen. Pahuuden kautta ihminen sai ajan ja hänestä tuli kuoleva.
Miksi ihmisellä on taipumus työntää tuo aika käsite kaikkiin mahdollisiin ajatuksiinsa, kykenemättä siitä irtautumaan.
Pidän turhana pohdiskella Jumalaa, joka on ollut ja on ajattomuudessa, jossa ei ole alkua, sen enempää kuin loppuakaan.
Ilmeisesti Jumala on myös aineeton. Miksi Hänen pitäisi olla aineellinen?
Olisiko paikallaan hieman syvemmin pohtia noita Okkelmannin ajatuksia.
Turust
Tämä oli suorastaan tragikoominen demonstraatio karrieristi behaaviorista - terveisin rakakkaasi cyber (toivottavasti) pallopääsi...
Siis kyselin sitä, olemmeko kristillisen opin äärellä vai joudummeko turvautumaan pelkästään Josph Smithin opetuksiin.
Mormonit opettavat, että Jumala on ääretön ja ikuinen ja iankaikkinen, mutta toisaalta, että "Kristuksen Isällä oli isä" jne. (JS:n opetuksia)
Miten selitetään se, että Jumala on iankaikkisesta iankaikkiseen:"Iankaikkisesta iankaikkiseen tarkoittaa OLEMASSAOLOSTA HENKENÄ SEN KOETUSTILAN KAUTTA, JOSSA ME OLEMME, TAKAISIN IANKAIKKISEEN OLEMASSAOLOON, JOKA TULEE SEURAAMAAN."
Miten Jumala edistyy? J. Smithin opetuksia:"Ja kun minä (Kristus) saan valtakuntani, lahjoitan sen Isälleni, niin että hän voi saada valtakunnan valtakunnan päälle, ja se korottaa hänet kirkkaudessa. Hän tulee silloin ottamaan korkeamman korotuksen, ja minä (Kristus) otan Hänen paikkansa ja tulen siten itse korotetuksi. Siten Jeesus astuu isänsä jalanjälkiä ja perii sen, mitä Jumala peri aikaisemmin, ja näin Jumala tulee kirkastetuksi ja korotetuksi kaikkien lastensa pelastuksesta ja korotuksesta."
Haluaisin tietää, mistä tämä oppi on peräisin?
(Lainaukset Pelastuksen oppeja, osa 1)
"Miksi ihmisellä on taipumus työntää tuo aika käsite kaikkiin mahdollisiin ajatuksiinsa, kykenemättä siitä irtautumaan."
Milloin näin on käynyt:)
"Pidän turhana pohdiskella Jumalaa, joka on ollut ja on ajattomuudessa, jossa ei ole alkua, sen enempää kuin loppuakaan."
Mikäli Jumala ei halua infota meitä, niin olet oikeassa. Muutoin suhde Jumalaan rukouksessa ja ajatuksissa saa mitä suurimmat merkityksensä.
"Ilmeisesti Jumala on myös aineeton. Miksi Hänen pitäisi olla aineellinen?"
Tämäntyyppisiin kysymyksiin ei ole ilo vastata. Vatvominen menee yhä syvemmälle korpeen. Mikä on Jumalan verityyppi? Paljonko juoksee 100 metriä? Kumpi voittaa taiston - Jeesus vai Teräsmies?
Näitähän voi miettiä seuraavissa känsienpuristelutalkoissa.
Taidat olla melkoinen metku. Ilmeisesti ymmärsit mitä tarkoitin ja laitoit kuitenkin sanoja suuhuni. Näin tehdessäsi hämmennät niitä, jotka eivät tiedä mitä mormonismista ajatella. Luulin valehtelun olevan mormonismissakin syntiä.
Miten voit kuvitella kertovasi viisauden sanoja vailla minkäänlaista nöyryyttä, tai edes omaatuntoa?
Eli kuka tahansa voi väittää olevansa oikeutettu moniavioisuuteen (vieläpä Herran käskynä) jos perustelee Raamatulla tai Kiinan jalkavaimoperinteellä?
miksi Jollain Smithillä olisi yksinoikeus?
Sitä paiti Smithän kehitteli käskyn ystäviensä neuvosta jäätyään jo kiinni housut nilkoissa.
Et voi antaa, koska itse copypastesit nuo etkä tiedä merkitystä
Onko artikulaatio hanskassa?
Minua joskus hyperventiloittaa kun mittaan Dapsan kredibiliteettiä suhteessä hänen karrikoituun argumentointiin...
Ei Tapani osaa copypasteta..Olen sitä jopa pyytänyt vaihteluksi noihin iänikuisiin linkkeihin!
Itse loit olkinuken siitä, että muka uskoisin, ettei Jumala voi luoda kehittynyttä olentoa. - Siihen totesin, että voi, mutta ei ehkä haluakaan. Onhan sekin sitäpaitsi luomista, kun luo edellytykset kehittymiseen. Se on tarpeen, jotta vapaa tahto toteutuu.
siihen, mistä Jumala on saanut alun? Saa simäkin ajatella. Johdomukaista on ajatella, ettei tyhjästä synny mitään. Oma selitykseni on, että olemassaoloon aivan luomattomana kuuluu entelekia eli täydellistymisprosessi, josta Jumalakin on tulos. Se ei poista hänen ikuista luonnettaan, sillä se, mikä Jumalassa on toteutunut, on ollut aina jo mahdollisuutena. Ajan käsite tässä on meille käsittämättömintä.
En aio lähteä sellaisiin väittelyihin, jotka noudattavat mormonien värväysohjeiston oppeja.
Mikäli aiot esittää väitteitä, perustele ne saman tien. Nykyinen tyyli näyttää olevan jotain muuta. Väität perättömiä kuin ohimennen, kuten "Se on tarpeen, jotta vapaa tahto toteutuu." Tuulen suhinaa...
- Sinä et ole se, joka voi sanoa mikä on tarpeen.
- Sinä et ole sekään, jonka pitäisi joutua helvettiin, koska armoa tarjotaan sinullekin.
Kelpaako?
- Sinä olet se, joka luopui Raamatun tulkinnasta Raamattu mittapuunaan ja joka siten otti vastaan sen mistä monesti Raamatussa varoitettiin
- Sinä olet se, joka kieltää Jeesuksen ristinkuoleman ja verisovituksen. Vai... uskotko, että Jeesus on Jumalan poika, että hän on maailman pelastaja - uskotko, että Jeesus kuoli ristillä ja vuodatti verensä syntien anteeksiantamiseksi?
Tiedän, että mormonit pyrkivät vesittämään asioita käsitteiden merkityksiä muuttamalla. Se, ja muut tekniikat tekevät mormonismista indoktrinointia, ihmisen sielua härskisti manipuloivaa aivopesua.
- Kristinuskon verisovitus: Jumala tuli ihmiseksi, eli synnittömän elämän ja kuoli syyttömänä ristillä puolestamme, nousten myöhemmin ainoana kelvollisena jumaluuteen, uudelleen taivaan ja maan Jumalaksi.
- Mormonien verisovitus: Alkuaan mormonit opettivat, että veri valumaan siltä joka on suuren synnin tehnyt.
en ehdi ottaa vielä kantaa muuhun, mutta kysyn pikaisesti, kuka on Jumala jota palvelemme? Tavallinen pölliäinen, tavallinen kristitty ajattelee, että Jumala on ääretön ja iankaikkinen, alku ja loppu. Ettemme voi käsittää Hänen "alkuaan", koska se on käsittämätöntä ja mysteeriota.
Mutta mormonit opettavat, että Taivaan Isällä on isä ja hänellä taas isä (ja äiti luonnollisesti)...kuten tuossa esimerkkilainauksessa: Jeesus "siirtyy" Isän paikalle jne. Jos tällaista loputonta lisääntymistä on ollut, kuka on se Jumala, jota meidän tulisi palvella? Jeesuksen Isäkö, vai hänen Isänsä? Hehän ovat tämän mormoniteologian mukaan kaikki saaneet korotuksen ja korotuksen korotuksen päälle ja ovat jumalia.
olkinukkeja ja eli oletuksia siitä, mitä uskon ja mitä trkoitan!
taivaallinen Isämme. Olemme kaikki hänen henkilapsiaan. Jeesus Kristus on hänen ainoasyntyinen lihan mukaan, Vapahtajamme ja Lunastajamme,
kuka on taivaallisen Isän isä tässä hierarkiassa, johon kirkkonne kirjoituksissa viitataan?
Tapani näytti lähtevän temppelimatkalle, joten hän ei voi vastata. Tämä palsta on aika onneton: täällä ei ole mormoneja vastaamassa, koska aktiivimormonit varjelevat uskoaan eivätkä tohdi olla mukana. Onhan täällä ylilyöntejä, mutta asiallisiinkaan kysymyksiin ei tule vastauksia muuta kuin Tapanilta, joka näyttää edustavan koko kirkkoa.
Muut tutkijat ja epäaktiiviset ja epävarmat taas käyvät täällä salaa lukemassa, mutta eivät tohdi sanoa mitään.
Voimia toivon mormoneille! Mormonien osa ei ole helppo!
Kirjoitin:
Mikäli aiot esittää väitteitä, perustele ne saman tien. Nykyinen tyyli näyttää olevan jotain muuta. Väität perättömiä kuin ohimennen, kuten "Se on tarpeen, jotta vapaa tahto toteutuu."
Kuittasit koko tekstin:
Onpa kasa olkinukkeja ja eli oletuksia siitä, mitä uskon ja mitä trkoitan!
Sillä lailla. Kysyn sinulta, mikä tässä viestini suorassa lainauksessa, sen ydinviestissä oli olkinukke? Sitäpaitsi, on turha valittaa oletuksistani sinun uskosi suhteen, koska KYSYIN sitä, kuten voit lukea ao. tekstin keskeltä.
Kirjoitin:
- Sinä olet se, joka luopui Raamatun tulkinnasta Raamattu mittapuunaan ja joka siten otti vastaan sen mistä monesti Raamatussa varoitettiin
- Sinä olet se, joka kieltää Jeesuksen ristinkuoleman ja verisovituksen. Vai... uskotko, että Jeesus on Jumalan poika, että hän on maailman pelastaja - uskotko, että Jeesus kuoli ristillä ja vuodatti verensä syntien anteeksiantamiseksi?
Tiedän, että mormonit pyrkivät vesittämään asioita käsitteiden merkityksiä muuttamalla. Se, ja muut tekniikat tekevät mormonismista indoktrinointia, ihmisen sielua härskisti manipuloivaa aivopesua.
- Kristinuskon verisovitus: Jumala tuli ihmiseksi, eli synnittömän elämän ja kuoli syyttömänä ristillä puolestamme, nousten myöhemmin ainoana kelvollisena jumaluuteen, uudelleen taivaan ja maan Jumalaksi.
Tapsu taitaa olla savolaista sukujuurta -on nimittäin kiero kuin korkkiruuvi ;-)
Itse en jaksa kinastella enää. Tahallaan ymmärretään väärin ja selitellään asioita aivan erilailla tilanteesta riippuen.
halusin vain että tiedät minun seuraavan tätä keskustelua sivusta, ja tsemppaan mielessäni.
Koita sinä saada joku tolkku... =)
Äiti opetti, että turha on kissaa lyödä siksi, että se ei ole koira. Nimimerkki Tapani on vuosikymmenet huuhtonut aivojaan mormonismissa, tuskin saat selkeitä vastauksia.
Itse entisenä mormonina tiedän, että oppi on ihan oikeasti epäjohdonmukainen ja sekava. Sanojen merkitysten muuttaminen omiin tarkoituksiin sopivaksi on käytössä, kuten olet huomannut. Viimeisenä konstina Jumala muuttaa mieltään.
Nykyään kaipaan nimimerkkiä Cos1, joka lienee nyt lähetystyössä. Hänessä oli nuoruuden vilpittömyyttä ja hän otti ennen vastaamistaan selvää mormonismiin liittyvistä opinkohdista voidakseen vastata virallisen opin mukaan - toisin kuin nimimerkki Tapani, jolla on omia oletuksia ja teorioita, jotka eivät ole virallista oppia vaan hänen omia näkemyksiään.
>>Viimeisenä konstina Jumala muuttaa mieltään.
Ainakin Vartiotorniseurassa tuo keino on ollut ensisijaisessa käytössä. Siellä vaan ei mainita Jehovan muuttaneen mieltään, vaan mekanismi toimii siten, että Jehova antaa seuraajilleen uutta tietoa ja näkemystä silloin kun aika on oikea. Ilmeisesti seuraajat ovat aika ajoin taantuneet, koska on joitakin kertoja palattu aikaisempaan näkemykseen. Parhaimmillaan näkemys on kääntyillyt useita kertoja kahden vaihtoehdon välillä.
Ilahduttava toivotus - kiitos. Toivotaan, että tätä vääntöä ei täytyisi aivan omassa voimassa käydä 0:)
"Tahallaan ymmärretään väärin ja selitellään asioita aivan erilailla tilanteesta riippuen."
Älä lannistu vastarinnasta. Kun Jeesus vastasi fariseuksille ja lainoppineille, kuuntelivatko nämä? Keille siis puheensa oli tarkoitettu?
Aiemmin täällä on käyty keskustelua siitä, onko mormonikirkon oppi Jumalasta vielä sama.
Siinä on mielestäni paljon mielenkiintoista mietittävää.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000006326078