Jenkkejä

taas kohta, Iranin papiston ydinaseseikkailua ei pysäytä mikään muu kuin US Army.
6366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Malja sen kunniaksi!

Äänestä

Voisitko esittää jotain todisteita siitä, että Iranin ydinohjelma tähtää ydinaseiden valmistamiseen?

Äänestä
  • Jos siitä olisi kouriintuntuvia todisteita tai jos niitä joskus ilmaantuu niin silloin he saavat pommeja joka tapauksessa niskaansa. Tämän välttääkseen kaikki maat, arabimaita lukuunottamatta, pyrkivät vaikeuttamaan ja estämään Iranin jalostusaikeet. Esim. Israel joka lienee ensimmäinen ja halutuin kohde jos ja kun Iran ydinasetta hamuaa, iskee takuuvarmasti ennaltaehkäisevästi Iraniin piittaamatta muiden maiden vastustuksesta. Israel ei tule sallimaan itselleen ydinaseuhkaa maasta, joka on sille avoimen vihamielinen. Israelilla on myös millä iskeä vaikka sen aseet ovatkin julkinen salaisuus.

    Kannattaako odotella, että mahdollinen uhka on todellinen vai pyrkiä ehkäisemään uhan syntyminen etukäteen neuvotellen ja maanitellen.

    Äänestä

  • poika poloinen kirjoitti:

    Jos siitä olisi kouriintuntuvia todisteita tai jos niitä joskus ilmaantuu niin silloin he saavat pommeja joka tapauksessa niskaansa. Tämän välttääkseen kaikki maat, arabimaita lukuunottamatta, pyrkivät vaikeuttamaan ja estämään Iranin jalostusaikeet. Esim. Israel joka lienee ensimmäinen ja halutuin kohde jos ja kun Iran ydinasetta hamuaa, iskee takuuvarmasti ennaltaehkäisevästi Iraniin piittaamatta muiden maiden vastustuksesta. Israel ei tule sallimaan itselleen ydinaseuhkaa maasta, joka on sille avoimen vihamielinen. Israelilla on myös millä iskeä vaikka sen aseet ovatkin julkinen salaisuus.

    Kannattaako odotella, että mahdollinen uhka on todellinen vai pyrkiä ehkäisemään uhan syntyminen etukäteen neuvotellen ja maanitellen.

    Onko niin, että pelkän epäilyksen perusteella saadaan iskeä ketä tahansa vastaan, jos hyvältä tuntuu?

    Etteivät vaan epäilykset Iranin ydinaseista olisi samanlainen "savuava ase", jonka perusteella Irak tuhottiin?

    Äänestä

  • ketu kirjoitti:

    Eihän näin pitäisi olla, kuten Irak osoitti. Ehkäpä siitä jotain opittiin, tai sitten ei, sen historiankirjoitus tulee osoittamaan.

    Ydinase Iranin kaltaisen, uskonnollisten, enemmän tai vähemmän fanaattisten henkilöiden johtaman maan hallussa, kuljettaa vilunväreitä paatuneenkin suvaitsevaisen hartioissa, kuten eu.n yritykset asian ratkaisemiseksi osoittivat. Eu on vain hyvin voimaton neuvottelukumppani, eikä sillä ole juurikaan arvovaltaa muualla kuin suomalaisten poliitikoiden keskuudessa, mikä ei ole paljon.

    En usko, että Iranin ydinhankkeen annetaan edetä olipa sen tarkoitus puhtaasti rauhanomainen tai taustaltaan ydinaseen hankintaan tähtäävä.

    Olet pitkälti oikeassa. Iranin ydinohjelma todennäköisesti tullaan kirjaimellisesti ampumaan alas, riippumatta sen todellisesta tarkoituksesta.

    Ydinaseiden leviäminen on erittäin huolestuttavaa, varsinkin Iranin tai Pohjoiskorean kaltaisiin maihin. Minulla on vaan pelko siitä, että Iraniin tullaan tätä tekosyynä käyttäen iskemään Irakin malliin, oli Iranilla sitten tavoitteena hankkia ydinaseita tai ei. Todelliset syyt voivat sitten olla vaikka energia- tai geopoliittisia!

    EUn arvovallasta kansainvälisenä toimijana olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Toivoisi suomalaisten pikkuhiljaa tajuavan sen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarvitaan kirjoitti:

taas kohta, Iranin papiston ydinaseseikkailua ei pysäytä mikään muu kuin US Army.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu