YLIOPISTOLAISET OVAT LUUSEREITA!!

Täällä on paljon keskusteltu mm. siitä miten niin moni korkeassa asemassa olevalla on niin heikko koulutus. Täällä on heitetty monia teorioita miksi on näin. Itse sanon nyt asiaan oman mielipiteeni.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että jos synnyt rikkaaseen perheeseen, tie ylös on auki ilman sen kummempaa yrittämistä. Jos taaseen synnyt köyhään perheeseen, saat olla vaikka kuinka ammattitaitoinen niin mitään palkintoa ei koskaan tule.

Täällä Suomessa asioita arvioidaan kahden asian perusteella. Asiat ovat MAINE ja ULKONÄKÖ. On mm. ihmetelty miksi joku Eero Heinäluoma on pelkällä ylioppilas papereilla noin korkealla. Eihän kyse ole siitä osaamisesta vaan siitä, että Eero on syntynyt rikkaaseen perheeseen ja on pitkä. Hyvin yksinkertaista. Samasta syystä huippu-urheilijoillakin keskiarvo on yleensä väliltä 9.5-9.9

Kaikille on varmaan kouluissa opetettu, että Suomi on maailman demokraattisempia ja tasa-arvoisempia valtioita. Täällä jokaisella on mahdollisuus, se on vain itsestä kiinni. Tämän hirveämpää potaskaa en ole koskaan kuullut ja itseasiassa suurimmaksi osaksi niitä kuulee poliitikkojen suusta, jotka näköjään sitten ajavat *yllätys*, *yllätys* vain omia etujaan (ei kansan etuja).

Ei se täällä Suomessa poikkea mitenkään muiden maiden tilanteesta. Ihan samallalailla täällä on epätasaarvoa ja korruptiota kuin muuallakin, piiripieni pyörii. Ihmisiä vain aivopestään tällä mukamas tasa-arvo/demokratia hömpällä, kun ihmiset ovat niin hyväuskoisia uskomaan kaikkivoivan hyvään valtakuntaan.
193168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Niin varmaan! Totta, eivät ihmiset ole samanarvoisia käytännössä, joillakin on enemmän kuin joillakin, ei sille mitään voi! Siis joku on paremman näköinen kuin joku muu ja saa paremmin seuraa, seksiä, seurustelukumppanin, puolison, tämä joku saattaa olla myös älykkäämpi ja saada paremman ammatin ja paremman palkan jne., mutta minkäs sille teet? Lainsäädäntö on kuitenkin mahdollisimman tasa-arvoinen, ja kaikilla on maksuton opetus ja samat oikeudet pyrkiä mihin vain, ei ole sukupuolisia, rodullisia tai muitakaan erottelevia tekijöitä, ainoa lainsäädännössä oleva epätasa-arvo-kohta on sukupuoleen liittyvä asia, että miesten on pakko palvella valtiota joko asepalveluna tai siviilipalveluna, naisten ei, ja miehen valtio voi pakottaa oman henkensä uhalla tappamaan vihollisia, mutta sekin on nyt oltava näin, toki naisetkin voitaisiin laittaa palvelukseen, mutta se on jo kokonaan sitten eri asia, ja ehkäpä laitetaankin, kun tulee paha työvoimapula, varmaan valtio voi laittaa esim. nuoret naiset toimimaan hoitokodeissa tai jotain, mihin kukaan ei halua mennä. Mutta ajattele miten tylsää maailmassa olisi, jos kaikki olisivat yhtä hyvän näköisiä, yhtä älykkäitä, kaikilla olisi yhtä paljon rahaa, ja samanlaiset asunnot yhtähyvillä asuinalueilla ja samanlaiset autot ja ammatit ja muut.. karseeta se olis, ku jossain itä-saksassa!

Äänestä
  • Sanon nyt, että itse en ole kateellinen, olen työssä käyvä ja urheilullinen, on asunto jne..

    Jos joku on mielestäsi sekä älykäs että seksikäs ja kaikkea mahdollista, mitä mieleen voi tulla, pitäis jo herätyskellojen alkaa soida. Eihän kyse ole siitä, mitä hän oikeasti on vaan siitä, mitä sinun kaltaiset LUULEVAT hänen olevan. MIELIKUVA Ihmisestä on ihan suoraan verrannollinen siihen mihin olet SYNTYNYT.

    Esimerkki:

    Miksi ihmiset ostavat aina NIKE:n tuotteita, vaikka Karhun tuotteet ovat aivan yhtä laadukkaita? Näin vaikka NIKE:n tuotteet saattavat olla jopa kalliimpia.

    Vastaus:

    Kyse on MIELIKUVASTA, että NIKE:n tuotteet ovat laadukkaampia/parempia jne..

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Sanon nyt, että itse en ole kateellinen, olen työssä käyvä ja urheilullinen, on asunto jne..

    Minulla ei ole varaa ostaa pääsykoekirjoja haluamalleni alalle yliopistoon. Palkka,jonka tienaan istumalla kassalla, menee vuokraan ja muihin tarpeellisiin ostoksiin (esim.ruoka).Rahaa jää käteen kuukaudessa n.20 euroa.Sillä yrität sitten ostaan jotain oikiksen tai kauppakorkeiden pääsykoekirjoja, kun niiden yhteenlaskettu hinta tulee olemaan jotain yli 100 euroa, lähemmäs 200 euroa.Kirjastosta ei löydy kyseisiä kirjoja (tai jos löytyy niin kaikki on jo varattu/lainassa moneksi vuodeksi eteenpäin). Valmennuskursseista on turha edes haaveilla, koska ne maksavat jotain tonnin. Vain rikkailla on varaa.

    Äänestä

  • pääsystä yliopistoon kirjoitti:

    Jos oikeasti todella haluaisit oikikseen, saisit kyllä ne kirjatkin hankittua tavalla tai toisella. Lue vaikka yliopiston käsikirjastossa mistä ei lainata kotiin, tai säästä kunnes kirjoihin on varaa. Pyydä äidiltäsi/mummoltasi. Tai jotain.

    Äänestä

  • vali. kirjoitti:

    tuohan on pelkkä provo, se esittää sellaista, mitä se kuvittelee mun olevan.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Sanon nyt, että itse en ole kateellinen, olen työssä käyvä ja urheilullinen, on asunto jne..

    Jos joku on mielestäsi sekä älykäs että seksikäs ja kaikkea mahdollista, mitä mieleen voi tulla, pitäis jo herätyskellojen alkaa soida. Eihän kyse ole siitä, mitä hän oikeasti on vaan siitä, mitä sinun kaltaiset LUULEVAT hänen olevan. MIELIKUVA Ihmisestä on ihan suoraan verrannollinen siihen mihin olet SYNTYNYT.

    Esimerkki:

    Miksi ihmiset ostavat aina NIKE:n tuotteita, vaikka Karhun tuotteet ovat aivan yhtä laadukkaita? Näin vaikka NIKE:n tuotteet saattavat olla jopa kalliimpia.

    Vastaus:

    Kyse on MIELIKUVASTA, että NIKE:n tuotteet ovat laadukkaampia/parempia jne..

    Mielikuvilla ja stereotypioilla on voimakas vaikutus ihmisten mielipiteisiin ja jopa ihan maailmankuvaankin.

    Olet itsekin omien mielikuviesi uhri. Tutkimukset eivät nimittäin mitenkään tue tuota sinun väitettäsi, että kultalusikka suussa syntyminen antaisi Suomessa ainoan kunnollisen mahdollisuuden päästä yliopistoon tai johtopaikoille yhteiskunnassa.

    Tiedätkös mikä minun mielikuvani on? Minulla on sellainen mielikuva, että alemmasta sosiaaliluokasta tulevat ovat vain niin selkärangattomia, etteivät viitsi tehdä tilanteelleen mitään ja käyttävät mitä uskomattomampia tekosyitä laiskuuttaan perustellakseen. Tämä "kultalusikka"-syndrooma on yksi yleisimmistä tekosyistä; "En minä voi lähteä yliopistoon kun olen niin köyhä, ja vanhemmatkin juo ja huonekin on seinän ja patterin välissä".

    Äänestä

  • niin kärsä on kipeä" kirjoitti:

    jos nyt kuitenkin lukisit tekstini hieman tarkemmin.

    "Täällä Suomessa asioita arvioidaan kahden asian perusteella. Asiat ovat MAINE ja ULKONÄKÖ. On mm. ihmetelty miksi joku Eero Heinäluoma on pelkällä YLIOOPILAS papereilla noin korkealla. "

    Eero Heinäluoma ei ole ainoa, joka on noin köykäsillä näytöillä noin korkealla. Tiedätkös, kun synnyt sinne korkeimpiin sosiaaliluokkiin, sinun ei edes tarvitse hakeutua minnekkään ammattilliseen koulutukseen. SUHTEILLA ne työpaikat OIKEASTI saadaan. Eero on tämän fiksuna miehenä tajunnut. Tyhmät ja rikkaat tuhlaavat elämänsä kouluissa loppu elämämsä aivan turhaan.

    Vittu täällä palstoilla on oikeasti tyhmää sakkia.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Syntynyt korkeimpiin sosiaaliluokkiin? Lienee sosiologisen tarkistuksen paikka..

    www.heinaluoma.net: "Isä Heimo Heinäluoma työskenteli pitkään hitsaajana ja työnjohtajana korsolaisessa metallikonepajassa Haato OY:ssä. Metalliliitto ja Teknisten Liitto saivat hänestä pitkäaikaisen aktiivin ja yhdyshenkilön. Viimeiset vuodet ennen eläköitymistä hän toimi Haato-varaajien tuotannosta vastaavana työnjohtajana. Äiti Aino oli pitkään Sokevan sivellintehtaalla sivellintyöntekijänä. Työntekijöiltä saatu luottamus nosti hänet pitkäaikaiseksi pääluottamusmieheksi ja Puuliiton liittotoimikunnan jäseneksi."

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    jos nyt kuitenkin lukisit tekstini hieman tarkemmin.

    "Täällä Suomessa asioita arvioidaan kahden asian perusteella. Asiat ovat MAINE ja ULKONÄKÖ. On mm. ihmetelty miksi joku Eero Heinäluoma on pelkällä YLIOOPILAS papereilla noin korkealla. "

    Eero Heinäluoma ei ole ainoa, joka on noin köykäsillä näytöillä noin korkealla. Tiedätkös, kun synnyt sinne korkeimpiin sosiaaliluokkiin, sinun ei edes tarvitse hakeutua minnekkään ammattilliseen koulutukseen. SUHTEILLA ne työpaikat OIKEASTI saadaan. Eero on tämän fiksuna miehenä tajunnut. Tyhmät ja rikkaat tuhlaavat elämänsä kouluissa loppu elämämsä aivan turhaan.

    Vittu täällä palstoilla on oikeasti tyhmää sakkia.

    ensinnäkin Heinäluoma on duunariperheestä. Mies on sikaruma, joten tuskin on kyse ulkonäölläkään ratsastamisesta. Maine sitten taas ei ole missään tekemisissä rikkauden tai hyväosaisuuden kanssa. Suhteita solmitaan myös ihan yli sosiaaliluokkien. Tässä tapauksessa duunaripohjalta kohti eduskuntaa.

    Kumoat itse omat väitteesi, ensin väität että "Tiedätkös, kun synnyt sinne korkeimpiin sosiaaliluokkiin, sinun ei edes tarvitse hakeutua minnekkään ammattilliseen koulutukseen. SUHTEILLA ne työpaikat OIKEASTI saadaan" ja seuraavassa lauseessa taas väität, että "Tyhmät ja rikkaat tuhlaavat elämänsä kouluissa loppu elämämsä aivan turhaan". Siis miten se nyt menikään, käyvätkö ne rikkaat koulua vai saavatko duuninsa ilman koulutusta suhteilla?

    Ja kyllä, täällä on tyhmää porukkaa kirjoittelemassa -etkä sinä omaltaosaltasi tasoa kyllä nosta.

    Äänestä

  • lapsonenko kirjoitti:

    Voisi kuvitella että kun sosiaalisena luonteena pyörii jo lukioajoista lähtien politiikassa mukana (Heinäluoma teiniliitossa) kasvattaa itselleen sellaisen korkeimman sosiaaliluokan rihmaston että tuurista riippuen voi olla mahdollisuus vaikka kuinka korkealle.

    En ymmärrä mitä alkuperäinen kirjoittaja yrittää selittää, koko kirjoitus menee yli hilseen. Sekaavaa sotkua. Rikkaiden perheiden lapsetko jylläävät maan hallinnossa? No höh sanon mä. Kyllä herrahissi lähtee nuorisoliitoista tms., perhetaustasta riippumatta. Kokonaan toinen juttu on josko kulttuuri- tms. -perheessä saama kasvatus (Heinäluoma) edesauttaa poliittisissa piireissä menestymistä?

    Äänestä

"Samasta syystä huippu-urheilijoillakin keskiarvo on yleensä väliltä 9.5-9.9"

Kröhömhöm. Voisitko antaa hieman esimerkkejä?
Kenellä keskiarvo on tuota luokkaa? Jääkiekkoilijoillako :)

Löytyyhän niitäkin jotka ovat lahjakkaita sekä
opiskelussa että urheilussa, mutta he ovat kyllä
tehneet töitäkin sen eteen.

Äänestä
  • ...tietenkin maailman parasta mäkihyppääjää!

    Äänestä

  • "Kröhömhöm. Voisitko antaa hieman esimerkkejä?
    Kenellä keskiarvo on tuota luokkaa? Jääkiekkoilijoillako :)"

    Aika usein mediajulkkiksilla kuten Forssel, Hyypiä, Hannu Manninen, Samppa Lajunen. Näin muutamia mainitakseni.

    Jos et ole ihan Hyypiän tasolla urheilussa, et tietenkään ole niin hyvä koulussakaan. Koulumenestys ja urheilumenestys kumman tarkasti korreloivat toisiaan...

    Äänestä

- Suomessa opiskelu on ilmaista. Useimmissa muissa maissa ei näin ole.

- Meillä on hyvät tuet verrattuna moneen muuhun maahan.

- Ns. huippualoille pääsy ei todellakaan katso taustaa tai rahatilannetta; tiedän suht köyhistäkin oloista tulevia oikis- ja lääkisläisiä jotka kirjastosta lainasivat kirjoja tai ottivat pikku lainan tai lainasivat sukulaisilta tai ostivat pääsykoekirjan yhdessä puoliksi tms.

- Oikis, kauppis ja lääkis eivät ole mikään eliittikerho, vaan suurimmaksi osaksi porukka on ihan tavallista tallaajaa. Muilla yliopistoaloilla ei minkäänlaista elitismiä ole nähtävissä - ihan kaikista yhteiskuntaluokista siellä opiskelijoita on.

Äänestä
  • "- Oikis, kauppis ja lääkis eivät ole mikään eliittikerho"

    Noista edellä mainituista ainakin oikiksista valmistuneet ovat täysin eliittikerholaisia, lääkiksestä valmistuneet eivät aina koska usein lääkikseen ajavat kutsumusasiat.Kauppiksesta aikoinaan 70-80 luvulla valmistuneet ovat omassa porukassaan eliittikerholaisia mutta nykyajan kylterit ovat samaa massaa mitä teekkarit ja huuhaa-humanistit, sisäänotto 2500kpl on aivan liikaa ja tulevaisuudessa on köyhemmistä oloista tulevat KTM:t ovat kaupan kassoilla kun taas kultalusikkalapset saavat suhteilla ne harvat hyvät työpaikat. Oikis ja Lääkis olisivat myös samassa tilanteessa mutta molemmat osaavat puolustaa etujaan joten liikakoulutusta eikä siitä johtuvaa kilpailua ole vaivana joten jokainen heistä pystyy menestymään. Itseäni näin jälkikäteen hiukan harmittaa kauppakorkeaan hakeutuminen mutta toisaalta opetus on mielenkiintoisempaa kuin oikiksessa jossa päntätään tuhat sivua pariin ovariin enkä tunne myöskään mitään kutsumusta lääkärin työhön, joten valmistun nyt täältä ja muutan sitten joko ulkomaille hommiin tai jään yhteiskunnan elätiksi.

    Äänestä

  • Kylteri- kirjoitti:

    "- Oikis, kauppis ja lääkis eivät ole mikään eliittikerho"

    Kuitenkin lääkiksellä on vahvasti elitistinen habitus, tutkimuksissa kyllä kiinnostus ihmiseen on tärkeimpiä lääkäriksi hakeutumisen syitä, mutta se ei mielestäni ole ihan sama asia kuin kutsumus lääkäriksi, tuo "kiinnostus ihmiseen" ei ole kuitenkaan mitenkään kovin suppea käsite, onhan siitä toki erittäin paljon hyötyä muutenkin kuin ammattia harjoittaessa, että tietää ja tuntee melko perinpohjaisesti ihmisen, fyysisesti ja henkisesti ja sosiaalisesti, eli ihmisen psyko-fyysis-sosio-biologisena ilmiönä, siinä sitä riittääkin sarkaa sen 240 ov:n edestä!

    Noin muuten syitä, miksi hakeutua lääkikseen on lääkärin ammatin arvostus (tutkimuksissa toistuvasti kaikkein arvostetuin ammatti), ammatin takama erittäin korkea yhteiskunnallinen asema, ammatin takaama suuri valta, ammatin takaamat erinomaiset tulot (kaikkein parhaat tulot keskimäärin kaikista tiedekunnista valmistuneilla, eli kaiken kaikkiaan parhaat tulot yhteiskunnassa, kun akateemisilla on yleensäkin parhaat tulot), ammatin takaama erinomainen työllisyystilanne (suuri pula lääkäreistä, 100% työllisyys), erinomaiset mahdollisuudet asua missä vain, kun töitä on kaikkialla, sekä suurissa kaupungeissa, että maalaiskunnissa, erinomaiset mahdollisuudet tehdä samalla tutkinnolla hyvin erilaisia työtehtäviä, erikoisaloja on useita ja hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia, tai yleislääkärinä erittäin monipuolinen työ, puolustusvoimilla erikoisupseerina, tai sitten jotain kokonaan muuta kuin kliinistä lääkärintyötä, tutkimusta, opetusta, tai aivan muilla aloilla, esim. mainosalalla, teollisuudessa, melkein kaikilla aloilla on suurta hyötyä ihmisen tuntemisesta erittäin hyvin, työ on hyvin palkitsevaa ja siihen pystyy usein vaikuttamaan paljon itse, miten haluaa tehdä, esim. 2-5pv työviikko on helppo järjestää päivystysjärjestelyin, tai moni nuori äiti esim. tekeekin 3 pv viikkoa ilman päivystämistä ja silti tulot ovat riittävän hyvät. Lisäksi lääkefirmat ja muut instanssit sponssaavat hyvin, saa ulkomaanmatkoja, illanviettoja, konserttilippuja ym.

    Nämä muut syyt ovatkin jo sitten hieman "elitistisempiä"!

    Äänestä

  • elitismiä kirjoitti:

    Olipa aika tyhjentävää tekstiä sikäli, että pistit ajattelemaan omiakin motiivejani. Olen huomannut, että kutsumuksen lääkikseen ajamia on yllättävän vähän - petyinkin vähän koko asiaan, tuntuu että on paljon porukkaa jotka eivät tajua että nämä asiat on pakko osata ettei potilaita vaarantais.

    >onhan siitä toki erittäin paljon hyötyä >muutenkin kuin ammattia harjoittaessa, että >tietää ja tuntee melko perinpohjaisesti ihmisen, >fyysisesti ja henkisesti ja sosiaalisesti, eli >ihmisen psyko-fyysis-sosio-biologisena ilmiönä, >siinä sitä riittääkin sarkaa sen 240 ov:n >edestä!

    Monelle syy lähteä lääkikseen on ollut kiinnostus luonnontieteisiin ja niiden soveltamiseen. Eli ei ole halunnut lukea pelkkää kemiaa, vaan tutustua siihen, mitne kemialliset vuorovaikutukset toimivat ihmisessä ja miten niiden avulla voidaan tauteja hoitaa. Jos lääket. kiinnostus on puhtaan luonnontieteellistä, tulee tyypistä usein tutkija :-)

    Noin muuten syitä, miksi hakeutua lääkikseen on lääkärin ammatin arvostus (tutkimuksissa toistuvasti kaikkein arvostetuin ammatti), ammatin takama erittäin korkea yhteiskunnallinen asema, ammatin takaama suuri valta, ammatin takaamat erinomaiset tulot (kaikkein parhaat tulot keskimäärin kaikista tiedekunnista valmistuneilla, eli kaiken kaikkiaan parhaat tulot yhteiskunnassa, kun akateemisilla on yleensäkin parhaat tulot),

    Loppujen lopuksi ainakin itselleni nämä ovat ammatinvalinnan positiivisia lieveilmiöitä, eivät tiedekuntaan hakemispäätöksen vaikuttaneita seikkoja. Tottahan pitkistä opinnoista ja vastuullisesti työstä on kiva kunnon palkkaa ja arvostusta saada, että kokee tärkeää hommaa tekevänsä. Kuitenkin vastavalmistuneiden palkat eivät todellakaan aina ole kovinkaan päätä huimaavia - lääkäreilläkään. Riippuu vähän siitä, lähteekö syrjäkylille.

    >ammatin takaama erinomainen työllisyystilanne >
    >(suuri pula lääkäreistä, 100% työllisyys),

    Pula on tuolla korvessa, ei isoissa kaupungeissa. Joillekin erikoisaloille on tunkua, toiset kärsivät erikoistujien puutteesta. jatkuvasti messuttu lääkäripula ei ole koko maata koskeva.

    Nuo loput syyt kyllä allekirjoitan; mitäpä tässä valittamaan kun asiat ovat hyvin.

    >Lisäksi lääkefirmat ja muut instanssit >sponssaavat hyvin, saa ulkomaanmatkoja, >illanviettoja, konserttilippuja ym.

    Suoraa rahaa ei tule, eikä sponsseja kaikille satele, varsinkaan jos ei niistä tykkää ja moni jo nykyään sanookin ei, koska näkee niissä lääkäreiden puolueettomuutta vaarantavan tekijän.

    Äänestä

"Kyse on yksinkertaisesti siitä, että jos synnyt rikkaaseen perheeseen, tie ylös on auki ilman sen kummempaa yrittämistä. Jos taaseen synnyt köyhään perheeseen, saat olla vaikka kuinka ammattitaitoinen niin mitään palkintoa ei koskaan tule. "

vaikka näin olisi pitää muistaa että kaikki opiskelu on kovaa työtä. jos perheessä on yritys niin eiköhän se tarkoita sitä että siihen pitää yleensä olla jonkinlainen koulutus. oppiminen ei katso ikää,kokoa eikä tod. sitä ootko syntynyt hopealusikka suussa vai et! and that is fact!!!!

Äänestä

Ei niitä kouluarvosanoja rahalla osteta, ne jokainen ansaitsee itse, Olipa sitten köyhä tai rikas...Ja jokaisella on mahdollisuus opiskella, aivan varmasti on jos vain haluaa...Jos ei muuten ole varaa kustantaa opiskeluja niin iltapäivätöitä voi esimerkiksi hakea tai sitten viikonlopputöitä...Ja voihan ottaa esimerkiksi opintolainaa...Tiedän monia tyyppejä, jotka ovat "köyhästä" perheestään ja työllään maksavat opiskelujaan...Ja KAIKKI TODELLAKIN ON VAAN IHAN ITSESTÄ KIINNI, eli KATSO PEILIIN JA MIETI MISSÄ VIKA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jjgjgg kirjoitti:

Täällä on paljon keskusteltu mm. siitä miten niin moni korkeassa asemassa olevalla on niin heikko koulutus. Täällä on heitetty monia teorioita miksi on näin. Itse sanon nyt asiaan oman mielipiteeni.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että jos synnyt rikkaaseen perheeseen, tie ylös on auki ilman sen kummempaa yrittämistä. Jos taaseen synnyt köyhään perheeseen, saat olla vaikka kuinka ammattitaitoinen niin mitään palkintoa ei koskaan tule.

Täällä Suomessa asioita arvioidaan kahden asian perusteella. Asiat ovat MAINE ja ULKONÄKÖ. On mm. ihmetelty miksi joku Eero Heinäluoma on pelkällä ylioppilas papereilla noin korkealla. Eihän kyse ole siitä osaamisesta vaan siitä, että Eero on syntynyt rikkaaseen perheeseen ja on pitkä. Hyvin yksinkertaista. Samasta syystä huippu-urheilijoillakin keskiarvo on yleensä väliltä 9.5-9.9

Kaikille on varmaan kouluissa opetettu, että Suomi on maailman demokraattisempia ja tasa-arvoisempia valtioita. Täällä jokaisella on mahdollisuus, se on vain itsestä kiinni. Tämän hirveämpää potaskaa en ole koskaan kuullut ja itseasiassa suurimmaksi osaksi niitä kuulee poliitikkojen suusta, jotka näköjään sitten ajavat *yllätys*, *yllätys* vain omia etujaan (ei kansan etuja).

Ei se täällä Suomessa poikkea mitenkään muiden maiden tilanteesta. Ihan samallalailla täällä on epätasaarvoa ja korruptiota kuin muuallakin, piiripieni pyörii. Ihmisiä vain aivopestään tällä mukamas tasa-arvo/demokratia hömpällä, kun ihmiset ovat niin hyväuskoisia uskomaan kaikkivoivan hyvään valtakuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu