Olen perehtynyt eri uskontoihin, mutta juutalaisuudessa lähinnä sen historiaan ja suhteeseen kristinuskoon. Jostain luin, että juutalaisuus olisi vain "maailmallinen uskonto". Siis juutalaiset eivät usko tuonpuoleiseen ikuiseen henkielämään kuten kristityt. Uudessa Testamentissa esimerkiksi fariseukset, jotka uskoivat ruumiin ylösnousemukseen, olivat riidoissa enemmistönä olevien saddukeusten kanssa juuri tästäasiasta. Siis kuuluuko juutalaiseen uskoon ajatus ikuisesta hengellisestä Jumalan Valtakunnasta? Ilman "henkiulottuvuuttahan" uskonto uhkaa supistua kungfutselaiseksi maailmalliseksi moraaliopiksi.
Kysymys?
Jossarian
2195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärtääkseni saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen ja kuolemanjälkeiseen elämään, koska siitä ei ole suoria viittauksia Viidessä Mooseksen Kirjassa eli Toorassa.
Fariseuksista tuli nykyisen juutalaisuuden "oppi-isiä" rabbiinisine kouluineen. Tähän juutalaisuuteen kuuluu Talmud, jossa on paljonkin tekstiä kuoleman jälkeisestä elämästä ja henkiulottuvuudesta.
Terve!
Kysyt ja havainnoit:
"Jostain luin, että juutalaisuus olisi vain "maailmallinen uskonto". Siis juutalaiset eivät usko tuonpuoleiseen ikuiseen henkielämään kuten kristityt. Uudessa Testamentissa esimerkiksi fariseukset, jotka uskoivat ruumiin ylösnousemukseen, olivat riidoissa enemmistönä olevien saddukeusten kanssa juuri tästäasiasta. Siis kuuluuko juutalaiseen uskoon ajatus ikuisesta hengellisestä Jumalan Valtakunnasta?"
Olen pohtinut samoja asioita sinun kanssasi. Minua on mietittänyt se, että nykyjuutalaisuudessa saatetaan jopa hieman kehuskella sillä, että heillä ei ole ajallisen elämän tuolle puolen ulottuvaa jumalallisen rangaistuksen uskoa.
Tämä ajatusmalli ei ole kuitenkaan ollut aina hallitsevana juutalaisuudenkaan keskuudessa. Ennen Jerusalemin toisen temppelin tuhoa ajatukset Jumalan oikeudenmukaisuuden toteutumisen eri malleista olivat varsin yleisiä. Ajateltiin myös: Jos oikeus ei toteutunut tässä ajassa, niin sitten tulevassa. Jerusalemin toisen temppelin tuhon jälkeen juutalaisuuden suhde historiaan näyttää muuttuneen. Tybingenin varhaisen juutalaisuuden emeritusprofessori Martin Hengel havainnoi mielenkiintoisesti (tässä tiivistetty referointini):
"Juutalaiset olivat ainoa itämainen kansa, joka tietoisesti kilpaili kreikkalaisen maailman- ja historiankuvan kanssa. (Vuoden 70 A.D. jälkeen he yhtäkkiä murtautuivat pois omasta historianselvityksestään ja keskittyivät kokonaan kehittämään perusteellisesti ei-historiallista halakhaa ja haggadaa. Juutalaiset rabbit saattoivat sanoa: ”Juutalaiset eivät enää luo historiaa, vaan kärsivät sitä.)."
Mielestäni tässä tapahtui jotakin surullista. Me pakanataustaiset kristityt omimme juutalaisen historianfilosofian (lue pelastushistorian) ja juutalaiset alistuivat kärsijän osaan (osaan jonka me kristityt heille totisesti ylenpalttisella kärsimyksellä mahdollistimme).
Voi olla, että nykyjuutalaisuudessa on olemassa, tai nousussa, uutta uskoa juutalaisuuden historialliseen rooliin. Tästä siionismi saattaa olla eräs esimerkki...