Nopeusrajoituksia pudoteen koko ajan

Ikävä kyllä se on niin, että näitä ns. kaahareita on kiittäminen nopeusrajoitusten loppua näkemättömästä pudotuksesta. Perustelut; Yleinen mielipide on kaahaamista vastaan. Tosiasia. Kun sitten näitä kaahareita sakotellaan ja isoilla otsikoilla mainostetaan päättävät herrat Helsingin, että nopeudet alas. Erottuvat kaaharit helpommin liikenteestä.
Se on pieni prosentti liikennevirrasta ketkä ei pysty hillitsemään kaasujalkaa. Ja se pieni porukka kärsii sitten tavalla tai toisella. Yleensä sakkoina, kortin menettämisenä, takaa-ajona ym. Heidän elämänsä kuitenkin tien päällä vaikeutuu. Tosiasia. Muu kansa ajelee rajoitusten mukaan, ehkä pientä nurinaa mutta kuitenkin. Kaahareita kiittäminen. (Ja heidän aiheuttamiaan onnettomuuksia). Ok, muillekin sattuu onnettomuuksia mutta aina kun voidaan osoittaa hurjastelun olleen syypää onnettomuuksiin ja kuolemiin niin NE vaikuttavat päätöksen tekoihin. Tahallisuus pois liikenteestä niin lieka löysenee.
18919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ole koko syy, ongelmahan on että ei osata ajaa ja piste! Nopeus on aika toissijaista kun auto ei pysy hallussa nopeudesta riippumatta. Sen voin sanoa että äärimmäisen harvoin näkee liikenteessä koskaa missään mihinkään kellon aikaan suuria ylinopeuksia ajavia! SE ON FAKTA. Mitä näkee? No sitä näkee että esimerkiksi taajamissa ajetaan liian suuria tilannenopeuksia ja toki myös ylinopeuksia.

Yksi ongelma on myös se että asiaa ei saada ihmisten tietoon että mitä mieltä ollaan mistäkin ja mitä paheksutaan ja mitä mistäkin seuraa. Ainoa missä asiat saataisiin hyvin kansan tietoon olisi jos isoimmissa päivälehdissä olisi jatkuvasti vähän asiaa liikenteestä, muutakin kuin v12 ferrarin esittely tai hummerin koeajo. Tv olis jopa paras vaihtoehto mutta ei ole tekijöitä joilla olisi rahaa, kyllä kai kanavat ostaisi jos ohjelmaa olisi tarjolla.

Se mikä mua enemmänkin vituttaa kun kaikki tiet alkaa olla niin miinotettuja (suojatiekorokkeet, hidasteet) että ei ole paljon vaihtoehtoja mistä ajaa. Ketkäs niihin on syypäitä
? KAIKKI! Ne perheen itse jeesus marian mallikuva äidit jotka kuolemaa halveksuen vie kakaroitaan tarhaan ja kun yksi ajaa "sporttisesti" pihaan ajaa muutkin samoin perässä vaikka oma lapsi jäisi auton alle.

Äänestä

lampaat kulkee massavirran mukana kun ei uskalleta muuta! Ja se massa on KÖYHIÄ PASKOJA!
Minä en kehtaa edes katsella teihin köyhiin päin kun pyyhkäsen loistoautollani ohi ja rapa lentää teidän vittupäiden tuulilasiin!

Äänestä

Kun ajo-oikeudeton ja alaikäinen narkkari varastaa epäkuntoisen ja katsastamattoman auton (josta on autoverotkin maksamatta) ja törmää sillä 80 km/h rajoitusalueella 3 promillen kännissä itsetuhotunnelmissa 200 km/h tunnissa kallioleikkaukseen ja kuolee, niin miksi ihmeessä ENSIMMÄISENÄ toimenpiteinä vaaditaan tielle alemmat nopeusrajoitukset ja kamertolppa?

Äänestä
  • esim ensimmäinen kommentti poliisilta ja esim tiehallinon aivottomilta työn tekijöiltä.
    ei voi olla tyhmepää poliisia joka kertoo että kyllä nyt olisi rajoitukset pelastaneet tämänkin oneettomuuden...kyllä kamera tolpalla olisi tämäkin ajo kallioon saatu kitkettyä tai ainakin saatu nopeus tallennettua ennen kuin jysähtää...

    Äänestä

vaan rahastuksesta...
ns ylinopeus ei ole kaahaamista vaan esim täyden torin läpitte ajaminen markkina aikaan on kaahamista vaikka nopeus olisi 20km/h:ssa...
taas vaikka rajoitukset olisvat 30km/h koko maassa niin se ei sitä rattijuoppoa joka ajaa 200:a hetkauta lainkaan, eikä myöskää muita jotka ajaa . rajoitukset eivät vaikuta lainkaan muussa kuin rahastus mielessä , joka taas nostaa monen autolijan vitutus käyrää ja kuten itsekkin olen jättänyt joustavuuden kokonaan pois puhumattakaan alhaisista roajituksista kuten 30 km/h alueet..niissä en ainakaa aja tuota koskaan koska olen joutun nöyrtymään esim töyssyillä alla tuon ohjearvon eli jos en pysty ajamaa edes mininmiä niin sitten perkele aja sitä tarjolla ilman patteja..
maasturit kunniaa ,niillä ei pienet patit tunnun missään...

Äänestä

Näinhän se on. Valtaosa ajaa ihmisiksi ja pieni hunsvottien joukko pitää ääntä nopeusrajoituksista ja hidastetöyssyistä, jotka ovat heidän vuokseen asetettuja.

Kiva seurata, kun joitakin kirjoittajia kismittää kiristynyt rangaistuskäytäntö ylinopeuksista. Jauhavat samoja perusteluja, eikä tuo jupina mihinkään johda. Kaahareiden pitää aikuistua ja muuttaa ajotapojaan.

Itseäni nopeusrajoitukset ja rangaistukset eivät hetkauta, koska yksiäkään sakkoja ei ole tähänkään saakka tullut.

Äänestä
  • >>Itseäni nopeusrajoitukset ja rangaistukset eivät hetkauta, koska yksiäkään sakkoja ei ole tähänkään saakka tullut.

    Äänestä

  • Niissä lukee, että vain 10% autoilijoista noudattaa nopeusrajoituksia AINA.

    Ilmeiseti sinulla ei ole korttia/autoa, kun sinua ei rajoitukse, rangaistukset ja sakot hetkauta.

    Äänestä

  • vaikka en ole koskaan niitä noudattanutkaan...
    mutta munattomana olet menettänyt paljon aikaa körötellessäsi...
    ajatteleppa mitä muut ovat voineet tehdä säästetyllä ajalla...

    Äänestä

  • Nysväreiden pitäisi oppia ajotaito ja oikea nopeus. Usein nuo vitkulipellet ovat lisäksi sokeita, sekä eksyksissä.

    Ajaminen on helppoa, kun tietää 360asteen tarkkuudella mitä ympärillä tapahtuu.
    Joillakin ainoa silmä on perssilmä! Kun istuu sen päällä, ei pidä ihmetellä miksi ajaminen on niin nihkeää

    Äänestä

  • peRSE kirjoitti:

    vaikka en ole koskaan niitä noudattanutkaan...
    mutta munattomana olet menettänyt paljon aikaa körötellessäsi...
    ajatteleppa mitä muut ovat voineet tehdä säästetyllä ajalla...

    En ole körötellyt.

    Ne kaaharit ovat viettäneet sen säästämänsä ajan tankilla ja vetäneet perille päästyään hermosauhut stressiä tyynnyttääkseen. Kai se vissiin sitten on sen väärti.

    Äänestä

  • Eihän niitä sakkoja vielä tulekkaan ,kun istuu leikkikehässä kypärä päässä eikä pääse edes tien yli ilman poliisivartiota.

    Äänestä

  • kun kolahti kirjoitti:

    En ole körötellyt.

    Ne kaaharit ovat viettäneet sen säästämänsä ajan tankilla ja vetäneet perille päästyään hermosauhut stressiä tyynnyttääkseen. Kai se vissiin sitten on sen väärti.

    kun sinä kupeksit tienpäällä katsellen ekonomimittaria

    Äänestä

  • PeRsE kirjoitti:

    kun sinä kupeksit tienpäällä katsellen ekonomimittaria

    Sinä taidat olla muuallakin SEMMONEN mies,olisit nyt edes liikenteessä niin ettet POIKKEAVANA "MIESTEN,MIEHENÄ" eli tiedät kyllä mitä vihjaan erottuisi meistä,valtaosasta.

    Äänestä

  • SEMMONEN,tavallinen kirjoitti:

    Sinä taidat olla muuallakin SEMMONEN mies,olisit nyt edes liikenteessä niin ettet POIKKEAVANA "MIESTEN,MIEHENÄ" eli tiedät kyllä mitä vihjaan erottuisi meistä,valtaosasta.

    kotonakin kuulee tuota samaa eli mikset voi tehdä mitää kuten muutkin ?
    vastaus tähän eli minä en ole lammassa joka tekee asioita muitten mieliksi vaan oman mielen mukaan..jos se ei mielytä niin voi suksia vittuun..
    siinäpä tulikin pointti että miksi sitten taas kaltaisiani pyydetään luottamustehtäviin ? siihen tuli taas vastaus tuolla aiemmin eli en ole lammas joka määkii muitten tahtiin ...

    Äänestä

Täähän on ihan selvä juttu.Kaikki nämä kaahari kirjoittelut palvelee sitä nykyajan kehitystä jolla saadaan autoilu loppumaan. Koska nämä meidän valitsemat viher muut sosiaalitantat tarvii vaaleissa ääniä niin ainoa varma keino on huutaa turvallisuudesta.Tosi asiassa liikennekuolemat on vaan lisääntyneet vaikka joka vuosi on saatu yhä enemmä jopa 30 40km:n rajoituksia

Äänestä
  • vauhti ole hidastunut vaikka rajoitus onkin pienentynyt?
    Tännekin tuli 30-rajoitus keskusta-alueelle mutta ajetaanko täällä 40 vai 50km tunnissa? Näyttää siltä, että 45km.

    Eikös se niin ole, että kun mittari näyttää 40 niin nopeus on oikeesti 30?
    Tällä laskukaavalla kun mittarini näyttää 10 niin oikeasti olenkin pysähdyksissä. Nyt särkee päätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaahareiden syy kirjoitti:

Ikävä kyllä se on niin, että näitä ns. kaahareita on kiittäminen nopeusrajoitusten loppua näkemättömästä pudotuksesta. Perustelut; Yleinen mielipide on kaahaamista vastaan. Tosiasia. Kun sitten näitä kaahareita sakotellaan ja isoilla otsikoilla mainostetaan päättävät herrat Helsingin, että nopeudet alas. Erottuvat kaaharit helpommin liikenteestä.
Se on pieni prosentti liikennevirrasta ketkä ei pysty hillitsemään kaasujalkaa. Ja se pieni porukka kärsii sitten tavalla tai toisella. Yleensä sakkoina, kortin menettämisenä, takaa-ajona ym. Heidän elämänsä kuitenkin tien päällä vaikeutuu. Tosiasia. Muu kansa ajelee rajoitusten mukaan, ehkä pientä nurinaa mutta kuitenkin. Kaahareita kiittäminen. (Ja heidän aiheuttamiaan onnettomuuksia). Ok, muillekin sattuu onnettomuuksia mutta aina kun voidaan osoittaa hurjastelun olleen syypää onnettomuuksiin ja kuolemiin niin NE vaikuttavat päätöksen tekoihin. Tahallisuus pois liikenteestä niin lieka löysenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu