Pitäkää ihmiset silmät auki nyky tilanteessa. Nyt on mielenkiintosta mitä marsissa tapahtuu ja muuutenkin. Nyt on todella lopunajat kyseessä. Haluan apua niinku toivon saavani muutkin huutamaan sitä
Silmät auki
Annks
14967
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitä siellä siten tapahtuu ... kun en ole huomannut ainakaan uutisissa mitään erikoista.
Ja Jumalan mielenkiinto lähinnä keskittyy tähän maahan jonka hän onluonut ihmisille asuttavaksi.
Tuli Mtv3:ssa ett siä on alkanu kohoon vuoria seismisiätapahtumia herätkää ja katsokaa töllöö mahtavaa sanon minä
en pidä toden näköisenä että uusi maa olisi marssissa, jumala lupasi ihmiselle onnellisen tulevaisuuden maan päällä eikä jumala erehdy. eikä valehtele niin eiköhän ihminen tule elämään onnellisesti juuri tällä planeetalla niin kuin tarkoitus oli.
Jos maassa vuoret kohoavat mannerlaattojen puristuksessa, niin miksi niin ei voisi tapahtua myös Marsissa. Kun annat ajan kulua, niin toteat, ettei se jehnulainen maailmanloppu tullut vieläkään.
kiistänykkään ettei ne kohoais mutta tuskin siksi että ihmiset sinne muuttais.
mulle viestisi mut ei jehovan todistajat väitä marssiin muuttavansa.
Tarkoitin tuolla kysymykselläni ehkä enemmän sitä että kyllä nämä maan tapahtumat riittävät osoittamaan ihmisen täydellisen kyvyttömyyden hoitamaan omia asioitaan Jumalasta riippumattomana ...
Ja myös sen että me olemme kulkemassa vääjäämättä kohti sitä tilannetta jossa Jumalan on puututtava tilanteeseen ...
"Ja myös sen että me olemme kulkemassa vääjäämättä kohti sitä tilannetta jossa Jumalan on puututtava tilanteeseen ... "
Älä sinä pieni ihmispolo ala neuvomaan ja sanelemaan yläkerran johtajalle milloin "Jumalan on puututtava tilanteeseen ... " Jumala ei ole teidän käskyläinen eikä mikään juoksupoika. Luulisi teidänkin jo sen tajuavan mutta kun ei! (Huoh!) Eiköhän anneta Jumalan itse päättää milloin ja mitä Hän tekee?
Vedänhän veli henkeä ...
Eli tarkoitin sitä että tialnne kehittyy sihen pisteeseen että jollei Jumala puutu tilanteeseen niin ihminen pystyy ihan oikeasti tuhoamaan itsenä ...
Aivan kuten Noan päivinä ...
Joten ole hyvä ja keskity olennaiseen äläkä lausejärjestykseen ...
>>Eli tarkoitin sitä että tialnne kehittyy sihen pisteeseen että jollei Jumala puutu tilanteeseen niin ihminen pystyy ihan oikeasti tuhoamaan itsenä ...
Mikähän on se historiallinen ajanjakso - viimeisen parin vuosituhannen sisällä - jolloin asiat olivat (lopun ajan merkkien sunteen) paremmin kuin tällä hetkellä? Siis ajanjakso, jonka mallisiin oloihin maailmanlopun kauppamiehet olivat tyytyväisiä, eivätkä nähneet lopun ajan merkkejä ilmassa?
Täytyy sanoa etten ole tuohon malliin tutkinut viimeisen 1000 vuoden maailmanlopun ennustuksia.
Tässä teemassahan ei ole kysymys maailmanlopusta vaan siitä että Jumala toteuttaa tahtonsa maanpäällä - juuri sen mitä me rukoilemme Isa meidän-rukouksessa.
>>Täytyy sanoa etten ole tuohon malliin tutkinut viimeisen 1000 vuoden maailmanlopun ennustuksia.
Niin, siis tuota loppua saarnasi jo Jeesus siihen malliin, että se tulee kuulijoiden elinaikana. Maailmanloppua ennusteltiin jo edelliselläkin vuosituhannella. Ja nimenomaan Raamatun merkkien perusteella, aivan niiden samojen joilla Vartiotorniseurakin pelaa tällä hetkellä.
>>Tässä teemassahan ei ole kysymys maailmanlopusta vaan siitä että Jumala toteuttaa tahtonsa maanpäällä - juuri sen mitä me rukoilemme Isa meidän-rukouksessa.
Ei mennä sivuraiteelle, arkikielellä kyse on maailmanlopusta, tosin Vartiotorniseura on jo kauan käyttänyt "asiainjärjestelmä"-termiä, muistan ajan, jolloin tuo muutos tuli.
Kirjoitit: "Eli tarkoitin sitä että tialnne kehittyy sihen pisteeseen että jollei Jumala puutu tilanteeseen niin ihminen pystyy ihan oikeasti tuhoamaan itsenä ..."
Jumalan puuttumiskynnys kun yhdistetään lopun ajan merkkeihin, joiden suhteen Vartiotorniseura on kovin valikoiva. Ihmisille revitään esiin joitain yksittäisiä tuoreita tapahtumia ja unohdetaan vanhat tapahtumat. Mekanismi siis pohjaa, pituudestaan surullisenkuuluisaan "miesmuistiin".
En ole vielä havainnut kertaakaan uskovaisten nimenneen sellaista ajankohtaa, jossa asiat olisivat olleet siten paremmin, että he olisivat halunneet elää tuolloin.
Sinunkin vastauksesi valaisee sitä onnellista tietämättömyyttä, johon Vartiotorniseuran mukana vajoaa tässä asiassa. Olen viime aikoina lukenut useammankin kirjan kristinuskon historiasta ja kuvani menneistä ajoista on aivan oleellisesti erilainen kuin se, jonka Vartiotorniseura minulle antoi.
>>Maailmanloppua ennusteltiin jo edelliselläkin vuosituhannella.
Siis ajanlaskumme ensimmäisellä vuosituhannella.
Tietenkin Jumala "puuttuu" asian tilanteeseen,muttei aivan niinkuin JT-t opettavat.
Jumala ei ainoastaan "puutu" maan tilanteeseen vaan tekee niinkuin raamattu sanoo:
1.Kristus tulee näkyvästi takaisin.
2.Hän kutsuu enkelinsä kokoamaan maan neljällä
kulmalla olevat Hänen valittunsa.Ei ainoastaan
noin 9000 JT-jäännöksen jäsentä vaan kaikki
Hänen valittunsa.
Koska..
3.Taivaat ja maa tuhoutuvat ja maa on autio 1000
vuotta.
Koska..
4.Raamattu ei lupaa tuossa tuhossa pelastaa noin
6000000 miljoonaa jehovantodistajaa vaan
ainoastaan Jeesuksen valitut,jotka on jo sitä
ennen temmattu Kristusta vastaan taivaisiin.