Olen nuorehko nainen (alle 30 vuotias) ja olen sairastanut jonkin verran, mutta ei mitään sydänperäistä ole todettu. Muun muassa kehkoissa on ollut veritulppa, jonka syyksi todettiin taipumus niihin. Syön Marevan-lääkettä ja annostus on ollut tavoitellulla hoitotasolla jo muutaman vuoden.
Eilen aamulla kun heräsin, olo tuntui oudolle, huimasi ja silmissä tuntui sumenevan. Jouduin asettumaan makuulle ja en oikein pystynyt nousemaan, koska epämiellyttävä olo palasi. Tunsin kihelmöintiä rinnassa, pistelyä ja jotenkin omituisen tunteen. Samaan aikaan ihmettelin, että oikea käteni tuntui osittain puutuneelle, vaikka olin sellaisessa asennossa, että verenkierrolle ei ollut estettä. Lisäksi käsi oli paljon viileämpi kuin muu keho. Jossain vaiheessa tuntui kuin koko rintaa olisi kuumottanut, mutta olo ei muuttunut pahemmaksi. Lisäksi oikeassa jalassakin oli puutumisen oireita vähän aikaa, mutta se meni paljon nopeammin ohi.
Nyt käsi ei ole enää puuduksissa, mutta rinnassa tuntuu jotenkin omituiselle edelleen. Kihelmöi tai ei varsinaisesti satu, mutta jotenkin ikäänkuin kuumottaa.
Verenpaineeni on ollut aina "hyvä" 75/110, huolimatta, että suvussa on taipumuksia korkeaan verenpaineeseen. Lisäksi leposyke on aina ollut ihan kohtuullinen ja ei se eilenkään tuntunut normaalia tiheämmältä.
Olisiko tuossa syytä mennä lääkäriin heti vai mitä mieltä olette, minulla olisi kuukauden päästä normaali kontrolli sisätautilääkärille muutenkin, mutta aika on pitkä odottaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
odotella mitään.
Itselläni oli kerran paha eteisvärinäkohtaus ja siinä oli myös tuo käsien pistely
(veri ei virtaa käsiin).
Olin myös väritön kasvoiltani
(ihan pullataikinan värinen).
Älä jää odottelemaan mitään.
Turvallisuutesi on tärkein.
Mene verikokeeseen, jospa hyytymisarvosi on kaukana suositusarvosta. Uusi tulppa sen vuoksi...?
Takana aivoveritulppa ja taipumus hyytymiin. Muutama päivä sitten pohjetta särki ihan mielettömästi, mutta kipu meni ohi muutamassa tunnissa.
Verikokeessa trombos. 430, sydämessä ja päässä kivut jatkuu edelleen. Lääkärin kommentti oli, että saattoihan siellä (jalassa) olla tukos,mutta se meni ohi.
Eikä siitä sitten sen enempää. Mitä tässä sitten enää voi kuin toivoa parasta, pelätä pahinta ja yrittää unohtaa koko asia...
...
Nuo kuullostaa sellaisilta oireilta jolloin kannattaa mennä heti lääkäriin. Älä mieti vaan mene jos oma terveytesi on sinulle tärkeä. Ei haittaa vaikka kontrolli onkin kohta, mistä sitä tietää mitä sillä välin tapahtuu...