Rajat auki – monikulttuuria kulttuurien kustannuksella
1. Monikultturisuuden käytännön toteutus on ristiriidassa tosiasioiden kanssa.
Monikulttuurisuus on perusluonteeltaan, kuten aikoinaan esimerkiksi kommunismi, kaunis ajatus, jonka todellinen toimivuus jää kuitenkin usein juhlapuheiden tasolle. Jos monikulttuurisuuden ihanteet olisi mahdollista toteuttaa käytännössä, tuskin kukaan edes vaivautuisi vastustamaan sitä. Todellisuus on valitettavasti toinen.
Lukuisat esimerkit Länsi-Euroopan maista osoittavat, että monikulttuurisen yhteiskunnan luominen on osoittautunut vaikeaksi, ellei suorastaan mahdottomaksi tehtäväksi. Suurin osa ajatuksen kannattajista ja tukijoista itsekin myöntää, että etninen segregaatio ja polarisaatio on ollut väistämätön seuraus erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Myös useat politiikan tutkijat ovat havainneet saman asian. Viimeisin esimerkki löytyy jo naapurimaastamme, Ruotsista. (http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20020423UL3)
Ikävinä symboleina epäonnistuneelle kulttuurien sulauttamiselle voidaan mainita maahanmuuttajien korkeat työttömyysluvut, valtaväestöä selvästi korkeampi rikollisuus, etniset mellakat sekä esikaupunkien ghettoutuminen. Näistä yleensä seuraa rasismin ja suvaitsemattomuuden kasvu puolin ja toisin. Lisääntynyt suvaitsemattomuus puolestaan entisestään vaikeuttaa maahanmuuttajien yhteiskuntaan sopeutumista. Lopputuloksena on päättymätön kierre, joka on haitallinen sekä kantaväestölle että maahanmuuttajille itselleen. Mitään varsinaisesti toimivaa keinoa tämän ilmiön estämiseksi ei ole osoitettu. Etninen nepotismi onkin usein luonnollinen reaktio siinä vaiheessa, kun kilpailu rajallisista resursseista - kuten työpaikoista, sairaanhoitopaikoista tai sosiaaliturvasta - kiihtyy. Ironista onkin, että esimerkiksi Hollannissa maahanmuuttoa vastustavat puolueet ovat saaneet runsaasti kannatusta juuri maahanmuuttajien keskuudessa.
2. Monikulttuurisuus ei vähennä rasismia
Toisin kuin usein kuvitellaan, niin kulttuurien lisääntynyt kanssakäyminen ei riitä vähentämään rasismia. Elävänä, joskin anekdotaalisena esimerkkinä tästä löytyy lukuisia Euroopan maita, joissa vuorovaikus on ollut huomattavasti Suomea pitkäkestoisempaa. Lähes poikkeuksetta näissä maissa on myös äärioikeiston kannatus kaikkein suurinta. Selvimpänä esimerkkinä Euroopan ulkopuolelta mainittakoon USA, jota tuskin kukaan on valmis väittämään rasismista tai etnisestä vihanpidosta vapautuneeksi yhteiskunnaksi. Erityisen huolestauttavaa tämä on siksi, että USA:n valtiollinen ideologia on rakentunut monikulttuuriaatteen varaan. Pitkällisistä ponnisteluista huolimatta ajatus kansojen sulatusuunista ei ole onnistunut. (http://www.usc.edu/schools/sppd/research/census2000/race_census/racecontours/US.htm)
Arkisten havaintojen lisäksi on olemassa myös tieteellistä evidenssiä siitä, että pelkkä kanssakäyminen kahden kulttuurin tai rodun välillä ei riitä poistamaan suvaitsemattomuutta ja eristäytymistä. Sosiaalipsykologiassa ajatus kulttuurien kohtaamisesta esiintyi aiemmin kontaktihypoteesin nimellä; tämän teorian mukaan riittävä määrä kontakteja vieraan kulttuurin kanssa poistaa ihmisestä ennakkoluulot ja pelon. Nykyisin tiedetään, että tämä väite ei pidä paikkaansa. Toistaiseksi ei siis ole olemassa minkäänlaista patenttiratkaisua rasismin kitkemiseen yhteiskunnasta. Vastuullisen monikultturisuusaatteen puolestapuhujan olisi kuitenkin kehitettävä tällainen ratkaisu, jotta poliittisten ideaalien ja pilvilinnojen takia ei ajauduttaisi yhteiskunnalliseen umpikujaan. Ennen tätä ratkaisua, suvaitsevaisuus on pelkkä kaunis sana.
3. Monikulttuurisuus vaarantaa kantaväestön kulttuurin
Usein kuultava fraasi siitä, kuinka kulttuurit ovat historian saatossa aina muuttuneet ja sekoittuneet, ei tarkemmin katsottuna ole kovinkaan mielekäs väite. On tietysti totta, että suurin osa omastakin kulttuuristamme on nykyisin tuontitavaraa. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että jokaisessa kulttuurissa tulee aina olemaan säilyttämisen ja vaalimisen arvoisia elementtejä. Näiden arvoa ei vähennä se toteamus, että kulttuuri on pohjimmiltaan muuttuva, ihmisen luoma keksintö. Kaikkien perustavimmatkin ihmisoikeuskäsitykset ovat pohjimmiltaan vain suhteellisen nuoria, länsimaisia konstruktioita. Silti kukaan ei vakavissaan vaadi, että meidän tulisi luopua näistä, mikäli ne ovat ristiriidassa maahanmuuttajakulttuurin kanssa.
Pienemmissä asioissa valtaväesto kuitenkin helposti antaa periksi antaakseen itsestään vieraanvaraisen ja suvaitsevaisen julkikuvan. Tästä koomisimpana esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Espoossa taannoin tapahtunut betoniporsaiden kieltäminen paikallisen muslimikulttuurin takia. Myös Suvivirren esittämisen kieltämistä kouluissa on vaadittu. Mihin ja kenen ehdoilla vedetään se raja, jonka mukaan kulttuurisia myönnyksiä tehdään? Tehdäänkö myönnytyksiä vain käytännön tasolla vai onko myös lainsäädäntöämme muutettava maahaantulijoiden ehdoilla? Tulevaisuudesssa näiden lyhytnäköisten ratkaisujen seuraukset jäävät monikultturistin vastuulle. Ennen näiden kysymysten ratkaisemista ei ole olemassa sellaista valtakirjaa, joka antaa monikulttuurisen aatteen kannattajalle tai maahanmuuttajalle oikeuden tinkiä valtaväestön kulttuurista.
4. Kaikilla kulttuureilla on itseisarvo
Aivan perusteeton ajatus ei ole myöskään se, että jokainen kulttuuri on arvo itsessään, jota tulee suojella ja säilyttää. Usein tämä ajatus valitettavasti ulotetaan koskemaan kaikkia muita paitsi länsimaista kulttuuria. Mitä eksoottisempi ja kaukaisempi kulttuuri on kyseessä, sitä vähemmän sen suojelemista tarvitsee kenellekään perustella. Ja näin pitääkin olla.
Mutta siinä vaiheessa, kun joku erehtyy esittämään vakavissaan länsimaisen kulttuurin suojelua, niin ajatuksen esittäjä leimataan rasistiksi tai entosentriseksi, itsekkääksi kulttuuri-imperialistiksi. Kuitenkin globaalisti ajatellen valkoinen väestö on todellinen vähemmistö, sillä koko maapallon väestöstä länsimaisia valkoisia on ainoastaan 8%. Jos tämä ei edusta monikultturistille vähemmistöä, niin mikä sitten?
Usein suvaitsevaisuusintoilijoilta unohtuu myös se tosiasia, että vaikka Suomessa ulkomaalaisia on pieni vähemmistö, niin laajemmin ajatellen olemme itse häviävän pieni kieli- ja kulttuuriryhmä.(http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html) Jos haluamme säilyttää oman kulttuurimme ja kielemme myös jälkipolville, niin jälleen kerran edessä on ongelma: miten tehdä se monikulttuurisuuden ja globalisaation paineessa? Kuka kantaa vastuun kauas tulevaisuuteen ulottuvista riskipäätöksistä? Kerran hävinnyt kulttuuri ei tule takaisin.
5. Monikulttuurisuus ei ratkaise työvoimapulaa
Yksi pidetyimpiä mutta huonoimmin perusteltuja vaatimuksia maahanmuuttajamäärien kasvattamiseen liittyy tulevaan työvoimapulaan. Oikeastaan pitäisi puhua uskotellusta työvoimapulasta, sillä mikään ei takaa että todellista pulaa työntekijöistä tulee edes olemaan.
Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle kaivataan luonnollisesti enemmän ja vapaammin likkuvaa työvoimaa. Useimmat työvoimatarpeeseen perustuvat laskelmat kuitenkin perustuvat ns. laskennalliseen huoltosuhteeseen, joka kuvaa työikäisten määrää suhteessa huollettavien määrään. Usein tässä perustelussa unohdetaan se tosiasia, että huoltosuhde ei ole vakiona pysyvä luku, vaan voi taloudellisten heilahtelujen myötä vaihdella paljonkin. Tässä mielessä huoltosuhteesta puhuminen on vähintäänkin epämääräistä, pahimmillaan suorastaan harhaanjohtavaa.
Hyvä esimerkki ennusteiden täydellisestä pettämisestä liittyy kymmenen vuoden takaiseen terveys- ja sosiaalipalvelujen leikkaukseen. Ennen rajuja leikkauksia uskottiin juuri näiden alojen olevan kaikkien pahimmassa pulassa ilman ulkomaista työvoimaa. Toisin kuitenkin kävi: suuri osa suomalaisia alan työntekijöitä jäi työttömiksi tai joutui siirtymään ulkomaille työn perään. Myös viime aikojen puheet tulevasta tietotekniikka-alan työvoimapulasta ovat tämän kirjoittamishetkellä vähintäänkin kyseenalaisia: ennusteista huolimatta useimmat it-yritykset vähentävät työntekijöitään.
6. Yhteenveto
Useimmat monikultturisuuden teesit osoittautuvat siis lähemmässä tarkastelussa varsin ontoiksi. Tässä vaiheessa ainoa tapa perustella monikulttuurisuutta, on vastata ensin kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin. Tätä ennen tulee soveltaa mieluummin varovaisuuden kuin yltiösuvaitsevaisuuden periaatteita. Edellä esitettyihin kysymyksiin vastaaminen muodostaa olennaisen osan tulevaisuuden hyvinvointiyhteyskuntaa. Siksi niihin vastaaminen ei saa olla lyhytnäköistä poliittisen korrektiuden tavoittelua, sillä seuraukset voivat tällöin olla hyvin ikäviä. Ja ne ovat sitä meille kaikille tasapuolisesti, sekä kantaväestölle että maahanmuuttajille.
1. Monikultturisuuden käytännön toteutus on ristiriidassa tosiasioiden kanssa.
Monikulttuurisuus on perusluonteeltaan, kuten aikoinaan esimerkiksi kommunismi, kaunis ajatus, jonka todellinen toimivuus jää kuitenkin usein juhlapuheiden tasolle. Jos monikulttuurisuuden ihanteet olisi mahdollista toteuttaa käytännössä, tuskin kukaan edes vaivautuisi vastustamaan sitä. Todellisuus on valitettavasti toinen.
Lukuisat esimerkit Länsi-Euroopan maista osoittavat, että monikulttuurisen yhteiskunnan luominen on osoittautunut vaikeaksi, ellei suorastaan mahdottomaksi tehtäväksi. Suurin osa ajatuksen kannattajista ja tukijoista itsekin myöntää, että etninen segregaatio ja polarisaatio on ollut väistämätön seuraus erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Myös useat politiikan tutkijat ovat havainneet saman asian. Viimeisin esimerkki löytyy jo naapurimaastamme, Ruotsista. (http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20020423UL3)
Ikävinä symboleina epäonnistuneelle kulttuurien sulauttamiselle voidaan mainita maahanmuuttajien korkeat työttömyysluvut, valtaväestöä selvästi korkeampi rikollisuus, etniset mellakat sekä esikaupunkien ghettoutuminen. Näistä yleensä seuraa rasismin ja suvaitsemattomuuden kasvu puolin ja toisin. Lisääntynyt suvaitsemattomuus puolestaan entisestään vaikeuttaa maahanmuuttajien yhteiskuntaan sopeutumista. Lopputuloksena on päättymätön kierre, joka on haitallinen sekä kantaväestölle että maahanmuuttajille itselleen. Mitään varsinaisesti toimivaa keinoa tämän ilmiön estämiseksi ei ole osoitettu. Etninen nepotismi onkin usein luonnollinen reaktio siinä vaiheessa, kun kilpailu rajallisista resursseista - kuten työpaikoista, sairaanhoitopaikoista tai sosiaaliturvasta - kiihtyy. Ironista onkin, että esimerkiksi Hollannissa maahanmuuttoa vastustavat puolueet ovat saaneet runsaasti kannatusta juuri maahanmuuttajien keskuudessa.
2. Monikulttuurisuus ei vähennä rasismia
Toisin kuin usein kuvitellaan, niin kulttuurien lisääntynyt kanssakäyminen ei riitä vähentämään rasismia. Elävänä, joskin anekdotaalisena esimerkkinä tästä löytyy lukuisia Euroopan maita, joissa vuorovaikus on ollut huomattavasti Suomea pitkäkestoisempaa. Lähes poikkeuksetta näissä maissa on myös äärioikeiston kannatus kaikkein suurinta. Selvimpänä esimerkkinä Euroopan ulkopuolelta mainittakoon USA, jota tuskin kukaan on valmis väittämään rasismista tai etnisestä vihanpidosta vapautuneeksi yhteiskunnaksi. Erityisen huolestauttavaa tämä on siksi, että USA:n valtiollinen ideologia on rakentunut monikulttuuriaatteen varaan. Pitkällisistä ponnisteluista huolimatta ajatus kansojen sulatusuunista ei ole onnistunut. (http://www.usc.edu/schools/sppd/research/census2000/race_census/racecontours/US.htm)
Arkisten havaintojen lisäksi on olemassa myös tieteellistä evidenssiä siitä, että pelkkä kanssakäyminen kahden kulttuurin tai rodun välillä ei riitä poistamaan suvaitsemattomuutta ja eristäytymistä. Sosiaalipsykologiassa ajatus kulttuurien kohtaamisesta esiintyi aiemmin kontaktihypoteesin nimellä; tämän teorian mukaan riittävä määrä kontakteja vieraan kulttuurin kanssa poistaa ihmisestä ennakkoluulot ja pelon. Nykyisin tiedetään, että tämä väite ei pidä paikkaansa. Toistaiseksi ei siis ole olemassa minkäänlaista patenttiratkaisua rasismin kitkemiseen yhteiskunnasta. Vastuullisen monikultturisuusaatteen puolestapuhujan olisi kuitenkin kehitettävä tällainen ratkaisu, jotta poliittisten ideaalien ja pilvilinnojen takia ei ajauduttaisi yhteiskunnalliseen umpikujaan. Ennen tätä ratkaisua, suvaitsevaisuus on pelkkä kaunis sana.
3. Monikulttuurisuus vaarantaa kantaväestön kulttuurin
Usein kuultava fraasi siitä, kuinka kulttuurit ovat historian saatossa aina muuttuneet ja sekoittuneet, ei tarkemmin katsottuna ole kovinkaan mielekäs väite. On tietysti totta, että suurin osa omastakin kulttuuristamme on nykyisin tuontitavaraa. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että jokaisessa kulttuurissa tulee aina olemaan säilyttämisen ja vaalimisen arvoisia elementtejä. Näiden arvoa ei vähennä se toteamus, että kulttuuri on pohjimmiltaan muuttuva, ihmisen luoma keksintö. Kaikkien perustavimmatkin ihmisoikeuskäsitykset ovat pohjimmiltaan vain suhteellisen nuoria, länsimaisia konstruktioita. Silti kukaan ei vakavissaan vaadi, että meidän tulisi luopua näistä, mikäli ne ovat ristiriidassa maahanmuuttajakulttuurin kanssa.
Pienemmissä asioissa valtaväesto kuitenkin helposti antaa periksi antaakseen itsestään vieraanvaraisen ja suvaitsevaisen julkikuvan. Tästä koomisimpana esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Espoossa taannoin tapahtunut betoniporsaiden kieltäminen paikallisen muslimikulttuurin takia. Myös Suvivirren esittämisen kieltämistä kouluissa on vaadittu. Mihin ja kenen ehdoilla vedetään se raja, jonka mukaan kulttuurisia myönnyksiä tehdään? Tehdäänkö myönnytyksiä vain käytännön tasolla vai onko myös lainsäädäntöämme muutettava maahaantulijoiden ehdoilla? Tulevaisuudesssa näiden lyhytnäköisten ratkaisujen seuraukset jäävät monikultturistin vastuulle. Ennen näiden kysymysten ratkaisemista ei ole olemassa sellaista valtakirjaa, joka antaa monikulttuurisen aatteen kannattajalle tai maahanmuuttajalle oikeuden tinkiä valtaväestön kulttuurista.
4. Kaikilla kulttuureilla on itseisarvo
Aivan perusteeton ajatus ei ole myöskään se, että jokainen kulttuuri on arvo itsessään, jota tulee suojella ja säilyttää. Usein tämä ajatus valitettavasti ulotetaan koskemaan kaikkia muita paitsi länsimaista kulttuuria. Mitä eksoottisempi ja kaukaisempi kulttuuri on kyseessä, sitä vähemmän sen suojelemista tarvitsee kenellekään perustella. Ja näin pitääkin olla.
Mutta siinä vaiheessa, kun joku erehtyy esittämään vakavissaan länsimaisen kulttuurin suojelua, niin ajatuksen esittäjä leimataan rasistiksi tai entosentriseksi, itsekkääksi kulttuuri-imperialistiksi. Kuitenkin globaalisti ajatellen valkoinen väestö on todellinen vähemmistö, sillä koko maapallon väestöstä länsimaisia valkoisia on ainoastaan 8%. Jos tämä ei edusta monikultturistille vähemmistöä, niin mikä sitten?
Usein suvaitsevaisuusintoilijoilta unohtuu myös se tosiasia, että vaikka Suomessa ulkomaalaisia on pieni vähemmistö, niin laajemmin ajatellen olemme itse häviävän pieni kieli- ja kulttuuriryhmä.(http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html) Jos haluamme säilyttää oman kulttuurimme ja kielemme myös jälkipolville, niin jälleen kerran edessä on ongelma: miten tehdä se monikulttuurisuuden ja globalisaation paineessa? Kuka kantaa vastuun kauas tulevaisuuteen ulottuvista riskipäätöksistä? Kerran hävinnyt kulttuuri ei tule takaisin.
5. Monikulttuurisuus ei ratkaise työvoimapulaa
Yksi pidetyimpiä mutta huonoimmin perusteltuja vaatimuksia maahanmuuttajamäärien kasvattamiseen liittyy tulevaan työvoimapulaan. Oikeastaan pitäisi puhua uskotellusta työvoimapulasta, sillä mikään ei takaa että todellista pulaa työntekijöistä tulee edes olemaan.
Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle kaivataan luonnollisesti enemmän ja vapaammin likkuvaa työvoimaa. Useimmat työvoimatarpeeseen perustuvat laskelmat kuitenkin perustuvat ns. laskennalliseen huoltosuhteeseen, joka kuvaa työikäisten määrää suhteessa huollettavien määrään. Usein tässä perustelussa unohdetaan se tosiasia, että huoltosuhde ei ole vakiona pysyvä luku, vaan voi taloudellisten heilahtelujen myötä vaihdella paljonkin. Tässä mielessä huoltosuhteesta puhuminen on vähintäänkin epämääräistä, pahimmillaan suorastaan harhaanjohtavaa.
Hyvä esimerkki ennusteiden täydellisestä pettämisestä liittyy kymmenen vuoden takaiseen terveys- ja sosiaalipalvelujen leikkaukseen. Ennen rajuja leikkauksia uskottiin juuri näiden alojen olevan kaikkien pahimmassa pulassa ilman ulkomaista työvoimaa. Toisin kuitenkin kävi: suuri osa suomalaisia alan työntekijöitä jäi työttömiksi tai joutui siirtymään ulkomaille työn perään. Myös viime aikojen puheet tulevasta tietotekniikka-alan työvoimapulasta ovat tämän kirjoittamishetkellä vähintäänkin kyseenalaisia: ennusteista huolimatta useimmat it-yritykset vähentävät työntekijöitään.
6. Yhteenveto
Useimmat monikultturisuuden teesit osoittautuvat siis lähemmässä tarkastelussa varsin ontoiksi. Tässä vaiheessa ainoa tapa perustella monikulttuurisuutta, on vastata ensin kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin. Tätä ennen tulee soveltaa mieluummin varovaisuuden kuin yltiösuvaitsevaisuuden periaatteita. Edellä esitettyihin kysymyksiin vastaaminen muodostaa olennaisen osan tulevaisuuden hyvinvointiyhteyskuntaa. Siksi niihin vastaaminen ei saa olla lyhytnäköistä poliittisen korrektiuden tavoittelua, sillä seuraukset voivat tällöin olla hyvin ikäviä. Ja ne ovat sitä meille kaikille tasapuolisesti, sekä kantaväestölle että maahanmuuttajille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Monikulttuuriset valtiot ovat kautta historian olleet menestyksellisiä: Rooma, Sveitsi ja USA ovat parhaat esimerkit.
Monokulttuuri on itse asiassa melko nuori ja harvinainen ilmiö - toki on vanhojakin esimerkkejä, mutta vain harva Euroopan maa on niin homogeeninen kuin Suomi. (Kreikka ja Norja.)
Monikulttuurisuus uutena asiana (eli valtiollisena politiikkana ja yhteiskuntaperiaatteena joka 'otettiin käyttöön' parlamentin päätöksellä) sitäpaitsi toimii ihan hyvin vaikkapa Australiassa. Noin 25 vuodessa maa on muuttunut aivan toisenlaiseksi ja rasismi kutakuinkin hävinnyt, muutamia sirpaleryhmiä lukuunottamatta. Viimeisen väestönlaskennan (2001) mukaan esim. Melbournessa asuu 203 kansallisuutta ja 30% väestöstä on syntynyt Australian ulkopuolella. (Melbournen väkiluku on siinä 4 miljoonan tuntumassa.)
Nationalismi - Kuolematon ideologia?
Nationalismi nähdään yleensä ilmiönä joka kehittyi 1700-luvun aikana Euroopassa ja koki kultaaikaansa 1800- ja 1900-luvuilla. Alunperin 30-vuotisen sodan päättäneestä Westfalenin rauhasta alkanutta kehitystä (hallitsija samaistettiin alamaistensa uskontoon, johtaen vähitellen hallitsijan samaistamiseen alamaistensa etnisyyteen,johtaen kansallisuusajatteluun) ajoi hyvin pitkälle sotilaalliset näkökohdat. Esim. Napoleonin oli tarpeellista herättää kansallistuntoa Ranskassa saadakseen alamaisensa suostumaan yleiseen asevelvollisuuteen (joka oli Ranskan sotilaallisen menestyksen suurimpia syitä).
Kylmä sota, kommunismin kukistaminen, globalisaatio ja tietokonetekniikan tuomat ennenäkemättömät laskenta- ja kommunikaatiomahdollisuudet muuttivat radikaalisti sitä maailmaa missä elämme. Taloudellisesti olemme ns. globalisoituneita (esim. Nokia, terästeollisuus, paperi jne). Poliittisesti olemme enenevissä määrin riippuvaisia erilaisista liittoumista ja kaukanakin olevat konfliktit vaikuttavat turvallisuuteemme (esim. Irak & USA - öljyn hinta - valtiontalous - työllisyys - rikollisuus). Kulttuurillisesti olemme yhä kansainvälisempiä ja etenkin nuorten keskuudessa ulkomaisen median haitalliset vaikutteet ovat selvästi havaittavissa (jokainen voi mielessään pohtia mitä seuraa tilanteesta jossa ideologian ja todellisuuden ei anneta vapaasti kohdata, ns. sosialistinen talousmalli a'la Neuvostoliitto).
Elämme erilaisessa maailmassa kuin 1800-luvulla (suomalaisen kansallisaatteen syntyajat). Lienee kiistämätöntä että poliittinen ja taloudellinen järjestelmä (yleisesti ja Suomen tapauksessa) on yhä kansainvälisempi, mahdollisesti vaikuttaen koko länsimaisen valtiomallin muutokseen (esim. Philip Bobbit, "The Shield of Achilles: War, Peace and the Course of History"). Kysymys kuuluukin: Voiko poliittisten, sotilaallisten, taloudellisten jne rakenteiden muutos olla vaikuttamatta kulttuuriin ja erityisesti poliittisiin ideologioihin? Eikö ole suorastaan oletettavaa että kulttuuri seuraa samoja kehitysratoja kuin muutkin sosiaaliset rakenteet?
Henkilökohtaisesti uskon että monikultturismille on käymässä samoin kuin esim. monarkialle aiemmin. Se on elänyt aikansa, tehnyt tehtävänsa ja on nyt kuolemssa pois. Monikultturismi ei yksinkertaisesti pysty eikä kykene antamaan vastauksia ongelmiin jotka ovat suurelta osin "internationalistisia" (esim. otsonikerros, terrorismi, huumeet, jne). Mitä teemme tarpeettomaksi käyneellä ideologialla? Emme mitään.
Tervetuloa 2000-luvulle.
T: Suomalainen Nuori
P.S. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole halventaa kenenkään poliittista vakaumusta, vaan osoittaa monikultturismin 2000-luvulla tuovan ongelmia ja kertoa oma mielipiteeni tulevasta kehityksestä.
Demokraattinen monikulttuurisuus ei ole ideologia sanam varsinaisessa merkityksessä vaan nimenomaan globalisaation ja paremman yleissivistyksen tuoma ajattelutapa. Nationalismi, kuten aivan oikein toteat, oli oligarkian keinotekoinen konstruktio ja sen päivät ovat luetut. Tilalle voi tulla joko korporaatioden diktatuuri tai monikulttuurinen demokratia.