Ostan Fidesejä

Toivottavasti en ole aivan väärällä palstalla kysymykseni kanssa :-) Onko sinulla Fides-lehden vuosikertoja, joista olisit halukas pääsemään eroon? Lähinnä minua kiinnostavat vuodet 2000 ja 2001, mutta ehkä uudemmatkin.
6670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lehtiuudistuksen myötä Fides ei ole täyttänyt tehtäväänsä hiippakuntaa yhdistävänä julkaisuna. Aineellisestikin se hajoaa käsiin, joten en nyt voi auttaa sinua.

Olen ollut erään lehden hautajaisissa. Se lehti tuskin enää herää henkiin, mutta Fidesille toivoisi renessanssia.

Ja toivon, että jostain löydät etsimäsi. Onhan se mielenkiintoista materiaalia analysoitavaksi.

Äänestä
  • Minä olen Fides-lehden tilaaja ja se on vastannut tarpeisiini ja odotuksiini hyvin. Valitettavasti minulla ei ole aikaisempia vuosikertoja myytäväksi.

    Äänestä

en luovu niistä. Fides on huomattavasti parempi lehti kuin, mitä se oli entisen päätoimittajan aikana. Arkistoituina lehdet kertovat jonain päivänä tietyn ajanjakson katolisen kirkon historian Suomessa. Olen siis äärimmäisen itsekäs persoona.

Oletko tiedustellut asiaa Katolisesta tiedotuskeskuksesta?

Äänestä
  • siitä että "arkistoituina lehdet kertovat jonain päivänä tietyn ajanjakson katolisen kirkon historiasta Suomessa". Tosin arkistoinnin kannalta paperin laatu ei ole paras mahdollinen.

    Kertoisitko (sillä välin kun keskustelun avaaja metsästää kaipaamiaan vuosikertoja) missä suhteessa lehti nyt sinun mielestäsi on parempi kuin edellisen päätoimittajan aikana?

    Äänestä

  • Rome sweet home kirjoitti:

    siitä että "arkistoituina lehdet kertovat jonain päivänä tietyn ajanjakson katolisen kirkon historiasta Suomessa". Tosin arkistoinnin kannalta paperin laatu ei ole paras mahdollinen.

    Kertoisitko (sillä välin kun keskustelun avaaja metsästää kaipaamiaan vuosikertoja) missä suhteessa lehti nyt sinun mielestäsi on parempi kuin edellisen päätoimittajan aikana?

    kuulemaan perusteluja ihan esimerkkien valossa, miten Fides on parantunut päätoimittajan vaihdoksen myötä. Käsittääkseni Pentti Laukama oli alaa opiskellut ja näin ollen myös muodollisesti pätevä toimittaja.

    Äänestä

  • Rome sweet home kirjoitti:

    siitä että "arkistoituina lehdet kertovat jonain päivänä tietyn ajanjakson katolisen kirkon historiasta Suomessa". Tosin arkistoinnin kannalta paperin laatu ei ole paras mahdollinen.

    Kertoisitko (sillä välin kun keskustelun avaaja metsästää kaipaamiaan vuosikertoja) missä suhteessa lehti nyt sinun mielestäsi on parempi kuin edellisen päätoimittajan aikana?

    Tämä on siis vain yksi mielipide. Lehdessä on nykyisin enemmän minua kiinnostavaa luettavaa. Pentti Laukama toimitti ihan hyvää lehteä, mutta nykyisen lehden formaatti ja aiheet kiinnostavat enemmän. Luen mielelläni esim. piispan saarnat, koska en pääse usein piispan pitämään messuun. Jouluajan lehdet olivat Laukaman parhaita. Fidekset on arkistoitu yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, ei nykyisenkään lehden arkistointi ole tuottanut vaikeuksia. Sitä en tiedä, miten jälki säilyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


interested kirjoitti:

Toivottavasti en ole aivan väärällä palstalla kysymykseni kanssa :-) Onko sinulla Fides-lehden vuosikertoja, joista olisit halukas pääsemään eroon? Lähinnä minua kiinnostavat vuodet 2000 ja 2001, mutta ehkä uudemmatkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu