Neuvostoliitto hajosi 90-alkupuolella rymisten. Useat valtiot irtautuivat sosialistisesta järjestelmästä ja Venäjä itsekin hylkäsi kommunismin. Kun Baltian maat itsenäistyivät niin Suomessakin heräsi toive Karjalan palauttamisesta. Presidentti Koivistoa on syytetty ”nukkumisesta”, väitetään että Suomi olisi saanut Karjalan takaisin jos olisi vain pyytänyt. Myöhemmin Jeltsin myönteli sivulauseessaan talvisodan olleen vääryys suomalaisia kohtaan, mutta kun suomalaiset tähän tarttuivat niin Jeltsin alkoi perua puheitaan ja vaati varsin jyrkkäsanaisesti koko keskustelun lopettamista aiheesta.
Viimeinen reilu kymmenen vuotta on ollut varsinaista mylläkkää entisessä itäblokissa. Venäjä on menettänyt vaikutusvaltaansa entisten neuvostotasavaltojen lähentyessä länttä. Venäjä on kuitenkin EU:lle tärkeä kauppakumppani, se toimittaa huomattavan osan EU:n tarvitsemasta raaka-aineesta. Tämä näkyy siinä, miten vapaasti Venäjä on saanut toimia Tsetseniassa. Moitteita on kuulunut Euroopasta, mutta mitään konkreettista Venäjän toimien tuomitsemiseksi ei ole tapahtunut, siinä kun moni muu maa olisi jo julistettu kauppasaartoon ja boikottiin. Venäjä on liian tärkeä EU:lle, siksi sen annetaan toimia vapaasti ja Tsetsenia nähdään jopa Venäjän sisäisenä asiana.
Pietari on Venäjän portti länteen. Tämän miljoonakaupungin kautta kulkee huomattava osa Venäjän länsikaupasta. Romahduksen jälkeen Venäjä on alkanut vaurastua, sen taloudellinen kasvu on ollut hurjaa viime vuosina. Euroopalaiset yritykset investoivat Venäjällle koko ajan enemmän.
Neuvostoliiton romahdettua Suomeen syntyi Karjalaa takaisin ajavia liikkeitä. Aina kun asia on otettu esille korkeiden venäläisvirkamiesten tai poliitikkojen kanssa, on vastaus ollut jyrkkä njet. Palautusjärjestöjen kokoavana voimana toimiva ProKarelia on tehnyt reformisuunnitelman, jossa lasketaan palautuksen vaikutuksia talouteen ja väestöön. Reformisuunnitelma lupaa uskaliaasti Suomeen jopa täystyöllisyyden, jos Karjala palautuu. Venäjälle se lupaa niin ikään taloudellista hyötyä, tärkeimpänä kuitenkin ns. ”kasvojen pesua” sen suhteen, miten maailma näkee Neuvostoliiton ja totalitarismin aiheuttamat rikokset ja väryydet. Venäjälle Karjalan palautus olisi se ele, jolla se voittaisi maailman luottamuksen ja saisi suomalaisista aitoja ystäviä.
Katsotaanpa tarkemmin tätä reformisuunnitelmaa. Se hahmottelee Karjalaan valtavan jälleenrakennusprojektin, jonka hinnaksi arvioidaan optimistisimmillaan noin 30 miljardia euroa (n.178 372 000 000 mk). Projektin, eli Karjalan rakentamisen kannattavuutta reformin tekijät perustelevat Pietarin läheisyydellä, aivan Karjalan vieressä asuu yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa. Alueella asuu noin 360 000 venäläistä ja reformin tekijät arvioivat sinne muuttavan noin 300 000 suomalaista palautuksen yhteydessä. Jälleenrakennettavalle aluelle siirrettävä ja perustettava yritystoiminta palvelisi Pietarin miljoonakaupungin väestöä ja sen tarpeita ja alueen kautta kulkevaa Venäjän kauppaa maailmalta. Alueen väestölle luvataan mittavaa miljardiluokan tukipakettia, joko muuttoavustuksena pois muualle Venäjälle tai paikoilleen jäämisestä ja Suomen asukkaaksi ryhtymisestä. Erityisesti toivotaan alueen työikäisen koulutetun vestön jäävän, eli kai reformin tekijät sitten toivovat alueen vanhemman väestön muuttavan pois, hehän vain rasittasivat muutenkin eläköityvää Suomea.
Reformisuunnitelman rakentama kuva palautuksesta on ruusuinen, yritysmaailma kustantaisi sen lähes kokonaan, Suomen valtio vaurastuisi ja kaikki suomalaiset saisivat töitä. Venäjä saisi palveluyrityksiä ja kauppakeskuskuksia porteilleen ja EU:n aivan naapuriinsa. Kuulostaako liian ruusuiselta? Venäjä on sanonut ei kiitos, muttta sanooko se niin oikeasti?
Entäpä jos koko ajatus on venäläisten? Karjalan palautusreformi lupaa kuuta taivaalta, mutta se lupaa sitä venäläisille. Suomelle siinä on varattu maksajan osa.
Suomi on vuosia syytänyt rahaa ”lähialueyhteistyöhön”, eli käytännössä kustantanut erilaisia rakennusprojekteja Venäjällä, joten Venäjällä on totuttu siihen että Suomi maksaa mielellään erilaisia ”projekteja” kunhan ne vain sattuvat entisille suomalaisalueille tai edes niiden lähelle. Viimeisin esimerkki on vedenpuhdistuslaitos ja viemäröintiä Pietarissa, jonka maksajina on Suomen lisäksi ollut myös Ruotsi. Venäjällä tiedetään hyvin Suomessa esiintyvä halu palauttaa Karjala, varmasti suurin osa suomalaisista sitä sisimmässään toivoo mutta he ovat luovuttaneet tosiasioiden edessä. Galluppinen mukaan n.60 prosenttia suomalaisista vastustaa jatusta Karjalan palautuksesta, kannattajia on noin 30%. Suurimpina syinä vastustukseen nähdään palautuksen hinta ja alueelle jäävä venäläisväestö. Palautuksen kannattajat ovat keränneet addressiinsa nimiä, satatuhatta on täynnä ja seuraava tavoite on puoli miljoonaa. ProKarelia väittää että kaksi miljoonaa suomalaista kannattaa jo palautusta. Karjalan palauttajat painostavat suomalaisia poliitikkoja ja syyttävät heitä vaikenemisesta. Kansan käännytystyö on kuitenkin käynnissä, televisio esittää Karjalaa muistelevia dokumentteja viikoittain, ”ikiaikaisia” suomalaisalueita ja niiden menetystä muistellaan kyynel silmäkulmassa yleisradion lähetyksissä jatkuvalla syötöllä.
Venäjän asenne on ollut tähän saakka jyrkkä, asiasta ei ole haluttu edes keskustella. Entäpä jos Venäjä nyt yhtäkkiä, aivan odottamatta, esittäisi neuvotteluja Karjalan palauttamiseksi? Mitä tekisi suomalaiset? Maamme johtajat ovat antaneet ymmärtää, että asiasta keskustellaan jos Venäjä ottaa sen puheeksi. Palautusjärjestöt ja ihanaa Karjalaa muistelevat kansalaiset suorastaan kävisivät poliittisten johtajien kurkkuun, palautus olisi hyväksyttävä – pian, hinnalla millä hyvänsä kun Venäjä sitä vihdoin ja viimein ehdottaa. Karjalan takaisin saamisen onnen huumassa luvattaisiin mitä vain, Venäjähän ei toki ilmaiseksi Karjalasta ja sadoista tuhansista kansalaisistaan luopuisi. Suomi lupautuisi korvaamaan venäläisille aluemuuutoksesta aiheutuvat kustannukset, Venäjä ja venäläiset yritykset saisivat pitää alueella toimintansa, mm. Uuraan öljysatama jäisi Venäjän hallintaan ja venäläisille todennäköisesti pitäisi taata vapaa liikkuvuus alueella. Alueen nykyväestö saisi jäädä niile sijoilleen jos haluaisi ja Suomi sitoutuisi huolehtimaan heistä; järjestettäsiin koulutus, terveydenhoito, vanhustenhoito yms. valtion yleensäkin takaamat toiminnot. Suomi sitoutuisi kohtelemaan venäläisiä tasa-arvoisesti suomalaisten kanssa ja lupaisi antaa heille kansalaisuuden jos he sitä haluaisivat. Suomalaiset ryntäisivät onnesta hehkuen jälleenrakentamaan ikiakaisia Kalevalan maita.
Kun kymmenisen vuotta palautuksen jälkeen katsottaisiin taaksepäin, niin mitä huomattaisiin?
Suomalaiset evakot, eli sotien seurauksena pois lähteneet, ja heidän perikuntansa eivät välttämättä olisikaan saaneet menettämäänsä takaisin. Suomen valtio korvasi evakoille menetykset sotien jälkeen ja näin ollen palautuneiden maiden jaosta päättäisi valtio. Koska Suomi on sitoutunut noudattamaan ihmisokeuksia ja Venäjän kanssa siasta olisi todennäköisesti neuvoteltu vielä erillinen sopimuskin, ei alueen venäläisiä olisi häädetty kodeistaan, vaan he asuisivat yhä niilllä sijoillaan millä olivat alueen vaihtaessa omistajaa – evakoiden taloissa, tiloilla ja mailla.
Alueen infrastuktuurin ja palveluiden rakentamisen kustannuksia kattaakseen valtio olisi joutunut säästötoimiin muualla Suomessa, vaikutukset näkyisivät mm. terveydenuollossa ja koulutuksessa, missä yhä enemmän kustannuksista olisi siirtynyt suoraan kansalaisten maksettavaksi. Samoin teiden korjauksesta ja uusien rakentamisessa olisi pitänyt säästää, Suomen raapistunut tiestö rapistuisi edelleen, rataverkosta puhumattakaan.
Suomalaisten ja uuden venäläisvähemmistön kesken olisi yhteenottoja, jotka johtuisivat kultuurieroista ja elintasokuilusta. Nykyisen Karjalan alueella (n.360000 asukasta) tehdään nykyään enemmän rikoksia vuosittain kuin koko Suomessa (n.5.25 milj. asukasta).
Yritykset olisivat siirtäneet toimintojaan Karjalaan palvelemaan Pietaria. Venäläisten alhaisempi palkkataso kannustaisi siirtämään myös tuotantoyrityksiä Pietarin naapuriin, siellähän on osaavaa mutta halpaa työvoimaa tarjolla yllin kyllin. Kun yhden suomalaisen hinnalla saa 5-10 venäläistä, niin liikepaikoista Suomen ja venäjän raja-alueella Pietarin kyljessä olisi ollut kysyntää. Pietarilainenhan voisi käydä Suomen puolella töissä, tuhlata palkkansa Suomen puolella työmatkallaan. Muualla Suomessa yritysten siirtyminen Karjalaan näkyisi alueellisena työttömyytenä kun viimeisetkin työnantajat lähtisivät pienemmiltä paikkakunnilta. Suomen valtio saisi verotuloja Karjalasta, mutta ne tulot menisivät jälleenrakennuksen kustannuksiin ja valtion velkaan, jota olisi pitänyt ottaa miljardeja lisää jotta Karjalan jälleenrakennus olisi saatu käyntiin.
Miten Karjalan palautushanke sitten voisi olla salaliitto? Venäjä kieltäytyy keskustelemasta koko asiasta mutta samaan aikaan se sallii suomalaisten kampanjoinnin aiheesta sekaantumatta keskusteluun millään tavalla, mikä on outoa kun tietää kuinka herkästi Venäjä muuten reagoi itseensä kohdistuvaan arvosteluun. Vaikka Venäjä on viime aikoina siirtynyt lehdistön vapauden suhteen takaisin kommunistiaikojen menetelmiin, se mm. rajoittaa ulkomaisten toimittajien työskentelyä alueellaan eväämällä Venäjän arvostelijoilta viisumit, niin suomalaiset Venäjää ankarasti arvostelevat Karjala-aktiivit saavat silti vapaasti matkustaa Venäjälle ja jopa kartoittaa Karjalan nykytilannetta kenenkään häiritsemättä. Eihän reformisuunnitelman tarkkoja laskelmia mm. Karjalan luonnonvaroista olisi voitu tehdä jos Venäjä ei sitä olisi sallinut. Lisäksi palautuskeksusteluun osallistuu venäläisiä ”emigrantteja”, jotka samalla myös puhuvat Suomessa asuvien venäläisten oikeuksien puolesta. Baltian maihin jäi niiden itsenäistyessä suuret venäläiset kansanosat, joiden kautta Venäjä vaikuttaa Baltian maiden politiikkaan. Karjalan mukana Suomi saisi oman tällaisen ”vaankielen”, jonka merkitys Suomen politiikassa olisi merkittävä. Kansalaisuuden saatuaan satojen tuhansien venäläisten joukko olisi merkittävä poliittinen vaikutaja, paitsi Karjalan alueella niin myös koko maassa. Karjalan palauttajat vaativat Venäjää myöntämään totalitarismin ja Stalinin rikokset, Karjalan palauttaminen olisi heidän mielestään se ele jolla Suomen ja Venäjän suhteet saataisiin terveelle pohjalle.
Kun Venäjä nyt äkkiä ilmoittaisi olevansa halukas neuvottelemaan Karjalan palautuksesta, niin olisiko lopputuloksena Karjala-aktivistien kaavailema win-win tilanne, jossa molemmat hyötyisivät? Hyötyisikö Suomi ja suomalaiset todellakin siitä, että rakentaisimme Pietarin kupeeseen valtavan elinkeinokeskuksen palvelemaan Venäjää? . Suomen Karjala-evakoille ei pysty kukaan lupaamaan omaisuuden palautusta, koska asia on liian monimutkainen. Viimeiset 60 vuotta ovat tehneet alueesta täysin venäläisen ja juridisesti nykyasukkaiden häätäminen suomalaisten tieltä on mahdotonta ilman etteikö kansainväinen oikeus puuttuisi asiaan. Näin ollen se, millä palautusjärjestöt palautusta suomalaisille myyvät, eli vanhan suomalaisomaisuuden palautus alkuperäisille omistajilleen, voi jäädä kokonaan tai osittain saavuttamatta. Venäjä siitä ainakin hyötyisi, samoin alueen venäläiset. Myös osaa suomalaisista projekti hyödyttäisi aivan varmasti, mutta entä loput Suomesta, joka tuntisi investointien valumisen itään nahoissaan
Jos Venäjä ”hyvää hyvyyttään” äkkiä ehdottaa neuvotteluja Karjalan palauttamisesta, niin suomaisten on oltava tarkkoina, eikä antaa huuman viedä mennessään. Karjalaa ei tarvitse, eikä saa palauttaa hinnalla millä hyvänsä.
Viimeinen reilu kymmenen vuotta on ollut varsinaista mylläkkää entisessä itäblokissa. Venäjä on menettänyt vaikutusvaltaansa entisten neuvostotasavaltojen lähentyessä länttä. Venäjä on kuitenkin EU:lle tärkeä kauppakumppani, se toimittaa huomattavan osan EU:n tarvitsemasta raaka-aineesta. Tämä näkyy siinä, miten vapaasti Venäjä on saanut toimia Tsetseniassa. Moitteita on kuulunut Euroopasta, mutta mitään konkreettista Venäjän toimien tuomitsemiseksi ei ole tapahtunut, siinä kun moni muu maa olisi jo julistettu kauppasaartoon ja boikottiin. Venäjä on liian tärkeä EU:lle, siksi sen annetaan toimia vapaasti ja Tsetsenia nähdään jopa Venäjän sisäisenä asiana.
Pietari on Venäjän portti länteen. Tämän miljoonakaupungin kautta kulkee huomattava osa Venäjän länsikaupasta. Romahduksen jälkeen Venäjä on alkanut vaurastua, sen taloudellinen kasvu on ollut hurjaa viime vuosina. Euroopalaiset yritykset investoivat Venäjällle koko ajan enemmän.
Neuvostoliiton romahdettua Suomeen syntyi Karjalaa takaisin ajavia liikkeitä. Aina kun asia on otettu esille korkeiden venäläisvirkamiesten tai poliitikkojen kanssa, on vastaus ollut jyrkkä njet. Palautusjärjestöjen kokoavana voimana toimiva ProKarelia on tehnyt reformisuunnitelman, jossa lasketaan palautuksen vaikutuksia talouteen ja väestöön. Reformisuunnitelma lupaa uskaliaasti Suomeen jopa täystyöllisyyden, jos Karjala palautuu. Venäjälle se lupaa niin ikään taloudellista hyötyä, tärkeimpänä kuitenkin ns. ”kasvojen pesua” sen suhteen, miten maailma näkee Neuvostoliiton ja totalitarismin aiheuttamat rikokset ja väryydet. Venäjälle Karjalan palautus olisi se ele, jolla se voittaisi maailman luottamuksen ja saisi suomalaisista aitoja ystäviä.
Katsotaanpa tarkemmin tätä reformisuunnitelmaa. Se hahmottelee Karjalaan valtavan jälleenrakennusprojektin, jonka hinnaksi arvioidaan optimistisimmillaan noin 30 miljardia euroa (n.178 372 000 000 mk). Projektin, eli Karjalan rakentamisen kannattavuutta reformin tekijät perustelevat Pietarin läheisyydellä, aivan Karjalan vieressä asuu yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa. Alueella asuu noin 360 000 venäläistä ja reformin tekijät arvioivat sinne muuttavan noin 300 000 suomalaista palautuksen yhteydessä. Jälleenrakennettavalle aluelle siirrettävä ja perustettava yritystoiminta palvelisi Pietarin miljoonakaupungin väestöä ja sen tarpeita ja alueen kautta kulkevaa Venäjän kauppaa maailmalta. Alueen väestölle luvataan mittavaa miljardiluokan tukipakettia, joko muuttoavustuksena pois muualle Venäjälle tai paikoilleen jäämisestä ja Suomen asukkaaksi ryhtymisestä. Erityisesti toivotaan alueen työikäisen koulutetun vestön jäävän, eli kai reformin tekijät sitten toivovat alueen vanhemman väestön muuttavan pois, hehän vain rasittasivat muutenkin eläköityvää Suomea.
Reformisuunnitelman rakentama kuva palautuksesta on ruusuinen, yritysmaailma kustantaisi sen lähes kokonaan, Suomen valtio vaurastuisi ja kaikki suomalaiset saisivat töitä. Venäjä saisi palveluyrityksiä ja kauppakeskuskuksia porteilleen ja EU:n aivan naapuriinsa. Kuulostaako liian ruusuiselta? Venäjä on sanonut ei kiitos, muttta sanooko se niin oikeasti?
Entäpä jos koko ajatus on venäläisten? Karjalan palautusreformi lupaa kuuta taivaalta, mutta se lupaa sitä venäläisille. Suomelle siinä on varattu maksajan osa.
Suomi on vuosia syytänyt rahaa ”lähialueyhteistyöhön”, eli käytännössä kustantanut erilaisia rakennusprojekteja Venäjällä, joten Venäjällä on totuttu siihen että Suomi maksaa mielellään erilaisia ”projekteja” kunhan ne vain sattuvat entisille suomalaisalueille tai edes niiden lähelle. Viimeisin esimerkki on vedenpuhdistuslaitos ja viemäröintiä Pietarissa, jonka maksajina on Suomen lisäksi ollut myös Ruotsi. Venäjällä tiedetään hyvin Suomessa esiintyvä halu palauttaa Karjala, varmasti suurin osa suomalaisista sitä sisimmässään toivoo mutta he ovat luovuttaneet tosiasioiden edessä. Galluppinen mukaan n.60 prosenttia suomalaisista vastustaa jatusta Karjalan palautuksesta, kannattajia on noin 30%. Suurimpina syinä vastustukseen nähdään palautuksen hinta ja alueelle jäävä venäläisväestö. Palautuksen kannattajat ovat keränneet addressiinsa nimiä, satatuhatta on täynnä ja seuraava tavoite on puoli miljoonaa. ProKarelia väittää että kaksi miljoonaa suomalaista kannattaa jo palautusta. Karjalan palauttajat painostavat suomalaisia poliitikkoja ja syyttävät heitä vaikenemisesta. Kansan käännytystyö on kuitenkin käynnissä, televisio esittää Karjalaa muistelevia dokumentteja viikoittain, ”ikiaikaisia” suomalaisalueita ja niiden menetystä muistellaan kyynel silmäkulmassa yleisradion lähetyksissä jatkuvalla syötöllä.
Venäjän asenne on ollut tähän saakka jyrkkä, asiasta ei ole haluttu edes keskustella. Entäpä jos Venäjä nyt yhtäkkiä, aivan odottamatta, esittäisi neuvotteluja Karjalan palauttamiseksi? Mitä tekisi suomalaiset? Maamme johtajat ovat antaneet ymmärtää, että asiasta keskustellaan jos Venäjä ottaa sen puheeksi. Palautusjärjestöt ja ihanaa Karjalaa muistelevat kansalaiset suorastaan kävisivät poliittisten johtajien kurkkuun, palautus olisi hyväksyttävä – pian, hinnalla millä hyvänsä kun Venäjä sitä vihdoin ja viimein ehdottaa. Karjalan takaisin saamisen onnen huumassa luvattaisiin mitä vain, Venäjähän ei toki ilmaiseksi Karjalasta ja sadoista tuhansista kansalaisistaan luopuisi. Suomi lupautuisi korvaamaan venäläisille aluemuuutoksesta aiheutuvat kustannukset, Venäjä ja venäläiset yritykset saisivat pitää alueella toimintansa, mm. Uuraan öljysatama jäisi Venäjän hallintaan ja venäläisille todennäköisesti pitäisi taata vapaa liikkuvuus alueella. Alueen nykyväestö saisi jäädä niile sijoilleen jos haluaisi ja Suomi sitoutuisi huolehtimaan heistä; järjestettäsiin koulutus, terveydenhoito, vanhustenhoito yms. valtion yleensäkin takaamat toiminnot. Suomi sitoutuisi kohtelemaan venäläisiä tasa-arvoisesti suomalaisten kanssa ja lupaisi antaa heille kansalaisuuden jos he sitä haluaisivat. Suomalaiset ryntäisivät onnesta hehkuen jälleenrakentamaan ikiakaisia Kalevalan maita.
Kun kymmenisen vuotta palautuksen jälkeen katsottaisiin taaksepäin, niin mitä huomattaisiin?
Suomalaiset evakot, eli sotien seurauksena pois lähteneet, ja heidän perikuntansa eivät välttämättä olisikaan saaneet menettämäänsä takaisin. Suomen valtio korvasi evakoille menetykset sotien jälkeen ja näin ollen palautuneiden maiden jaosta päättäisi valtio. Koska Suomi on sitoutunut noudattamaan ihmisokeuksia ja Venäjän kanssa siasta olisi todennäköisesti neuvoteltu vielä erillinen sopimuskin, ei alueen venäläisiä olisi häädetty kodeistaan, vaan he asuisivat yhä niilllä sijoillaan millä olivat alueen vaihtaessa omistajaa – evakoiden taloissa, tiloilla ja mailla.
Alueen infrastuktuurin ja palveluiden rakentamisen kustannuksia kattaakseen valtio olisi joutunut säästötoimiin muualla Suomessa, vaikutukset näkyisivät mm. terveydenuollossa ja koulutuksessa, missä yhä enemmän kustannuksista olisi siirtynyt suoraan kansalaisten maksettavaksi. Samoin teiden korjauksesta ja uusien rakentamisessa olisi pitänyt säästää, Suomen raapistunut tiestö rapistuisi edelleen, rataverkosta puhumattakaan.
Suomalaisten ja uuden venäläisvähemmistön kesken olisi yhteenottoja, jotka johtuisivat kultuurieroista ja elintasokuilusta. Nykyisen Karjalan alueella (n.360000 asukasta) tehdään nykyään enemmän rikoksia vuosittain kuin koko Suomessa (n.5.25 milj. asukasta).
Yritykset olisivat siirtäneet toimintojaan Karjalaan palvelemaan Pietaria. Venäläisten alhaisempi palkkataso kannustaisi siirtämään myös tuotantoyrityksiä Pietarin naapuriin, siellähän on osaavaa mutta halpaa työvoimaa tarjolla yllin kyllin. Kun yhden suomalaisen hinnalla saa 5-10 venäläistä, niin liikepaikoista Suomen ja venäjän raja-alueella Pietarin kyljessä olisi ollut kysyntää. Pietarilainenhan voisi käydä Suomen puolella töissä, tuhlata palkkansa Suomen puolella työmatkallaan. Muualla Suomessa yritysten siirtyminen Karjalaan näkyisi alueellisena työttömyytenä kun viimeisetkin työnantajat lähtisivät pienemmiltä paikkakunnilta. Suomen valtio saisi verotuloja Karjalasta, mutta ne tulot menisivät jälleenrakennuksen kustannuksiin ja valtion velkaan, jota olisi pitänyt ottaa miljardeja lisää jotta Karjalan jälleenrakennus olisi saatu käyntiin.
Miten Karjalan palautushanke sitten voisi olla salaliitto? Venäjä kieltäytyy keskustelemasta koko asiasta mutta samaan aikaan se sallii suomalaisten kampanjoinnin aiheesta sekaantumatta keskusteluun millään tavalla, mikä on outoa kun tietää kuinka herkästi Venäjä muuten reagoi itseensä kohdistuvaan arvosteluun. Vaikka Venäjä on viime aikoina siirtynyt lehdistön vapauden suhteen takaisin kommunistiaikojen menetelmiin, se mm. rajoittaa ulkomaisten toimittajien työskentelyä alueellaan eväämällä Venäjän arvostelijoilta viisumit, niin suomalaiset Venäjää ankarasti arvostelevat Karjala-aktiivit saavat silti vapaasti matkustaa Venäjälle ja jopa kartoittaa Karjalan nykytilannetta kenenkään häiritsemättä. Eihän reformisuunnitelman tarkkoja laskelmia mm. Karjalan luonnonvaroista olisi voitu tehdä jos Venäjä ei sitä olisi sallinut. Lisäksi palautuskeksusteluun osallistuu venäläisiä ”emigrantteja”, jotka samalla myös puhuvat Suomessa asuvien venäläisten oikeuksien puolesta. Baltian maihin jäi niiden itsenäistyessä suuret venäläiset kansanosat, joiden kautta Venäjä vaikuttaa Baltian maiden politiikkaan. Karjalan mukana Suomi saisi oman tällaisen ”vaankielen”, jonka merkitys Suomen politiikassa olisi merkittävä. Kansalaisuuden saatuaan satojen tuhansien venäläisten joukko olisi merkittävä poliittinen vaikutaja, paitsi Karjalan alueella niin myös koko maassa. Karjalan palauttajat vaativat Venäjää myöntämään totalitarismin ja Stalinin rikokset, Karjalan palauttaminen olisi heidän mielestään se ele jolla Suomen ja Venäjän suhteet saataisiin terveelle pohjalle.
Kun Venäjä nyt äkkiä ilmoittaisi olevansa halukas neuvottelemaan Karjalan palautuksesta, niin olisiko lopputuloksena Karjala-aktivistien kaavailema win-win tilanne, jossa molemmat hyötyisivät? Hyötyisikö Suomi ja suomalaiset todellakin siitä, että rakentaisimme Pietarin kupeeseen valtavan elinkeinokeskuksen palvelemaan Venäjää? . Suomen Karjala-evakoille ei pysty kukaan lupaamaan omaisuuden palautusta, koska asia on liian monimutkainen. Viimeiset 60 vuotta ovat tehneet alueesta täysin venäläisen ja juridisesti nykyasukkaiden häätäminen suomalaisten tieltä on mahdotonta ilman etteikö kansainväinen oikeus puuttuisi asiaan. Näin ollen se, millä palautusjärjestöt palautusta suomalaisille myyvät, eli vanhan suomalaisomaisuuden palautus alkuperäisille omistajilleen, voi jäädä kokonaan tai osittain saavuttamatta. Venäjä siitä ainakin hyötyisi, samoin alueen venäläiset. Myös osaa suomalaisista projekti hyödyttäisi aivan varmasti, mutta entä loput Suomesta, joka tuntisi investointien valumisen itään nahoissaan
Jos Venäjä ”hyvää hyvyyttään” äkkiä ehdottaa neuvotteluja Karjalan palauttamisesta, niin suomaisten on oltava tarkkoina, eikä antaa huuman viedä mennessään. Karjalaa ei tarvitse, eikä saa palauttaa hinnalla millä hyvänsä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.