Raamattu ja nykyaika

jotkut pitävät kummallisena sitä että 2000-vanhasta kirjasta löytyisi hyviä ohjeita nykypäivän elämälle.

Ei tässä mitään kummallista ole.Olemme me ihmisinä samanlaisia olentoja kuin silloinkin.
Sun täytyy yhä syödä ja paskantaa,meillä on yhä samoja tunteita,tarpeita.Nykyaikana on sekä rehellisiä ihmisiä että kieroilijoita ja silloinkin 2000-vuotta sitten oli myös.
Ihmiset on nykyään vaikka on ay-liikkeet ja työaikalainsäädännöt vittuuntuneita työhönsä en tosin tarkoita että nuo liikkeet tai säädännöt olisivat turhia.

Ja sanon tässä suoraan että nykyajan uusista jutuista n.70% ON PASKAA.
Tietsä mikä on nykyaikaa se että viihdeteollisuus tarkoituksella syöttää lapsille "viihdettä"jonka tarkoitus on tuhota heidät.
Totisesti olisi ollut parempi kuin Pottereiden kirjoittaja J.K.Rowling olisi upotettu myllynkivi kaulassa järveen ennenkuin alkoi kirjoittaa Pottereita.

23

775

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Buddhisti

      Eikö Rowling siis ole sinun lähimmäisesi?

      • uskoo

        Jopa on outoa rakastamista jos pitää hyväksyä pahuus, pahuuden hyväksyjä vihaa lähimmäistään ihan oikeasti.


      • Buddhisti
        uskoo kirjoitti:

        Jopa on outoa rakastamista jos pitää hyväksyä pahuus, pahuuden hyväksyjä vihaa lähimmäistään ihan oikeasti.

        En hyväksy pahuutta, mutta hyväksyn ja rakastan Rowlingia ihmisenä, niin kuin sinuakin. Minulle siinä ei ole mitään outoa. Rowlingin kirjat ovat viihdettä ja mielikuvitusta, ei pahuutta.

        Tuntuu että tuota "rakasta lähimmäistäsi" ohjetta aika harva kristitty noudattaa.


      • mie taas
        Buddhisti kirjoitti:

        En hyväksy pahuutta, mutta hyväksyn ja rakastan Rowlingia ihmisenä, niin kuin sinuakin. Minulle siinä ei ole mitään outoa. Rowlingin kirjat ovat viihdettä ja mielikuvitusta, ei pahuutta.

        Tuntuu että tuota "rakasta lähimmäistäsi" ohjetta aika harva kristitty noudattaa.

        Mitäs väliä sillä on vai harmittaako se sinua niin kovasti?


      • Buddhisti
        mie taas kirjoitti:

        Mitäs väliä sillä on vai harmittaako se sinua niin kovasti?

        Ei harmita mutta ihmetyttää.


    • jaina

      Voi että mä tykkään kuunnella, kun kristityt kitisevät katoavaa maallista valtaansa! Ihanaa leijonat, ihanaa!

      "Totisesti olisi ollut parempi kuin Pottereiden kirjoittaja J.K.Rowling olisi upotettu myllynkivi kaulassa järveen ennenkuin alkoi kirjoittaa Pottereita."

      Erityisesti mallikasta magiaa on viimeisimmässä opuksessa: kerrankin teos, jossa puhutaan meikäläisistä asiallisesti. Suosittelen lukemaan, enkä vain lukemaan arvosteluja.

      • tämmöistä

        Joka ei ole uskossa, ei halua kuin satukirjoja ja kirjailijoiden tekemiä kirjoja. Raamatun vertauksiin löytyy apua kirkkojen sivuilta ja papeilta ja radiodeistä iltakymmenen jälkeen.


      • jaina
        tämmöistä kirjoitti:

        Joka ei ole uskossa, ei halua kuin satukirjoja ja kirjailijoiden tekemiä kirjoja. Raamatun vertauksiin löytyy apua kirkkojen sivuilta ja papeilta ja radiodeistä iltakymmenen jälkeen.

        kristittyjen ja muiden välillä on siinä, että ne muut osaavat erottaa fiktion ja faktan, vaikka analogian äkkäisivätkin.

        Täytyykö ihmisen, kun hän hihhuloituu (mikä iloinen verbi!) kristinuskoon, uhrata huumorintajunsakin?


      • tämmöistä taas
        jaina kirjoitti:

        kristittyjen ja muiden välillä on siinä, että ne muut osaavat erottaa fiktion ja faktan, vaikka analogian äkkäisivätkin.

        Täytyykö ihmisen, kun hän hihhuloituu (mikä iloinen verbi!) kristinuskoon, uhrata huumorintajunsakin?

        vastaus on: Ei tietenkään.


    • sol_niger

      ydinsanoma Raamatussa on sellainen, että jos sitä noudatettaisi, niin emme olisi kusessa kuten olemme nyt.

      Eli olen samaa mieltä kanssasi.

    • gazpacho

      "jotkut pitävät kummallisena sitä että 2000-vanhasta kirjasta löytyisi hyviä ohjeita nykypäivän elämälle."

      Kyllähän sieltä hyviäkin ohjeita löytyy, mutta myös silkkaa julmuutta toisia ihmisiä kohtaan, kuten säännöissä huorintekijöiden ja muiden kivittämisestä kuoliaaksi. Haluaisitko tuoda nekin säännöt nykysuomeen?

      "Totisesti olisi ollut parempi kuin Pottereiden kirjoittaja J.K.Rowling olisi upotettu myllynkivi kaulassa järveen ennenkuin alkoi kirjoittaa Pottereita."

      Haluatko tehdä hänestä marttyyrin ;D. Olen kyllä oikeastaan samaa mieltä kanssasi, sillä vihaan kaikkea nyky-ajan massaviihdettä, mutta en siksi, että ne olisivat saatanasta, vaan siksi, että ne tekevät ihmiset tyhmiksi. Onhan raamattukin kyllä suosiollaan massaviihteen bestseller, eli sekään ei saa minulta synninpäästöä ;D. Ja luulenpa, että viihteentekijät eivät halua tuhota lapsia sen enempää kuin aikuisiakaan, vaan tehdä mahdollisimman paljon rahaa.

      Taidat muuten olla niitä uskiksia, jotka eivät ymmärrä, että käsky "älä tapa" koskee myös uskovaisia. Eipä siinä mitään uutta ole, sillä usein uskovaiset ovat historian valossa olleet niitä kaikkein moraalittomampia otuksia. Tietsä !

      • riittänee?

        Vai sellaista on ihmiset järkineen tehneet historiassa. Sillä selvä, pääasia on että suomessa on tällähetkellä näinkin hyvin asiat kuin ne ovat. Itse olen uskovainen, mutta en tiesä ainuttakaan toista uskovaista joka olisi tehnyt jonkin hirmuteon, mutta voihan se menneessä ajassa olla vaikka miten...!


      • jaina
        riittänee? kirjoitti:

        Vai sellaista on ihmiset järkineen tehneet historiassa. Sillä selvä, pääasia on että suomessa on tällähetkellä näinkin hyvin asiat kuin ne ovat. Itse olen uskovainen, mutta en tiesä ainuttakaan toista uskovaista joka olisi tehnyt jonkin hirmuteon, mutta voihan se menneessä ajassa olla vaikka miten...!

        ja taisipa joku nykykatolinen olla syytettynä Burundin kansanmurhankin tiimoilta...


      • jaina
        riittänee? kirjoitti:

        Vai sellaista on ihmiset järkineen tehneet historiassa. Sillä selvä, pääasia on että suomessa on tällähetkellä näinkin hyvin asiat kuin ne ovat. Itse olen uskovainen, mutta en tiesä ainuttakaan toista uskovaista joka olisi tehnyt jonkin hirmuteon, mutta voihan se menneessä ajassa olla vaikka miten...!

        Protestantit vastaan katoliset.

        Seuraatko sinä ollenkaan uutisia?


      • no kyllähän
        jaina kirjoitti:

        Protestantit vastaan katoliset.

        Seuraatko sinä ollenkaan uutisia?

        seurailenhan minä uutisia.


    • Gonzales

      Annetaan kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan! Kyllä Pottereita maailmaan mahtuu, eivätkä ne mitään tuhoa.

      Raamatusta hiukan. Raamatun teksteissä on tasoja, joita eivät lukijat tavoita, koska eivät saa käyttää mielikuvitustansa. Kristinusko, laatiessaan dogminsa ja sitoessaan Raamatun tekstit niihin, on ikäänkuin lukinnut ne. Kirkko on laatinut selitykset ja näin kuolettanut elävän sanan. Myytit pysyvät elävinä vain mielikuvituksessa.

      No, minun mielestäni kristinusko on jämähtänyt Raamatun tekstien päällimmäiseen tasoon ja sehän on tarua, etten sanoisi satua. Totuus kyllä löytyy, mutta sisemmiltä tasoilta. Etsikää sieltä!

      • ajatusta

        Jänniä nuo sinun mielipiteesi, mutta mitäs sanoisit jos minä kertoisin että olen uskovainen, ja aion tällä tiellä jatkaa myöskin.


      • Gonzales
        ajatusta kirjoitti:

        Jänniä nuo sinun mielipiteesi, mutta mitäs sanoisit jos minä kertoisin että olen uskovainen, ja aion tällä tiellä jatkaa myöskin.

        sinulle onnea ja kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä.


    • Trubaduuri

      Se suuri eksytyksen ja ahdistuksen aika, josta jo raamatussakin on mainittu useaan otteeseen, jolloin monet luopuvat henk. koht. uskostaan, täytyy vain ihmisten kestää sellaisenaan kuin se näyttäytyy ja ilmentyy. Siihen varmasti kuuluu satoja tuhansia erilaisia erittäin monitahoisia eksytyksiä ja erinomaisia uupumattomia ja kovia eksyttäjiä. Sen seurauksena moni luopuu uskostaan
      ja tuo luopuneiden joukko on oleva niin suuri määrältään, ettei kaikki ihmiset osaa sitä edes ajatella, niin valtavan laajamittaiseksi, kuin se tulee olemaan.
      Tuo ko. aikakausi alkoi 1998 ja sen loppua emme täsmällisesti ottaen tiedä. Mutta varmasti se
      ei enää voi kauhean kauan kestää, sillä aikansa kutakin, sanotaan jo sanassakin.
      Siinä olet harvinaisen oikeassa, jotta tuosta kirjasta, kirjoituksista löytyy sanomaa ja ohjeita vielä nykyihmisellekkin, eli raamattu
      on edelleenkin ajankohtainen ja vasta sitten se on loppuun käsitelty, kun koko ihmiskunnan aika
      tulee täyteen.

    • Atte Ateisti

      Sillä lailla. Hirttäytykää Raamattunne kuten eräät hirttäytyvät Koraaniinsa.

      Kaikki heimolait toisuskoisten teloituksineen taas voimaan! J.K. Rowlingia vastaan jo nostit fatwan?

      • en kala

        Ei kiitos.


    • Nasi Goreng

      Mitäs olisit tehnyt Himmlerille ja hänen okkultiselle "mystiselle veljeskunnalleen", joita myös SS-miehiksi sanottiin?

      • olisi teloitettu miten tahansa ennen sotaa.
        Nyt lienevät helvetissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1511
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      941
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      618
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      591
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    9. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      579
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    14. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    15. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    16. 47
      480
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe