Naapurustossani asuu Jehovantodistaja-perhe. Olen tämänkin tiedon saanut ulkopuolisilta, mutta koskaan he eivät ole puhuneet itse asiasta. Juttelemme kyllä kaikenlaista, mutta koskaan he eivät puhu uskostaan, mutta tekevät kyllä ovelta-ovelle tuötä muualla. Eikö olisi helpompaa puhua asioista naapurien kesken. Vai pelätäänkö maineen menetystä. Muutenkin olen huomannut että ovella käyvät jt:t ovat yleensä kauempana kotinurkistaan.....MIKSI?
olen alkanut
ihmetellä...
7487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
meidän naapurissa asuu myös ja samalla lailla toimivat hekin,,,eivät koskaan ole puhuneet et ovat jehovia,,,,miksi???
mut ollaan nähty niitten olevan salilla ja käyvät naapurikunnassa ovilla kolkuttamassa
todistajilla on käytössää ns. aluekortit, joiden avulla he jakavat tietyn alueen keskenään, että vältytään samoilla ovilla ramppaamiselta, joka kuulemani huhun mukaan ärsyttää joitain suunnattomasti ;o
estä naapurille puhumista. Voishan sitä samalla vihjata kun puhutaan kauniista ilmasta tai maailmalla tapahtuvista luonnonkatastrofeista. Kohteliaasti tietysti lopettaa jos ei asia kiinnosta ja ei naapurisopu kärsi.
todistajia kannustetaankin toimimaan, puhumaan vapaamuotoisesti naapureille, työkavereille, opiskelukavereille ja keille tahansa, joita tapaavatkin. Jotkut tosin saattavat ujostella puhua vakaumuksestaan lähipiirille.
niin, että naapureille puhutaan mistä halutaan ja ovilla mitä käsketään. Eikös se " suu puhu sydämen kyllyydestä".
Ihmettelen vain mistä sellainen "ujostelu" voi tulla, että jos uskaltaa ja rohkenee mennä ovelta ovelle kertomaan uskostaan ihan vieraille ihmisille, niin miksi samoista asioista ei voida puhua työkavereille ja naapureille?
Minulle ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia sopivan tilaisuuden tullen puhua (todistaa) uskostani työpaikalla taikka naapureille.
Naapureille olen antanut hengellisiä lehtiäkin kun siihen tuntui olevan sopiva tilaisuus.
En ymmärrä mitä hävettävää, ujosteltavaa tai pelättävää tilanteessa voisi olla, jos ihmiset on "koulutettu ammattisaarnaajiksi" ja sitä hommaa muutenkin mielellään tekevät?
Johtuuko siitä, että hommaan asennoidutaan niin kuin työhön ja julistaminen koetaan niin erilliseksi normaalista elämästä, ettei sitä voi luontevasti tehdä arkielämän kuvioissa?
Johtuuko se siitä, että ilman mekkoa tai pukua ja solmiota olo on jotenkin "alaston ja epävarma"?
Yksikään jt-sukulaisista ei esim. ikinä ole puhunut uskostaan miehelleni, vaikka siihen olisi ollut satoja tilaisuuksia - ei myöskään muille ei-jt sukulaisille JOS nämä eivät ITSE jostain syystä ole ottaneet asiaa puheeksi.
Myöskään työpaikoillaan he eivät uskostaan ole puhuneet.
Ujoudesta ei heidän kohdallaan ainakaan ole kyse. Ilmeisesti kannustus ei ole riittävä, tai sitten ei haluta pilata niitä ainoita suhteita ulkopuolisiin, jotka vielä ovat kunnossa ja toimivat.
Enpä tiedä.
Sinussahan näyttäisi olevan hyvää ainesta JT:ksi!!