Poliisiksi pääsemiseksi naiselta edellytetään vähemmän kuntoa ja kestävyyttä kuin mieheltä. Eivätkö siis naispoliisit ole tavallaan huonompia kenttätyössä, kuin miespoliisit (esim. sammuneita raahatessa tms.)?
Naispoliisit persiistä
Paavo
17726
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Naisille on poliisissa töitä, jotka sopii erityisesti ja mieluiten naisten hoidettaviksi.
mutta kun kenttätyössä ei ole mukavaa kun on heikko pari kaverina, muutaman kerran tullut painittua aivan yksin useammankin henkilön kanssa toisen vaan katsellessa, koska asetta ei uskalla käyttää, kun jo kerran painimisestakin saa haasteen käräjille.
Kysympä sinulta oletko koskaan nähnyt kahta naispoliisia samassa partioautossa ja vastaavasti kahta miespoliisia, vastauksen tiedätkin mutta kerropa nyt minulle syy miksi näin. Ja kysypä naispoliisilta ottaisiko hän parikseen naispoliisin(siis kenet tahansa naispoliisin) perjantai-iltana esim. Helsingin keskustaan.
en tiedä onko systeeminne viisas vai ei. Poliisin turvallisuus on mielestäni tärkeää ja naisella on omat tehtävänsä poliisissa erityisesti naisrikollisten tapauksessa. Epäkohtia on usein myös naisten turvallisuudessa. Naiset ovat palveluammateissa vaarassa tulla pahoinpidellyiksi. No koment.
Kuulepas itikka.Naispoliisi on todellakin tänä päivänä hyvin koulutettu kaikkia mahdollisia tilanteita varten.
Kuntoa ja voimaa ja tekniikkaa löytyy aivan varmasti naispoliisin virkapuvun alta tarpeeksi viransuorituksen hoitamiseen.
kiva kuulla voikin seuraavaksi itse pyytää radiolla apua ja katsella kun pari painii puolta painavamman psykopaattihullun kanssa. Oletko kenties poliisi kun kerran voit heidän työstään puhua noin varmana tai jos et ole niin mitä sitten tiedät poliisin työstä?
Helppohan se on puhua kun ei tarvitse itse koskaan käytännössä kokea.
itikka? No iloinen itikka ja arvasin kyllä, että näin on.
Sinä ressukka siis kuvittelet että naispuolinen poliisi pärjää fyysisessä kamppailussa ison miehen kanssa ? Ja mielestäsi tietenkin jopa yhtä hyvin kuin miespuolinen kollega?
Kaikkea tyhmää näiltä sivuilta on ennenkin saanut lukea, mutta kirjoituksesi kyllä hakkaa ne kaikki :). Tuskin edes muut palstan femisistit ovat niin vakaumuksensa sokaisemia, että asettuvat idioottimaisen väittämäsi kannalle.
Kun poliisit menevät esim. selvittelemään kotiriitoja, on naispoliisi huomattavasti kyvykkäämpi psykologisesti.
Hän useimmiten osaa käsitellä ihmisiä psykologisesti paremmin joka puolella.
Harvoin poliisit itse tappelemaan joutuvat.
Kyllä enin osa ihmisistä tajuaa, että ei poliisia kannata lyödä.
kenties poliisi, vai perustatko tuon mielipiteesi kuulopuheisiin vai näköhavaintoihin. En tiedä onko se harvoin mutta joka työvuorossa joutuu tappelemaan, ja melkein joka viikko käymään käräjillä sen takia.
Vai tajuaa enin osa..., mutta mieti vielä kerran mikä osa jää jäljelle, enin osa ei joudu poliisin kanssa koskaan tekemisiin mutta se jäljelle jäävä joukko onkin sitten eri asia.
Yleensähän niillä poliisiautoillakin on aina kiire hakemaan sitä enintä osaa.
Älä kerro poliisin työstä täällä mitään faktoja jos et tiedä siitä mitään.
onhan se hyvä kun joku noin ajattelee. Toi on ihan hyvä asenne mutta kerropa se sille miespoliisille joka on lähdössä keikalle naispoliisin kanssa selvittämään niitä kotiriitoja. Ei paljon lohduta kun sinä täällä hehkutat ettei poliisia lyödä, kun yrittää rauhoitella kännistä nappeja nappaillutta vankilakierteessä olevaa bodaria, joka ei kuule ei näe/erota onko edessä säkki vai poliisi, vaikka näitä tällaisia hulluja sumutat kaasu aseella he eivät lopeta vaan hurjistuvat entisestään säntäämällä kimppuun sen jälkeen yrität pampulla hakata niinkauan kun ei enään ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa painia, ja siinä vaiheessa naispoliisi yleensä puhuu sitä psykologiaansa siihen poliisiradioon pyytämällä lisäapua.
Siinä ei kuule paljon psykologia auta kun ei kerkeä muuta kuin väliin estämään ettei joku päästään seonnut tee vaikka jotain hullua
asia on juuri noin.
Feminismin idioottimaisimpia tempauksia on ollut tunkea naisia sellaisiin ammatteihin, joissa heillä ei ole edellytyksiä pärjätä. Esim. poliisin tehtävissä tuo on aivan edesvastuutonta.
Voin hyvin kuvitella, miten hankala tilanne on, jos poliisi joutuu tiukkaan tilanteeseen, ja työparina on heikko nainen.
Feministien suurin tavoite elämässä on pystyä olemaan samanlaisia kuin miehet. Koskaan tämä ei ole mahdollista esim. juuri fyysisten seikkojen takia.
pätevöitti sinut tuollaisen väitteen esittämään?
Poliisi tai psykologi et ainakaan taida olla...älä siis esitä tyhmiä arvioita kummankaan ammattiryhmän näkökulmasta.
Olette perseestä.
TUollahan juuri Suuri Seikkailu-ketjussa hehkutitte miten nainen on fyysisesti aivan yhtä vahva kuin mies, kun oli kysymys onko aivan reilua laittaa samaan kilpailuun naisia, kun heillä ei ehkä ole samaa mahdollisuutta voittoon.
Varokaa simppeleitä hulluja sovinistisikoja.
Ne näyttää taas olevan liikekannalla.
Otapas asioista sinäkin selvää, ennenkuin rupeat melskaamaan.
Tunnen ilmeisestikin selvästi paremmin psykologiaa, kuin sinä kirjoituksestasi päätellen, vaikkei se alani olekaan.
Oikea psykologi katsos ymmärtäisi sinua paremmin kuinka voimakkaita johtopäätöksiä ja yleistyksiä jossakin tutkimuksessa saaduista eroista pystyy vetämään. Toki naisten tunneäly on kehittyneempi, faktaa en kiistä, pelkästään siitä alkup. kirjoituksessa tehdyn sovelluksen.
siitä jos joku typerys on väittänyt naisten olevan fyysisesti yhtä vahva kuin mies.
Tietenkin naisten mahdollisuudet SS-kaltaisessa kilpailussa miehiä vastaan ovat olemattomat.
Mutta itsehän ne naiset sinnekin änkeää luullessaan pystyvänsä miehille pärjäämään.
kenties johonkin, vai oletko muuten vaan tyhmä?