Hollannissa muslimit jahtaavat islam-kriitikkoa

Fanaattinen muslimi tappoin hollantilaisen elokuvaohjaajan Theo van Goghin länsimaissa, Hollannissa. Theo van Gogh oli elokuvassaan uskaltanut kritisoida voimakkaasti islamia. Tämän jälkeen hollantilaiset äärimuslimit ovat jahdanneet myös elokuvan käsikirjoittajaa poliitikko Ayaan Hirsi Alia. Muslimit pyrkivät rajoittamaan ihmisten mielipiteen ja sananvapautta jo länsimaissa. He hyödyntävät itse länsimaiden vapauksia ja yrittävät samalla rajoittaa niitä. Hirsi Ali elää jatkuvasti ääri-islamilaisten tappouhan alaisuudessa Hollannissa. Hollantilaiset poliisit joutuvat suojelemaan häntä vuorakauden ympäriinsä.

Uhkauksiin on syynä Hirsi Alin kirja Neitsythäkki, jossa hän esittää kriittisiä näkemyksiä islamista. Kirjassaan Hirsi Ali nimittää Muhammedia perverssiksi, koska hän meni naimisiin ja oli sukupuoliyhteydessä 9-vuotiaan pikkutytön kanssa. Tytön nimi oli Aisha. Joiden muslimioppineiden mielestä Aisha oli tällöin vasta 6-vuotias. Hirsi Ali kirjoittaa kirjassaa Muhammedin vastustaneen myös sananvapautta "jos et tee kuten hän käskee, sinun käy huonosti".

En tiedä mainitseeko Hirsi Ali kirjassaan seuraavaa synkkää vaihetta Muhamedin elämässä. Hän ihastui adoptiopoikansa vaimoon ja pakotti poikansa eroamaan hänestä ilmestyksillään ja pääsi näin naimaan ihastuksensa kohteen. Muhammed surmautti myös kokonaisia heimoja Saudi-Arabiassa elämänsä aikana ja teki heimojen lapsista ja naisista orijia.

Hirsi Alin yhtenä päämääränä on musliminaisen pelastaminen sovinistisesta sorrosta. Hänen mukaansa eurooppalaisten suvaitsevaisuus on välinpitämättömyyttä, sillä todellisuudessa musliminaiset elävät Euroopassakin hyvin eriarvoista ja eristynyttä elämää. Hän vaatii musliminaiselle oikeutta opiskella pitkälle hyvään ammattiin, oikeutta valita kumppaninsa ja lasten määrän.

Hirsi Alia haastateltiin Helsingin Sanomissa 18.9.05. Hesarin toimittaja toteaa, että maallistunut lukija tuskin kiinnittää Muhammedin nimittelyyn sen kummempaa huomioita, koska kristinuskoa ja Jeesusta mollataan ja haukutaan länsimaissa monin eri tavoin.
4352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jahtaavat Ayaan Hirsi Alia.

Tällä palstalla jotkut fanaatikot yrittävät leimata kaikki muslimit fanaatikoiksi.

Äänestä
  • Kerro sinä, mitä kaikki muslimit ovat.

    Äänestä

  • eräs´ kirjoitti:

    Kerro sinä, mitä kaikki muslimit ovat.

    Jokainen on ihan oma itsensä. Suurin osa taviksia.

    Ihan kuten kristityt, hindut, juutalaiset, intiaanit, mustalaiset tai vaikkapa suomalaiset.

    Onko tuo niin vaikeata?

    Äänestä

  • eräs toinen kirjoitti:

    Jokainen on ihan oma itsensä. Suurin osa taviksia.

    Ihan kuten kristityt, hindut, juutalaiset, intiaanit, mustalaiset tai vaikkapa suomalaiset.

    Onko tuo niin vaikeata?

    Ja jokainen kristitty on ihan oma itsensä. Suurin osa taviksia. Siksi on turhaa keskustella muslimeista, ihmisistä, kun pitäisi keskustella islaamista, ideologioiista. Suurin osa natseistakin oli taviksia. Ideologia oli siitä huolimatta, mitä oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kumar kirjoitti:

Hollannissa muslimit jahtaavat islam-kriitikkoa

Fanaattinen muslimi tappoin hollantilaisen elokuvaohjaajan Theo van Goghin länsimaissa, Hollannissa. Theo van Gogh oli elokuvassaan uskaltanut kritisoida voimakkaasti islamia. Tämän jälkeen hollantilaiset äärimuslimit ovat jahdanneet myös elokuvan käsikirjoittajaa poliitikko Ayaan Hirsi Alia. Muslimit pyrkivät rajoittamaan ihmisten mielipiteen ja sananvapautta jo länsimaissa. He hyödyntävät itse länsimaiden vapauksia ja yrittävät samalla rajoittaa niitä. Hirsi Ali elää jatkuvasti ääri-islamilaisten tappouhan alaisuudessa Hollannissa. Hollantilaiset poliisit joutuvat suojelemaan häntä vuorakauden ympäriinsä.

Uhkauksiin on syynä Hirsi Alin kirja Neitsythäkki, jossa hän esittää kriittisiä näkemyksiä islamista. Kirjassaan Hirsi Ali nimittää Muhammedia perverssiksi, koska hän meni naimisiin ja oli sukupuoliyhteydessä 9-vuotiaan pikkutytön kanssa. Tytön nimi oli Aisha. Joiden muslimioppineiden mielestä Aisha oli tällöin vasta 6-vuotias. Hirsi Ali kirjoittaa kirjassaa Muhammedin vastustaneen myös sananvapautta "jos et tee kuten hän käskee, sinun käy huonosti".

En tiedä mainitseeko Hirsi Ali kirjassaan seuraavaa synkkää vaihetta Muhamedin elämässä. Hän ihastui adoptiopoikansa vaimoon ja pakotti poikansa eroamaan hänestä ilmestyksillään ja pääsi näin naimaan ihastuksensa kohteen. Muhammed surmautti myös kokonaisia heimoja Saudi-Arabiassa elämänsä aikana ja teki heimojen lapsista ja naisista orijia.

Hirsi Alin yhtenä päämääränä on musliminaisen pelastaminen sovinistisesta sorrosta. Hänen mukaansa eurooppalaisten suvaitsevaisuus on välinpitämättömyyttä, sillä todellisuudessa musliminaiset elävät Euroopassakin hyvin eriarvoista ja eristynyttä elämää. Hän vaatii musliminaiselle oikeutta opiskella pitkälle hyvään ammattiin, oikeutta valita kumppaninsa ja lasten määrän.

Hirsi Alia haastateltiin Helsingin Sanomissa 18.9.05. Hesarin toimittaja toteaa, että maallistunut lukija tuskin kiinnittää Muhammedin nimittelyyn sen kummempaa huomioita, koska kristinuskoa ja Jeesusta mollataan ja haukutaan länsimaissa monin eri tavoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu