Fasistille

Nniin sanottujen "kehitysmaiden" pysäyttäminen on jo liian myöhäistä! Ensinnäkin ihmiset esim Kiinassa ja Intiassa eivät ole tyhmiä! He tietävät kyllä, miten heistä lännessä ajatellaan. He tietävät, että monet mm Yhdysvalloissa puhuvat jo "ennaltaehkäisevästä" sodasta.

Mutta nyt on jo liian myöhäistä! Kiina ja Intia ovat päässeet jo lupaavaan alkuun mm nanoteknoligian kehitelyssä, ja yritykset maalata "kehitysmaa" uhkaa painavat vain nämä maat entistä lujemmin yhteen. Niillä on myös runsaasti "omaa väkeä" Euroopassa ja Amerikassa. Amerikkaan pelkästään saapuu yli puoli miljoonaa laitonsa siirtolaista vuosittain, valtaosa etelä-amerikasta, mutta sitä kaytta myös kauempaa.

Tuleeko mieleen 9/11 Kerroppa se ehkä tuhannellä, niin pääset lähelle sitä tuskaa ja kauhua, mitä sota "lännen"(pääosin USA)ja kehitysmaiden välillä merkitsisi. Venäjä ei ole aikaillut, vaan on jo tehnyt muhkeat asekaupat Kiinan kanssa, ja Kiina on jo nyt yksi maailman johtavista nano teknologia kehittelijöistä!

USA:ssa monet ovat tajunneet, että on jo liian myöhäistä! Hysteerinen reaktio nyt Aasian ja muiden "kehitysmaiden" nousulle merkitsisi varmasti myös "lännen" omaa tuhoa. Ette taida nyt oikein tajuta;"lännellä" on jo niin pahoja sisäisiä sosiaalisia ongelmia siirtolaisuuden kanssa, että "sota" kehitysmaiden kanssa olisi KAIKKIEN AIKOJEN farssi, joka tekisi lopun sekä Euroopasta että USA:sta!

Mutta toki voi reagoida myöhään jos haluaa! Antaa hysterialle vallan! Antaa mm USA:ssa syttyä rotusota parin terrori-iskun ja Kiinalaisen mannertenvälisen, uusien äänivallin murtavien ohjusten säestämänä. Miksipä ei? Helvettiinhän ollaan kaikki menossa muutenkin! Euroopassa ja USA:ssa kohta liki kolmannes alle 30:stä väestöstä on maahanmjuuttajia, ja lisää halutaan kipeästi tilalle! Mutta OK, aloitetaan sota! Sitähän te haluatte! Me ehkä kuolisimme siinä sodassa, mutta saisimme kyllä paljon pahempaa jälkeä aikaan kuin Lontoossa ja Washigtonissa kuin mikään aiempi terrori-isku. Ja ehkä pienellä teknisellä avustuksella Moskovasta, Pekingistä ja New Delhistä voisimme pistää ilotulitteet ja biologiset "pirskeet" pystyyt. Sitähän sinä "fasisti" ja ystäväsi haluatte! Terrorin ja anarkian suurta juhlaa edesmenneen länsimaisen kulttuurin ja koko ihmiskunnan haudalla. No hyvä on, aloitetaan juhlat!!!
285229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Sillä on tapana hävittää heikoin aines kustakin lajista, kun jonkin lajin polulaatio kasvaa liian suureksi ekologisessa lokerossa. Ja kehitysmaat ovat tällä hetkellä väestöräjähdyksineen suurin luontoa planeetallamme kuormittava ongelma.

Jos AIDS ja Ebola eivät saa väestöräjhdystä kuriin, ilmestyy jokin muu epidemia. Ja jos tarpeeksi pitkään odotellaan, kehittyneempi sotilasteknologia hävittää kehittymättömän.

Kuten sanoin tuolla:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000010836389

Macchiavelli ja Darwin ovat ajankohtaisemmat kuin uskottekaan.

F

Äänestä
  • "USA kaavailee ennaltaehkäiseviä ydinaseiskuja

    Yhdysvaltojen sotilasjohto kaavailee uutistoimisto AFP:n mukaan ennaltaehkäiseviä ydinaseiskuja. Ydinaseiskut olisivat kaavailujen mukaan mahdollisia muun muassa siinä tapauksessa, että vihollinen aikoo käyttää joukkotuhoaseita.

    Yhdysvaltojen puolustusministeriön laatima "Doktriini puolustushaarojen yhteisistä ydinoperaatioista" ei ole vielä saanut puolustusministeri Donald Rumsfeldin hyväksyntää, kerrottiin puolustusministeriön lähteistä uutistoimisto AFP:lle.

    - Se on parhaillaan puntaroitavana, lähteistä kerrottiin.

    Asiakirjassa kehotetaan korkea-arvoisia amerikkalaisia sotilaskomentajia eri puolilla maailmaa laatimaan suunnitelmia siltä varalta, että Yhdysvallat joutuu turvautumaan ydinaseiden käyttöön.

    Käyttötilanteena voisi asiakirjan mukaan olla esimerkiksi se, että vihollinen käyttää tai aikoo käyttää joukkotuhoaseita amerikkalaisia joukkoja tai liittolaisjoukkoja tai siviilejä vastaan.

    Ennaltaehkäiseviä ydiniskuja voitaisiin tehdä myös vihollisen biologisten ja kemiallisten aseiden varastoja vastaan, jollei muita keinoja ole.

    Ydinisku voitaisiin tehdä myös, jos vihamielinen valtio on luovuttamassa joukkotuhoaseita terroristiryhmälle, joka voisi käyttää niitä Yhdysvaltoja vastaan.

    Asiakirja huomauttaa, että vaikka ydinaseiden ensikäyttö nostattaisikin vastalauseita, niin "kansainvälinen oikeus ei kiellä valtioita käyttämästä ydinaseita aseellisessa konfliktissa"."

    ( Lähde: AFP )

    Että silleen ...

    F

    Äänestä

  • tiedätkö miksi kehitysmaat ovat "suurin kuormittaja"? no se johtuu kapitalistisesta globaalisaatiosta, eli siitä että länsimaiset yritykset viedään sinne kuormittamaan luontoa, vika on siis täällä lännessä.

    Äänestä

Ihmekkös tu on, kun heitä on niin paljonkin, että joutuvat kerroksissa olemaan, kun eivät kaikki mahdu kohta enään maankamaralle!...johan nuista vakoiluunkin riittää!

Valkoinen on se, joka kaiken teknisen alkuun laittoi merkittävine keksintöineen...lentokoneet, tv:t, kaukoputket...kaikki tällaiset ovat jostain syystä VALKOISEN KEKSIMÄÄ!, joten enpä menisi tuota keltaista niin suvereeniksi ykköseksi älykkyydessä laittamaan, kuten viimeaikoina on väitetty. Ja toisaalta valkoinen rotu on keksinyt kaikkea todella lyhyessä ajassa. Kiinalaisia on maan päällä ollut miljoonia jo ties kuin kauan. Heillä on todella pitkä historiansa ja aikaa kehittymiseen on ollut aivan eri tavoin kuin valkoisella. On se ihme, jos nuista Intian ja Kiinan väkimääristä ei nyt jo tämän valkoisten keksintöjen vaklimisen jälkeen itsekin saada jo jotain uutta aikaseksi!!!!!

Äänestä

Jos nyt vakavissaan ollaan niin pahasti näyttää siltä - unohtaen kaikenlaisen rotu-uhon - että Euroopan vallat, jotka kerran niin ylväinä jakoivat maailman ovat pikkuhiljaa kusessa talouskoneen yskähdellessä ja aasialaisten työntyessä taloudellis-teknisen kehityksen eturintamaan. En oikein jaksa uskoa että niitä on enää tavanomaisin keinoin saatavissa polvilleen palvelemaan lännen etuja sillä Idän aurinko on nousemassa polttaen meidät tuhkaksi sekä historian alaviitteeksi.

Äänestä
  • Euroopan alamäki on eurooppalaisten omaa syytä, kun ei suostuta luopumaan "hyvinvointivaltiosta", eikä liberalisoida taloutta.

    Äänestä

  • thinktank kirjoitti:

    Euroopan alamäki on eurooppalaisten omaa syytä, kun ei suostuta luopumaan "hyvinvointivaltiosta", eikä liberalisoida taloutta.

    ... ultraliberalismista. Yövartijavaltion kannattajia yhdistää äärivasemmistoon yksi perusasia.
    Kummatkaan eivät arvosta ihmistä yksilönä, eivätkä tunnusta yksilöiden eroavaisuuksia.

    Anarkoliberaalit saalistavat henkilökohtaista etuaan ja pudottavat armotta heikommat yksilöt pois yhteiskunnasta. Toisaalta äärivasemmistolaiset kieltävät yksilöiden nousun massan yläpuolelle ja rankaisevat innovaatiokyvystä ja luovuudesta.

    Kumpikaan ei ole hyvä ratkaisu yhteiskunnalliseksi malliksi.

    F

    Äänestä

  • Fasisti kirjoitti:

    "...eivätkä tunnusta yksilöiden eroavaisuuksia."

    Ja korporatismiko sitten tunnustaa?

    Se on sosialismia ja kuten kaikki sosialismi se tuhoaa vapauden ja yksilöllisyyden. Se levittää sääntelyn ja pakottamisen kaikkialle yhteiskuntaan.

    Liberalismissa kenenkään ei ole pakko tehdä mitään ja jos tekee, saa päättää itse miten ja millä ehdoilla tekee.

    ... perustuu tarkoituksenmukaisuuteen ja kansanyhteyteen. Jokaiselle osansa.

    Korporatismi ei ole kapitalismia eikä sosialismia. Se on kolmas tie. Yksityisomistus ei ole kielletty, mutta talousjärjestelmä on säädelty.

    Korporatismi takaa jokaiselle kansalaiselleen tietyn perusturvan.

    Sosialismi takaa paikan työleirissä ja ihannoimasi anarkoliberalismi paikan katuojassa.

    Kaikki sääntely on sosialismia, eikä kolmatta tietä ole.

    Joko vapaus ja vastuu tai orjuus ja vastuuttomuus.

    Äänestä

  • thinktank kirjoitti:

    Kaikki sääntely on sosialismia, eikä kolmatta tietä ole.

    Joko vapaus ja vastuu tai orjuus ja vastuuttomuus.

    ... epäisänmaallisuuteen ja kansainväliseen rikollisuuteen.

    Siihen missä kansallinen omaisuus siirretään, jonkin kasvottoman kapitalistin haltuun. Malliin missä viedään ensin työpaikat, sitten omaisuus ja lopulta ihmisarvo.

    Vapaus on kaukana globalisaatiosta. Vapautesi on varkaan vapautta ...

    ...on jotain tälläistä.

    http://sp.liberaalit.fi/alasivut/liberalismi.aspx

    Äänestä

  • thinktank kirjoitti:

    ... mutta pysyn tämän tunnustuksen jälkeen vielä tiukemmin mielipiteissäni.

    Liberalismi tuottaa kieltämättä taloudellista toimeliaisuutta. Taitavat nytkin selvitellä käräjäoikeudessa parin liberaalin touhuja internet-busineksen ja ihmisten huijaamisen osalta.

    Tämä on se liberalismin ruma kääntöpuoli: Ahneus ja sen mukanaan tuomat ilmiöt.

    Kun et ymmärrä, että sinun järjestelmäsi seuraukset olisivat hirveät. Et vaikka koko 1900-luvun historia todistaa kantaasi vastaan.

    "varmastikin".

    Tietopohjasi fasistisesta korporatismista tuntuu hieman kapealta. Tutustu, aiheesta on kirjoitettu hyviäkin kirjoja, niin voimme jatkaa keskustelua.

    Peruslähtökohtana tulee kuitenkin pitää sitä, että fasismia ei ole vielä toteutettu missään muualla kuin Italiassa. Italialaisessa fasismissa oli omat erityispiirteensä ja sitä ei voi pitää kokonaisuutena esimerkkinä klassisesta korporaatioyhteiskunnasta. Ja sitten se perusasia: Kansallissosialistinen Saksa ei ollut fasistinen valtio, vaan kansallissosialistinen diktatuuri.
    Ja nyt eletään globalisoituvaa 2000-lukua. Ei I MS:n jälkeisiä aikoja. Maailma on muuttunut paljon. Nykyinen fasismi ei välttämättä kulje pussihousuissa ja suljetuissa muodoissa. Monikaan perusdemari ei edes tunnista sitä vaikka törmäisi siihen.

    Fasismi on hyvä vaihtoehto oligarkistisille ääriliberaaleille ja sosialistisílle järjestelmille. Se on myös erittäin hyvä järjestelmä, kun vertaa sitä sitä mädännäiseen parlamentarismiin.

    Olen tuolla muissa ketjuissa antanut lähdeviitteitä ja kirjaluetteloita. Sinun pitäisi pystyä etsimään ne, jos fasistisen korporatismin olemus kiinnostaa oikeasti.

    ...kirjoitusvirheestä.

    Nähdäkseni kaikki sääntely, täysin riippumatta siitä miten tai miksi sitä harjoitetaan, johtaa, paitsi taloudellisen, myös muun yhteiskunnallisen tilanteen heikkenemiseen.

    ... on koodaamisessa, säännöstöissä ja rajoituksissa. Ilman tiettyä regulointia eletään vahvimman ehtojen mukaan - tai päädytään avoimeen anarkiaan.

    F

    Äänestä

  • Fasisti kirjoitti:

    ... on koodaamisessa, säännöstöissä ja rajoituksissa. Ilman tiettyä regulointia eletään vahvimman ehtojen mukaan - tai päädytään avoimeen anarkiaan.

    F

    ...on vahvimman valtaa, liberalismissa yhden vapautta rajoittaa toisen vapaus. Yksilö saa siis tehdä itselleen mitä tahansa mutta ei saa pakottaa muita mihinkään.

    Kapitalismi on tämän vapauden taloudellinen ulottuvuus: kuka tahansa saa tehdä omalla omaisuudellaa mitä tahansa mutta kukaan ei saa tuhota tai varastaa toisen omaisuutta.

    Globalisaatio on vain tämän kaiken vapauden ulottamista koskemaan kaikkia ihmisiä, kaikkialla maailmassa.

    ... se näyttää tuolta.

    Takana ja generaattorina liberalismissa toimii ahneus. Reilustikin välttämättömän ylittävä hyvinvointi ei riitä, vaan halutaan lisää ja lisää omaisuuksia. Liiketoiminnassa pyritään monopoliin ja hävittämään kilpailijat. Kun tähän on päästy, sanellaan sidosryhmille, toimittajille ja asiakkaille ehdot. Kun päästään niskan päälle pystytäänkin keskittymään voittojen maksimointiin ja kulujen minimointiin. Tällöin sellaiset asiat kuin esimerkiksi moraali, ympäristö ja ihmiset muuttuvat toisarvoisiksi - jopa arvottomiksi. Mikään perustekijä - vähiten luonto - kestää jatkuvaa kasvua ja lisää suita ruokittavaksi.

    Globalisaatio on nykyaikaista kolonialismia.
    Raakaa toimintaa, jonka tavoitteena on kerätä mammonaa. Mammonaa , jota kukaan meistä ei vie rajan yli Tuonelaan mukanaan.

    Eli kyseessä on paradoksi.

    F

    Äänestä

  • Fasisti oli kirjoitti:

    oikeassa suhteesi?

    Fasisti nyt järkevämpi keskustelussa, jopa realistisempi, todellisuudentaju tallella.

    Äänestä

  • Fasisti kirjoitti:

    ... mutta pysyn tämän tunnustuksen jälkeen vielä tiukemmin mielipiteissäni.

    Liberalismi tuottaa kieltämättä taloudellista toimeliaisuutta. Taitavat nytkin selvitellä käräjäoikeudessa parin liberaalin touhuja internet-busineksen ja ihmisten huijaamisen osalta.

    Tämä on se liberalismin ruma kääntöpuoli: Ahneus ja sen mukanaan tuomat ilmiöt.

    F

    ...vastustuksesi siis ihmisten ahneuteen?

    Jos perustuu, niin huomioi, että ihmiset olisivat yhtä ahneita ja yleensäkin yhtä "huonoja" kaikissa muissa järjestelmissä.

    Markkinatalouden eräs vähemmän tunnettu etu on se, että se hajauttaa taloudellisen vallan, ja luo useita kilpailevia valtajärjestelmiä. Olisi erittäin vaarallista keskittää taloudellinen valta taholle, joka jo käyttää poliittista valtaa (Ihan kuin poliittisen vallan keskittäminen ei olisi jo tarpeeksi suuri paha! Eläköön federalismi!).

    Sitten viellä eräs sitaatti:

    ”Valtiomies, jonka pitäisi yrittää ohjata yksityisiä kansalaisia siinä, miten näiden tulisi käyttää pääomiaan, ei ainoastaan kiinnittäisi itseensä mitä tarpeettominta huomiota vaan omaksuisi vallan, jota ei voisi turvallisin mielin antaa millekkään neuvostolle tai senaatille ja joka ei missään olisi niin vaarallinen kuin sellaisen ihmisen käsissä, joka olisi riittävän mieletön ja julkea pitääkseen itseään kykenevänä käyttämään sitä.”
    -   Adam Smith

    ... liberalismin vastaisuuteni perustuu ihmisluontoon ja ihmisen käytökseen. Ahneus on vain osa siitä. Vastustan muuten kommunismia/sosialismia samoista perussyistä.

    Se markkinatalous mistä puhut, pyrkii hajautettuineenkin valtajärjestelmineen monopoliin ja hävittämään kilpailijansa. Se on vaarallista ja kasvotonta pääoman valtaa.
    Vastustan myös federalismia. Olen vahvan kansallisvaltion puolestapuhuja. Ihminen sitoutuu samankaltaisiin ihmisiin ja ainoastaan samaa kieltä ja kulttuuria puhuvat välittävät aidosti toisistaan. Myös hädässä.

    Miksi pidän korporatismia taas parhaimpana järjestelmänä löytyy tuolta ketjusta. Suurimpana erona ultraliberalimin ja korporatismin ( joka tunnustaa markkinatalouden ja sen lainalaisuudet) välillä pidän tietynlaista valvontaa ja säätelyä.
    Liberalismi äärimuodossaan pyrkii taloudelliseen kasvuun ja voittojen maksimointiin. Kuten jo aikaisemminkin sanoin, siinä jäävät ympäristö ja heikommat jalkoihin. Yövartijavalyio on minulle kirosana.

    Toinen perusasia mikä erottaa ne toisistaan on liberalismiin sisältyvä epäisänmaallisuus ja kansainvälisyys. Korporatismi rakentuu vahvan kansallisvaltion pohjalle.

    Tunnen Adam Smithin ajatukset ja olen tutustunut myös vasemmistolaisiin teorioihin. On vaikea vertailla ja keskustella, jos ei tunne perusteita.

    Ihan vakavasti ottaen: tutustu korporatismiin. Voit yllättyä.

    Jaa, alkaisinkohan sosialistista fasistiksi? (: Olen muutenkin alkanut ymmärtämään pelottavan hyvin konservatiivien tradition ja perinteiden ja korporatismin ihailua.

    Puhut asiaa. Ja Adam Smith eli aikana, jolloin työn organisoiminen uudelleen lisäsi tuottavuutta, muttei vähentänyt työtä. Elikkä kymmenen neulantekijää tuotti sarjatuotannolal tuhatkertaisen märän neuloja, mutta kukaan ei jäänyt silti työttömäksi. Nykyään ostetaan yksi kone tuottamaan ne neulat. Vain esimerkkinä siis liberalismin haittapuolista, mistä Aatami-setä ei tiennyt mtiään.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    ... ovat sen tehneet muutkin enenSinua.

    F

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"Kehitysmaalainen" kirjoitti:

Nniin sanottujen "kehitysmaiden" pysäyttäminen on jo liian myöhäistä! Ensinnäkin ihmiset esim Kiinassa ja Intiassa eivät ole tyhmiä! He tietävät kyllä, miten heistä lännessä ajatellaan. He tietävät, että monet mm Yhdysvalloissa puhuvat jo "ennaltaehkäisevästä" sodasta.

Mutta nyt on jo liian myöhäistä! Kiina ja Intia ovat päässeet jo lupaavaan alkuun mm nanoteknoligian kehitelyssä, ja yritykset maalata "kehitysmaa" uhkaa painavat vain nämä maat entistä lujemmin yhteen. Niillä on myös runsaasti "omaa väkeä" Euroopassa ja Amerikassa. Amerikkaan pelkästään saapuu yli puoli miljoonaa laitonsa siirtolaista vuosittain, valtaosa etelä-amerikasta, mutta sitä kaytta myös kauempaa.

Tuleeko mieleen 9/11 Kerroppa se ehkä tuhannellä, niin pääset lähelle sitä tuskaa ja kauhua, mitä sota "lännen"(pääosin USA)ja kehitysmaiden välillä merkitsisi. Venäjä ei ole aikaillut, vaan on jo tehnyt muhkeat asekaupat Kiinan kanssa, ja Kiina on jo nyt yksi maailman johtavista nano teknologia kehittelijöistä!

USA:ssa monet ovat tajunneet, että on jo liian myöhäistä! Hysteerinen reaktio nyt Aasian ja muiden "kehitysmaiden" nousulle merkitsisi varmasti myös "lännen" omaa tuhoa. Ette taida nyt oikein tajuta;"lännellä" on jo niin pahoja sisäisiä sosiaalisia ongelmia siirtolaisuuden kanssa, että "sota" kehitysmaiden kanssa olisi KAIKKIEN AIKOJEN farssi, joka tekisi lopun sekä Euroopasta että USA:sta!

Mutta toki voi reagoida myöhään jos haluaa! Antaa hysterialle vallan! Antaa mm USA:ssa syttyä rotusota parin terrori-iskun ja Kiinalaisen mannertenvälisen, uusien äänivallin murtavien ohjusten säestämänä. Miksipä ei? Helvettiinhän ollaan kaikki menossa muutenkin! Euroopassa ja USA:ssa kohta liki kolmannes alle 30:stä väestöstä on maahanmjuuttajia, ja lisää halutaan kipeästi tilalle! Mutta OK, aloitetaan sota! Sitähän te haluatte! Me ehkä kuolisimme siinä sodassa, mutta saisimme kyllä paljon pahempaa jälkeä aikaan kuin Lontoossa ja Washigtonissa kuin mikään aiempi terrori-isku. Ja ehkä pienellä teknisellä avustuksella Moskovasta, Pekingistä ja New Delhistä voisimme pistää ilotulitteet ja biologiset "pirskeet" pystyyt. Sitähän sinä "fasisti" ja ystäväsi haluatte! Terrorin ja anarkian suurta juhlaa edesmenneen länsimaisen kulttuurin ja koko ihmiskunnan haudalla. No hyvä on, aloitetaan juhlat!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu