Miten Juutalaiset suhtautuu Jesaja.53 raamatun kohtaan ?
Jesaja.53
freedom,liberty
231495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
sen on kuviteltu kuvaavan Israelia kollektiivisesti. Mutta ennen häntä, ei.
Voisitko tarkentaa ,ymmärrän että Juutalaiset ovat saaneet kärsiä paljon, mutta ei Jumala ole kansaansa hylännyt vaika on kurittanut paljon. Niinkuin on kirjoitettu niin on tapahtunut ja pitikin tapahtua jotta sinä & minäkin noin 2000 vuotta jälkeen tapahtumien saisimme armosta iankaikkisen elämän.Ihmeellistä on Israelin Jumalan uskollisuus & pitkämielisyys sukupolvesta toiseen. No Jumala on Rakkaus : )
kärsivästä herran palvelijasta ja muistakin raamatun hahmoista alkoi jo 500-300ekr.
Luin tänään teologian tiedelehteä ja poimin tuon tiedon artikkelista ,joka käsittelee Jeesus Siirakia.
>>>>kärsivästä herran palvelijasta ja muistakin raamatun hahmoista alkoi jo 500-300ekr.
Luin tänään teologian tiedelehteä ja poimin tuon tiedon artikkelista ,joka käsittelee Jeesus Siirakia.>>>>
Totta kai lehdissä on kaikenlaista, on Anna-lehteä, Seiskaa ja muuta sellaista. Liberaaliteologien omat ajatukset ja teoriat eivät minua kiinnosta.
Mutta jos sinulla on raakaa dataa, vaikkapa jakeita Jeesus Siirakin kirjasta jotka viittaavat suoraan Jesajan lukuun 53 ja tulkitsee sen koskemaan kollektiivisesti Israelia niin luen mielelläni.
yleensä. Se koskee myös Jesaja 53:sta.
ei ole näyttöä? Pelkkiä puheita?
Kokeileppa haulla "isaiah 53".
Sen jälkeen kun olet käynyt kaikki linkit läpi, etvalita enää tiedon puutetta.
Antoisia löytöjä sinulle!
Viittaan edelliseen viestiini ,jossa mainitsin ainoastaan Jeesus Siirakista olevan artikkelin.
ja näin ollen merkitykset ovat voineet muuttua.
Käännökset ovatkin tehty pääasiassa kristinuskon tarpeisiin ja se kyllä näkyy.
Tarkasteltaessa Jesaja 54:sanomaa voidaan nähdä selvä ero. Jesaja 54 kertoo lohdutuksen sanoja Herran palvelijoille(juutalainen kansa)(huom.monikossa)ja heidän perintöosastaan eli Israelista. Minusta se kertoo myös nousevasta Jerusalemista,joka nousee tuhkasta jälleen,niinkuin Feniks-lintu.
suora vastaus!
Osaatko hepreaa?
Kuulisin mielelläni käännöksesi, joka osoittaa lihaa luitten ympärillä!
Muilta osin tämä keskustelu ei juuri nyt iske tulta...
se mielyttäisi kaikkia,etenkin kristittyjä.
Joten minun ja arvattavasti sinunkin pitää vertailla eri tekstinkääntäjiä.
Niinkuin useimmat meistä tietävät hebrean tekstit voidaan kääntää monella eri tavalla.Tuo ongelma tuli esiin esim.Qumranin tekstejä käännettäessä,jolloin esim. voittoisasta messiaasta joka riemuitsi tanssien..tuli kristityn käännöksenä kärsivä,lävistetty messias.
Uskokoon kukin tavallaan,tai olkoon uskomatta!
Mikä oli se suora vastaus?
Osaatko hepreaa vai et?
Minua ei juurikaan kiinnosta ketä osaat miellyttää ja ketä et!
Kun vastaat suoraan tähän kysymykseen voimme vasta oikeasti alkaa miettiä näitä "setien selityksiä" eli käännöksiä!
ja hebreaa vielä vähemmän. Osaan jonkin verran loogista ajattelua ja käytän aikaani vertailevaan tutkimukseen aiheeseen liittyen.
Onnistuuko esim. verbien persoonamuotojen toisistaan erottaminen edes auttavasti vaikkapa Qal-muodoissa?
Joku saattaa ihmetellä, miksi olen yllättäen kiinnostunut Tinotiton kielitaidosta. Syy siihen nousee vanhemmasta hänen kanssaan käymästä keskustelusta, jonka kävin ao. osoitteessa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000061&posting=22000000010187073
Keskustelimme kristinuskon ja juutalaisuuden suhteesta Raamatun ulkopuolisen kirjallisuuden yms. pohjalta. Tinotito esitti erilaisia mm. arkeologisiin löytöihin pohjautuvia hypoteeseja. Jäin miettimään hänen väitteitään, koska monet niistä olivat mielestäni selkeässä ristiriidassa kirjallisten todisteiden kanssa. Näin oli asia erityisesti Qumranin tekstilöytöjen suhteen. - Nyt Tinotito on esittänyt, että Qumranin löydöistä päätyy väistämättä johonkin itsestäänselvään (hänen itsensä kannattamaan hypoteesiin)
Itse käytin viime kesän ko. tekstimateriaalin tutkimiseen, vertailin heprean kielen pohjalta ongelmakohtia yms. Tietenkään yksi kesä ei vielä ole pitkä aika, mutta jotakin kuitenkin asiaan liittyvään keskusteluun pääsemiseksi.
Vanhoja tekstilähteitä ymmärtääkseen lähdemateriaalin kielen perusosaaminen on lähtökohta. Ilman sitä on turha lähteä puhumaan käännösvirheistä yms. En enää aio pommittaa Tinotitoa kysymyksilläni. Jokainen saa nojautua mihin auktoriteettiin tahansa. Itse haluan vertailla esim. auktoriteettien käännöksiä itsekin alkukielen pohjalta. Alkuperäisen aiheen eli Jes. 53:n suhteen tekstin yksikkömuoto on ilmeinen. Kokonaan oma kysymys onkin sitten mitä se tarkoitti omana aikanaan.
toimissasi! Hyvä niin. Palaan asiaan mitä pikimmin. Asia alkaa kiinnostaa yhä enemmän...
Artikkeli ,johon viittasin aiemmin on jokaisen luettavissa yleisissä kirjastoissa. Mainitsen artikkelin nimen tarkemmin myöhemmin.
Tosin se ei koske juuri tuota Jesajan 53:sta.
Yleisesti Jesajan kirja näyttää olevan suunnattoman suosittu Qumranin yhteydessä ,koska sieltä on löydetty ainoa "kokonaan" säilynyt Jesajan kirja. Jos "käänösvirheet"/tulkinnatQumranin sotilasmessias-tapauksen tavalla ovatkin jatkuneet Jesajan 53:ssakin.
Edellinen keskustelumme Qumranin ja essealaisuuden vaikutuksista varhaiseen kristinuskoon ja jatkuminen ebioniittien tapauksessa,näyttää jatkuvan Jesajan kirjassakin.Erityisesti Jesaja 53:n kohdalla.
Näetko mitään yhtymäkohtia noissa asioissa?
Jotenkin en jaksa keskustelua, joka pohjaa vain "setien selityksiin" ja sellaiseen logiikkaan jossa käännösvirheitä nähdään sillä perusteella, mitä uskontokuntaa kääntäjä on.
Enää ei eletä pimeää keskiaikaa. Lähes jokainen yliopistokoulutuksen saanut Raamatun tutkija suhtautuu tekstikritiikkiin siinä määrin vakavasti, että mielivaltainen käännöstyö on lähes mahdotonta.
Jos haluat keskustella vielä kanssani jostakin käännösvirheestä laita ko. tekstikohta viitteineen. Jotenkin en jaksa enää sellaisia salaliittoteorioita yms. Tekstit itse kiinnostavat...
pimeän keskiajan käännöstekniikasta Qumranin tapauksessa. Tulkinnoista Jesaja 53:n tapauksessa taas huomasin monia asiaa pintapuolisesti tarkastellessani.
Kun nyt sitten vielä kirjoitat eetteriin alkutekstin ja osoitat ne sanat, mitkä ovat mielestäsi väärin käännetyt, voidaan vihdoin alkaa keskustella itse käännöksestä...
(Erityisesti nyt sieltä Jes 53:sta)
Opiskeleksää teologiaa jossain yliopistossa? Aina hämmästyttää nimittäin tyypit, jotka muuten vaan tutkii juttuja. Ihan positiivisesti kyllä. Ja itse asiassa hämmästyttää myös yliopisto-opiskelijat, jotka nykyään viitsivät vielä paneutua johonkin omalla ajalla...
Oikein arvattu.
Kuvio vain kulki niinpäin, että ensin kiinnostuin hepreasta ja vasta sitten yliopiston kautta avautuvasta Raamatun tutkimuksesta.
Pääosin tämä tutkiskelu on kuitenkin vielä vapaa-ajan heiniä ja omaa harrastusta. Minulla ei ole oikein selkeää näkyä tuosta kirkosta, ollako vai eikö olla? - Ei kuitenkaan niin, että olisin jollain lailla äärilaitaa konservatiivi tai radikaali... En vain oikein osaa nähdä itseäni messuamassa kirkoissa jne.
Uskonto on minulle totuuskysymys, vähän kuin filosofiaa, siksi keskustelenkin mieluiten perusteltujen argumenttien pohjalta, enkä todistuspuheenvuoroista käsin...
virallinen niinkuin kutsuit "setien tulkinta".
Pistän sen omalle otsikolle.
Uudelleen käännöksiä on tapahtunut erityisesti uusien tekstilöydösten(qumran) tapauksissa,joten on tyytyminen vanhoihin ja hyviksi havaittuihin näissä tapauksissa. Ongelma on tietysti se ,että hebreassa on vähän sanoja ja monet sanat tarkoittavat eri asioita. Onhan tulkinta/käännös muuttunut huomattavastikin esim.Kun vanhassa kirkkoraamatussa lukee hänet otettiin pois niin uudessa (King James)tulkitaan ,hänet vietiin pois. Vanhemman mukaan kyseinen tekstinpätkä tulkittiin ylösnousemuksen todisteena...
Kristityt tulkitsevat mielestäni kaikkien näiden jakeiden tarkoittavan Jeesuksen kärsimyksiä,mutta miten voidaan nähdä se,että kärsivä herran palvelija näkeekin sukunsa kasvavan ja elää kauan..
Entäs tämä kohta kun palvelija on jo syntymästään saakka vähäpätöinen , kivulias sairas...Ei tämä minun mielestäni kuvaa Jeesusta evankeliumien mukaan ,vaan hänellä oli kuvausten mukaan vahva henki ja tahto ja kansa hurrasi kuningasehdokkaansa puolesta.
No,jokainen uskokoon miten tahtoo. Itseasiassa oli ihan mielenkiintoista lukea Jesajaa pitkästä aikaa.