Ménièren tauti

MIKÄ ON MENIEREN TAUTI

Menieren tauti on sisäkorvan sairaus, jolle on tyypillistä ajoittainen humina sairaassa korvassa, huonokuuloisuus ja huimaus. Tautia kutsutaankin usein kolmen H:n sairaudeksi. Taudinkuvan esitti ensimmäisen kerran jo vuonna 1861 ranskalainen lääkäri Prosper Ménière. Vaikka tauti on ollut tunnettu jo runsaan sadan vuoden verran ja sitä on uutterasti tutkittu, vieläkään ei taudin perussyytä varmuudella tunneta.
Taudin syntymekanismina on nesteturvotuksen kehittyminen sisäkorvaan, mutta tarkkaa selitystä sille, miksi nesteturvotus kehittyy, ei ole vielä onnistuttu selvittämään. Taustalla on todennäköisesti monen tekijän yhteisvaikutus. Perinnöllisten tekijöiden tiedetään olevan mukana ainakin pienellä osalla potilaista; myös sairastettujen virustulehdusten osuutta on vahvasti epäilty. Korvan rakenteellisilla tekijöillä ja allergioilla on niinikään arveltu olevan vaikutusta, mutta sitova näyttö puuttuu toistaiseksi. Menieren tauti ei liity aivoverenkierron häiriöihin.


MENIEREN TAUDIN OIREET

Jotta voitaisiin puhua varmistetusta Menieren taudista, potilaalla tulee olla kolme pääoiretta:
- kuulonalenema ainakin kertaalleen kuulokäyrällä osoitettuna
- korvan soiminen eli tinnitus tai paineen tunne korvassa sekä
- toistuvat huimauskohtaukset, jotka ovat tyypiltään kiertohuimauskohtauksia ja kestävät vähintään 20 minuuttia.

Kolmasosalla potilaista tauti alkaa näiden kaikkien oireiden samanaikaisena esiintymisenä, jolloin mukana on yleensä myös voimakas pahoinvointi ja oksentelu,
eli tällöin on kysymyksessä tyypillinen Menieren taudin kohtaus.
Osalla potilaista tauti alkaa pelkällä tinnituksella tai kuulonalenemalla ja huimauskohtaukset voivat tulla taudinkuvaan vasta vuosienkin kuluttua. Päinvastaisessa tapauksessa potilaalla esiintyy pelkkiä huimauskohtauksia ilman kuulo-oireita. Molemmissa tapauksissa lopulliseen diagnoosiin pääsy voi kestää kuukausia tai jopa vuosia.



MITEN MENIEREN TAUTI TODETAAN

Potilaan oirekuva on tärkein osa diagnoosia. Tämän ohella korva-, nenä- ja kurkku- tautipotilaan perustutkimus sekä kuulokäyrä ovat jokaisen Menieren taudin oireilla tutkimuksiin tulevan potilaan perustason tutkimuksia.
Koneelliset erikoissairaanhoitotason tutkimukset palvelevat lähinnä muiden sairauksien poissulkua. Näitä ovat tasapainoelinten tutkimus (ENG), kuulohermon johtumisnopeus- mittaukset (aivorunkoaudiometria, BSER), pään tietokonetomografia- tai magneetti-tutkimus. Glyserolitesti tai elektrokokleografia eli sisäkorvan sähköisten potentiaalien mittaus ovat lisäksi joissakin tapauksissa tarpeen diagnoosin varmistamiseksi.


TAUDIN ESIINTYMINEN

Menieren tautia esiintyy tiukimpienkin diagnoosikriteerien mukaan vähintään 40-50 tapausta 100 000:tta asukasta kohti ja vuosittain uusia tapauksia ilmenee 4-5 tapausta /100 000 asukasta. Lievemmät ja alkavat taudinkuvat huomioonottaen määrät ovat moninkertaiset.
Tautia esiintyy yhtä paljon miehillä ja naisilla, yhtä usein oikeassa kuin vasemmassakin korvassa. Tautiin sairastutaan tavallisimmin keski-iässä, 40-50 -vuotiaana. Alle 20-vuotiailla Menieren tauti on varsin harvinainen.



MENIEREN TAUDIN HOITO

Taudin hoidossa on tärkeintä tietoisuus taudista ja sen käyttäytymisestä.
Elämäntapojen korjaaminen säännöllisemmäksi ja stressittömämmäksi sekä suolan käytön rajoittaminen on tarpeen jokaiselle menieeritikolle. Erityisesti tasapainoinen uni-valverytmi ja liiallisen väsymisen välttäminen pitävät taudin oireet loitolla. Hyvä yleiskunto ja säännöllinen liikunta on eduksi tämänkin taudin hoidossa. Näistä asioista voi saada hyvän tietopaketin Meniere-potilaille tarkoitetuilla sopeutumisvalmennus-kursseilla tai ensitietopäivillä.
Lääkehoitoa tarvitaan, mikäli kohtauksia ilmenee useita kertoja kuukaudessa tai kohtaukset ovat luonteeltaan vaikeita tai pitkäkestoisia. Ensilinjan lääkityksenä ovat betahistiini (Betaserc) tai nesteenpoistolääkkeet, kohtausten varalle pahoinvointilääkkeet.
Yhdeksän potilasta kymmenestä tulee hyvin toimeen konservatiivisilla hoitomenetelmillä eli lääkehoidolla ja elämäntapamuutoksilla. Noin 10 %:lla tarvitaan välikorvan lääkeruiskutuksia. Myös monenlaisia luontaislääkkeitä ja -hoitomenetelmiä tiedetään kokeillun Menieren taudin hoitoon, mutta niillä ei ole voitu osoittaa olevan hoitotehoa.
Hankalammissa Menieren taudin tapauksissa käytetään välikorvaan ruiskutettavia
lääkkeitä, kuten paikallispuudutteenakin tunnettua lidokaiinia sekä laajavaikutteista antibioottia, gentamysiiniä, jolla tiedetään olevan sisäkorvan nestetuotantoa vähentävää ja tasapainoaistinsolujen herkkyyttä heikentävää sivuvaikutusta. Tätä sivuvaikutusta käytetään tarkoin annosteltuna hyödyksi Menieren taudin oireiden lievittämiseen.
Lääkeruiskutushoidot tähtäävät erityisesti vaikeiden huimausoireiden rauhoittamiseen, myös tinnitusta nämä hoidot voivat lievittää. Sen sijaan kuuloa ei lääkeruiskutuksilla voida korjata, vaan esimerkiksi gentamysiiniruiskutuksiin liittyy pieni riski kuulon huononemisesta. Lääkeruiskutushoitoja toteutetaan sairaaloiden korva-, nenä- ja kurkkutautien yksiköissä ja ne voidaan tarvittaessa myöhemmin uusia. Hoidot toteutetaan tavallisimmin tärykalvon läpi asennettavan ilmastointiputken kautta.
Leikkaushoito tulee vain harvoin kyseeseen Menieren taudin hoitona. Tavallisimmat
leikkaushoitomuodot ovat sisäkorvan nestesäiliön paineenalennusleikkaus, tasapaino-hermon katkaisuleikkaus ja sisäkorvan tuhoamisleikkaus. Leikkaushoitoihin liittyy
kuuroutumisen riski ja sisäkorvan tuhoamisleikkauksessa sairaan korvan toiminta lopetetaan pysyvästi. Lääkeruiskutushoidot ovat riskittömämpinä ja helpommin toteutettavina viime vuosina selvästi vähentäneet leikkaushoidon tarvetta.



TAUDIN KULKU JA ENNUSTE

Taudinkulku on erittäin yksilöllinen. Oikeastaan kahta täysin samanlaisen taudinkuvan potilasta ei olekaan. Taudin alkuvaiheita luonnehtivat vaihteleva kuulonalenema ja kiertohuimaus-pahoinvointikohtaukset korvan paineentunteen tai tinnituksen ohella. Myöhemmissä vaiheissa kuulonalenema vakiintuu keskimäärin 50-60 dB tasolle.
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli molempien korvien kuulo on enintään tätä
luokkaa, ei käytännön elämässä tulla toimeen ilman kuulokojetta. Taudin
myöhemmissä vaiheissa huimauskohtaukset rauhoittuvat lievemmäksi tasapainon epävarmuudeksi, etenkin hämärässä. Tinnitus voi jäädä korvaan pysyvästikin, mutta aikaa myöten se yleensä muuttuu vähemmän häiritseväksi.
Huomattavalla osalla potilaista tauti rauhoittuu itsestään oireettomaksi vuosikausiksi, joskus lopullisestikin. Tauti alkaa käytännössä aina vain toispuoleisena, mutta noin joka viidennellä potilaalla tauti voi ajan kanssa siirtyä toiseenkin korvaan.
Vaikka Menieren tauti voi huonontaa kuuloa niin, ettei potilas pärjää ilman kuulolaitetta, täydellistä kuuroutta se ei kuitenkaan aiheuta.
Taudin kohtaukset voivat alkuvaiheessa olla rajujakin, mutta asianmukaisen tiedon,
hoito-ohjeiden ja lääkityksen turvin potilas voi viettää lähes normaalia elämää. Useimmat potilaat pystyvät taudista huolimatta jatkamaan työssään. Menieren tauti aiheuttaa vain harvoin työkyvyttömyyttä siinä määrin, että potilas joutuu jäämään sairaseläkkeelle.