mielipiteilee Sonera-kirjasta Taloussanomissa (http://www.taloussanomat.fi/etusivu/1333884.asp) jotta "kirja ei anna ministeriölle aihetta ryhtyä toimiin asiassa".
Voi elämän kevät, jos Soneran kohtalo ei anna omistajalle aihetta ryhtyä toimiin, mikä antaa???
Ministeri Kimmo Sasin mukaan liikenne- ja viestintäministeriö ei aio ryhtyä toimiin kirjan takia
Osakesäästäjät tutkituttaisi Sonera -kirjan kohuväitteet poliisilla
Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtajan Jarmo Leppiniemen mielestä Soneran pitäisi tehdä poliisille tutkintapyyntö nettikirjasta, joka parjaa yhtiötä. Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasin (kok.) mukaan kirja ei anna ministeriölle aihetta ryhtyä toimiin asiassa.
Leppiniemen mukaan Soneran pitäisi tehdä tutkintapyyntö esimerkiksi kirjan väitteestä, että Soneran entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander olisi siirtänyt yli 16 miljoonaa euroa omille tileilleen ja yrityksilleen.
- Sonera saisi maineensa puhdistettua, jos poliisi toteaisi, että se (syytösten esittäminen) on aiheetonta. Jos tiedot olisivat aiheellisia, sekin tulisi tällöin ilmi, sanoo Leppiniemi.
Hänen mielestään on syytä uskoa, että varojen siirtoa ei ole tapahtunut, koska se ei ole käynyt ilmi tilintarkastuksessa. Leppiniemen mukaan rikostutkimus olisi kuitenkin paikallaan, jotta Sonera saisi maineensa puhdistettua.
Keskusrikospoliisin talousrikosyksikön johtajan Kimmo Markkulan mukaan poliisi edellyttää usein ennen yrityksiä koskevan rikostutkinnan aloittamista, että asianomainen yhtiö tekee tutkintapyynnön.
Periaatteessa poliisi voi aloittaa rikostutkinnan itsenäisesti. Tällöin pitää kuitenkin olla epäilys, että rikos on tapahtunut. Markkulan mukaan tällaista epäilyä ei vielä kuitenkaan ole Sonera-kirjan suhteen.
Sasi ei kannata toimia kirjan väitteistä
Sasi aikoo tutustua Minne hävisivät Soneran rahat? -kirjaan ensi viikolla.
- On se käytävä läpi, vaikka se koskeekin pääasiassa aikaa ennen omaa ministeriyttäni. Kirjaan tulee tietysti suhtautua suurella skeptisyydellä johtuen siitä, että kukaan ei ole uskaltanut asettua sen tekstin takuumieheksi ja ilmoittaa nimeään julkisuuteen, toteaa Sasi.
Ministeriön virkamiehet ovat jo lukeneet kirjan ja esittäneet ministerille käsityksensä siitä. Sasin mukaan kirja ei anna Soneran pääomistajalle aihetta vaatia esimerkiksi erikoistilintarkastusta.
- Virkamiehet ovat todenneet, että se on aika epätarkka. Meillä ei ole mitään intressiä ryhtyä oikeustoimiin tai mihinkään muuhun. Ongelma on, että kukaan ei ole uskaltanut asettaa itseään vastuulliseksi tekstistä.
- Olisi reilua, että sen tekstin kirjoittaja puolustaisi näkemyksiään julkisesti, Sasi haastaa.
Hallitus ei Sasin mukaan ole keskustellut asiasta lainkaan.
Kirja väittää, että Sonera siirsi varoja Relanderin tileille ulkomaisten konsulttiyritysten ja investointipankkien kautta. Relanderille olisi kirjan perusteella mennyt yleensä 30 prosenttia rahoista, jotka Sonera maksoi hänen toimeksiannostaan näille yhtiöille.
Lisäksi kirja esittää, että Sonera on antanut Relanderin määräyksestä toimeksiantoja hänen omistamilleen ulkomaisille peiteyhtiöille olemattomasta konsultoinnista tai markkinointitoimista. Laskut olisi hyväksynyt yleensä Relander tai joku hänen sisäpiiristään.
Kirja väittää myös, että Telia on vaatinut Soneran ulkomaantoimintojen ja -velkojen perusteellista selvitystä.
- Ruotsin valtio ei ole koskaan esittänyt tällaista vaatimusta, eikä minulla myöskään ole tiedossa, että Telia olisi esittänyt Soneralle tällaista vaatimusta, sanoo Sasi.
Kohukirja väittää myös, että tilintarkastajat ovat hyväksyneet Saksan umts-luvan korkokulujen jaksottamisen usealle vuodelle Soneran talousjohdon vaatimuksesta. Järjestely paransi Soneran vuoden 2001 tulosta. Jaksottaminen on laillista tiettyjen ehtojen vallitessa.
- Minun on hirveän vaikea ajatella, että Soneran talousjohto painostaisi meitä, toteaa Soneran tilintarkastusyhtiön KPMG:n toimitusjohtaja Hannu Niimekselä.
Kirja syyttää Relanderia myös epäpätevyydestä ja oman edun ajamisesta. Kirjan mielestä olisi perusteita aloittaa oikeudenkäynti Saksan umts-vastuiden selvittämiseksi. Kirjan mukaan vastuut otettiin yhden ihmisen pakkomielteen takia ilman yhtään riskikartoitusta.
Sonera-kirjan nimettömät kirjoittajat ilmoittavat kirjansa esipuheessa olevansa "talouselämän vaikuttajia, jotka ovat seuranneet läheltä Soneran tapahtumia". He sanovat haastatelleensa kymmeniä ihmisiä. Kirjasta saa vaikutelman, että ainakin osa kirjoittajista on soneralaisia tai sen hallintoelinten entisiä jäseniä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo kohta kiinnitti huomioni:
-----------------------------
Sonera saisi maineensa puhdistettua, jos poliisi toteaisi, että se (syytösten esittäminen) on aiheetonta. Jos tiedot olisivat aiheellisia, sekin tulisi tällöin ilmi, sanoo Leppiniemi.
Hänen mielestään on syytä uskoa, että varojen siirtoa ei ole tapahtunut, koska se ei ole käynyt ilmi tilintarkastuksessa. Leppiniemen mukaan rikostutkimus olisi kuitenkin paikallaan, jotta Sonera saisi maineensa puhdistettua.
----------------------
KOSKA EI OLE KÄYNYT ILMI TILINTARKISTUKSESSA.
Ei taida pojalla paljoa välähtää. Ottaen nyt ajankohdankin huomioon. (worldcom yms.
http://money.cnn.com/2002/06/30/news/worldcom_reforms.reut/index.htm )
Voisi noiksi ministereiksi olla edes vähän vaatimuksia, mutta eihän siihen hommaan mitään vaadita. Vai olisko sitten omakin lehmä ojassa, tiedä tuosta.
lehmä taitaa olla. Ainakin Sasilla:
Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi totesi Soneran uusannin valmistelusta: "Lisärahan sijoittaminen Soneraan olisi räikeässä ristiriidassa valtion harjoittamaan omistuspolitiikkaan ja kilpailupolitiikkaan nähden." Tultuaan valituksi liikenneministeriksi Olli-Pekka Heinosen seuraajaksi vuoden 2002 alusta alkaen Sasi pyörsi nämä puheet.
Esimerkiksi Soneran vuoden 2001 tilinpäätös on tehty hyvän kirjanpitotavan rajoja hipoen. Sonera on mm jaksottanut Saksan umts-lupaan liittyviä korkokuluja useammalle vuodelle, vaikka korot on maksettu täysimääräisesti Soneran kassasta tilikauden aikana. Tämä kyseenalainen järjestely on nostanut Soneran tulosta vuoden 2001 tilinpäätöksessä. Mikäli toimittaisiin normaalien liike-elämän tilinpäätöskäytäntöjen mukaisesti, Soneran olisi pitänyt rasittaa vuoden 2001 tulostaan julkisuuteen esitettyä enemmän. Soneran tilintarkastajat ovat kuitenkin hyväksyneet tämän käytännön Soneran talousjohdon vaatimuksesta.
Yhtiöllä oli korollista velkaa 34,5 miljardia markkaa, kun sitä vuotta aiemmin oli ollut 7,7 miljardia markkaa.
Valtio joutui rahoittamaan
Soneraa lokakuun 2001 uusannissa 3,1 miljardilla markalla.
ihmetyttää tuo relanderin toiminta, kannattiko se nyt lähteä jonkin investointipankin palvelukseen kun ei ne maksa työntekijöilleen kun 200-300k£ ainakaan noille mitä julkisesti hakevat, eli jos se nyt suoraan joksikin johtajaksi pääsi, mitähän niillä olisi, 20-30x tuo ? -saako siitä lähellekään sitä minkä sonerassa sai kähmittyä omaan taskuun aitoon viikinkityyliin ?
accel maksaa partnereilleen aika paljon
***************************************
digitoday.fi:
Kalifornian Palo Altossa pääkallonpaikkaansa pitävä sijoitusyhtiö, joka sijoittaa kansainvälisesti suuntautuneisiin teknologiayrityksiin, ja vahvalla painotuksella mobiiliteknologiaan. Yrityksen Euroopan pääkonttori sijaitsee Lontoossa. Soneran toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander siirtyi yhtiön palvelukseen kesällä 2001.
****************************************
Counting Microsoft among its investors, the firm concentrates its investments on communications and Internet companies. Founded in 1984, Accel has more than $3 billion under management. The firm also conducts the Entrepreneur-in-Residence program to help technology entrepreneurs learn the ins and outs of venture capital. Along with Microsoft, several other big name companies -- Lucent Technologies, Compaq, Dell, Disney, and more -- have invested in Accel Partners. The company has launched a joint venture with buyout firm Kohlberg Kravis Roberts to invest in companies that combine Internet assets with old-economy business.
ei varsinaisesti ole Accelin palveluksessa, vaan yksi pääosakkaista. Ja tiettävästi Accel maksaa hyvin...
Ja Rellun julkinen CV:
http://www.accel.com/team_detail.asp?pid=19