Iltalehden 25-vuotisjuhlat oli tyypillinen

Pekka Karhuvaara tuli paikalle 2 promillen pohjissa, kehui uusienkin päätoimittajien jatkavan hänen aloittamallaan laatujournalismin linjalla. Valitsi juhlien parhaat tissit ja ehdotti Kirsti Paakkaselle seksiä. Sammui kuitenkin kesken juhlien ja velikarhu Läski-Late kutsuttiin paikalle viemään Ruorivaara kotiin. Ruori-Pekka halusi välttämättä Ylöjärvelle Mervi Tapolan viereen. Pekka kertoi himoinneensa Merviä jo pitemmän aikaa. Juhlakansa oli yhteistä mieltä siitä, että he ovat kuin kaksi marjaa.
Loppuilta kului keskustellessa siitä kumpi Iltalehden entisistä päätoimittajista on suurempi mulkku, Karhuvaara vai Koroma.
3144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olemassakaan. Karhuvaara on harmiton reppana ylioppilas Koroman upseerinsaappaiden rinnalla.

Äänestä
  • Juttu menossa hoviin ja Ruorivaara linnaan.

    Äänestä

  • tuomiosta kirjoitti:

    Juttu menossa hoviin ja Ruorivaara linnaan.

    Tämä olettamus, että Iltalehti olisi jotenkin kytköksissä Kokoomukseen, imartelee kyllä ko. puoluetta ihan perusteetta. 80-luvulta periytyvässä historiassaan kyseisellä lehdellä on ollut töissä joitain nyky-porvariksi profiloituvia tyyppejä, mutta 15 vuoteen kyseinen julkaisu ei ole voinut vetää mitään poliittista linjaa tai olla puolueellinen. Kilpailu IS:n kanssa on niin kova, että se ei vain olisi mahdollista.

    Päin vastoin itsestäni näyttää siltä, että IL keskittyy nykyään nuoleskelemaan nykyvaltaapitäviä, kuten tämän lehdestä oli täysin kritiikittömän Halos-henkilökuvan yhteydessä havaittavissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokkareiden seurapiiritapah... kirjoitti:

Pekka Karhuvaara tuli paikalle 2 promillen pohjissa, kehui uusienkin päätoimittajien jatkavan hänen aloittamallaan laatujournalismin linjalla. Valitsi juhlien parhaat tissit ja ehdotti Kirsti Paakkaselle seksiä. Sammui kuitenkin kesken juhlien ja velikarhu Läski-Late kutsuttiin paikalle viemään Ruorivaara kotiin. Ruori-Pekka halusi välttämättä Ylöjärvelle Mervi Tapolan viereen. Pekka kertoi himoinneensa Merviä jo pitemmän aikaa. Juhlakansa oli yhteistä mieltä siitä, että he ovat kuin kaksi marjaa.
Loppuilta kului keskustellessa siitä kumpi Iltalehden entisistä päätoimittajista on suurempi mulkku, Karhuvaara vai Koroma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu