90-luvulla Suomen kansalle tehtiin suuri puhallus
suuri kusetus
Pankkituki.
3347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja kaikki vain pankkirosvojen rikastuttamiseksi.
se luvattu palautus toteutumaan? Johan jo silloin mainitsin, ettei koskaan yleisönosastoilla. Muuten, ei ne palauta mitään optioitakaan, sillä kaikkihan on sos.demien siunaamaa, joten se siitä.
Tämä kuuluu niihin surkeiden presidenttien (Koiviston) kardinaalimunauksiin.
Äijä seurasi letkeästi katseella kun iso kasa yrittäjiä teki kaulakiikun, moni muu kärsi pirusti tahoillaan - mutta paskat siitä.
Pääasia että pankit saivat roponsa, pääsivät kuiville eikä "valtiolaiva" heilunnut.
Ruotsalaiset hoitivat kriisinsä sivumennen sanoen kolmesataa kertaa fiksummin, kuin täkäläiset pankkien juoksupojat.
Siinä varmaan eräs syy Koiviston ikuiseen ruotsikaunaisuuteen, jota kesti äijän koko kurjan kauden ajan.
UKK osasi vetää Tukholmassakin oikeista naruista - ja juttu sujui kuin tanssi.
Koivisto teki näissä elintärkeissä suhteissa maalleen sellaisen karhunpalveluksen, ettei Tukholma unohda vieläkään.
Viimeisimpänä juttuna muistettakoon tapa jolla Pärsson torppasi Lipposen EU:n briljanttihommasta
kylmästi kanveesiin. Ei tarvitse toitottaa kuuluvansa kovaan ytimeen, kun on sisällä jo valmiiksi. Omasta kruunusta huolimatta.
Juhani Suomi teki miehen tempun kun kertoi mikä äijä tämä Koivisto oikeasti oli.
Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa. Kun kuuntelee jo valtansa ripeetkin menettäneen Lipposen lässytyksiä eduskunnassa Koiviston puolustelemiseksi.