Tällä keskustelu foorumilla käydyissä keskusteluissa tulee väkisinkin mieleen mitä ovat ns. teologian opiskelijat. Ovatko he tämän maailman ortodoksisen elämän tavan edustajia vaiko teoloojiaan pohjautuvien ajattelijoiden ryhmä joka tuo mitä monimutkaisia asioita esille ortodoksisuudesta . MIelestäni ortodoksisuus hengellisetä ulottuvuudeltaan on hyvin yksinkrtaisten asioiden ilmaisuA ,JOSSA TAAS teoligit TEKEVÄT siitä monimutkaisen ajattelu tavan jossa uskolla on hyvin vähän tekemistä ns; arjen ja käytännön kannalta .
Hengllissä milessä lasten kaltaisten on taivasten valtakunta .MIKSI siis kiistelette joskus ihan toisarvoisista asioista .Kertookapa minulle mitä teologi sana tarkoittaa ,ja mikä on sen alkulähde ja onko sillä loppua ollenkaan , eli mihin teologi tähtää viimekädessä .Sillä edelleen uskon taivastenvaltakuntaan joka on lasten kaltaisten eli viattomuuuuden usko . Mysöskin arvostan munkkeja jotka suinkaan eivät olleet monimutkaisia uskossaan vaan rehellisejayksinkertaisen totuuden pulesta puhujia .Yleensä he olivat ammatiltaan joko fyysisentyön tekijöitä tai minkään ammatikunnan edustajia MUNKIT valittin yksinkrtaisen uskon perusteella jossa ei tologisella näkemyksellä ollut mitään tekemistä itse uskon kannalta.
Hengllissä milessä lasten kaltaisten on taivasten valtakunta .MIKSI siis kiistelette joskus ihan toisarvoisista asioista .Kertookapa minulle mitä teologi sana tarkoittaa ,ja mikä on sen alkulähde ja onko sillä loppua ollenkaan , eli mihin teologi tähtää viimekädessä .Sillä edelleen uskon taivastenvaltakuntaan joka on lasten kaltaisten eli viattomuuuuden usko . Mysöskin arvostan munkkeja jotka suinkaan eivät olleet monimutkaisia uskossaan vaan rehellisejayksinkertaisen totuuden pulesta puhujia .Yleensä he olivat ammatiltaan joko fyysisentyön tekijöitä tai minkään ammatikunnan edustajia MUNKIT valittin yksinkrtaisen uskon perusteella jossa ei tologisella näkemyksellä ollut mitään tekemistä itse uskon kannalta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nukkuko teologit,vaan mistä tämä hiljaisuus.Oliko kysymykset liian yksinkertaisia ,vai eikö siitä saa keskustelun tynkää ollenkaan.ort.kirkon oppihan perustuu paljolti teologiseen näkemykseen uskosta.Täällä paljolti keskustellan eri oppi näkökannoista ,missä ovat siis teologin opin edustavat näkökannat otodoksisuudesta.
Kuvitellaan että käytössäsi on kannullinen bensiiniä ja tulitikkuaski etkä ole koskaan eläessäsi nähnyt miten niitä käytetään. Haluaisit tutkia ohjekirjasta mitä sinun pitää tehdä, mutta kirja on englanniksi ja osaat vain suomea. Ehkä silloin etsit jonkun joka osaa TULKITA sinulle lukemasi, ettet arvaisi vaan saisit tietää. Ilman ohjekirjaa saattaisit esimerkiksi palavan tulitikun kanssa tutkia, miltä kannusi sisältö näyttää.
Samasta syystä on olemassa teologeja. He kertovat sen, mitä et ole ehtinyt itse hankkia tietoosi. Ja toisin kuin sinä, he tietävät myös miten vähän on mahdollista tietää...
sAmasta syystä on olemassa teologeja .HE kertovat sen mitä et ole ehtinyt itse hankkia tietoosi.Ja toisin kuin sinä he tietävät myös miten vähän on mahdollista titää.Mistä teolgit tietävät mistä minä olen hankkinut tietoa.JA mistä he luulevat tietävänsä sen ,miten vähän on mahdollista tietää.Taitaapi olla niin että ei sinullakaan ollut viisastenkiveä teologisenopin perusteeksi .Miksi sitten heittätdytte niin viisaksi hyvät teologit.
teologit viisaiksi vai heittäydymmekö me muut tyhmemmiksi kuin olemmekaan?
"heittäytyvätkö teologit viisaiksi vai heittäydymmekö me muut tyhmemmiksi kuin olemmekaan?"
"Ajatusleikkirakko" on mielestäni yksi parhaita sanoja, joka kuvastaa useita tämänkin palstan keskusteluja, vaikkakin kirjoittaja näytää hieman sekoittaneen ei tarkoitusmukaisesti sekä otsikon, että nimimerkkinsä.
Asiaan. Joskus tuntuu siltä, että teologit itseriittoisesti heittäytyvät yli-ihmisiksi (yli viisaiksi)tavallisiin seurakuntalaisiin nähden. Samoin seurakuntalaisista pieni joukko heittäytyy tarkoitushakuisesti yli tyhmäksi, saadakseen oman edustuspaikkansa seurakunnallisessa hierarkiassa. Jos tarkoitit edellisen keskusteluun osallistuneen kaltaisia, kiertokoulunsa vastapäivään kiertäneitten kaltaisia, niin he eivät kuulu kumpaankaan edellä mainittuun joukoon. He ovat juuri niitä Kristuksen tähden houkkia, joita näilläkin keskustelupalstoilla on perään kuulutettu.
Itse olen sitä mieltä, että teologin ulosannin selkeys, tajuttavuus, ja ajankohtaisuus on kypsyyden ja arvostelukyvyn merkki. Loppujen lopuksi se on myös varmaan Pyhän Hengen lahja, voida omassa julistuksessaan tulla "pienemmäksi", voidakseen antaa Herramme Jeesus Kristus tulla "suuremmaksi" (ks. Joh. 3:30), ja olla tekstiensä, puheittensa, elämänsä jne. välityksellä tiennäyttäjä Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen tavoin.
Varmaan on myös teologeja, jotka ns. ihastuvat omiin ajatuksiinsa ja eivät edes ole kiinnostuneita onko niillä mitään tekemistä todellisuuden - Jumalan - kanssa. Esim. yksi Athosvuoren kasvatti, venäläinen arkkimandriitta Sofroni Saharov (1896-1993), piti näitä mielikuvituksen houkutuksina ja kiusauksina. Elämästä tulee ideologiaa ... tai kuten Hermann Hessen (1877-1962) romaanissa "Siddhartha" (1922) Buddha varoittaa nuorta etsijää Siddhartaa eksymästä ja hukkumasta "mielipiteitten tiheikköön"...
Kuka on teologi? Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen (1866-1938) oli mielestäni teologi - vaikka hänellä oli vain pari kesää kyläkoulua koulutusta. Mielenkiintoista on, että kun pyhittäjä Siluanin tekstejä näytettiin Pariisissa yhdelle 1900-luvun suurelle teologille - Vladimir Losski (1903-1958) - hän vähätteli niitä. Mutta toisaalta varmaan myös pyhä Gregorios Teologi (300-luku), joka sai muodollisen koulutuksensa ja aikansa sivistyksen tuntemuksensa Ateenan pakanallisessa akatemiassa, oli teologi - ainakin Kirkko on hänelle antanut hänelle harvalle annettu lisänimi "Teologi". Omasta mielestäni myös lääketieteellisen koulutuksen saanut metropoliitta Antoni Bloomia (1914-2003) voidaan pitää teologina. Yllämainituista kaikki paitsi venäläinen Losski olivat munkkeja, mutta tietenkin pyhä Gregorios oli hieman omalaatuinen... :)
Ei varmaan teologian tutkinto tee ihmisestä teologia, mutta ei siitä varmaan ole automaattisesti haittaa... Ajatelkaamme vaikka nykyistä Pergamonin metropoliittaa John Zizioulasta (1931-) tai nuorta piispaa Ilarion Alfejevia (1966-).
Kirkko kutsuu kaikkia - myös vuonna 2005 läntisessä maailmassa - kääntymään ja tulemaan Jumalan luo. Kutsu - luottavaiseen uskoon - koskee ihmisiä kaikenlaisilla lahjoilla ja kyvyillä. Tämän takia Kirkolla on monenlaisia tiennäyttäjiä ja paimenia - olkoon ne munkkeja, teologeja, kummeja, vanhempia, akateemikkoja, pappeja, piispoja jne. Epätoivon keskelle Kirkko tuo Valon ja kutsun lapsenkaltaiseen toivoon... Tässä haasteessa puheet huiveista, kalenterista, kirkkopolitiikasta ym. aiheista voivat muodostaa Hessen mainitsema "mielipiteitten tiheikkö", joka hukuttaa elävän uskon, toivon ja rakkauden...
No niin ... taas tuli kirjoitettua tänne! Toivottavasti olin selkeä ja vaikka en tarjonnut määritelmiä pykälissä on mielipiteeni jyväsiä ns. luettavissa yllä. Tuli harrastettua ehkä liikaa ns. name-dropping (nimi-pröystäilyä)... :) Hyvällä tuulella, kun olen...
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
Tuostahan sai oikein selvää! Kiitos!
Tuli vain mieleen yksi hauska kertomus Vladimir Losskista (1903-1958), joka kieltämättä oli loistava teologi - esim. hänen kirja "Idän kirkon mystinen teologia" on kaikista puutteistaan, uskallan väittää, syvällistä ortodoksista teologiaa. Varmaan hänet voidaan laskea 1900-luvun alun suuriin Kirkon teologeihin.
Tarinan Losskin tapamisesta on kertonut metropoliitta Antoni Bloom (1914-2003), joka nuorena oli tavannut Losskin ja he olivat puhuneet itämaisista uskonnoista. Losski oli jyrkästi hylännyt kaiken totuuden niissä. Tyrmistynyt nuori metropoliitta Antoni, silloin nimeltään Andrei, oli palannut kotiin ja ottanut hindulaisuuden kirjoitukset "Upanisadit" ja kirjoittanut kahdeksan sitattia ylös ja jättänyt lähteen kirjaamatta. Tapaessaan Losskin uudemman kerran nuori Andrei oli viekkaasti sanonut hänelle jotenkin näin: "Sinä, joka osaat kirkkoisien opetuksen ja teologian, voisitko kertoa muistiinpanojeni sitaattien kirkkoisät nimeltä, jotka jäi merkitsemättä minulta?" Losski suostui pyyntöön ja palasi jonkun ajan kuluttua Andrein seuraan ja oli löytänyt kaikkiin sitaatteihin kirkkoisän nimen. Silloin Andrei kertoi mistä sitaatit olivat ja Losski luonnollisesti hämmästyi ja nöyrtyi hieman... :)
Kirjoitukseni, joka oli muistista, tarkoitus ei ole vähätellä ja sanoa, että kaikki on suhteellista, vaan muistuttaa itselleni ja ehkä muille, että ei yksikään ihminen hallitse kaikkea tietoa ja totuutta. Kertomus löytyy metropoliitta Antonin vihkosesta "Jumalan huone - kolme puhetta Kirkosta" (venäjäksi, 200?).
No niin...
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
Vastasit tosi mielyyttävästi teologin pohdintaan.Mutta....EN voi suinkaan väitellä kanssasi siitä mitä ihminen valitsee opiskeluaineekseen kuten teologian opiskelun.JOkaisella on valinnanvapaus siinnä suhteessa.OLen parastaaikaa lukemassa PYHITTÄJÄ SILUANATHOSVUORELAINEN elämänkertaa,olen vasta alussa mutta kun kirjoitit että hän oli teologi ,niin määritelmäsi Hänestä oli että hän oli teologi.Kirja ei suinkaan kerro tästä pyhittäjä isästä että hän olisi ollut teologi ,vaan että kija kertoo JUMALAN rakkauden todistajasta.Mielestäni hän oman yksinkertaisen uskonsa avulla jossa varmasti oli myös Pyhän Hengen voima josta puhuit ,jossa myös hänen oma kilvoittelunsa Jumalan avulla teki hänestä pyhän ihmisen ei suinkaan teologin kirjaviisuden tai opiskelun kautta .JUMALA mielestäni ilmoitti hänelle oman hegellisen kokemuksensa kautta ,hänen viisutensa Pyhän Hengen kautta jonka voi jokainen ihminen saavutta , siihen ei aina kirjaviisus auta..MIKSI tämä aika ei tuo esille tämän kaltaisia pyhiä .Onko tämä aika teologista aikaa jossa yksinkertainen PYHÄN HEGEN lahja ei löydä sielua joka ymmärtäisi tämän lahjan suuruutta.
Pyrkimykseni pohdinnalla kuka on teologi oli osoittaa, että suureksi teologiksi - Jumalan tuntijaksi - tulee rukoilemalla ja elämällä kokonaisvaltaisesti Kirkossa. Tämä ei ehkä tyydytä ihmistä joka määrittelee teologiksi vain akateemisen loppututkinnon saanutta, mutta näin ei Kirkko tee, olkoon apostoli Johannes Teologi (1. vs.), pyhä Gregorios Teologi (300-luku) ja pyhittäjä Simeon Uusi Teologi (n. 949-1022), osoituksena tästä.
Mutta luulen Kirkon myös arvostavan ihmisiä, jotka myös lukevat itsensä eri tasolla (esim. seminaari, akatemia ja yliopisto) koulutuksellisesti ns. teologiksi. Tämä ei sulje pois - sen suljee pyhittäjä Siluanin mukaan ylpeys - kristillisen elämän tietä kohti Jumalan tuntemusta. Pyhittäjä Siluan on kirjoittanut: "Monet filosofit ja oppineet miehet ovat tulleet uskoon Jumalan olemassaoloon, mutta se ei itsessään tarkoita, että he tuntevat Jumalan. Me munkit opiskelemme Jumalan lakia yötä päivää, mutta ei suinkaan kaikki meistä ole oppineet tuntemaan Jumalan. On yksi asia uskoa Jumalaan - toinen tuntea Hänet." Pyhittäjä Siluan varmaankin ajatteli myös yksinkertaisen ihmisen, kuten myös ns. lukeneen, voivan olevan täysin tietämätön Jumalasta nimenomaan ylpeyden takia...
No niin ... hyviä ja antoisia lukukokemuksia - kirja on varmaankin yksi 1900-luvun klassikoista.
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
Pitääko meidän päätellä, että tämä aika on vähemmän teologinen kuin ennen, vai toisin päin? Rehellisesti, mitä olisi ajateltava siitä, ettei tänä aikana ole pyhiä? Ovatko ne tulossa? Vai olemmeko niin syntisä ja epäteologisia?
No tämä ei ole tietenkään täysin totta, sillä on monia enemmän tai vähemmän ns.pyhiä, jotka elivät tätä aikaa...mietin vain, että jos joku tekee pyhiä tekoja, miksi peitellä niitä? Eikö Jumalan armo ole kaikille tarkoitettu? Ehkäpä todellisuus on se, ettemme vain näe ja ymmärrä todellista pyhyyttä? Miksi niitä ei voisi tarkastella lähemmin, muuten kuin yksilön näkökulmasta? Miksi Pyhän Hengen armo on sitten ylitsevuotava joissakin ihmisissä, mutta toisissa nähtävästi ei? Mikäli näin on. Onko kyse siitä, että kaikkien tulisi tehdä jotain saadakseen tuon armon, vai voiko tehdä mitään? Jos ei niin miksi sitten antaa kuitenkin pyhyyden ns. vuotaa yli tavalla, josta p.Siluanista kerrotaan... hänhän ilmeisesti tunsi Jumalan? Ei kai Jumalan tunteminen ole vain sattuman arpapeliä?Tai instituution määrittelemää etuoikeutta?MIKSI tämä aika ei tuo esille tämän kaltaisia pyhiä... mikäli ei varsinkaan voi tehdä mitään, tai että olemme vähemmän teologisia ja ajattelemattomia!
vastuu siirtyy lukijalle, silmäni eivät ole kunnolla edes auenneet, puhumattakaan kupillisesta aamukahvia.
Ensinnäkin, voitaisiin näinkin hedelmällisessä keskustelussa hetkeksi jättää sana TEOLOGI pois keskustelusta, se kun sanana näyttää keskustelevan porukan jakavan vähintäänkin kahteen leiriin, koulua käyneisiin ja sitä käymättömiin.
"Rehellisesti, mitä olisi ajateltava siitä, ettei tänä aikana ole pyhiä? Ovatko ne tulossa? Vai olemmeko niin syntisä ja epäteologisia?"
Mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi. Olisiko sillä mitään tekemistä, että meillä jokaisella kilvoittelijalla alkaa olla lounas ja päivällispöydät valmiiksi katettuina asiaankuuluvine juomineen. Mikäs kilvoittelija se semmoinen on tänä päivänä, jolla ei olisi laajakaista yhteyttä surffaillessaan netissä jne.......
"Eikö Jumalan armo ole kaikille tarkoitettu?
Uskoisin näin olevan.
"Miksi Pyhän Hengen armo on sitten ylitsevuotava joissakin ihmisissä, mutta toisissa nähtävästi ei?"
Kerro missä ja kenessä vuotaa ylitse, voisin käydä vaikkapa katsomassa.
"Mikäli näin on. Onko kyse siitä, että kaikkien tulisi tehdä jotain saadakseen tuon armon, vai voiko tehdä mitään?"
Armoa tai Pyhä Henki ei ole ostettavissa, lahjottavissa, pakotettavissa tulemaan sieluun, niin kuin tänä päivänä melkein mikä muu asia tahansa. Ne ovat Jumalan lahja, Häntä pelkääväisille, kunnioittaville, lähimmäistään rakastaville, itsensä kieltäville.
Jos ei niin miksi sitten antaa kuitenkin pyhyyden ns. vuotaa yli tavalla, josta p.Siluanista kerrotaan... hänhän ilmeisesti tunsi Jumalan? Ei kai Jumalan tunteminen ole vain sattuman arpapeliä?Tai instituution määrittelemää etuoikeutta?MIKSI tämä aika ei tuo esille tämän kaltaisia pyhiä... mikäli ei varsinkaan voi tehdä mitään, tai että olemme vähemmän teologisia ja ajattelemattomia!
käydä aamupesulla ja -kahvilla. Viimeinen kappale ei ollut omani, vaan edellisen kirjoittama. Sorry.
Kiitos vastauksesta. Lopulta ei kommentissani ole mitään varsinaista tarkoitusta... olen vain usein ihmetellyt tunnettujen pyhien kertomusten määrää ja sisältöä. Mielestäni niissä on valitettavan paljon selviä lapsellisuuksia ja mauttomia temppuja! Usein lukee tai kuulee pari eri versiota joistakin tarinoista. Siinä on varmasti toinen ääripää Rooman tapaan verrattuna...
mutta usein herää vastaavanlaisia kysymyksiä, kun miettii, mikä niiden lopullinen tarkoitus on.Ihmeitähän tapahtuu joka päivä. En kuvittele että tähän olisi vastausta, mutta ehkäpä suurin syy on meidän ns. rationaalinen aikamme. Siinä on myös paljon hyvää, mutta myös huonoa. Enää ei henget asu kallion koloissa jne... uskon että pyhiä tulee uudestaan ja uudestaan. Aika näyttää missä muodossa ja miten!
On myös varmasti paljon sellaista, mitä pyhät pyysivät ja rukoilivat, mutta eivät saaneet, ja ihmeitä tai asiaa mitä pyysivät ei tapahtunut...
Myös tänä päivänä ihminen itse osaa jo tehdä monia ihmeitä, joten "taso" on noussut, mutta tuskin tulee ikinä nousemaan liian korkealle! Se on mahdottomuus. Jopa looginen mahdottomuus.
Olet usein ihmetellyt pyhienihmisten elämän
ämän krtoja jotka ovat mielestäsi lapsellisia ,joissa on mauttomia temppuja .MIELESTÄNI juuri pyhien ihmisten elämänkerrat ovat ort. kirkon helmiä joista kuvastuu aina sen hisroriankulun pyhät ihmiset.ILMAN näitä esikuvan kaltaisia pyhien ihmisten kilvoituksia tämä aika juuri kaipaa,koska elämme sellaisessa maailmassa jossa ihmininen itse kieltää pyhiitymyksen tarkoituksen .PYHYYTTÄ ei mielestäni anneta vain, koemielessä kokeiltavaksi ,vaan kilvoittelijan avuksi myös tässä päivässä .Nykyaikanakin uskon olevan pyhienihmisten kaltaisia imisiä mutta vielä tämä maailma ei niitä tunne .HE tulevt esille sitten kun JUMALA sen sallii.SE ei ole milestäni mahdottomuus vaan tämän ajan ihmisen pitää kilvoitella kenties vielä enemmän ,kuin koskaan ennen.
Eiköhän kaikkina aikoina ole ollut sokeutta ja ns. ohdakkeiden langettamia varjoja. Sanomalla, että oma aikamme on jotenkin erityisen epäpyhä ei ole mielestäni rehellistä - jo apostoli Paavalin ja apostoli Johannes Teologin aikana kamppailtiin eksytystä, luopumista ja sokeutta vastaan ... ja sama kamppailu jatkuu yhä - erityisesti itsessämme...
Pyhiä on yhä tänään, heidän koko joukkonsa tuntee yksin Jumala, ja Kirkko ns. tunnistaessa osan heistä laskee heidät nimeltä kunnioittettujen pyhien joukkoon (jumalanpalvelukset kirjoitetaan, ikonit maalataan, elämänkerta kirjoitetaan, jne.). Kirkko Venäjällä on viime aikoina ns. julistanut pyhiksi suuren joukon pyhiä ja Länsi-Euroopassa Kirkko on viime aikoina tunnistanut pyhiksi äiti Maria Skobtsovan (1891-1944) ym. Voidaan myös ehkä sanoa, että varmuuden vuoksi Kirkko viettää "Kaikkien pyhien sunnuntai" - voimme erityisesti silloin muistella ja pyytää esirukouksia meille tuntemattomilta pyhiltä, mutta Jumalan tuntemat (olkoot ne esim. sitten lukuisat Neuvostoliiton lapsenlapsensa salaa kastavat uskovat isoäidit, suurkaupungin vahtimestari, tai tuntematon erämaan erakko)...
Emmekö myös voi nöyrästi sovittaa itseemme osittain Herramme sanat fariseuksille: "Voi teitä! Te rakennatte muistomerkkejä profeettojen haudoille, mutta ketkä heidät tappoivat?" (Luuk. 11:47). Me emme aina edes tahdo Jumalan pyhiä - nöyriä Jumalan rakkauden välikappaleita - joukkoomme, vaan mielummin puhdistamme vatimme ulkopuolelta, siivilöimme ruuan, haluamme etusijaa, annamme toisille taakkoja, joihin emme edes yhdellä sormella koskee, kiistelemme paastosäännöistä, kalentereista, huiveista, kirkkopolitiikasta jne. Pyhän läsnäolo on liian haastava, paljastava ja rehellinen... Pyhittäjä Siluaniakin haukuttiin Athosvuorella, itse Pyhällä Vuorella, sanoilla: "Senkin pyhä...!".
Herramme Jeesus Kristus sanoi: "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten..." (Matt. 6:1). Eiköhän pyhät sovita itseensä nämä Herramme sanat - ettei heiltä unohdu, että kaikki on armosta... Pyhä luultavammin kieltä itse eniten oman pyhyytensä häneltä kysyessä ... ja viittaa Jumalaan.
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
KIITOS kirjoittamastasi viesteistä.Harvoin tapaa näin kaunista ja hegellisen pyhittymiseen tähtäävää kirjoitusta .Ymmärsin että haluat lopeettaa keskustelu.OLet antanut minulle hyviä hengellisen kilvoituksen ohjenuorta joka jatkuu ,jos JUMALA SEN SUO . KIITOS ja hyvää syksyn jatkoa .
Kiitos kehuista ja kannustuksesta! Oli mukavaa lukea, että olen pystynyt sanomaan ns. jotain hyvin.
Kun joku toinen mielenkiintoinen ja lähellä oleva aihe tulee taas Suomi24:ään palaan ns. ääneen ... jos aika sallii.
Tämä paikka, eli Suomi24, tarjoaa tiettyyn pisteseen asti paikan pohtia Kirkon elämään liittyviä asioita, mutta raja tulee aiheessa kun aiheessa vastaan aika nopeasti ... silloin on hyvä lopettaa ja odottaa seuravaa kiinnostavaa aihetta!
Hyvää syksyn jatkoa myös sinulle!
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)