Fortum optiot

Heiman ihmetyttää että valtion omistaman yhtiön johto päättää optio-ohjelmasta, he kumminkin ovat periaatteessa valtion virkamiehiä. Jos optioita jaetaan johdolle niin silloin koko henkilöstö on oikeutettu saamaan samassa mittakaavassa samaisen määrän optioita. Mutta korjatkaamme asia mitä ajan takaa, on se ettei valtion omistaman yhtiön pidä jakaa optioita lainkaan. Vaan voitto koko kansan käyttöön, veroeuroista kumminkin on kysymys. Eikä nykyinen tilanne ole yhdenkään fortumin johtajan ansiota, vaan luonnon katastrofin aikaasaannosta on kyse. Nyt mitataankin herrojen moraalinen taso, ollakko ahneita vai isänmaata ajattelevia johtajia. Jos heille maksetaan nämä optiot on heidän sitouduttava luopumaan palkastaan sun muista kikkailun kautta tulleista oheis tuloista. Hävetkää politiikot arkadian mäellä jotka hyväksyitte kyseiset optiot.
193158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mutta odotappas,kun tulee kuudes kahtatoista.Siellä samat persoonat,jotka nyt ryöstävät kansalta,röhkivät ja räkivät,meinaan Linnan juhlissa. Jakavat toisilleen laakeriseppeleitä ja kunnia-merkkejä! OMPA TULOSSA TAAS NÄYTELMÄ.

Äänestä

... sita etta tassahan ne samalla myontaa sen etta bensanhintaa on nostettu aihettomasti.

Eli kun ne nyt sanoo etta voittoja on tullut sen takia etta on ollut luonnonkatastroofeja... eli siis hetkinen. Eiko meille justiin kolme viikkoa sitten selitetty etta hintoja on pakko nostaa koska oljynhinnat on noussu ja etta ei tassa kukaan halua ylimaarasta voittoa tehda.

Eikai tassa kuitenkin oo taas pissitty silmaan ;-)

Äänestä

herrat junalla siperiaan..

jos kävellen pääsevät takasin...se heidän onnensa..
suomen kansa on hampaatonta..ei missään laiteta kampoihin.. me sitkeästi maksetaan kaikki...

-huh, huh-

Äänestä

Tässä taas huomaa kun yksi tietämätön esittää yksintertaisen ja suorastaan typerän mielipiteensä asiasta, jota ei ole tutkinut tarkemmin. Ja välittömästi löytyy lisää näitä joojoo-miehiä uhoamaan kateuksissaan.

Sopimus on sopimus, ja lisäksi Fortumin henkilökunta on tehnyt hyvää työtä ja kasvattamut valtion, eli meidän, omaisuutta. Ilman luonnonvaikutuksiakin.
Ja lisäksi vielä, eivät he ole virkamiehiä, vaan yksityisen yrityksen henkilökuntaa, joilla on tehtävänä kasvattaa omistajien omaisuutta. Ihan niin kuin muissakin yrityksissä, omistajasta riippumatta.

Heitänpä tässä yhden hypoteesin.
Jos mattimeikäläinen päättää ostaa rivin lottoa ja vieläpä voittaa sillä päävoiton, vaikkapa 1,5 milj. euroa, niin pitäähän se palauttaa valtiolle, koska naapureita vituttaa ja homma on muutenkin epäreilua.
Onko näin?

Äänestä
  • Lotossa on mahdollisuus menettää sijottamansa rahat, optioissa ei ole kun ei tartte muuta kuin saada aikaiseksi hyvä sopimus.
    Jos ei ole säkää optiossa niin on vaan pärjättävä palkalla kuten muutkin kuolevaiset. Onneksi näilä palkka on varuuksilta tarpeeksi iso että ei siinäkään korkealta tipahda.
    Onko joku tosissaan sitä mieltä että joku fortumissa on paiskinut niin hyvin hommia että sille pitää valtion maksaa 12 miljoonaa euroa?

    Äänestä

  • Lotossa on mahdollisuus menettää sijottamansa rahat, optioissa ei ole kun ei tartte muuta kuin saada aikaiseksi hyvä sopimus.
    Jos ei ole säkää optiossa niin on vaan pärjättävä palkalla kuten muutkin kuolevaiset. Onneksi näilä palkka on varuuksilta tarpeeksi iso että ei siinäkään korkealta tipahda.
    Onko joku tosissaan sitä mieltä että joku fortumissa on paiskinut niin hyvin hommia että sille pitää valtion maksaa 12 miljoonaa euroa?

    Äänestä

  • Kukahan tässä nyt on tietämätön, kun tekee moisia älyttömän typeriä vertauksia Loton ja opition välillä. Jos ihminen Lottoaa hän PELAA rahaa, jotta saisi päävoiton. Lotto menee samaan kategoriaan pörssisijoituksen kanssa. Ei tässä varmasti monikaan olkaansa kohauttaisi, jos he nettoaisivat suuren potin sijoituksellaan, jossa on aina riski menettääkin se raha, mutta kun nyt on kyse OPTIOISTA eli ns. hyvän työn lisästä. Optio olisi loistava keksintö, jos vaan se, joka sen keksi olisi keksinyt myös sen, että optiot pamahtaisivat miinukselle firman voidessa huonosti. Silloin riittäisi pullamössöpojillakin motivaatiota oikeasti ajatelle firmansa etua, eikä kauniita eläkepäiviään.

    MITEN IHMISET JAOTELLAAN?? Miksei Fortumin lähetti voi olla yksi hyvän työn tehnyt johtajien joukossa. Häntä ei vaan taida optiolistalta löytyä??

    Sopimus on sopimus. Se on selvä ja on suhteellisen typerää lähteä näitä takaisin perimään, mutta tässäkin kohtaa rehti ja reilu miljonääri palauttaisi osan optioistaan tai aivan varmasti todellinen johtaja jakaisi palautuksenaan osan firmansa työntekijöilleen.

    Kysymyshän on pelkästään kanslaisten tyytymättömyydestä päättäjiin. Heidän politiikkansa aikaansaannosta on se, että "piiri pieni pyörii". Taas kohta ollaan väistämättä siinä tilanteessa, että tavallisella kansalaisella ei ole mitään mahdollisuuksia toteuttaa tavoitteitaan. Yhteiskunta on jo aloittanut jakutumisensa. Tällä kertaa kyseessä ei ole jakautuminen kommareihin ja oikeistolaisiin, niinkuin jotkut vanhoihin kaavoihin kangistuneet vieläkin koittavat ihmisiä jaotetella. Nyt rällästää rosvot ja vastassa on ahkerasti työtätekevä kansalainen, riipumatta siitä onko han duunari, tohtori tai pienyrittäjä. Surullista on, että tällä kansalaisella ei ole tukijaa ja edustajaa päättävissä elimissä.

    Äänestä

  • hei sinä yksityisesti ostat kupongin kioskista.mutta kun valitettavasti fortum on valtion eli meidän yhteinen.jos jalostamo olisi yksityinen tai useampia olisi polttoaineesta tuleva hyöty omistajan.mut nyt pomot tai mitä ne nyt onkaan ei omista fortumia.heidän pitäisi saada vain palkkansa ei muuta.he ovat vain työntekiöitä fortumissa tai pitäisi olla.niiden paikalle olisi tulossa paljon työntekijöitä.eli he ovat valtion leivissä.nyt vaan on tehty rikos kansaa vastaan.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    hei sinä yksityisesti ostat kupongin kioskista.mutta kun valitettavasti fortum on valtion eli meidän yhteinen.jos jalostamo olisi yksityinen tai useampia olisi polttoaineesta tuleva hyöty omistajan.mut nyt pomot tai mitä ne nyt onkaan ei omista fortumia.heidän pitäisi saada vain palkkansa ei muuta.he ovat vain työntekiöitä fortumissa tai pitäisi olla.niiden paikalle olisi tulossa paljon työntekijöitä.eli he ovat valtion leivissä.nyt vaan on tehty rikos kansaa vastaan.

    optiooikeudella tarkoitetaan mahdollisuutta ostaa ennalta sovittu määrä yrityksen osakkeita tiettyyn hintaan tiettynä aikana

    Äänestä

  • osakkeenomistaja kirjoitti:

    optiooikeudella tarkoitetaan mahdollisuutta ostaa ennalta sovittu määrä yrityksen osakkeita tiettyyn hintaan tiettynä aikana

    Juuri näin. Lotto vertaus ei siis missään tilanteessa sovi kuvaan. Paitsi toki, jos tehdään ensi vuoden valtion budjettiin sellainen lisäys, että annetaan jokaiselle kansalaiselle(n.5miljoonaa) mahdollisuus lotota jättipotin kohdalla vaikkapa nyt noin 2-3 riviä lottoa. Jos siis lottorivi maksaa 90 senttiä, kuten taitaa olla, niin tämä kustantaisi valtion budjetista noin 12 miljoonaa euroa. Huomattavasti järkevämpiäkin käyttökohteita tosin löytyy. Optiot ovat kuitenkin nyt verrastettu lottoon, joten jatketaan vaan siitä. Huomaavat Fagermössöt kuinka ahneita, typeriä röyhkimyksiä ovatkaan.

    Optio tosiaan on mahdollisuus ostaa se sovittu määrä osakkeita. EI OMALLA RAHALLA!!! kaiken kukkuraksi satavarmasti hyvän sisäpiiritiedon(RIKOS SEKIN!!) tukemana!! Joten häpeä sinäkin siellä!! Kansan pettämisestä näissä on kyse! Joskus siitä sai ja varmaan vielä saa kuulan kalloonsa...

    Äänestä

  • Optioista joku viellä väittää ettei optiot ole köyhiltä pois.Eikö rahaa paineta tiettymäärä ja jos joku vie siitä suurimman osan niin eihän muille jää niin paljon jaettavaa jos ei itse paina väärää rahaa.Eli jos sähkön hinta kymmenkertaistuisi niin optiotkin voisi kymmenkertaistua ja eikö kuluttajat sen silloin maksa ja Matti Meikäläiselle jää taas vähemmän pulla rahaa.Mitä jos sähkö olisi ilmaista asiakkaille voisiko silti optiot olla yhtä suuret.Ilman köyhiä ei ole rikkaita.Vois ne optiot antaa vaikka sotaveteraaneille,valtiolle tulis samanlailla verotuloja takaisin.Suuri-palkkaiset tulee kalliiksi pienituloisille eikö eläke määräydy ansiotulojen mukaan jos mä tienaisin miljoonan vuodessa multa vois ottaa veroa 95% ja silti eläisin hyvin.Prosentti määräiset palkankorotukset pitäisi lailla kieltää siinä tulo erot vain kasvaa.

    Äänestä

Oikein ihania ja hyviä kansanedustajia ja ministereitä meillä! Kiitos kovasti!

Käsittämättömät miljoonaoption kansan verorahoista, vertailuna eläkeläiselle annetaan 5 euroa/kk miinus verot kansaneläkkeeseen korotusta,koska rahat on niin "tiukalla" budjetissa. Kummasti ne riittävät ilman omaa työpanosta tulleisiin optioihin?

On aivan eri asia, jos kyseessä olisi yksityinen firma, silloin voidaan palkita johtoa ja muuta henkilökuntaa miten vaan halutaan ja sovitaan, mutta valtionyhtiö on toinen juttu.

Turha sitten ihmetellä, että miksi kansa napisee ja tuloerot kasvavat...kohtuus ja oikeudentaju ei toteudu tässä millään muotoa. Huonoa sopimusta voidaan aina muuttaa ja haastaa oikeuteen sen tekijät!
Yksityisyrittäjänä maksan siis hieman lisää veroja taas, jotta Fortumin johto pääsee golffaamaan Ferrarillaan!

Äänestä

elämäi oon veroja maksanu ja nyt ne sit meni tollasen isokenkäsen taskuun! tökkisin veitsellä heti jos tapaisin kasvotusten!! jos jollakin on pimeitä töitä tarjolla ni ottakaa uhteyttä! mäksänko verot vai laskuni, helppo siitä valkkaa

Äänestä

En ihmettele ollenkaan poliitikkojen päätöksiä optioista. Ei ollut paljon nurisemista kun nostivat omia palkkojaan, puhemies taisi kaksinkertaistaa palkkansa, kukaan ei puhunut kohtuullisuudesta mitään.

Äänestä

Valtio on todellakin suurin omistaja Fortumissa, mutta ei ainut. Valtio voi normaalisti saada rahaa meidän kansalaisten käyttöön kahdella tavalla: osinkoina tai myymällä osakkeita. Osinkoja tosin saavat oikeutetusti myös muut osakkeen omistajat eli ei kaikkia Forumin tuloja anneta valtiolle.

En vain ymmärrä tätä kateellisten ruikutusta.

En löytänyt suoraa tietoa optioiden tuomasta merkintähinnan ja nykyisen hinnan erotuksesta (eli siis siitä tuotosta).
Jos summa olisi esim. 10 Miljoonaa euroa tuottoa option saajalle, niin valtio nappaa siitä ainakin 60% veroina eli 6 Miljoonaa euroa.

Jos halutaan salaliittoja hakea, niin sehän löytyisi poliitikoista erityisesti Skinnarin pellestä. Jakamalla optioita suurin riistäjä on valtio, ei se yksittäinen option saaja, joka on ollut vain fiksu henkilökohtaisen työsopimuksensa neuvottelussa. Eli jakamalla optioita jäävät nuolemaan näppejään muut Fortumin osakkeenomistajat, eikä Valtio menetä mitään. Valtio vie aina omansa korkojen kanssa.

Lopettajaa ruikutus ja itse asiassa muiden syyttäminen siitä, ettei ole onnistunut rikastumaan. Suurin osa option saajista on aivan tavallisia kovaa työtä tekeviä normaaleja suomalaisia.

Äänestä
  • Tulkaa ihmeessä esiin te vaativaa ja normaalia työtä tekevät optiomiljonäärit?! Nouskaa puolustamaan pienen piiri pullamössöpoikija ja tyttöjä! Missä te olette?

    Äänestä

  • olette, kun äänenne ei kuul... kirjoitti:

    Tulkaa ihmeessä esiin te vaativaa ja normaalia työtä tekevät optiomiljonäärit?! Nouskaa puolustamaan pienen piiri pullamössöpoikija ja tyttöjä! Missä te olette?

    Lopeta tuo ruikutus ja itkeminen jos joku muu on tehnyt hyvän sopimuksen työnantajansa kanssa. Ei se ole edelleenkään sinulta pois.

    Muista myös, että option saajia on paljon enemmän kuin muutamat julkisuudessa mainitut henkilöt. Eikä kaikkien "optio saaliit" ole rahallisesti valtavia.

    Äänestä

Todellinen tapa vaikuttaa näihin asioihin, olisi sanoa oma sähkösopimus irti, mikäli Fortumin asiakas on. Itse en ole, mutta jos olisin, toimisin näin.

Vituttaa suunnattomasti optiot yleensäkin, etenkin tällaisessa tapauksessa. Ihmiset maksavat öljystä ja sähköstä itsensä kipeäksi ja yksi Mikael Lilius kuittaa 12 miljoonaa euroa. En epäile, etteikö hän olisi hoitanut pestiään hyvin, mutta niin on varmasti moni muukin, saamatta silti 12 milliä bonuksena.

Optiot ovat sitäpaitsi mahdollisuus lunastaa ko. yrityksen osakkeita sillä tietyllä summalla, mutta useimmiten johtajat vain lunastavat summan käteisenä...

Äänestä

Rahat noihin optioihin on kerätty pääasiassa Suomesta suomalaisilta. Paras tapa osoittaa mielipiteensä tälläisten optioetujen saajille on kulutustottumusten muutos. Voihan sitä jättää ostamatta Forttumin ja Nesteen tuotteita ja käyttää muita palvelun tarjoajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veteraani 4 kirjoitti:

Heiman ihmetyttää että valtion omistaman yhtiön johto päättää optio-ohjelmasta, he kumminkin ovat periaatteessa valtion virkamiehiä. Jos optioita jaetaan johdolle niin silloin koko henkilöstö on oikeutettu saamaan samassa mittakaavassa samaisen määrän optioita. Mutta korjatkaamme asia mitä ajan takaa, on se ettei valtion omistaman yhtiön pidä jakaa optioita lainkaan. Vaan voitto koko kansan käyttöön, veroeuroista kumminkin on kysymys. Eikä nykyinen tilanne ole yhdenkään fortumin johtajan ansiota, vaan luonnon katastrofin aikaasaannosta on kyse. Nyt mitataankin herrojen moraalinen taso, ollakko ahneita vai isänmaata ajattelevia johtajia. Jos heille maksetaan nämä optiot on heidän sitouduttava luopumaan palkastaan sun muista kikkailun kautta tulleista oheis tuloista. Hävetkää politiikot arkadian mäellä jotka hyväksyitte kyseiset optiot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu