Tapani Kansalle moitteita esiintymisestä!

Viihdetaiteilija Tapani Kansan klassista musiikkia sisältänyt konsertti Keminmaan Pohjantähti-opistolla ei onnistunut niin kuin menestyvältä ja kokeneelta taiteilijalta voisi odottaa.

Pohjolan Sanomien mukaan Kansa kävi konsertissaan 13. kesäkuuta ylikierroksilla, ärjyi yleisölle ja haukkui pianistiaan.

Mm. Pohjolan Sanomien kriitikon mielestä Kansan konsertti oli tapahtuma, jonka olisi voinut jättää kokematta.

Kalliin hinnan pääsylipuistaan maksanut yleisö oli konsertin jälkeen pettynyt. Yleinen mielipide oli ettei kukaan enään koskaan lähde kuuntelemaan Kansaa livenä.
3281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viikonloppuna Riutanharjulla Kansa käyttäytyi myös ylimielisesti ja aliarvioi yleisöään.

Onneksi pirteä Taina Kokkonen pelasti illan pirteällä ja iloisella esiintymisellään.

Äänestä
  • Tapsan Riutanharjun keikka oli suurenmoinen. Paras keikka mitä käymilläni tanssilavoilla on tänä kesänä ollut!
    Sillä on ainutlaatuisen mahtava laulunääni ja karismaa mielettömästi! En olisi ikinä uskonut, että Tapsa on niin sexy, huumorintajuinen ja komea herrasmies! Hän hauskuutti yleisöään pelleilemällä, niin että välillä sai nauraa vedet silmissä. Täydenkympin keikka täydenkympin laulajalta! KIITOS TAPSA!!!

    Äänestä

Tapsa on iki-ihana! hän hurmasi Riutanharjun yleisönsä upeasti komealla laulullaan ja karismaattisella, luontevalla ja hauskalla esiintymisellään.Tuosta tanssi-illasta tuli hyvä mieli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


never again kirjoitti:

Viihdetaiteilija Tapani Kansan klassista musiikkia sisältänyt konsertti Keminmaan Pohjantähti-opistolla ei onnistunut niin kuin menestyvältä ja kokeneelta taiteilijalta voisi odottaa.

Pohjolan Sanomien mukaan Kansa kävi konsertissaan 13. kesäkuuta ylikierroksilla, ärjyi yleisölle ja haukkui pianistiaan.

Mm. Pohjolan Sanomien kriitikon mielestä Kansan konsertti oli tapahtuma, jonka olisi voinut jättää kokematta.

Kalliin hinnan pääsylipuistaan maksanut yleisö oli konsertin jälkeen pettynyt. Yleinen mielipide oli ettei kukaan enään koskaan lähde kuuntelemaan Kansaa livenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu