Tästä maasta on tullut miehiä syrjivä paskalandia.
Asevelvollisuus on törkeää sukupuoleen perustuvaa syrjintää.
Naisille ollaan jatkuvasti antamassa lisää etuoikeuksia ja miehiä diskriminoidaan yhä pahemmin. Eikä tälle näy loppua.
Maata, joka sortaa toista sukupuolta lain voimalla ei kannata puolustaa.
Olenkin tullut siihen tulokseen, että tässä tilanteessa on ryhdyttävä aktiiviseen toimintaan.
1. Jos ole jo käynyt armeijan, kieltäydy reservistä! Ohjeet löytyvät mm. Aseistakieltäytyjäliiton web-sivulta.
Muista mainita syyksi (mahd. pasifististen syiden lisäksi) että nykyinen asevelvollisuus on sukupuoleen perustuvaa syrjintää.
2. Jos olet menossa armeijaan, harkitse vielä uudestaan. Mene mielummin totaaliksi tai vähintään sivariksi.
Toistan vielä, että tällaista paska-femakkolandiaa ei kannata puolustaa.
3. Jos ole menossa sivariksi, onnitttelut! Harkitse kuitenkin myös totaalikieltäytymisen mahdollisuutta. Siinä ovat ihmeissään kun
vankilat ovatkin täynnä miehiä, jotka ovat siellä sukupuolensa takia.
Ironista kyllä, mutta kaikkein parhaimmat opiskelumahdollisuudet ovat nimenomaan vankilassa (Avolaitoksessa). Eli vain menemällä vankilaan voit olla tasa-arvoinen naisen kanssa, kun kilpailette samasta opiskelupaikasta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Samaa mieltä olen siinä, että kun nyt kerran on tälle tasa-arvon tielle lähdetty, niin sitä pitää sitten noudattaa reilusti. Molemmilla sukupuolilla on oltava samat yhteiskunnalliset oikeudet ja velvollisuudet.
Varmasti tulevat naiset tähän vinkumaan, kuinka heillä on jo tuollainen raskas biologiasta juontava velvoite kuin synnyttäminen. En kyllä kiellä, etteikö synnyttäminen varmaan ole raskasta ja tietenkin se on myös todella tärkeä tehtävä. Mutta tärkeä ero on tietenkin se, että synnyttäminen on nykyaikana täysin vapaaehtoinen toimenpide, eikä biologiasta johtuvia eroavaisuuksia voi oikein muutenkaan pitää "yhteiskunnallisina velvotteina".
Mutta jos naiset tosiaan haluavat ottaa tavoitteeksi sen, että lainsäädännöllä ja erilaisilla yhteiskunnallisilla velvoitteilla tasataan myös biologisista eroavaisuuksista johtuvia "epätasa-arvokohtia", niin kyllä sekin minulle sopii (itse pyysitte tätä, minä olisin tyytynyt yhtäläisiin velvollisuuksiin). Loogista olisi, näiden biologisten erojen takia, että miehillä olisi vuoden mittainen asevelvollisuus ja naisilla kuuden vuoden mittainen. Perustelut seuraavassa kappaleessa.
Keskimääräinen elinikä Suomessa: miehet 74,1 ja naiset 81,0 vuotta. Eli naiset voittavat, biologisista eroista johtuen, liki seitsemän vuotta enemmän elämää. Toisaalta naiset kyllä synnyttävät lapsia. Oletetaan, että keskimäärin naiset synnyttävät 2 lasta (ei taida oikeasti olla nykysuomessa enää edes näin paljon, mutta ollaan nyt niin reiluja, että annetaan naisille hieman etua) ja "menettävät" raskauden, synnytyksen ja imetyksen vuoksi elämästään yhden vuoden per lapsi (annetaan tässäkin naisille hieman etua laskemalla tämä aika vastaavaksi menetykseksi kuin tuo miehen aikaisempi kuolema). Tästä eteenpäin toki isän ja äidin rooli lapsen elämässä tulisikin olla tasavertainen nykyisen tasa-arvokäsityksen mukaan (jokainen perhe toki järjestää asiat omalla tavallaan, niistä järjestelyistä on ihan turha muille valittaa). Eli yhteensä naiset "menettävät" 2 vuotta elämästään biologisista syistä johtuen. Miehet siis menettävät 7 ja naiset kaksi, eli tasapuolisuuden nimissä tulisi naisilla olla 7-2=5 vuotta pidempi palvelusaika kuin miehillä (tosin tuo palvelusaikakin on varmaan mukavampaa, kuin työntää koiranputkea maan alla, mutta annetaan tässäkin vielä hieman naisille etua).
Ja kuukautisista, migreeneistä yms. naisten vaivoista on ihan turha tulla valittamaan. Kylmä tosiasia on se, että miehet ovat myös keskimäärin sairaampia kuin naiset (sydän- ja verisuonitaudit, erilaiset syövät, liikuntaelinten ja tukirangan sairaudet jne.). Eli tuo kuuden vuoden palvelusaika naisille ja vuoden miehille on itse asiassa erittäin armollinen tarjous miehiltä, jos kerran tavoitteena on yhteiskunnallisilla velvoitteilla tasoittaa biologiasta johtuvia "epätasa-arvokohtia".