Kenestä tässä puhutaan? Kenet Herra loi?
Sananlaskut 8: 22 - 31
22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sanamuoto on jokseenkin samanlainen kuin Siirakin kirjassa, ja jodonmukaista on ajatella, että sekä siinä että sananlaskuissa myös ajatus ja sanoma on sama. Kummassakin kirjassa sanotaan, että ennen kaikkea muuta luotiin viisaus, ja että viisaus on ollut olemassa iankaikkisuudesta ennen ikiaikoja, alusta asti.
"Kaikki viisaus tulee Herralta, ja hänen tykönänsä se on iankaikkisesti. Kuka voi laskea meren hiekan ja sateen pisarat ja iankaikkisuuden päivät? Kuka voi tutkia taivaan korkeuden ja maan leveyden ja meren syvyyden ja kuka viisauden? Ennen kaikkia muita luotiin viisaus: taito ja ymmärrys ovat hamasta iankaikkisuudesta. Kenelle on viisauden juuri ilmoitettu, ja kuka on tuntenut sen taitavat neuvot? Yksi on viisas, ylen peljättävä, hän, joka valtaistuimellansa istuu. Herra itse on luonut viisauden, on nähnyt ja laskenut sen ja vuodattanut sitä kaikkiin tekoihinsa, olemaan kaiken lihan tykönä, hänen antinsa mitan mukaan. Ja hän on lahjoittanut sen niille, jotka häntä rakastavat." (Siir.1:1-10)
"Viisaus ylistää itseänsä ja kerskaa kansansa keskellä. Korkeimman seurakunnassa se avaa suunsa ja kerskaa hänen sotaväkensä edessä: "Minä lähdin Korkeimman suusta, ja kuin sumu minä peitin maan. Minä tein majani korkeuksiin, ja minun valtaistuimeni oli pilvenpatsaassa. Minä yksin kiersin ympäri taivaan piirin ja vaelsin valtamerien syvyydessä. Meren aaltoja ja kaikkea maata ja kaikkia kansoja minä vallitsin. Kaikkien niitten tykönä minä etsin leposijaa ja kenen perintöosassa minä saisin asuinsijan. Silloin kaikkien Luoja antoi minulle käskyn, ja hän, joka minut loi, antoi minulle rauhallisen majan ja sanoi: "Tee asumuksesi Jaakobiin ja ota perinnöksesi Israel." Ennen ikiaikoja, alussa, hän minut loi, enkä minä milloinkaan lakkaa olemasta." (Siir.24:1-9)
Athenagoras Ateenalainen kirjoitti aikoinaan (170-180 jkr.) seuraavanlaista:
"But if, in your surpassing intelligence, it occurs to you to inquire what is meant by the Son, I will state briefly that He is the first product of the Father, not as having been brought into existence (for from the beginning, God, who is the eternal mind [nous], had the Logos in Himself, being from eternity instinct with Logos [logikos]; but inasmuch as He came forth to be the idea and energizing power of all material things," (A plea for the Christians, kappale 10)
Samoilla linjoilla Athenagoraksen kanssa olivat mm. Justinus Marttyyri ja Tertullianus. He tulkitsivat VT:n viisauden olevan sama kuin UT:n Sana, ja opettivat, että viisaus oli "luotu" (itse asiassa syntynyt) Isän toimesta niinkuin sana tai viisaus lähtee ihmisen suusta. Aika filosofiselta kuulostaa, enkä tietenkään ole varma, että mitä täsät ajatella. Joka tapauksessa voidaan kysyä, että jos Viisaus tarkoittaa Jeesusta, niin miksi hänet on luotu iankaikkisuudessa, ja miksi hän on ollut olemassa alusta asti? Minun mielestäni siksi, ettei hän ole ainakaan sillä tavalla luotu kuin olen ymmärtänyt VT-seuran sanovan. Pistäkää kommenttia kiitos. Tämä on yksi visaisimpia Raamatun juttuja mun mielestäni.
Sillä viisaus on Jehovan ominaisuus ja yhtä ikuinen ja yhtä luomaton kuin Jehovakin:
http://www.biblelexicon.info/san8_22.pdf
Pysykää kanavalla