MIKSI JUMALA PELASTAA LUCIFERIN?
I Love You Jonathan Swift – My Brother - The Misanthrope.
ON AIKA sivuta tätäkin asiaa. Aika on kypsyttänyt uusia näkymiä, sanoakseni. Laitan tähän pätkän eilistä nettilogiani. Eilen oli ohikiitävä hetki, jolloin siipeni hipaisi maata, ja minulle tuli ajatus Paholaisesta. Ajattelin että Jumala on minussa pelastanut Paholaisen.
Keskustelin pari päivää sitten proPAGANdan kanssa aiheesta ”Pahikset ja super-pahikset, ja hän lausui tämän ajatuksen: ” --->Voin kuvitella viimeisellä tuomiolla tilanteen jossa Hitler kävelee taivaan portista sisään Jumalaa ylistäen ja nämä nykyiset, omahyväiset *Fuhrerit* passitetaan suoraan helvettiin.
I Love You Jonathan Swift – My Brother - The Misanthrope.
ON AIKA sivuta tätäkin asiaa. Aika on kypsyttänyt uusia näkymiä, sanoakseni. Laitan tähän pätkän eilistä nettilogiani. Eilen oli ohikiitävä hetki, jolloin siipeni hipaisi maata, ja minulle tuli ajatus Paholaisesta. Ajattelin että Jumala on minussa pelastanut Paholaisen.
Keskustelin pari päivää sitten proPAGANdan kanssa aiheesta ”Pahikset ja super-pahikset, ja hän lausui tämän ajatuksen: ” --->Voin kuvitella viimeisellä tuomiolla tilanteen jossa Hitler kävelee taivaan portista sisään Jumalaa ylistäen ja nämä nykyiset, omahyväiset *Fuhrerit* passitetaan suoraan helvettiin.
Vastaukset 48
Vanhimmat
EI MITÄÄN UUTTA….. :-]
Kah, radio Suomen sivuilla on toim. Roihan arvostelu Glen Duncalin kirjasta ”Minä, Lucifer”! Olin sattumalta valinnut tähän otsikoksi täsmälleen saman nimen, ja samassa kirjoitusasussa. Mitä tästä opimme? Kirjailija – herkkine vaistoineen - usein on lähellä Paholaista.
Paholainen, - tuo Jumalan tuhlaajapoika, saa mahdollisuuden pelastukseen; Jumala antaa hänelle tämän suosion:
”Glen Duncan: Minä Lucifer
Glen Duncanin Minä, Lucifer pohtii olemassaolomme sietämätöntä keveyttä juuri tuon vastavoiman, paholaisen näkökulmasta.
Tarina alkaa, kun Paholainen, tuo tuhlaajapoika, saa Jumalalta viimeisen tilaisuutensa pelastukseen – sillä ehdolla, että pystyy elämään suhteellisen nuhteetonta elämää maan päällä. Vanha kehno suhtautuu tarjoukseen skeptisesti ja neuvottelee itselleen koeajan: kesäloma ihmisruumiissa, bonuksena kaikki lihan ilot. Paholainen inkarnoituu masentuneen ja mitättömän kirjailijaparka Declan Gunnin ruumiiseen ja alkaa tutustua aistillisen olemassaolon ihmeisiin, laajentaa Gunnin uraa elokuvamaailmaan ja järjestää vipinää kirjailijan sotkuisiin naissuhteisiin.
Lucifer päättää myös hyödyntää uutta ruumistaan ja kirjoittaa omaelämäkerran korjatakseen ikiaikaiset väärinkäsitykset kerralla. Esimerkiksi sen, että sukupuoliyhteys ei ollut perisynti. Paholaisen mukaan Aatami ja Eeva harrastivat Paratiisissa muutaman kerran seksiä, mutta se ei ollut kivaa, vain yksi ruumiin toiminto, johon tarvittiin kaksi ruumista. Kyse oli ihan muusta, kuten myös myöhemmin Jerusalemissa.
Minä, Lucifer leikittelee sujuvasti länsimaisen historiankirjoituksen ja kulttuurin pyhillä arvoilla. Glen Duncan avaa ja sulkee ovia, tekee kehäpäätelmiä, mutta onnistuu olemaan riemastuttavan älyllinen ja älytön samaan aikaan. Kun Paholainen ilmoittaa suosikkikaupungikseen Lontoon, se on suora viittaus populaarikulttuurin Mekan olemukseen, sillä kukapa muu populaarikulttuurin olisi luonut kuin Tämän maailman Prinssi.
Niin, se vapaa tahto, sitä käsitellessään Duncan haastaa lukijan. Koska Jumala tietää kaiken, hän tietää ennalta myös mitä Paholainen tekee, mitä me teemme, naapurin täti laittaa illalla päälleen, mistä hän uneksii ja mihin se johtaa. Ja koska kaikki on hänen suunnitelmansa mukaista, ovat valinnat ja vapaa tahto pelkkä illuusio. Vai onko sittenkään, onko vapaus valita esimerkiksi paha meidän ainoa todella oma ominaisuutemme?
Vai suoraan perkeleestä? ”
http://194.252.88.3/ijulkaisu.nsf/sivut/roihankirja?opendocument&pageid=Content1033409892B
asuvat jokaisessa kaupungissa,jokaisen kaupungin jokaisessa osassa ja jokaisessa ihmisessä ja jokaisessa atomissa.Kuinka monta enkeliä mahtuu neulankärjen päälle?:)
Sieltä tornistasi jakelet neuvojasi. Tulisit ihmisten tasolle.
Voiko mun jorinoita tulkita ylimielisyydeksi:)..?Pidän itseäni aika maanläheisenä ihmisenä,mutta peilikuvahan voi valehdella...
>> jokaisen kaupungin jokaisessa osassa ja jokaisessa ihmisessä ja jokaisessa atomissa
Janten Laki tai Kamputsean Punaisten Khmerien työleirin kovaäänisestä tuleva tasa-arvon pakkosyöttö tulee mieleen "maantien tomu"-ihmiskuvastasi.
Ihmispersoona ei sitten ole yhtään minkään arvoinen?? Hevon pieru joka haihtuu taivaan avaruuden merkityksettömyyteen tai rikkoutuu saappaan koron alle kuin tupakannatsa.
jotain runoili tästä maantien tomusta & avioliitosta...hitto kun taas muistas muuta,kun sen venäläisen lastenlorun...uhh..."Suora tie,mikä lie,kapea,kavio,avio..."Tais olla Maximin kirjassa "Lapsuuteni",anyway.../Punakhmeerien zydeemeistä en,aikuisen oikeesti,tiedä yhtään mitään...ihmisiä tappavia kommunisteja,muistaakseni./En koskaan tappaisi ketään;Korkeintaan itsesuojelukseksi,eli arvostan toki ihmishenkeä.Suomalaisittain.Meikäläinen kulttuuri antaa arvoa elämälle./Mulla muuten ei ole kotona konetta,eli käytän kirjastopalveluita ja vastailen,kun ehdin...tavoitteena vastailla ainakin kaikille rekatuille,muta välillä pientä viivettä:)/Post Scriptum:Hevonpieru sulla on housuissas:D
Jos sinä menet taivaaseen minä valloitan helvetin.
>> Olen viime päivinä yrittänyt pukea sanoiksi että on turha narista; että kapinani on majesteetillisempaa, absoluutimpaa. Jotain sellaista absoluuttia kuin on Paholaisessa. Hän on todellakin paatunut, hän ei taivu, kuten minäkään en taivu. Hänen kapinansa pn luutunut ensin luuksi, ja sitten kivettynyt kiveksi, ja kivi on paineessa puristunut metalliksi, ja metalli on hornan tulessa puhdistunut teräkseksi. Se olen minä sisimmiltäni. > Kun olen yksin ja rehellinen itselleni, näen sen selvääkin selvemmin.
No tulihan se sieltä! Toisella palstalla kyllä olit paljon kainompi ja esiinnyit "valaistuneena". Kysymyksessä onkin pimennys, jonka muuten tunnistan henkilökohtaisesta kokemuksesta.
Että olet paholaismaisempi kuin paholainen itse? Ja edellisessä viestissä epäilet että innostukseni ei olisi valkeudelta, vaan pimeydeltä.
Seuraavaksi kokeile muurahaispesässä istumisen maailmanennätystä; siinäkin saavuttanet helpostikin paremmuuden. Tulee mieleen että tekeekö kaltaisesi ihan mitä vaan, ollakseen vaaksan verran muita edellä?
Vaikuttaa aika tuuliviiri-hommalta.
>> .. jonka muuten tunnistan henkilökohtaisesta kokemuksesta.
Erehdyt kuvittelemaan että olisimme samankaltaisia, tai että olisin "henkilökohtaisempi itsesi". Gigul sanoi minua veljekseen. Mitäköhän on tämäkin siirappinen tuttavallisuus?
En ole veli paitsi toiselle sahaja yogille; sahaja yoga on perheeni.
Oletan, että olet tutustunut Nietscheen. Ajattelusi tangeeraa selvästi sitä. Tunnustan N:n amooralisen filosofian houkuttelevuuden.Itse suorastaan tärisin aikoinani lukiessani sitä. En ole koskaan vähätellyt "pahan ideaa", eihän sitä tarvitsisi silloin edes vastustaa. Henkisen kehityksen kautta pittää vain ponnistella sellaisen idean tuolle puolen.
>> Oletan, että olet tutustunut Nietscheen. Ajattelusi tangeeraa selvästi sitä. Tunnustan N:n amooralisen filosofian houkuttelevuuden.
Oletat ja luulet liikaa suhteeni. En ole lukenut ainuttakaan Nietzschen kirjaa, eikä minua ole houkuttanut hänen yli-ihmisoppinsa. Pidän rauhallisemmista ihmisistä; varsinkin Carl Jung oli lähellä pitkään. Charles Bukowski oli nuoruuden ihanteeni.
Nietzsche puhui jotain että pitää mennä "moraalin tuolle puolen"; en usko siihen. En usko tekoihin, en hyviin enkä pahoihin. En usko sen paremmin myöntämiseen kuin kieltämiseenkään. Mikä on, on. Elämä on tietoiseksi tulemista siitä mikä on.
>> Henkisen kehityksen kautta pittää vain ponnistella sellaisen idean tuolle puolen.
Ponnistella???????? Minusta kaikenlainen itsensä pakottaminen, ja ponnistelu, ja luonnollisen kulun muuttaminen on väkivaltaa, ja keinotekoista.
>> Ponnistella???????? Minusta kaikenlainen itsensä pakottaminen, ja ponnistelu, ja luonnollisen kulun muuttaminen on väkivaltaa, ja keinotekoista.
Höpönlöpön, en minä tykkää katsoa kiusaamista, minä vain olen jäänyt siihen autuaaseen luuloon että ihmiset voivat saada oivalluksia kun joku vähän tuulettaa huushollia. Kas ihminenhän sitä tapaa urautua omiin ajatuksiinsa ja omaan itseensä, eikä ole niin kovin helppo tiedostaa sitä yksinkertaista totuutta että toisinkin voi ajatella.
Sitäpaitsi teitsi tykkää niin kovin pirulaisen roolista, että siitäpä sitten sarvet päähän vaan ja häntä persieseen. =D
Vähän kyllä joskus ihmettelen ihmisten tarvetta operoida nimenomaan hyvä/paha-akselilla... Kaippa se on sitten niin että kun sinne päähän pälkähtää että sussiukkeri on olemassa vastakohtia, niin mitään muuta sitä ei sitten enää nähdäkään kuin skaalan ääripäät... Koko ihmiskunta polkee paikoillaan pitkälti siinä tilassa missä Aatami on tajunnut että Eevalla ja hänellä on eroja. Koska ihmisten erilaisuuden tunnustaminen on jostain syystä kovin ihmeellisen monimutkaisen pelvottava asia monelle jediwannabeelle, siirrytään tasolle B jossa Aatami ulvoo sitä kuinka Eeva tökkäsi väkisin hänen kurkkuunsa palan omppoa ja havaittiin että paratiisi on kadotettu. Koska on olemassa erilaisuutta, on pakko olla olemassa pahaa! Ärh!
Ja niin se pyörä pyörii ja ihmiset toisiaan moitiskelevat eivätkä näe tukkipuuta omassa simmussaan. Tässä on vielä sarkaa itsekullakin.
Pahan etsiskely, pahan löytäminen, pahan tunnistaminen ei ikinä ole johtanut yhtään mihinkään. (Tämä kommenttina oikeastaan koko tähän ketjuun.)
Yritän mietiskellä tätä kun seuraavan kerran hekumoin omalla su-huuuun-nattomalla pahuudellani tai katson kuola suusta valuen jotain nirhamurhatappovimmakummaleffaa. Pelkkää pahuus-onanointia...
Lukiessani C.G. Jungin omaelämäkerran minulla kolahti. Hänen elämänsä ja ajattelunsa tuntui olevan yksyhteen omieni kanssa. En suinkaan tarkoita verrata vaatimatonta olemustani hänenlaiseen neroon.
..on vastenmielistä. Sitäpaitsi kuvittelin jotenkin että et usko nerojen olemassaoloon. Eiköhän se Jung-velinenkin taida vaan kuvitella itsestään pikkasen verran liikoja.
... "sekoitus tyhmyyttä ja ilkeyttä".
Luulen että piruilun syy on ihan silkka älyn puute, mikä taas johtuu Mooladhara chakran heikkoudesta.
Piruillaan, koska ei uskalleta olla.
Olen yksin typerysten planeetalla; miksi Jumala minua näin rankaisee?
>> Luulen että piruilun syy on ihan silkka älyn puute, mikä taas johtuu Mooladhara chakran heikkoudesta.
Noh, mitäs mä sulle voisin sanoo ku oot jo noin viisas ja kaiken mun apuni yläpuolel, kaikkeni oon antanu ja kaiken sä oot oppinu. Ilman ironian häivää, oikeesti. ;) :P
Sahiksen itsetuntoo ja -tehostusta pitää suitsuttaa toki et se on vaikein tapaus tähän mennessä (sori jäät kakkokseks mut et kai pahastu? :)), ja hyvistelyt ja pahistelut on tietenkii vaan idioottimaisii mytologisii työkalui ja roolei tässä leikis, johon mulla ei kai varmaan rahkeita riitä. En mä osaa leikkii mitää leikkii, ellen mä oo luovuttanu ja hävinny jo etukäteen, sit vasta kunnolla voi leikkii ku tunnustaa jo hävinneensä.
Mut turvaudun siihen samaan vanhaan jekkuun ku aina, et mulla ei oo loppujen lopuks aavistustakaan siitä mitä selitän, kuhan vaan selitän ja luotan et se toimii mitä selitän. Silkkaa vittumaista kiusallisuuttani!
Ja tää sahismusssukkaystävämme, joka muualla uhoo aina matsaavnsa vahvempiensa kanssa, hävii ku tuhka tuulee ku meikä ilmaantuu ja esittää niin maan vahvista ku sielu sietää. Eiks oo jo aika huvittavaa!? Ku tiijät ite perkele nii perkelee hyvi mimmone luuseri oikeesti ite oon, ja silti sahis ei osaa ku mamoilla kun sille seli-seli-selitän totuutta siitä ittestään. Nii et onks sen (tai sit mun) säälittävyydel oikeesti mitään rajaa hei?
Nii tietty jos pahistelu ei johda mihinkää, nii ei tietty myös hyvistelykää. Roolileikkii kaikki tyynni. On vaan härveleitä ja tyyppei niinku mä jotka egotrippaa näkemällä kui härveli joku tyyppi on ja sit vaan suit sait painelee härvelin nappei. Silkkaa välinpitämättömyyttään.
Ja sähän Q oot edelleen sillä silkalla hyvis-tripilläs, ja hyvä niin, ei siin mitää. Oot ehta hyvis. Paahda popkornii, tsiigaa ja nauti, tunnusta vaan et nautit, äläkä rupee mitään turhii mamoilee. Muista et oot raju gimma kuiteski. Ei siis ooteta mitää, venataa vaa mitä tapahtuu, jos mitää ny tapahtuu. Eiks je?
Nii ja rakas Q, ehämmä pystyis sahista tökkii ja pistelee ees täl naurettaval tasol, et jokanen pisto näyttaa vaan osuvan ja uppoovan, vaik ei vellihousu mulle uskalla suoraa vastaaa, ellet sä ois mukakiltteydelläs luonu sahiksee jotai luottamusta ja antanu sen katkerasti huutavalle itsetunnon puutteelle rakastavan myötätuntoista huomiotas (jota sahis tietenki yrittää toisinaan väärinkäyttää kunnes saa sutki suuttumaa), ja ellet ois sit menny sit musta takuusee kaikkine rakennettuine luotttamuskuvioines sahiksen egotrippailuun, jotta etten oo tavalline uskis vaan jotai mitä sahis-luuseri ei pysty handlaa paitti muka ignoreeraamalla. Ja eihän se pysty ignoreeraa vaan reagoi just niinku tökitää, kuten huomaamme.
Joten rakas hyvä Q, sun hyvistelyn ansiosta voin pahistella sahikselle niinkin hyvin kuin nyt onnaa, ilman sua en vois, joten kiitti tosissaa. Ja arvaa poltinks nyt teitin välit ja sen luottamuksen rievun, josta sahis säälittävyyteensä näillä palstoil lohtuu haki saadessaan susta muka ymmärtävän kuulijan omil paskoilleen.
Vittu mä oon ilkee, hähhähhää.
>> ..älyjäykistelystäs, jol ei oo kyl sinänsä oikeen älyn kans mitään tekemist, vaan pelkän jäykkyyden.
Mistä lähtee tuollainen viha-ambivalessi? Koetko sitten olevasi jotenkin huonommalla tasolla kuin ihmiset keskimäärin tässä yhteiskunnassa? Menikö opiskelut poskelleen? Katkeroiduit? Pelottiko menestyvien ihmisten itsevarmuus?
Minun mielestä äly on pelkkä väline. Eikä mua kyl niikposat sillee sil huvit täs alkaa slangiiii sit väänttämäään ettttää vaikuttas siltä että olisin katu-uskottavmpi jäbä, joka graffitii hiffaa, ja oikees kulmas räät tosauttaa katugiveen, ja pisa ja kaka -jutsut ponjaa.
Hyvis, pahis...
Selvitämme hiki päässä kuka on mitäkin ja sitten reagoimme siihen harhakuvitelmaan mikä meillä on toisesta ihmisestä... Kuinkahan moni mahtaakaan kirjoitella näille palstoille sydän värjyen, peläten vain yhtä ainoaa asiaa: entäpä jos paljastun?! Selviää kaikille että olenkin vain pelkkä idiotti sisältä silkkoa täynnä. Tai kappas vaan, ehkäpä minulla onkin sellaisia tunteita joita en halua edes itselleni myöntää olevan?
Lienemmekö vain apinoita joiden on selvitettävä että kenen joukossa se Simo Simpanski seisookaan. Jos se ei ole minun puolellani, niin sitten se on minua vastaan.
Äh, pois tuollainen marakattitouhu. Aina kun tänne tulee joku uusi innokas kirjoittaja tuntuu kuin freesi tuulahdus hönkisi ovista ja ikkunoista. Sitten alkaa se apinatappelu että kuka on kovin hanu ja missä asiassa, ja sitten ollaan taas kavereita ja tehdään kaikenlaisia pikku myönnytyksiä että joo voihan se noinkin olla. Ne jotka eivät myönnytyksiin kykene ovatkin sitten varsinaisia HC-keissejä. Mutta jopa eno Elmeri vuonna hevonen suostui rauhaan jota tarjosin.
Siitähän minulle kai jäikin vinkeä hinku kokeilla ketkä kaikki kesyyntyvät ja ketkä eivät. Vaikka sitten kun kaikki ovat oikein kesyjä kaikille tulee kyllä vähän kyllästynyt olo. Arvaamattomissa, tuntemattomissa, periksiantamattomissa ihmisissä on jotain upean villiä energiaa.
Itsetärkeys ei saisi kuitenkaan myrkyttää sitä.
Mutta jos sinä näet minut mukakilttinä, niin olen hyvin imarreltu. Ei olla sitten vielä niin kesyjä että tullaan oikein panta ja hihna suussa tarjoamaan niitä isännälle... Mitä tulee toiselle sijalle jäämisessä näissä HC-karkeloissa, niin kulta onkin aina ollut vähän tylsä metalli.
Olikohan tässä taas tarpeeksi arvoituksellisesti sanottu kaikki että pysyy se kiltteyden otsaripa ohimoilla. xD Jos ihmiset vain ajatuksella lukisivat juttujani... Noh, ehkä kuvittelen liikaa itsestäni kun oletan että voisin tarjota heille viisautta tai vapautta.
Saarnaajan roolini istuu kuin napanappi vatsanahassa.
Niin kauan kuin elätämme mielipiteitä ja olemme mielipide, toki peilailkaamme ja vaihtakaamme niitä sulassa sovussa ja riidassa ja siltä väliltä. Mutta toki voisit pelata mielipiteilläsi hyödyllisempääkin ja luovempaa peliä kuin moista vähämielistä apinointia, arvon alemmuuskompleksi! :)
>> Mutta jos sinä näet minut mukakilttinä, niin olen hyvin imarreltu. Ei olla sitten vielä niin kesyjä että tullaan oikein panta ja hihna suussa tarjoamaan niitä isännälle... Mitä tulee toiselle sijalle jäämisessä näissä HC-karkeloissa, niin kulta onkin aina ollut vähän tylsä metalli.
...sitä aina kirveellä veistämäänkään. Tällä hetkellä en ole himokas enkä halukas leikkimään 3. maailmansotaa kenenkään kanssa, vaan mieluummin vain maalailen sanoilla niitä näitä.
Paitsi enhän minä sitä tietenkään päättänyt, vaan yleinen fiilis joka alkaa mennä hohhoijaan puolelle.
Älä sekoita Lusiferiä ja Paholaista, älä sekoita persoonallista pahaa ja kaikkeen kuuluvaa vastavoimaa/kontrastia, ymmärrä veli hyvä balanssin tärkeys ja muista että olet vielä toistaiseksi 'tietämätön hiomaton timantti' ja siksi pelkäät.
T: G216-->hiili puristuksissa-->mitä sitten?
>> ymmärrä veli hyvä balanssin tärkeys
Mistähän ihmeestä olet saanut päähäsi että olisin hyvä tai veljesi? Inhottavaa tuollainen lipevä tuttavallisuus. Noli me tangere!
Ehkä Nooan kautta?(hymy)
Oma käsitykseni paholaisesta on, että jokaisen ihmisen ihmiselämä on paholaisen elämää. Sillä koko Luojan luoma ihmisen olemassaolo on saatanallista. Sillä saatana eli paholainen on yhtä kuin ihmisten tietoisuuden mukainen kaksinaisuuden maailma. Saatana ei ole hyvä eikä paha, se on juuri se, että ihmisellä on aina tietoisuus kahdesta vaihtoehdosta ja valitsipa kumman vaihtoehdon tahansa ihminen tekee aina syntiä. Joten ihmisten mieltämät pahat teot eivät ole vain syntiä, vaan myös ihmisten kuvittelemat hyvät teot.
Paholainen on tämän maailman valtias ja ihminen on aina valitsipa miten tahansa syntinen. Joten saatanaa vastaan on aivan turha taistella. Sillä saatanan on pimeyden valtias eli kaksinaisuuden maailman. Jumala on YKSEYS, johon sisältyy myös kaksinaisuus ja kaikki olevainen, Jumala on VALO, johon sulautuu myös pimeys.
Jos avaat kirkkaasti valaistun huoneen oven ja päästät oven ulkopuolelta pimeyttä sisään, huone pysyy edelleen valaistuna. Mutta jos avaat pimeän huoneen oven ja päästät ulkopuolelta tulevan valon sisään, huone valaistuu.
Eli saatanaa vastaan on aivan turha taistella, koska ihminen ei voi sitä voittaa, ennenkuin on sovittanut kaikki vastakohdat ja yhtynyt Jumalaan eli ykseyteen. Jumalan ykseys on yhtä kuin Pyyteetön Rakkaus ja vastakohtaisuuksien (saatanallisen ihmiselämän) sovittaminen on mahdollista vain kehittymällä pyyteettömään rakkauteen. Me kaikki olemme myös jumalallisia ja meissä on voima, jonka avulla se on mahdollista. Silloin ei enää ole mitään valintoja. Kun olemme päästäneet valon pimeyteen, voimme olla valaistuneita.
Siksi on parasta olla sulassa sovussa sekä saatanallisen, että jumalallisen itsensä kanssa ja opetella käyttämään jumalallista rakkauden voimaa paholaisen vallassa eikä yrittää kapinoida hallitsijaa vastaan, sillä hallitsija antaa vain valinnan mahdollisuuden eikä töni minnekään suuntaan, ei pahaan eikä hyvään. Mutta valintojen avulla kehittyessämme Pyyteettömään rakkauteen paholaisen valta meissä kukistuu ja pääsemme toiseen valtakuntaan, jossa ei ole valintoja. Olemme jalostaneet vapaan tahtomme Pyyteettömäksi rakkaudeksi.
Näinhän paholainen on todella ainut absoluutti täällä ihmisten maailmassa siältäen kaiken kauneuden, rumuuden, hyvyyden, pahuuden, ylpeyden, nöyryyden, rehellisyyden, valheellisuuden, rakkauden, vihan, huumorin, älyn jne.jne.
Paholainen on käärme, joka meihin luikerrellut syntiinlankeemuksessa ja syössyt alas Jumalan yhteydestä. Mutta käärmepaholainen se meidät sinne takaisinkin kuljettaa. Jumalasta se paholainenkin on lähtöisin ja Jumalaan se palaa.
>>Ehkä Jumala armossaan armahtaa Paholaista - ja onhan Paholaisella ollut todella sietämistä vuosisadasta toiseen ihmisten kanssa tällä ahtaalla pallolla. Paholainen, - ei ihminen - on ansainnut armon, niin tuumin....
Liian pitkä kirjoitus, liian vähän tunnetta ja reflektiota.
Mutta ajattelin kyllä äsken että haluan kirjoittaa "enkelihierarkioista", ja kaltaisistasi enkelitieteen insinööreistä.
Olisipa hienoa jos pystyisi aloittamaan puhtaalta pöydältä, täysin ilman noita entismaailman kotkotuksia nimeltä uskonnot. Ja ei olisi mitään sanoja joilla on niin synkkä tai juhlallinen kaiku, että ihminen suorastaan hämääntyy OMIEN saatanoidensa ja jumaliensa edessä.
Itse lähtisin Uljasta Uutta (abstraktioiden) maailmaa kutaisemaan kaiketi vaikkapa jungilaismausteisen filosofian(?) avulla. Ihmisiä ei opetettaisi pelkäämään toisiaan vihjailemalla että se oman itsen sisällä vielä asuva keskeneräisyys voidaan projisoida toisiin ja toisista voidaan tehdä täten syntipukkeja. Ei olisi enää mitään demonisointia lainkaan...
Sinun ajatuksesi tai katsomuksesi on minusta hyvin mielenkiintoinen, mutta aika moni kai menee heti metsään nähdessään sanan "saatana" tai "jumala". Valo ja pimeyskin termeinä viekoittavat ihmisiä pelkojen harhapoluille... Ehkäpä tuolla idässä on oltu fiksuimpia tähän mennessä dualismin kanssa kun on annettu nimitykset yang ja yin, ja ihmisestä itsestään on kiinni se onko hän niin pösilö että arvottaa toisen voiman toista paremmaksi.
Jos ei taolaisuus olisi niin muotijuttu niin saattaisinpa jopa intoutua siitä... :P
Siinäpä se, kun ei minua näillä palstoilla kenenkään kirjoittelut, arvostelut tai tuomiot saa TUNTEITANI hetkautettua puoleen eikä toiseen. Voin tyynen rauhallisesti lukea mitä sontaa tahansa. Mutta toisaalta, kun joku kirjoittaa rakkaudesta/henkisestä kehittymisestä/sisäisestä viisaudesta/sisäisestä vahvuudesta/itsensä arvostamisesta/vastuun kantamisesta omasta elämästään, omakin värähtelytaajuuteni virittäytyy korkeammalle tasolle.
Oman uskomukseni mukaista paholaiskäsitystä ei ollut tarkoituksenikaan pohtia tai analysoida siltä kannalta miten olen tullut tällaiseen uskomukseen. Tarkoitukseni oli sohaista kirjoitustasi siinä mielessä, että et itse "kukkoilisi" paholaismaisuudellasi, koska siinäkin mielessä ollaan kaikki samanarvoisia.
Minulle Jumala ja Paholainen eivät ole persoonia, eivätkä saa aikaan meissä tai maailmassa yhtään mitään, vaan jokainen on täysin itse vastuussa ajatuksistaan ja teoistaan. Jumalan VOIMAA voi käyttää sisäisen viisauden ohjaamana ja Paholaisen suomaa valinnan mahdollisuutta joutuu käyttämään jokainen oman resonointitaajuutensa mukaan kumman poolin valitsee. Onko lihallisen ruumiin vietit, halut ja pyyteet etusijalla valinnoissaan vaiko sisäinen viisaus.
>>Mutta ajattelin kyllä äsken että haluan kirjoittaa "enkelihierarkioista", ja kaltaisistasi enkelitieteen insinööreistä
Mutta kommentoin nyt tähän kun tässä teidän välisissänne kommenteissa tämä seikka tuli ilmi: intuitiivisuus.
Intuitiivisesti voi möläytellä kaikenlaista muista ihmisistä, ja sillehän ei kai mitään mahda. Joskus saa jotain informaatiota jonka lausuu ääneen ja sitten se kolahtaakin toiseen... (Esim. näin unessa kerran asian minkä kumppanini oli minulle valehdellut, ja kertoessani unta ihan vaan muuten vaan ja naureskellen, hän myönsi asian.)
Mutta jos nyt sattuisi olemaan sellainen ihminen joka tietoisesti *näkee* asioita toisista, ja tietää että näkee, on väärin kylvää näitä kuviaan ja tietämisiään näille anonyymipalstoille missä kaikki eivät ehkä halua tuoda kaikkea esille. On eri asia kalistella pelkkiä älyjä ja hoksottimia vastakkain keskenään, ei siinä mitään, ja se voi olla hauskaakin. Mutta mikäli ottaa ns. korkeampia aisteja avukseen suomiakseen kyvyillään toisia ja heittääkseen jotain ivallisia kommentteja, silloin katsoisin että mennään sellaisella polulla mikä päättyy melkoiseen ryteikköön.
Ne joille on eniten annettu, niillä pitäisi myös olla kyky tuntea suurta vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään.
"Totuuden etsijää" ei haitannut että tässä nyt tuli ilmi joku häneen liittyvä seikka, mutta entäpä jos seuraavalla kerralla kyseessä on joku ihminen jota todellakin haittaa kovastikin että hänestä lausutaan ääneen jotain mikä "osui ja upposi"?
En tiedä, aihe on vaikea. Periaatteessa olen sitä mieltä että on ihmisen oma ongelma jos ei hän kestä kuulla seikkoja itsestään, mutta mietin kyllä nyt vähän sitäkin että mahtaako siitä tulla jotain velkasaldoa jos ei kykene hillitsemään kieltään? Olenhan ollut varsinainen lörppö itsekin... Mutta tietoisesti en kykene *näkemään* ja se mitä tiedottomasti olen nähnyt, ei tietääkseni ole ikinä liittynyt muuhun kuin minuun itseeni. Olen minä sen verran narsisti kai.
Hm...
>>Periaatteessa olen sitä mieltä että on ihmisen oma ongelma jos ei hän kestä kuulla seikkoja itsestään, mutta mietin kyllä nyt vähän sitäkin että mahtaako siitä tulla jotain velkasaldoa jos ei kykene hillitsemään kieltään?jotta jos emme anna vastusta pahalle se kuolee omaan mahdottomuuteensa(yksin ei jaksa mesoa/ilman vastavoimaa siis-> ja vain "paha" tarvitsee hyvää elääkseen ei toisin päin)soveltuu hyvin myös tänne missä me 'pädemme' ja yritämme tehdä osamme Itsemme ja muiden hyväksi.
Arvoisa Q
Kyllä pahanilkinen juoruilu voi synnyttää *velkaa*, ts. karmaa. Asia on siinä mielessä kuitenkin kakspiippunen, kun tämä toisten ihmisten pahanilkinen selkään puukottaminen voi olla myös juorujen kohteeksi joutuvan oman karmansa suorittamista: Ihminen saattoi olla ed. elämässä pahemmanluokan selkään puukottaja itsekkin ja nyt se sitten osuu ja uppoaa omaan nilkkaan. Intiaanina sanoisin, että juoruilijat on vanhoja hampaattomia akkoja kaikki tyynni, UGH! Jeesuskin tais puhuu jotain siitä mikä menee suusta alas ja mikä suusta tulee ylös. Tälläsessä möläyttämis-keississä kannattaa heti *sovittaa* tekonsa ja pyytää anteeksi möläytyksiään. Itelläni on just meneillään tosi tyypillinen möläytys-keissi, jossa taisin pahoittaa yhden mukavan ihmisen mielen pahemman kerran. Tänään ois tarkotus pyytää anteeksi tältä ihmiseltä, arvaa vaan oonko nolona? :(
Tämä ei ole TUOMIO vaan HUOMIO!
Ihmiset tuntuu olevan nykyään ihan sekasin ja ihmeekös tuo kun kaikkialla mesotaan tuomitsemisesta sitä sun tätä soopaa. Menee heti herne väärään nenään, kun kohtaa jotain kritiikkiä itsestään. Jos nyt vaikka esimerkiksi varas murtautuu kotiini ja jää kiinni teostaan ja sitten minä sanon sille että: "Prlkeen varas!", niin heti lentää kunnianloukkaus syytteet ilmassa. O tempora O mores! Saamarin nössöt!
Itse kun olen *näkevinäni* täällä forumilla toisista ihmisistä jotain, niin totean yleensä, että minusta tuntuu sitä tai tätä sinusta, mutta voin olla täysin väärässäkin. Kyllähän kaikista kirjoituksista *huokuu* jotain tämän kirjoittajan persoonastakin. Itsekkin haluan olla tunnistettava persoona myös kirjoitusteni kautta. Olen tosin havainnut persoonani olevan jotenkin *häilyvä*. Onkohan se sitä schitzofreniaani sitten? Tosin vanhemmilla sieluillahan tämän voisi ymmärtää, kun he ovat olleet ed. elämissään niin lukuisia persoonia. Jos schizoffreania onkin vaan tyyppillinen vanhan sielun mielensairaus. Tervetuloa nuoremmat sielut sitten vanhaan sielunikään, nyt tiedätte mikä odottaa. Kannattaako tätä sielun *vanhuutta* nyt sitten kauheesti hehkuttaa kun tällaisia sairauksiakin saa riesakseen? ;P
Totuuden etsijä on oikealla tiellä. Minä ainakin olen ihan omatoimisesti täällä höläytellyt itsestäni vaikka mitä. Sahiskin on. Mua ei haittaa vaikka paljastuisinkin. SO WHAT? Sen verran koetan säilyttää ees jonkin tason kirjoituksissani niin ettei tarttes kauheesti hävetä jälkeenpäin. Sille ei mahda mitään, että jälkeenpäin kun lueskelee vanhoja juttujaan niin tulee väkisinkin huomattua, että olinpas tuossakin vähän hakoteillä. Se on vaan inhimillistä sekin. Parempi olis olla kirjottamatta sitten yhtään mitään jos saa kokoajan funtsia, ottaako joku tästäkin herneen nenäänsä: Sit olis parempi mennä jossain kapselissa merenpohjaan johonkin Mariaanien hautavajoamaan.
>> Periaatteessa olen sitä mieltä että on ihmisen oma ongelma jos ei hän kestä kuulla seikkoja itsestään, mutta mietin kyllä nyt vähän sitäkin että mahtaako siitä tulla jotain velkasaldoa jos ei kykene hillitsemään kieltään?
Enpä tiedä Q. Sinun pitäisi joskus kuulla pari Shri Matajin videota, vaikkapa Ekadesha Rudra- tai Kalki-puhe. Siinä ei Jumaluus pahemmin välitä vaikka rapatessa roiskuu.
Itse ajattelen että sanat on vain sanoja. Rakkauteni voin antaa sanattomasti, vain. Kun lakkaa aivojen ajattelu.
Ajatukseton tila on siitä pirullinen, että kun aivo lepää, se palautuu. Ja sinusta tulee sellainen muinainen Sage, jonka juttu alkaa tulemaan, niin siinä ei riitä kaikki maailman kirjat eikä maailmojen kirjat; luulen että tämä sanojen meri on yksi Jumalattaren ominaisuus.
Sen takana on sanattomuus, se syntyy ajatuksettomasta tyhjyydestä.
Sellainen ihminen taas joka herkeämättä miettii, ei koskaan palaudu, ja ajatus junnaa parissa sanassa tai ajatuksessa. Mutta kun päästää irti....
Omakohtaisesti:
Omaa lörppyyttäni olen oikeastaan vasta viimeaikoina alkanut harmitella. Olen pahansuopa suustani vain silloin kun raivostun (egoni mielestä) "hyvästä" syystä, mutta katson että pelkkä ajattelemattomuuskin voi saada turhaa närää aikaiseksi vaikka ei olisikaan varsinaisesti ilkeillyt.
Nuorena kun olin oikein innostunut kaikenlaisista reinkarnaatiojutuista, tsakroista sun muista hölötin niitä suunapäänä sinne sun tänne, halusi kuulija kuulla tai ei. Vertailtuani juttujani parin vuoden takaisiin täällä Suomi24:llä olen havainnut että olen taas menossa äänekkääseempään suuntaan. Kaikki on levällään kaikkien katsella kuin Jokisen eväät.
Onneksi minulle ei ole paukahtanut mitään kykyä *nähdä* (ainakaan tietoisesti) toisista ihmisistä erinäisiä seikkoja, koska en näemmä osaa pitää aina turpaani kiinni. Kumppanistani olen nähnyt kyllä... Täytyy kai siis olla todella läheinen ihminen että minä tahtomattamani imen hänestä informaatiota?
Oikeastaan tämä "toisesta näkemisen" aihe tuli tässä jo aiemmin esille kun suutahdin Sahikselle hänen jostakin "sinussa on demoni" -ideastaan. En nyt jaksa enää selvitellä että mitenkäs se nyt menikään, mutta se oli oikeastaan sellainen wake up call kai minulle vähän mietiskellä sitä että mitä itse(kin) tulen sanoneeksi, niin toisista kuin itsestäni.
Hah, niinkuin olisi vielä mitään oppinut... :P
Joskus sanat ovat turhan sitovia, ja joku saattaa käsittää ne väärin (itse ainakin hyvin helposti ymmärrän päin ahteria), tai ottaa ne liian vakavasti.
Monisanaisuus puolestaan on joskus sellaista taiteilua että yrittää ikäänkuin sanojen siveltimellä epätoivoisesti sutia esiin sitä mielenmaisemaa joka omien korvien välissä on... Joskus oikein ärtyy ja raivostuu että mikä on kun ei sutaistu kuva muistuta lähimainkaan sitä alkuperäistä!
Ehkäpä jos aikoo sanoa jotain pitäisi aina ensimmäiseksi käyttää ainakin sitä seulaa että a) onko tämä tähdellistä vai b) tuleeko tästä vain ylimääräistä harmia.
No eihän sitä voi sanoilla sutia kuin vähän sinne sun tänne, niinku jousipyssyllä. Kukas se olikaan se antiikin vai minkä lie retoorikko, joka sanoi että kun maali on selvillä, niin sanat seuraa.
Zen ja sanailun taito!?
Pohdiskellessani tuolla jossakin informaation vaikutusta ihmiseen tulikin mieleeni kuinka läheltä se liippaa Raamatun Käärmeen olemusta: viestintuoja. VT:n Jumalahan on nimenomaan PIHTARI, joka on pidättänyt luomiltaan ihmisiltä jotakin olennaista, jotta ihmiset pysyisivät tiedottomien eläinten tasolla.
Olen usein kuvitellut että tuo käärme symboloisi ihmisen tsakrajärjestelmää (selkäranka pää), mene tiedä sitten.
Onko saatanallistettu Käärme Prometheuksen lailla se aktivoiva tekijä joka vie meidät aistimisen ja informaation keräämisen maailmaan... Ja mikä siinä sitten on niin karmeaa että Jumala sen halusi muka meiltä kieltää... Minä vähän luulen että VT:n luomis- ja lankeamistarusta puuttuu joku olennainen elementti!
>> Olen usein kuvitellut että tuo käärme symboloisi ihmisen tsakrajärjestelmää (selkäranka pää), mene tiedä sitten.
Sen käärmeen voi tuntea ihan helposti. Katsot vaan olan yli tai pimeään, tässä, ja suoristat selän. Eikö mene väreitä selkärangassa?? Ja eikö tuossa energiassa olekin jotain saatanallista, ja jylhää?
Arvoisa Yogi!
VT:ssä on muistaakseni kohta jossa Jumala lupaa tulla saatanana Israelin kimppuun jos eivät häntä tottele. Voisi olettaa, että jos Jumala on kaikki niin hän on myös paholainen ja jos Jumala tietää kaiken, hän tietää myös millaista on olla paholainen.. Tämä on ehkä liian heviä jollekkin herkälle, joten älä vaivaudu lukemaan tämän pidemmälle: jos nyt jo töksähti pahemman kerran. ;-)
Mietitäänpä asiaa hieman lisää. Itse ajattelen asian simppelisti niin, että niille jotka ovat väärämielisiä ja tahtovat pahaa Jumala näyttäytyy paholaisena eli vihana ja niille jotka ovat oikeamielisiä ja tahtovat hyvää hän näyttäytyy enkelinä eli rakkautena. Ajattelen myös yksinkertaisesti, että Jumala on yhtäaikaa sekä luoja että tuhoaja. Itämaissa kait nää Brahman ja Shiva, sä Sahis tiiät nää itäjutut mua paremmin. Ajattelen myös, että paholainen on tavallaan maskuliininen puoli ja enkeli feminiininen puoli. Yingii ja Yangii ja sellasta kaikkee...
Lapsena oli hauskaa rakennella kaikenlaista ja sitten kun kyllästytti niin pisti kaiken mäskäksi. Minusta on mukavaa pohtia Jumalaa aina lapsenomaisesta näkövinkkelistä. Jeesus puhui lapsenmielisistä ihmisitä ja mikä voisikaan olla lapsenmielisempää kuin rakennella vaikkapa legoista kaikenlaista, purkaa ne sitten ja rakentaa tilalle jotain muuta: Luodaan ja tuhotaan. Joskus tuntuu että tämä Jumalan paholaismainen puoli on hiton hauska ja piristävä osa JUmalaa. Ei sitä aina itekkään jaksa olla niin kiltti vesseli että, välillä pitää räjäyttää papaatteja niin, että yläkerran mummokin saa sätkyn. xD
Jonkunhan se on Jumalankin laitettava antamaan pahoille köniin. Uskon, että hän hoitaa homman *tyylillä* itse. Jumala ei siis todellakaan ole luonut itselleen mitään vastapoolia vaan on olevinaan itse vastapoolinsa. Raamatussa muistaakseni on jossain maininta Jumalan kostosta, jossa hyviksien pitää merkata ovenpielensä karitsanverellä jolloin kuoleman enkeli jättää talon asukkaat rauhaan eikä vie heitä mukanaan. Myös tarina Lootista kertoo Jumalan toimista väärämielisiä ihmisiä vastaan. Käsittääkseni tää homma olis luontunu paremmin belsebuubin toimenkuvaan mutta se annettiinkin taivaalliselle osastolle. Aika jännä ase kun muutti sen muijankin suolapatsaaksi, koskahan ne meitin fyysikot keksii vastaavan.??? xD
Sitten kun olen omaa mieltäni tutkinut, niin minussahan asuu sekä enkeli että paholainen. Nuorempana tämä hiukan hirvitti. Tahdoin olla vain pelkkää valkeutta. Huomasin, että minun oli opittava hallitsemaan *saatanallinen* puoleni, koska totesin, että siitä oli mahdotonta päästä eroon. Lisäksi tulin siihen tulokseen, että *nössönä* ei ole mukava olla ja paholainen minussa antaa kunnolla potkua kaikkeen: Luovuuteen, huumoriin, aistillisuuteen yms. Teininä diggasin heviä koska hevissä on VOIMAA! ja se meininki on ihan paholaisesta. Nykyäänkin kuuntelen edelleen heviä mutta myös mitä tahansa muutakin musiikkia. Tämä tavallaan tarkoittaa sitä, että olen *kesyttänyt* petoni.
Tunnen itseni tasapainoiseksi ja rauhaa rakastavaksi ihmiseksi. Joku voi saada tästä kirjoituksestani sen kuvan, että olen todella mielisairas. Ymmärrän toki tämänkin kannan. Ei minua mitenkään kiehdo saatananpalvonta, jos sitä joku epäilee. Taidan tosin olla jonkinsortin satanisti, mutta olenhan aiemminkin maininnut, että olen vähän kaikkea ja kun on vähän kaikkea niin mikään puoli ei oikein saa minua kokonaan valtaansa ja voin olla todellinen "Free Spirit". Voin aina tilanteen ja tarpeiden mukaan muuttua miksi haluan, vaikkapa sitten Jumalaksi tai paholaiseksi mutta kokopäivänössöksi en ikinä! Oikeastaan tunnen olevani jossain hyvyyden ja pahuuden tuollapuolen: Lapsetkin leikkii, että ole sä nyt rofe ja mä oon pollari ja sit sä saat olla pollari ja mä oon rofe.
Ja tämä Luussifeerus sitten. Miten VT:ssä, joka on kirjoitettu ennen latinankielen syntyä muuten tekee latinankielinen sana valontuoja? Nimi Lucifer lisättiinkin myöhemmin raamattuun. Eihän tuo Lucifer viittaa edes mihinkään enkeliin. Enkelithän ovat EL-loppuisia kuten MikaEL, RafaEL ja EmmanuEL. Jumala piruilleessaan kai nauttii antaa ristiriitaista tietoa ja sitten katsoo huomaakos kukaan, että tähän on nyt koira haudattuna. Jumala laittaa arvotuksia kaikki *pyhät kirjotukset* täyteen ja odottelee, että joku ratkasee ne. Muistetaan, että Jumala hoitaa kaiken kuitenkin aina tyylikkäästi, vaikka vihtahousua teeskennellessään. Ihminen on se, joka toilailee ymmärtämättömyydessään mutta sehän on vaan inhimillistä.
Ja sinulle jolla töksähti jo alussa, ja silti menit lukemaan tämän loppuun varoituksestani huolimatta, älä ota sitä vakavasti: En minäkään ota ;-)
Vautsi, kun ajattelin tuota jumalapaholaista kaikki ikäänkuin loksahti paikoilleen... Hittoako tässä itkemään ja inisemään jostain Jahven karmeudesta, niinhän sen tulee ollakin!
Ihmisten on vain kauhean vaikea tajuta että ei ole olemassa mitään pysyvää - ei edes noissa jumalan lukuisissa rooleissa. Aikansa kutakin. Eikä myöskään ole mitään kahtiajakoa viimeisenä päivänä... Taikka tavallaan se viimeinen ja myöskin ensimmäinen päivä on koko ajan tässä ja nyt.
Lapsenmielisyys on nimenomaan hyvän ja pahan tuollapuolen olemista. Lapset tekevät mitä merkillisimpiä asioita pyrkimättä mihinkään tietoiseen hyvään tai pahaan sen kummemmin. Mitäpä jos jumala on kuin lapsi...
(Käytän nyt tässä pikkujiitä koko ajan koska olen niin hemmetin väsynyt korskeaan Jumala-sanaan. Ja koska käsittelen tässä jumalaa vähän samaan tyyliin kuin asettaisi jonkun ötökän mikroskooppiin.)
Olen jostain lukenut että EL tarkoittaa jumalaa, mutta lähi-idässä menivät jo muinoin enkelit, jumalat ja paholaiset iloisesti sekaisin kun samojen sanojen merkitykset vaihtelivat ajasta ja paikasta toiseen. Baal on yksi jumalan nimi. Ilmeisesti EL ja AL ovat vaihdettavissa. Allah. Loppujen lopuksi se ehkä on jonkinlainen LLL-äännähdys mikä on se jumalan nimi, sama se mitä vokaalia siihen lykkii mukaan.
Toisaalta taas Egyptin hieroglyfeissä jumala on lippu salossa, ja se lausutaan NTR, mahdollisesti neter.
Olen kuullut että joskus L ja R ovat keskenään vaihdettavissa. Onko neter ollut netel... Kukapa tietää. Jokatapauksessa uskon että ainakin osa muinaisten egyptiläisten esi-isistä tuli Mesopotamian alueelta.
Olisi kiintoisaa tietää miten noihin kaikkiin erilaisiin jumalan nimiin on päästy.
Tai miten yleensä on päästy lukemattomiin erilaisiin jumalan ROOLEIHIN, no sitenpä tietysti että otetaan joku ihmismäinen ominaisuus ja lätkäistään päälle leima "jumala". Ovatko jumalat ihmisten karikatyyrejä? Kyllä ovat ainakin Kreikassa, kun siellähän on joka Zeus ja Ares ja mitä näitä on aina naisten (ja miestenkin) kimpussa himokkaina kuin sonni keväällä!
Menneinä aikoina ihmiset saattoivat kysyä toisiltaan small talkina että mitäs jumalaa se sinä palvot. Jaa jaa, vai häntä, no mitäs hänen kulttiinsa kuuluu. Jossain vaiheessa sitten joku neropatti, vaikkapa nyt Konstantinus Suuri, runttasi uskonnon ja politiikan lopullisesti keskinäiseen avioliittoon. Tässä merkissä voitat ja turpaan tuli. Sen jälkeen ei ole enää ollut minkäänlaista todellista uskonnonvapautta. Vielä tänäpäivänäkin saa jotenkin häpeillä sitä jos ei oikein nappaa juuri se kultti mikä omassa maassa on valtavirran juttu. Ja jos ei jaksa häpeillä, niin sitten tietenkin hyppää kaapista ulos ja alkaa pitää melkoista metakkaa omasta uskonnostaan.
Psykologia ja psykiatria voisi enemmän tutkia ihmismielen uskonnollisia ulottuvuuksia, mutta tällä en tarkoita sitä että kaikki spirituaalinen pitäisi leimata mielisairauden merkeiksi. Ei, vaan tutkimuksen pitäisi tukea ihmistä tarpeessaan uskoa johonkin. Avittaa häntä saamaan rauha, niin että hän uskaltaisi uskoa keskenään tuntematta tarvetta nujertaa lähimmäistensä usko jotta se oma jumala ja oma saatana ja kaikki oma juttu tulee jotenkin vahvistetuksi uskojen eloonjäämistaistelussa. Emmeköhän länsimaissa ole sen verran sivistyneitä että kykenemme olemaan eri mieltä keskenämme ilman että veri lentää ja kuolinkorina kuuluu. :)
Hei pGANDA,
Juuri tässä mielessä tarkoitin paholaista. William Blake sanoi saman asian, että jos ihmiset ovat niin sokeita ja kuuroja, etteivät tajua ottaa vastaan Jumalaa hyvällä, niin sitten Jumala antaa Saatanan, TAHTOIVATPA IHMISET SITTEN TAI EIVÄT. "I have also the satanic bible, which the people will get, whether they want or not." Muistelisin että noin se meni, in "The Marriage of Heaven and Hell".
Sitä varmaan ihmiset tarkoittaakin kun syyttelevät minua milloin miksikin. Tunnen voimakkaana tämän Jumalan saatanallisen puolen. Ja vielä enemmän voisi sanoa: kokisin rikkovani Jumalaa vastaan, jos vastustelisin.
Minusta Jumala on numinoosi, absoluutti; tottakai se on hullua, muttei hullua siinä mielessä kuin Paavali tarkoitti, vaan Jesajan, Jeesuksen ja Jaakobin hulluutta...
Hei pGANDA,
Juuri tässä mielessä tarkoitin paholaista. William Blake sanoi saman asian, että jos ihmiset ovat niin sokeita ja kuuroja, etteivät tajua ottaa vastaan Jumalaa hyvällä, niin sitten Jumala antaa Saatanan, TAHTOIVATPA IHMISET SITTEN TAI EIVÄT. "I have also the satanic bible, which the people will get, whether they want or not." Muistelisin että noin se meni, in "The Marriage of Heaven and Hell".
Sitä varmaan ihmiset tarkoittaakin kun syyttelevät minua milloin miksikin. Tunnen voimakkaana tämän Jumalan saatanallisen puolen. Ja vielä enemmän voisi sanoa: kokisin rikkovani Jumalaa vastaan, jos vastustelisin.
Minusta Jumala on numinoosi, absoluutti; tottakai se on hullua, muttei hullua siinä mielessä kuin Paavali tarkoitti, vaan Jesajan, Jeesuksen ja Jaakobin hulluutta...
Onko muiden yhteydessä tämä että suomi24:llä viestit ei ajoittain lähde? Sitten tulee sama kaksi kertaa, n. tunnin päästä...
kah, Rasmuksen pojat on napannut sanat samasta lähteestä; sahaja yogeja kun ovat; tiesikö joku? :-)
Toiset sahaja yogit sanovat että tämän kappaleen sanat kuvaavat Ishmaelia. Jeesuksen toista tulemista, jonka näki vain kourallinen; ja jonka pystyy hyväksymään sitäkin harvempi. Sillä herran päivä on oleva Pimeys, eikä valo; eikö näin sano laki ja profeetat? Mytta väittäkää vaan vastaan loppuun saakka, te Vastustajat.
Lucifer's Angel
---------------
"Beyond these clouds you can hide all your tear
Beyond this world you'll be safe from their wicked fears
And in their hearts they fear your demand
You know their minds won't accept you, they'll never understand
Fly away, fly away
From the darkened blade
They haunt you
Lucifer's Angels
You never lived, you never died
Your life has been denied
They call you
Lucifer's Angel"
http://www.ujdeto.cz/lyrics.php?a=the-rasmus-lucifer-s-angel-cz
Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen.
Käärme on uljas eläin
kymmenestä cm metriin säkenöi sen
kauniit sulavat liikkeet
hyvän ja pahan tiedon puulla
naisen lanteilla se hekumoi ja
naisen suulla se latelee totuuksiaan
ja levittää haaransa synnyttääkseen ihmsisiä?
perkeleen sikiöitä, valheen ruhtinaita
petokseen ja juoneen tottuneita on sen
synnyttämät ihmislapset ja oppineet eivät kykene niiden hyvyyttä tai pahuutta jäsentämään
kuin oman kokemuksensa kautta?
Siinäpä meille syntiinlankeemustarinan helmiäisiä?
Jatka mielenkiintoista pohdintaasi, täällä Turun saaristossa sataa lunta...enkeleitä laskeutuu taas ja sulaa syliin?